The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
..silloin kun olin pikkulettipäänä mummulassa niin kyllä mummun naapuritädit sai hiukset pystyyn Näkistä puhumalla, mikä kyllä omalta osaltaan siivitti opettelemaan uimaan että myös pomppimaan vesilätäköissä...ja joka kerta kun lähdettiin kalalle, lähdettiin moikkaamaan Ahtia...ja metässä piti muuten kuljea kunnioittavasti, ei esimes saanu turhan päiten riipiä oksia tai sammalta pois...
Juuri näin, nämä on ikiaikasia suomalaisten omia henkiä ja jumalia.
Näistä vanhemmat on lapsilleen puhuneet muinaisista ajoista alkaen.
 
Suomalaiset on viikinkejä vain villeissä päiväunissaan. Aidot viikingit olivat Islannista, Norjasta, Tanskasta ja Ruotsista. Suomesta ei tule muuta kuin juopot lappalaiset sekä Pohjanmaan puukkojunkkarit.
Suomi on kuitenkin ainut maa josta ei löydy ihannoimiasia viikikinkien kyliä vaan hautoja pelkästään. Kiitos ei kuulu suomenuggriwhatever heimolle vaan saamelaisille. Ne juopot lappalaiset (saamelaiset) oli liian kova luu purtavaksi jopa viikinkeille. Eivät vaan kyenneet. Koko muu eurooppa ja osa lähi-itää lankesi heille mutta täälä oli semmonen vastaanotto että eivät takaisin tulleet.
 
Juuri näin, nämä on ikiaikasia suomalaisten omia henkiä ja jumalia.
Näistä vanhemmat on lapsilleen puhuneet muinaisista ajoista alkaen.
No mun äiti ei oikein tykänny kun mulle kerrottiin nuista maahisista ja peikoista jos myös haltioistakin ja hyvistä hengistä...meikäläisen ylivilkas mielikuvitus tykkäs pienempänä liiankin hyvin nuista jutuista ja yöt olivat sitten melkosen vilkkaita:rolleyes:...mutta mummun kans kun oltiin aina metässä marjastamassa, niin vaikka maisemat olivat oudot niin joku kumma rauha siellä aina vaan oli suhisemassa levollisesti :)...oliko muuten isoilla kivilläkin joku oma henkensä vai muistanko ihan omiani?
 
  • Tykkää
Reactions: Lunatic

Tarkotus monilla jumalilla ja hengillä olikin suojella lapsia, esim Näkillä peloteltiin lapsia etteivät hukkuisi.
 
  • Tykkää
Reactions: FreezeCat
Tarkotus monilla jumalilla ja hengillä olikin suojella lapsia, esim Näkillä peloteltiin lapsia etteivät hukkuisi.
..tai että ei hupeloitu ja turhanpäiten kuikuiltu pihakaivoon...kiesus, sitä mä kyllä pelkäsin ja kovasti! Pihakaivon kohdalla loppui tämän harakkavarpaan juokseminen kuin seinään, se kierrettiin hiipimällä ja katse tiukasti kaivon kanteen naulattuna..ettei vahingossakaan raottuisi ja jotenkin imaisis mukaansa pimeyteen...

..meinasinko mä muuten nukkua levollisesti ollenkaan tänä yönä:barefoot:...
 
Totta.
Mutta näin se menee. :D
 
vierailija
Suomi on kuitenkin ainut maa josta ei löydy ihannoimiasia viikikinkien kyliä vaan hautoja pelkästään. Kiitos ei kuulu suomenuggriwhatever heimolle vaan saamelaisille. Ne juopot lappalaiset (saamelaiset) oli liian kova luu purtavaksi jopa viikinkeille. Eivät vaan kyenneet. Koko muu eurooppa ja osa lähi-itää lankesi heille mutta täälä oli semmonen vastaanotto että eivät takaisin tulleet.
Meinaat tosissasi että juopot lappalaiset tekivät sen mihin muut eivät kyenneet selvinpäin, eli nujersivat viikimgit? Älä naurata.
 
ota ihan rauhassa joku hyvä musa iltatähdet ja simmut kii aurinkojen maailmaan vaipuen :)
No jees, todellakin täytyy tovi tässä kuunnella juutuupin tarjontaa...mutta miten onkin oikeesti nyt semmonen olo että sängyn alla on mörkö:ROFLMAO::cautious:..mie herään huomenna taatusti ihan tötteröisenä kun oon huitonu koko yön maahisia ja näkkejä ja kaikenmaailman öttiäisiä:barefoot:...

Luniksen vika:cautious:...vai kuka sen oikein alottikaan:unsure::D...
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä