Taloyhtiössä tapahtuu...
Heinäkuussa, milloin viimeksi näkyi miehiä telineellä niin elementin ulkokuoren pinnoitteessa oleva hiushalkeama merkattiin spraymaalilla.
Tänään siihen viereen tuli lisää spraymaalia. Nyt se on varmasti kunnolla merkattu.
Ei vaan ole näkynyt asiaankuuluvaa sementtisiltaa jolla voitais seurata onko vika kosmeettinen vai vakavampi. Ja ihan minäkin voisin sanoa, että kyseinen viiru on ollut seinässä ainakin viimeiset kuusi vuotta eikä ole kasvanut tai levinnyt.
Maanantaina on tiedotustilaisuus, jossa kerrotaan asukkaille, että pääurakoitsijan valitsemilla aliurakoitsijoilla on ollut kiireitä muilla työmailla joten jos tällä työmaalla ei tapahdu mitään johtuu vain siitä, että kyseessä on ahkerat ja osaavat työmiehet joille on kysyntää muuallakin niin paljon, että eivät ny vaan ehdi hoitaa sovittuja hommia.
Sen lisäksi kerrotaan, että ikkunoihin suditaan ulkopuolelta maalia ja kutsutaan sitä ikkunoiden kunnostamiseksi.
Onneksi en ole tiedotustilaisuudessa vaan silmäklinikalla ja sen jälkeen kaljalla ainakin niin kauan kunnes moinen tiedotustilaisuus on taatusti ohi.