Nyt täytyy muistaa se, että media luo mielikuvia jossa jokainen Suomen taloudesta ja turvallisuudesta tms. huolestunut, ja nykyisen pakolaispolitiikan kyseenalastava äänestäjä on äärioikeistolainen natsi joka vihapuhuu.
Esim. minä, minä olen ihan normaali työssäkäyvä perheenäiti enkä ole rasisti tai natsi missään muodossa. Omaan vain erilaisen käsityksen ja näkemyksen muun muassa maahanmuuttopolitiikasta, kuin vaikkapa vasemmistopuolueen tai vihreiden edustajat/kannattajat. Suomessa tehtävät päätökset tulisivat olla demokratian tuotosta. Demokratian kulmakiviin kuuluu sanavapaus ja oikeus omaan mielipiteeseen. Minulla on sellainen olo, että minut yritetään vaientaa, koska meidän verorahoillamme kustannettu media tuuttaa lähes pelkkää vihervasemmistolaista propagandaa ja pelkästään minun mielipiteideni vuoksi minut leimataan rasistiksi ja natsiksi "suvaitsevaisten" ihmisten toimesta. Kyllähän tuollainen toiminta ärsyttää ja jopa surettaa. Onneksi Suomessa on tällä hetkellä politiikassa mukana ihmisiä, jotka edustavat minun aatteitani ja mielipiteitäni. Perussuomalaiset Jussi Halla-Ahon ja Laura Huhtasaaren luotsaamana vievät Suomea suuntaan, jotka edustavat minulle tärkeitä asioita. Ei, se ei mielestäni tee minusta rasistia, fasistia tai natsia. Enkä kannata mitään äärioikeistoa/natsipuoluetta/populistipuoluetta VAAN Perussuomalaisia, joiden kannattajat näkevät tärkeänä ensisijaisesti Suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden. Sillä siitähän ME SUOMALAISET maksamme suuren summan joka kuukausi verojen muodossa.
Minä haluan itse päättää mihin verorahani laitan ja sekään ei tee minusta natsia/fasistia/rasistia/ääri-ihmistä.
Suvaitsevaisuus tai ylenpalttinen poliittinen korrektius eivät mielestäni aja Suomea suuntaan jonka minä haluan jättää jälkipolvilleni.
Olen sitä mieltä, että ensin hoidamme omat asiat kuntoon ja vasta sen jälkeen voimme auttaa muita ja olla mukana avustustyössä joka mielestäni tulisi olla enemmän konkreettista kuin rahalla avustamista.
Suomi elää tällä hetkellä isosti velkarahalla. Jo pelkkä Suomen tämän hetkinen taloudennoususta puhuminen on erittäin iso vitsi.
**Meikäläistä kasvua voi pitää vahvana vain verrattuna viime vuosien aneemisiin nolla- ja miinuslukuihin – tai verrattuna vaikkapa kriisimaa Kreikan lukuihin.
Mielestäni vihreät ja vassarit voisivat auttaa Suomenmaahan tulevia turvapaikanhakijoita omilla rahoillaan ja lähteä avustamaan ihmisiä maihin, joissa ihmiset tarvitsevat apua. Näin heidän aatteensa/vaateensa eivät olisi niin tekopyhiä.
**
http://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000005190556.html