Ihmiskunta elää hyvin mahdollisesti jonkun muun luomassa simulaatiossa

vierailija
Todellisuutta parhaimmillaan, katso:
"Sarja alkaa, 1/6.
Pernilla Månsson Colt tiimeineen on palannut uusien puutarhaideoiden kanssa! Aluksi otetaan selvää, miten rakennetaan maaseudulle tyypillinen aita riu'uista, ja muistellaan edellisvuosien ihania pihasuunnitelmia.
Näkyy arenalla kohta"
 
samoilla linjoilla
Njaa, ihan kiva että tiedemiehet alkavat ottaa vakavissaan huomioon edes jonkinlaisen jumalan/luojan olemassaolon.

Mutta jotenkin tuo simulaatio-ajatus tökkii.

Ei meitä ohjaa mikään harjoitteleva neropatti-nörtti tuolta universumin ulkopuolelta, jolla vaan on hauskaa. Koska ihmiselämään mahtuu paljon kärsimystäkin.

Jumalalla on ollut sama tieto asioista ja maailmankaikkeuden laeista ennen aikojen alkua, ei Hänen tartte harjoitella. Lisäksi Hän itse on mukana meidän kärsimyksessä, kuin myös ilossa.
Niin, olemme Jumalan luomia. Jumala on luonut maailman ja jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen. Jumala on valmistanut meille myös pelastuksen, Poikansa Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman kautta saamme kaikki syntimme anteeksi ja saamme uskoa pelastukseen yksin armosta. Kaikki täällä on Jumalan hallinnassa.

Jumala on Rakkaus. Jumala on Isä. Jumala on hyvä Isä, ei samanlainen kuin maallinen isä, vaikka maallinen isä voi myös olla hyvä. Jeesus, auta meitä, auta meitä jokaista löytämään Sinun yhteyteesi. Kiitos Jeesus, että me saadaan luottaa Sun rakkauteesi ja hyvääntahtoosi meitä kohtaan. Aamen.
 
vierailija
Kyllä Jeesus oli ihminen, mutta sattui vaan olemaan erityisen naisen lapsi. Se nainen kun oli kahden vanhuksen lapsi, joka kasvatettiin temppelissä siksi, kun ne vanhemmat Anna ja Joachim olivat liian vanhoja. Siihen aikaan ei ollut muita konsteja.
 
vierailija
Niin, olemme Jumalan luomia. Jumala on luonut maailman ja jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen. Jumala on valmistanut meille myös pelastuksen, Poikansa Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman kautta saamme kaikki syntimme anteeksi ja saamme uskoa pelastukseen yksin armosta. Kaikki täällä on Jumalan hallinnassa.

Jumala on Rakkaus. Jumala on Isä. Jumala on hyvä Isä, ei samanlainen kuin maallinen isä, vaikka maallinen isä voi myös olla hyvä. Jeesus, auta meitä, auta meitä jokaista löytämään Sinun yhteyteesi. Kiitos Jeesus, että me saadaan luottaa Sun rakkauteesi ja hyvääntahtoosi meitä kohtaan. Aamen.
aivan mahtavan humoristinen trollausvitsi

 
  • Haha
Reactions: Lispetti

Yhteistyössä