Olisin hyvin pettynyt itseeni, jos lähtisin hakemaan turvaa, oikeutusta teoilleni tai uskoa tulevaan jostain muualta kuin olemassa olevan maailman realiteeteistä. Itse olen tilanteeni aiheuttanut, itse minun on myös se hyväksyttävä ja kestettävä. Jos jostain on oltava ylpeä, niin rationaalinen ja faktoihin perustuva ajatusmalli on jotain, jonka haluan viimeisenä menettää. Vastuun siirtäminen ja ajattelusta luopuminen on joidenkin valinta. Minä valitsen tien, joka erottaa todistettavat faktat ilmiselvästä fiktiosta.
Kylmän rationaalinen ajatusmalli on usein raskas, mutta samalla se ei päästä sinua ikinä helpolla. Se näyttää todennäköisyydet, ei anna turhaa toivoa ja lopulta antaa sinulle päätösvallan elämäsi seuraavan askeleen suhteen. Jos odottaisin ihmettä tai lopullista pelastusta olisi valintani varmasti erilainen, mutta nyt ei ole turhaa toivoa ja joudun kärsimään tekojeni seuraukset kuten kuuluukin.
Olet täysin tuon ajatusmaailman vanki, etkö huomaa että juuri se saa sinut tuohon epätoivoon? Ja on ehkä vienyt elämäsi tuohon pisteeseen... Ja kuka sen määrittelee että sinun pitää kestää valintojesi seuraamukset? Sinä itse ajattelet niin, että olet tehnyt jotain niin hirveää ettei sitä saa korjatuksi ja sinun täytyy se nyt kärsiä. Mutta tiedätkö se on valhe , jolla sinua yritetään masentaa . Kukaan ei sano sinulle viimeisenä päivänä että hieno poika että kärsit lopunkin elämääsi, ansaitset kyllä jotain tosi mahtavaa siitä hyvästä.
Voi kumpa osaisin auttaa, mutta en näe muuta toivoa kuin Jumala ja hänen antamat mahdollisuudet .
Havahduin tässä jokin aika siihenkin, että miten moni ihminen käy vuosia terapiassa ja muissa temppukerhoissa, eivätkä koe siltikään mitään hirveämpää parantumista. Olo voi mennä siedettävämmäksi, mutta et sinä pääse niistä todellisista asioista irti mitkä sinua painaa.
Ja kyllä, olen käynyt myös itse näitä kokeilemassa... Ei se apu vaan tule sieltä .
Moni ihminen voi olla esim todella katkera, ja miten paljoon se vaikuttaa . Sisimmässä on katkeruutta menneisyyttä kohtaan, ihmisiä kohtaan ja kaikkea kohtaan, eikä se muutu miksikään että joku terapeutti sympatiseeraa sinua vuosi tolkulla eikä asiasta päästä pidemmälle. Noh, ehkä joku fiksu voi antaa neuvon että antakaa anteeksi, mutta usein on ihminen jo niin syvällä siinä että kokee että ei vaan pysty antamaan. Se jo on synti ettei ihminen suostu antamaan anteeksi ja päästämään menneisyydestä irti... se on sellainen kuilu minkä parissa hyvin moni velloo loppu ikänsä , vaikka ihan hautaan saakka ja se on raskas taakka kantaa ja se vaan kasvaa. Kohta huomaat ettei ole oikeastaan ystäviä ja olet negatiivisuutta täynnä...
Mutta en voi muuta oikein sanoa, kuin että suosittelen kokeilemaan myös tätä monelle ihmiselle niin viimeistä vaihtoehtoa, kyllä Jumala ilmestyy jokaiselle joka sitä haluaa . Jos joku vapautuu huumeista Hänen avullaan, niin ei ole maan päällä mitään mistä ei pääsisi vapaaksi ja nimenomaan hän on tulevaisuus ja toivo. Antaa uuden elämän siitä olen varma, jos vilpittömällä sydämellä sitä asiaa rukoilee, muuta Hän ei vaadi siinä vaiheessa, ja tietenkin pitää olla halu muuttua omassa elämässä... mutta siinä vaiheessa sinä et sitä muuta vaan toinen (eli Jumala) alkaa sitä muuttamaan.