Miten olette päässeet yli raskaista elämänvaiheista?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Erica84
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Erica84

Vieras
Ja mitä kaikkea vastoinkäymisiä teillä on ollut?

Itellä alkaa nyt olemaan sellanen olo, et tämä paskan sataminen niskaan ei lopu ikinä ja nyt on jo niin voimaton olo, etten tiedä miten pääsen jaloilleni :-(
Noin pääpiirteittäin viime vuodet on menneet niin, että mieheni alkoi hakkaamaan minua, työtapaturmassa minulta halkesi kallo ja jouduin pitkälle saikulle, sieltä päästyäni mies hajotti polveni niin pahasti, että jouduin puolen vuoden saikulle ja sain sen takia potkut. Mies pettikin minua ennen kuin jätin hänet, eron jälkeen varasti koirani ja soitti puolet kaveripiiristäni läpi puhuakseen paskaa minusta ja menetin monta "ystävää" sen myötä.

Löysin myöhemmin uuden, aivan ihanan miehen, jonka kanssa löysimme maalaistalon, hankimme eläimiä ja päätimme perustaa perheen. Edellisen parisuhteen takia kuitenkin masennuin vakavasti ja sain posttraumaattisen stressireaktion. Mieheni lupasi tukea minua, olihan itsekin masennuksen kokenut. Ei kuitenkaan jaksanut sitä kovin kauaa, vaan jätti minut kun huomasin olevani raskaana. Jouduin sitten yksinäni synnyttämään 5kk-ikäisen kuolleen poikavauvan (mies olisi tullut tukihenkilöksi, jos olisin maksanut hänelle siitä palkkaa), jonka jälkeen mies hankki minulle häädön yhteisestä talostamme ja potkut omasta työpaikastani. Lisäksi eläimet, joita olin yksin hoitanut ja kiintynyt niihin, hän myi eikä antanut minulle mitään mahdollisuutta pitää niitä.
Eikä siinä vielä kaikki, hän on tehnyt myös rikosilmoituksia minusta, joista nyt odotan seuraamuksia/kutsua kuulusteluihin, jos nyt ovat edes menneet läpi.

Anteeksi helvetillinen tilitys. Tuntuu vain siltä, etten enää tiedä kuinka kauan jaksan kaikkea tätä ja vielä yksin. Ja kun koko ajan tulee jotain lisää ja tätä alamäkeä on jatkunut jo monta vuotta :-( Miten muut ootte selviytyneet? Lääkitys? Terapia? Narun jatkoksi?
 
Kyllä varmaa joku terapia vois olla sulle sellainen kannatteleva asia....

Tai ihan vaikka joku avo-osastokin..

Menet, teet jotain, pidät itsesi kiireisenä. En tiedä miten noita kestäisi jos jäisi miettimään...
 
:(
Psykoterapiaan käsittelemään noita kauhuja! Lääkityskin voi olla tarpeen. Pyri huolehtimaan itsestäsi riittävästi leväten, ulkoillen ja syöden terveellisesti. Älä eristäydy sosiaalisista suhteista, vaikka sosialisointi väsyttäisikin. Onhan sulla läheisiä ihmisiä ympärilläsi? Puhu, kirjoita, piirrä tai muuten ilmaise itseäsi ja tuntemuksiasi niin paljon kuin koet tarvetta. Joku vertaisryhmä olisi myös hyvä.

Ootko sä tällä hetkellä minkäänlaisessa hoitokontaktissa? Jos et niin mars heti aamulla soittamaan terveyskeskukseen. Kriisipuhelimetkin päivystää, jos koet juuri nyt tarvetta purkaa sydäntäsi. Myös me ollaan täällä, kuunnella osataan ainakin, jos emme muuten osaa auttaa. *hali*
 
:(
Psykoterapiaan käsittelemään noita kauhuja! Lääkityskin voi olla tarpeen. Pyri huolehtimaan itsestäsi riittävästi leväten, ulkoillen ja syöden terveellisesti. Älä eristäydy sosiaalisista suhteista, vaikka sosialisointi väsyttäisikin. Onhan sulla läheisiä ihmisiä ympärilläsi? Puhu, kirjoita, piirrä tai muuten ilmaise itseäsi ja tuntemuksiasi niin paljon kuin koet tarvetta. Joku vertaisryhmä olisi myös hyvä.

Ootko sä tällä hetkellä minkäänlaisessa hoitokontaktissa? Jos et niin mars heti aamulla soittamaan terveyskeskukseen. Kriisipuhelimetkin päivystää, jos koet juuri nyt tarvetta purkaa sydäntäsi. Myös me ollaan täällä, kuunnella osataan ainakin, jos emme muuten osaa auttaa. *hali*

Kiitos paljon asiallisista vastauksista! Olen tavallaan hoitokontaktissa, terveyskeskuslääkärillä olen asioinut ja sieltä saanut lääkityksen, joka ei vielä 4 kuukauden jälkeen ole auttanut mitenkään. 6kk pitää kuulemma testata. Lähetettä Kela-korvatulle terapeutille en saa, koska tilanteeni ei kuulemma ole tarpeeksi vakava, vaikka viimeksi kerroin, että on yksin ollessa alkanut olemaan itsetuhoisiakin ajatuksia :-( Kävin yksityisellä terapeutilla, mutta kun työt loppui, niin rahat ei millään riitä enää siihen.
On mulla muutama läheinen ystävä ja perhe, mutta en viitti ihan kaikkea heidänkään niskaan kaataa, ku tätä paskaa on jo niin paljon. Vanhemmat on jo muutenkin huolissaan.

Aiemmin oon selviytyny tolla puhumisella, piirtämisellä, lukemisella ja yksin olemisella kotona, mutta kun eron myötä jouduin muuttamaan varastokopin kokoiseen luukkuun, niin kaikki mun tavarat on laatikoissa kellarissa. Tuntuu, ettei siellä ole mitään omaa eikä ole mitään elämää, vaikka ennen koti on ollu mulle maailman tärkein paikka. Lisäksi tässä asunnossa vuokraisäntä saattaa tulla vaikka aamuvarhain asuntoon omilla avaimillaan, niin en saa sen takia edes nukuttua. (Uusi asunto on koko ajan hakusessa).

Kriisipuhelimiin olenkin soittanut pahimmilla hetkillä, ja siitä on ollut hetkellistä apua :-)

Toi avo-osastokin vois olla hyvä juttu, mut oon vaan jotenkin niin totaalisen loppu, et en jaksa lähteä mihinkään :-(
 

Yhteistyössä