Ja ajatellaanpa asiaa nyt vaikka näin, että sinä olet Sotkamossa asuva koneenasentaja ja kuvitellaan vielä, että sen alan tehtäviä ei siellä suunnalla ole. Vaikka nyt siis oikeasti olikin.
Se on ihan ok, että olet puoli vuotta työttömänä etsien alan töitä. Se on ihan jees, että sen jälkeenkin vaikka toiset puoli vuotta katselet alan töitä. Mutta jossain vaiheessa pitää luovuttaa: alan töitä ei täällä ole. Vaihtoehtona voi olla, että myyt asunnon ja muutatte perheen kanssa Hankoon missä tehtäviä on tarjolla. Tai jos vaimollasi on opettajan virka siellä Sotkamossa ja kotikin on juuri rempattu, niin jäätte edelleen sinne, mutta sinä vaihdat alaa. Uusi ala voi vaatia opiskelua ja voi olla että työkkäri ei maksa koulutusta. Sitten täytyy taas miettiä, että myydäänkö asunto ja opiskelet niiden rahojen turvin. Ei kiva vaihtoehto, sillä juurihan se oli rempattu. Vai eletäänkö kädestä suuhun opettajan palkalla ja opintotuella? Otetaan ehkä lainaa tarvittaessa. Ei kiva vaihtoehto sekään. Tai jospa menetkin työpaikkaan missä koulutusta ei vaadita, mutta se on "paskaduuni" läheisen kapakan ovimiehenä... no ei sekään houkuttele, ei ole kiva vaihtoehto.
Mutta nämä on ne pelimerkit millä pelataan. Ikuisesti ei voi maata sohvalla ja odottaa, että josko joskus tulisi koneenasentajan paikka auki Sotkamossa. Näin silti aivan liian moni tekee. Sitä kutsutaan kohtaanto-ongelmaksi. Eli työpaikkoja on ja työttömiä on. Mutta ne eivät osu yksiin. Mä olen itse ammattini puolesta ollut näiden asioiden kanssa tekemisissä aikoinaan, niin tiedän tasan mistä puhutaan. Mä olen nähnyt sen "koneenasentajan" tappavan katseen, kun se joutuu kohtaamaan elämän realiteetit. Valitettavan iso osa ei silti pelaa niillä korteilla. Ne ovat vielä kymmenenkin vuoden päästä siellä sohvalla ja odottavat sitä unelmatyöpaikkaa kotiseudulla.