Miksi?Treenitrikoot kuuluu salille ja lenkille. Ei kaupoille
Miksi?Treenitrikoot kuuluu salille ja lenkille. Ei kaupoille
Joo, luulisi, että maitokaupassa saa nyt käydä niissä verkkareissa, eikä tarvitse jonkun alepa-reissun tähden kellohameeseen pukeutua.Niin, että Suomessa marraskuussa arkena pitäisi kulkea kellohame päällä.
Vai onko Arstila nähnyt tuon nuoren naisen keväällä.
Mä olen sen verran mukavuudenhaluinen ja sään mukaan pukeutuva, että käytän tähän vuoden aikaan housuja. Eikä mun elämän päätarkoitus ole miellyttää miehiä ulkonäölläni. Mun ei tarvitse miellyttää kuin yhtä miestä, omaa aviomiestäni. Ja hänelle kelpaan sellaisena kuin olen, vaikka pieruverkkareissa.
On se kumma kun ihmiset ei saa käydä edes kaupassa ilman, että joku kyylää ja arvostelee. Ei kauppaan tarvitse pukeutua ja meikata kuin juhlaan. Mä olen Arstilan mielestä varmaan kamala kun harvemmin meikkaan arkena. Meikkaan lähinnä juhliin tai baariin. Oma työ sellainen, että en näe mitään järkeä meikata töihin.
Seksuaalista häirintää (siis sitä oikeaa seksuaalista häirintää, ei sitä, että joku mies tsekkaa takamuksesi, ehdottaa typeyyksiä tai viheltää perään) tapahtuu siksi, että sitä harjoittava ihminen ei kunnioita muita ja kokee olevansa kaikkien muiden yläpuolella ja olevansa oikeutettu tekemään mitä ikinä haluaa. Se on eräänlaista äärimmäistä narsismia. Kyse ei ole millään tavalla siitä, miten joku muu pukeutuu. Eikä toisen ihmisen pukeutuminen voi oikeuttaa ketään minkäänlaiselle häirinnän harjoittamiselle.Ei tietenkään oikeuta, sanoinko niin. Mutta se luo tilaisuuden siihen. Seksuaaliseen häirintään ja kähmintään. Miksi sitä sitten tapahtuu?
Omasta kropastaan saa ja pitääkin olla ylpeä. Mutta sen paljastelussa - no, jokainen sitten tyylillään. Minun mielestä mieluummin peittelevämmin kuin kaikkl esillä.
Juu, jos ois joku vanha mies joka kirjottaisi nuoren naisen salaisesta solasta niin jo nousisi haloo.OIkeastaan aika karua, että vanhat mummelitkin syyllistyvät seksuaaliseen ahdisteluun. Sitähän tuo teksti on.
Hyvin sanottu.Jutussa silmiini pisti tämä:
Katselin tyttöä ihmetellen, miksi nuori nainen elämänsä heilimöinti-iässä haluaa pukeutua noin rumasti. Kuin julistaisi koko maailmalle, että en välitä – ottakaa tai jättäkää. Vaikka varmaankin hän oli viettänyt pitkät tovit ihaillen käsipeilistä muhkeita pakaroitaan ja etupuolen polvipusseja, koska ne ovat nyt trendikkäitä.
Mitä jos tilanne onkin se, että Arstilaa ahdistaa se, että nykypäivänä nuoret naiset ovat todellakin siinä asemassa, että he voivat ajatella täysin vapaasti, että "ottakaa tai jättäkää, ihan vitun sama".
Meidän maailmamme ei enää pyöri miehen saamisen ympärillä vaan voimme tehdä itse elämästämme juuri sellaisen kuin haluamme. Ymmärrän, että se tuntuu varsin synkälle, kun ymmärtää oman elämänsä pyörineen pelkästään vastakkaisen sukupuolen miellyttämisen ympärillä.
Ja sitten toinen asia... Mitä vikaa on pyöreissä muodoissa ja niiden näyttämisessä? Miksi pitäisi pyytää anteeksi omaa ruuminrakennettaan ja yrittää näyttää jollekkin muulle kuin mitä on? Ei kaikkien tarvitse näyttää alipainoisille hämähäkeille.
Totta tämäkin.Onhan tuossa kirjoituksessa tottakin. Kyllä nuoret tytöt vain pukeutuvat liian provokatorisesti paljastaen..no, liikaa. Kuljetaan ylikireissä salihousuissa mitkä todella näyttävät kitarisatkin, varsinkin kun pitää paikassa kuin paikassa kenkuloida peffansa kanssa jotta kaikille näkyy kuinka timmimuhku on.
No, aivan sama. Sitä se tämä belfiesukupolvi vaan on. Tytöt myyvät kroppaansa edelleen paljastellen mutta eivät vieläkään ymmärrä itse synnyttävänsä tilannetta/tilaisuutta seksuaaliselle häirinnälle/teolle. Peiliinkin saa katsoa.
Mutta muutoin - housut tai hame, onko väliä oikeasti? Tilanteen mukaan ja niin että vaatteen kantaja viihtyy. Ja - se toinen sukupuoli/kumppani hurmataan kyllä aivan muilla tavoin kuin sillä onko päällään kellohamehelmus tai piukeet housut. Nyt on vain tainnut ko.eläkelläisellä itsellään olla ns.very bad hair day ja nuoret erehtyneet olemaan hänen edessään turhan energisinä ja elinvoimaisina.
Mä en halua edes miettiä...Mieti ite mitä sun päällä oli teininä
..
Höpöhöpö, nykyään nuoret kasvavat siihen että kroppa myy. Ja juuri nämä selfie/belfieotokset ja niistä somessa hypetystykkäämiset vain ylläpitävät sitä. Ja - kyllä vain, juuri mainitsemallasi kovalla työllä saatua timmipeffaa esitellään mennen tullen, jotkut jopa narsistisestikin.Seksuaalista häirintää (siis sitä oikeaa seksuaalista häirintää, ei sitä, että joku mies tsekkaa takamuksesi, ehdottaa typeyyksiä tai viheltää perään) tapahtuu siksi, että sitä harjoittava ihminen ei kunnioita muita ja kokee olevansa kaikkien muiden yläpuolella ja olevansa oikeutettu tekemään mitä ikinä haluaa. Se on eräänlaista äärimmäistä narsismia. Kyse ei ole millään tavalla siitä, miten joku muu pukeutuu. Eikä toisen ihmisen pukeutuminen voi oikeuttaa ketään minkäänlaiselle häirinnälle.
Se, että joku heittää treenitrikoot jalkaan ja toppatakin päälle, on aika kaukana minkäänlaisesta itsensä esittelystä.
Sama!Hyvin sanottu.
Mutta jotenkin surkeaa, että on jotenkin niin fakkiutunut omiin ikiaikaisiin ajatusmalleihin, ettei yhtään ole avartanut ajatusmaailmaansa sitten sotavuosien.
Oma mummoni (arstilaa reilusti vanhempi) on kyllä aina korostanut opiskelun ja työnteon merkitystä kellohamehömppien sijaan, eli ei onneksi ole kaikkien mummojen ongelma.
No älä."Kummut, kumpareet ja salainen sola."
"Tuo silorasvainen vartalomalli kaipaisi kepeyttä."
Kiva ois joutua jonkun mummelin stalkkauksen kohteeksi kun se miettisi mun salaista solaani ja silorasvojani....
Kyllä, nimenomaan. Kuten aiemmin sanoin, minusta on täysin ok esitellä sitä kovalla työllä hankittua timmipeffaa. Sehän on mahtavaa, että likoilla on persukset kunnossa. Kyllä niitä saa ja pitää näyttää.Höpöhöpö, nykyään nuoret kasvavat siihen että kroppa myy. Ja juuri nämä selfie/belfieotokset ja niistä somessa hypetystykkäämiset vain ylläpitävät sitä. Ja - kyllä vain, juuri mainitsemallasi kovalla työllä saatua timmipeffaa esitellään mennen tullen, jotkut jopa narsistisestikin.
Miksi?Treenitrikoot kuuluu salille ja lenkille. Ei kaupoille
Tääkin pitää niin paikkansa...Juu, jos ois joku vanha mies joka kirjottaisi nuoren naisen salaisesta solasta niin jo nousisi haloo.
Mitä ees on silorasva? Selluliittihan on muhkuraista joten se ei ilmeisesti ole sitä?No älä.
Kiva seistä kassajonossa, kun joku mummo selän takana kyylää päästä varpaisiin, ankaria tuomioita kropasta tehden.
Aika kultaa muistot...? Sujuvasti tässä itsekukin on menossa kohti kassajonomummoutta/papparuutta ja edessään keikkuvia hyperultrakyberavaruushaalaripersamuksia jotta - näinköhän sitä ohittelee ajatukset puvun alla olevista kumpukaarista....ettei vaan mieleen luikerra paheksunnan napsahdusta "missä on tuon henkilön villahousut ja muut välikerrastot, tuommoisessa pvcnaylonhässäkässä saa vain pahat hiertymät ja punoitukset.."...No älä.
Kiva seistä kassajonossa, kun joku mummo selän takana kyylää päästä varpaisiin, ankaria tuomioita kropasta tehden.
Ei mitään hajua. Piti kyllä tuota "heilimöinti-ikääkin tankata useampaan kertaan, ennen kun tajusin.Mitä ees on silorasva? Selluliittihan on muhkuraista joten se ei ilmeisesti ole sitä?
Myönnetään.Aika kultaa muistot...? Sujuvasti tässä itsekukin on menossa kohti kassajonomummoutta/papparuutta ja edessään keikkuvia hyperultrakyberavaruushaalaripersamuksia jotta - näinköhän sitä ohittelee ajatukset puvun alla olevista kumpukaarista....ettei vaan mieleen luikerra paheksunnan napsahdusta "missä on tuon henkilön villahousut ja muut välikerrastot, tuommoisessa pvcnaylonhässäkässä saa vain pahat hiertymät ja punoitukset.."...
Mulla meinaa laatta lentää silloin, kun vanha anoppini kuvailee sitä jos joku mies panee jonkun naisen paksuksi.Ei mitään hajua. Piti kyllä tuota "heilimöinti-ikääkin tankata useampaan kertaan, ennen kun tajusin.
Ihan samasta syystä miksi kauppaan ei mennä myöskään uikkareissa tai alusvaatteissaMiksi?
Missä niissä trikoissa pidät korttia/rahaa ja avaimia? Ei missäänMiksi?
Kätevintähän se on yhdistää lenkki ja maidonhakureissu.
Voiko siis alusvaatteissa käydä salilla, jos treenilegginssit ovat suoraan verrattavissa alusvaatteisiin?Ihan samasta syystä miksi kauppaan ei mennä myöskään uikkareissa tai alusvaatteissa
Takintaskussa? Repussa? Rintsikoissa? Trikoissa olevassa pikkutaskussa (joka on ommeltuna vyötärönauhaan), vyötärölaukussa?Missä niissä trikoissa pidät korttia/rahaa ja avaimia? Ei missään
Useimmissa trikoissani on pieni "avaintasku" vyötäröllä tai sitten takin taskussa.Missä niissä trikoissa pidät korttia/rahaa ja avaimia? Ei missään
Mulla meinaa laatta lentää silloin, kun vanha anoppini kuvailee sitä jos joku mies panee jonkun naisen paksuksi.
"Se *rykii ensin* Mauri täytti sen Marja-Leenan"...