Mies ei osallistu perhe-elämään

Miten suhtautuisitte tähän? Mies käytännössä asuu talomme yläkerrassa ja töistä tultuaan syö ja vetäytyy omiin oloihinsa. Minä ja lapset ollaan sitten alakerrassa, paitsi isomman tytön kanssa iltaisin saattaa viettää aikaa televisiota katsellen. On väsynyt ja pahantuulinen, tiuskii ja ajattelee että hänen täytyy saada syödä ja lukea lehteä rauhassa jne. Illalla näen hänet viimeisen kerran klo 19.30-20. Tulee töistä klo 19. Vapaapäivinä sama aikataulu. Koskaan emme tee mitään yhdessä tai iltaisin vietä aikaa saati, että keskustelisimme jostain. Olen niin väsynyt tähän tilanteeseen. Perheenä käymme joskus harvoin yhdessä jossain, mutta mies luistaa aina jos vain voi. Kahdestaan emme ole seitsämään vuoteen tehneet mitään tai käyneet ulkona tms. Mies on omissaoloissaan viihtyvä introvertti, mutta nyt on minun huumori loppu. En jaksa hoitaa kotia ja perhettä yksin. Hoidan kaikki lasten asiat, neuvolat, hammaslääkärit, harrastukset, kouluasiat. Mies ei osallistu tai ota kantaa. Jos hänen on pakko viedä harrastuksiin, niin koittaa itsekkäästi keksiä kaikki syyt miten jättää väliin. Siivoan ja laitan ruuat. Hänen mielestään nämä asiat kuuluvat äideille ja kun olen hoitovapaalla, niin siksikin minulle. Olen kuitenkin yrittäjä ja työskentelen myös kotona, mutta tätä hän ei ota huomioon. Iltaisin nukutan pienet lapset aina ja sitten yöllä hoidan yritykseni asiat jos jaksan. Nyt on tilanne muuttumassa ja olen lähdössä töihin taas syksyllä. Mies jää hetkeksi lasten kanssa kotiin, mutta pelkään että teen edelleen kaikki kotihommat työpäiväni päätteeksi. Ruokaa mies ei osaa eikä halua/jaksa laittaa. Perunoita/makaronia ei viitsi keittää ja syöttäisi lapsille vaan jotain valmiita eineksiä. Tiskit jää pöydälle ja pöydät pyyhkimättä. Hän makaa sohvalla kun siivoan. Ihan uskomatonta. Onko kukaan samassa tilanteessa? Miten saan tehtyä selväksi, etten halua olla kotiapulainen. Haluan miehen, joka arvostaa minuakin ja haluaa jopa viettää aikaa kanssani. Onko se liikaa vaadittu?

 

Kuulostaa siltä, että olet todella avun tarpeessa ja vielä ennen kuin sinulta loppuu voimat. Pystytkö keskustelemaan miehesi kanssa kaikesta ja selvittämään mistä tilanne tosella johtuu hänen osaltaan tai olisiko hyvä keskustella kolmannen osapuolen kanssa yhdessä, joka auttaisi keskustelun etenemisessä ja saisitte tilanteeseen ratkaisun?

 

Kannattaa tilata Tulva-lehti. Siitä opit, että jokainen mies on jo sisäsyntyisesti sika ja heidän kanssaan yhteen rupeaminen on siten automaattisesti virhe. Ainoa tapa miten järkevä nainen voi suhtautua miehiin on "tulta munille!".

Lapsia voi tehdä, kunhan muistaa käyttää keinohedelmöitystä.

 

Tarina on aivan kuin minun elämästäni. En tosin ole yrittäjä vaan kotiäiti. Opiskelin vuoden ja mies käy töissä mutta minä silti teen kaiken kodin ja lasten kanssa. 4 lasta on ja viides syntyy pian. Silti teen kotityöt ja hoidan lasten asiat mies osallistuu jos jaksaa ja kehtaa. Ehkä kerran kuussa. Olen tottunut jotenkin tähän elämään vaikka välillä ottaa päähän mutta silti olen suhteessa onnellinen

 

Olemme jo käyneet terapiassa, mutta siitä ei ole oikein apua. Mies tekee tyhjäksi pyyntööni eikä tunnu ymmärtävän, että todella olen nyt väsynyt olemaan niin yksin. Ilmeisesti hän ei kaipaa yhteyttä ja yhdessä olemista/tekemistä. Emme puhu mistään, hän on hyvin kiivas ja suuttuu helposti.

 

Ei ole liikaa vaadittu ja niin sen pitäisikin olla, että yhdessä halutaan olla.
Miehesi oireilu kuulostaa kyllä harmittavalta. Voisiko hän hyötyä konkreettisesta tehtävälistasta tai töiden jaosta? Jolloin hän ymmärtäisi sinun vastuualueesi suuruuden? Toimii joillekin...

 

No eihän tuossa teillä ole järjen hiventäkään.

 

Erotkaa. Pääset helpommalla kun sinun ei tarvitse olla yhtä isoa lasta palvelemassa eikä myös alistumassa toisen manipuloivan käytöksen takia. Lapset myös varmasti jo aistivat että välinne ovat huonot ja se vaikuttaa myös heihin.

 

Lasten ollessa pieniä meillä oli samanlaista ongelmaa. Mä tein yrittäjänä töitä sinne kuuteen, joskus seitsemään saakka. Sen jälkeen tulin kotiin, niin Niina (vaimo) odotti että nyt alkaa hänen aikansa. Että kun hän on vahtinut lasta koko päivän, niin se olisi jotenkin nyt sitten mun vuoro. Ja hirveä napina jos en jaksanut alkaa laittamaan ruokaa, vaan toin jotain eineksiä.

Kyllä siinä hetki meni ennen ku Niina tajusi, että "työpäivä" on molemmilla aamusta sinne alkuiltaan. Sen jälkeinen aika pitää mennä tasan. Ja se mitä työpäivään on kuulunut ei voi vaikuttaa mihinkään. Työ on työtä, vaikka se olisikin golf-rundi asiakkaan kanssa. Se ei ole asia jota "komensoidaan" sitten niin, että työn jälkeen minä olisin jotenkin velkaa.

Ongelmaa meillä pahensi myös se, että yrittäjänä tein töitä iltaisin kotoa käsin. Se että olin yläkerrassa työhuoneessa oli oikeasti töitä. Niinan mielestä "pakenin" ja surffasin vain netissä.

Ongelma parani sitten kun Niina meni itse töihin.

 

Olin samassa tilanteessa.
Hain eroa, mikä tuli miehelle suureni järkytyksenä. Minun ja lasten elämä muuttui iloiseksi ja mukavaksi. Olin itse vastuussa kaikesta edelleen mutta jotenkin se tietoisuus siitä että kun ei ole ketään toista jolle yrittää sälyttää sitä vastuuta niin siihen sopeutuu ja se on itse asiassa helpompaakin. Ei tarvi käyttää energiaa siihen että yrittäisi pakottaa toista johonkin. Ja pysyy itsekin paremmalla tuulella. Lapsille ei tuntunut olevan mikään shokki (4&6-vuotiaat), olivathan jo tottuneet siihen että äiti hoitaa kaiken. Ei siis suurta muutosta siihen arkeen heidän näkökulmastaan. Eikä itse tarvinnut enää paapoa kolmatta lasta eli miestä.
Ero oli vaikea (miehen vuoksi) mutta ehdottomasti paras päätös oman itseni kannalta. Olen onnellinen. Erosta kolme vuotta.

 

Lopettakaa nyt ensimmäisenä se miehen passaaminen, niin helpottuu edes vähän oma elämänne. Aikuinen ihminen osaa itse pestä pyykkinsä ja hankkia ruokansa.

 

Meillä, kun tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan, mies sanoi, että eihän jatkossa enää kukaan ota miestä, kun voi olla nainen naisen kanssa avioliitossa!

 

Tarina on aivan kuin minun elämästäni. En tosin ole yrittäjä vaan kotiäiti. Opiskelin vuoden ja mies käy töissä mutta minä silti teen kaiken kodin ja lasten kanssa. 4 lasta on ja viides syntyy pian. Silti teen kotityöt ja hoidan lasten asiat mies osallistuu jos jaksaa ja kehtaa. Ehkä kerran kuussa. Olen tottunut jotenkin tähän elämään vaikka välillä ottaa päähän mutta silti olen suhteessa onnellinen

Ja aattelitte sitten vaan lisää lapsia siittää? Sehän auttaa tuohon kuvaamaasi ongelmaan...

 

Hoitovapaalla oleva hoitaa kodin ja lapset, töissäkäyvä mahdollistaa hoitovapaalla olemisen ja tuo perheelle elannon. Miten tuon konseptin ja työnjaon tajuaminen voi olla niin vaikeaa että siitä pitää näillä palstoilla jatkuvasti rääkyä ja hakea vertaistukea miehen syyllistämiseen ja kyykyttämiseen? Millä logiikalla jotkut naiset kuvittelevat, että heillä on oikeus loisia miehen ja yhteiskunnan kustannuksella ja silti sysätä hoitovastuuta ja/tai kotitöitä miehelle sen jälkeen kun tämä tulee töistä kotiin?

Kaikkein röyhkeintä tässä uusfeministisessä pelissä on hakea myötätuntoa oman puolison ja lasten isän kyykyttämiseen anonyymeillä nettifoorumeilla. Täällä sitten porukalla syyllistetään miehet tuntemattomien toimesta ja yhdessä luodaan illuusio siitä, että naisella on muka joku käsittämätön oikeus lorvia kotona ja palstailla päivät ja sysätä miehelle illalla sekä elatus- että hoitovastuu. Ja jos mies ei tähän suostu, niin hänet ristiinnaulitaan nettifoorumilla tuntemattoman uusfeministisen akkalauman toimesta. Ikäänkuin sillä miehen töissäkäymisellä ei olisi mitään merkitystä, vaikka se mahdollistaa sen että nainen saa olla kotona lasten kanssa päivät. Naistahan ei nimittäin hoitovapaalle kukaan pakota vaan töihin on täysi oikeus mennä joten mistään naisen alistamisesta ei ole kyse.

Älkää nyt jumaliste viitsikö. Touhu on lähtenyt täysin lapasesta.

 

Miten suhtautuisitte tähän? Mies käytännössä asuu talomme yläkerrassa ja töistä tultuaan syö ja vetäytyy omiin oloihinsa. Minä ja lapset ollaan sitten alakerrassa, paitsi isomman tytön kanssa iltaisin saattaa viettää aikaa televisiota katsellen. On väsynyt ja pahantuulinen, tiuskii ja ajattelee että hänen täytyy saada syödä ja lukea lehteä rauhassa jne. Illalla näen hänet viimeisen kerran klo 19.30-20. Tulee töistä klo 19. Vapaapäivinä sama aikataulu. Koskaan emme tee mitään yhdessä tai iltaisin vietä aikaa saati, että keskustelisimme jostain. Olen niin väsynyt tähän tilanteeseen. Perheenä käymme joskus harvoin yhdessä jossain, mutta mies luistaa aina jos vain voi. Kahdestaan emme ole seitsämään vuoteen tehneet mitään tai käyneet ulkona tms. Mies on omissaoloissaan viihtyvä introvertti, mutta nyt on minun huumori loppu. En jaksa hoitaa kotia ja perhettä yksin. Hoidan kaikki lasten asiat, neuvolat, hammaslääkärit, harrastukset, kouluasiat. Mies ei osallistu tai ota kantaa. Jos hänen on pakko viedä harrastuksiin, niin koittaa itsekkäästi keksiä kaikki syyt miten jättää väliin. Siivoan ja laitan ruuat. Hänen mielestään nämä asiat kuuluvat äideille ja kun olen hoitovapaalla, niin siksikin minulle. Olen kuitenkin yrittäjä ja työskentelen myös kotona, mutta tätä hän ei ota huomioon. Iltaisin nukutan pienet lapset aina ja sitten yöllä hoidan yritykseni asiat jos jaksan. Nyt on tilanne muuttumassa ja olen lähdössä töihin taas syksyllä. Mies jää hetkeksi lasten kanssa kotiin, mutta pelkään että teen edelleen kaikki kotihommat työpäiväni päätteeksi. Ruokaa mies ei osaa eikä halua/jaksa laittaa. Perunoita/makaronia ei viitsi keittää ja syöttäisi lapsille vaan jotain valmiita eineksiä. Tiskit jää pöydälle ja pöydät pyyhkimättä. Hän makaa sohvalla kun siivoan. Ihan uskomatonta. Onko kukaan samassa tilanteessa? Miten saan tehtyä selväksi, etten halua olla kotiapulainen. Haluan miehen, joka arvostaa minuakin ja haluaa jopa viettää aikaa kanssani. Onko se liikaa vaadittu?

En nyt halua kuulostaa ilkeälle, mutta huomauttaisin, että sinä olet mahdollistanut tämän kaiken. Sinä olet antanut miehesi toimia kuten toimii. Sinä olet hoitanut kaiken ja antanut hänen rauhassa vetäytyä omiiin oloihinsa.

Suosittelisin, että keskustelet miehesi kanssa näkemyksistäsi suoraan ja asiallisesti. Älä lähde riitelemään. Mikäli hän ei ymmärrä sinun kantaasi, eikä ole valmis muuttamaan toimintatapojansa, sinä joko jäät näillä ehdoilla tai sitten sinä otat lapset ja lähdet.

Ja ei, sinä et vaadi liikoja. On normaalia haluta kumppani.

 

Tasapuolista on se, että molemmat käyvät töissä ja osallistuvat sekä perheen elannon hankkimiseen, että kotitöihin ja lapsista huolehtimiseen.

Tasapuolista ei ole se, että toinen on päivät kotona ja olettaa että elannon hankkijan tullessa kotiin tämän alkavan tehdä niitä töitä jotka ovat kotonaolevan vastuulla. Samalla logiikalla se töistä kotiin tuleva voisi patistaa kotona olleen lähtemään illaksi ansiotyöhön oltuaan ensin päivän kotona. Ai niin, mutta sehän olisikin tasapuolista joten sehän ei valikoivaa tasapuolisuutta kannattavalle naiselle sovi,vaan siihen naiselle mukavimpaan "tasapuolisuuteen" suostumattoman miehen kohtalona on tulla syyllistetyksi ja pahimmassa tapauksessa jätetyksi perheestään palstatuomioistuimen annettua lausuntonsa.

Monien nykynaisten ajatusmaailma on täysin sairas.

 

Siinä vaan käy yleensä niin, että kun nainen on ollut lapsen kanssa kotona vaikka sen 1,5 vuotta ja palaa töihin, niin mies ei tee yhtään mitään enää jos on saanut loikoilla siihen asti kaikki vapaa-ajat.

Eihän kukaan aikuinen ihminen voi täysin jättää kotitöitä tekemättä vain siksi että käy töissä - kyllä pääsääntöisesti kaikki tekee ne kotityöt sitten työpäivän päälle. Eikä sen kuuluis olla pelkästään naisen hommaa.

Ainakin mulla on töissä helpompaa kuin kotona oli vauvan ja taaperon kanssa... Eikä mies kyllä mua elättänytkään vaan mulla oli säästöjä. Toki lasten myötä molemmat on saaneet laittaa ison osan tuloistaan lasten menoihin.

 

Hoitovapaalla oleva hoitaa kodin ja lapset, töissäkäyvä mahdollistaa hoitovapaalla olemisen ja tuo perheelle elannon. Miten tuon konseptin ja työnjaon tajuaminen voi olla niin vaikeaa että siitä pitää näillä palstoilla jatkuvasti rääkyä ja hakea vertaistukea miehen syyllistämiseen ja kyykyttämiseen? Millä logiikalla jotkut naiset kuvittelevat, että heillä on oikeus loisia miehen ja yhteiskunnan kustannuksella ja silti sysätä hoitovastuuta ja/tai kotitöitä miehelle sen jälkeen kun tämä tulee töistä kotiin?
.

Rääky sinä vaan ihan itseksesi. Millä logiikalla sinä kuvittelet miehen tuovan perheelle elannon ja äitien loisivan miesten ja yhteiskunnan kustanuksella?

Ensinnäkin hoitovapaata käyttävät niin naiset kuin miehetkin. Toiseksi minun aviomieheni ei tuonut perheelle elantoa hoitovapaani aikana yhtään sen enempää kuin minäkään. Kaikki kulut jaettiin puoliksi.

Kummallakin vanhemmalla on yhtälainen oikeus omaan vapaa-aikaan tasapuolisesti kävipä tämä töissä tai hoitaa pientä lasta. Moni vauvaa ja isompia sisaruksia hoitanut mies on tajunnut tämän asian omakohtaisesti, eikä heille tule mieleenkään rääkyä asiasta, kuten sinä teet. He ymmärtävät, että molemmat vanhemmat tarvitsevat myös lepoa ja kotityöt on jaettava, jotta kummankin vanhemman voimavarat riittävät.

 

Miten on mahdollista, että ap:lla tuolla yhdellä kommentoijallakin on VAUVA joko vastikään syntynyt, tai tuloillaan?! Minkä ihmeen takia te teette LISÄÄ lapsia tuollaisille miehille, tai ylipäätään, miten teitä edes huvittaa harrastaa seksiä tuollaisten kanssa? Kyllä, miehenne ovat sikoja, mutta olette te nyt luoja suokoon aivan järkyttävän tyhmiä itekin, kun tuollaiseen tilanteeseen teette vielä lisää lapsia!

 

Tarina on aivan kuin minun elämästäni. En tosin ole yrittäjä vaan kotiäiti. Opiskelin vuoden ja mies käy töissä mutta minä silti teen kaiken kodin ja lasten kanssa. 4 lasta on ja viides syntyy pian. Silti teen kotityöt ja hoidan lasten asiat mies osallistuu jos jaksaa ja kehtaa. Ehkä kerran kuussa. Olen tottunut jotenkin tähän elämään vaikka välillä ottaa päähän mutta silti olen suhteessa onnellinen

Miksi niitä lapsi pitää tehdä lisää jos mies ei kerran osallistu? Ei voi kuin ihmetellä.

 

Miten on mahdollista, että ap:lla tuolla yhdellä kommentoijallakin on VAUVA joko vastikään syntynyt, tai tuloillaan?! Minkä ihmeen takia te teette LISÄÄ lapsia tuollaisille miehille, tai ylipäätään, miten teitä edes huvittaa harrastaa seksiä tuollaisten kanssa? Kyllä, miehenne ovat sikoja, mutta olette te nyt luoja suokoon aivan järkyttävän tyhmiä itekin, kun tuollaiseen tilanteeseen teette vielä lisää lapsia!

Kun on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia.

 

perinteitä täytyy kunnioittaa...?

 

Meillä oli aikanaan melko sama tilanne, kunnes paloin loppuun ja oli pakko vaatia muutosta. Kummasti tuli äijään eloa kun ovea näytin ja purin kaiken patoutuneen vihani tilannetta kohtaan. Listasin aaaaivan kaikki työt mitä minä hoidan päivittäin/viikottain, tuli aika pitkä lista. Sitten listattiin mitä hän teki...taisi olla melko silmiä avaavaa.
Nykyään minä olen kolmen lapsen kanssa kotona, minun tehtäväni on samat kun olisin perhepäivähoitaja. Eli ulkoilutan ja syötän lapset ja pidän yleistä siisteyttä. Illalla kun mies tulee kotiin on ruoka hänelle valmiina. Hän syö, lepää puolisen tuntia pötköllään ja sitten alkaa ne yhteiset toimet. Toinen ulkoilee lasten kanssa, toinen käy kaupassa tai siivoaa. Iltatoimia lapset ovat tottuneet että äiti tekee mutta isä osallistuu aina kun lapset antaa tai käsken. Molemmille jää nykyään omaa aikaa illalla lasten nukuttua. Mies menee salille ja minä teen käsitöitä.
Toivoa on kun vaan saat miehen heräämään tilanteeseen.
Ja ennen kun kukaan valittaa että mies elättää meidät ja olen vain kotona, tämä on miehen toiveesta näin. Minä voisin töihinkin mennä mutta miehestä lapsille on näin hyvä.

 

Miksi väännätte niitä kakaroita jos ette jaksa pyörittää lapsiperhearkea? Suomessa onneksi jokainen voi valita itse hankkiiko niitä vai ei. Tuskin tulee yllätyksenä kenellekään että lapsista on vaivaa, ja paljon. Ja aina on olemassa se mahdollisuus että jää lasten kanssa aivan yksin syystä tai toisesta.

 

Olin samassa tilanteessa.
Hain eroa, mikä tuli miehelle suureni järkytyksenä. Minun ja lasten elämä muuttui iloiseksi ja mukavaksi. Olin itse vastuussa kaikesta edelleen mutta jotenkin se tietoisuus siitä että kun ei ole ketään toista jolle yrittää sälyttää sitä vastuuta niin siihen sopeutuu ja se on itse asiassa helpompaakin. Ei tarvi käyttää energiaa siihen että yrittäisi pakottaa toista johonkin. Ja pysyy itsekin paremmalla tuulella. Lapsille ei tuntunut olevan mikään shokki (4&6-vuotiaat), olivathan jo tottuneet siihen että äiti hoitaa kaiken. Ei siis suurta muutosta siihen arkeen heidän näkökulmastaan. Eikä itse tarvinnut enää paapoa kolmatta lasta eli miestä.
Ero oli vaikea (miehen vuoksi) mutta ehdottomasti paras päätös oman itseni kannalta. Olen onnellinen. Erosta kolme vuotta.

Täysin kuin minun elämästäni, paitsi että lapset 3-5 ja ero muutama kk sitten. Tuollaiset ihmiset EI KOSKAAN muutu!!