Kiitos teille kahdelle tsempeistä <3 Yritän valaa itseeni uskoa, joutui sairaalaan nyt lähtemään yksin tai jonkun muun kuin miehen kanssa...olisin niin toivonut, että todennäköisesti ainoan lapsemme syntymä olisi ollut meitä yhdistävä hetki
Synnytys sinällään jo pelottaa, koska takana on yksi lääketieteellisesti ja henkisesti/fyysisesti todella karmea ja traumaattinen kokemus, jossa meni kaikki mahdollinen pieleen...lääkärikin sai toiminnastaan varoituksen talon johdolta. Tätä kokemusta nyt mies vielä sitten vähättelee ja luulee tietävänsä, mitä olen kokenut, koska on ollut mukana exänsä synnytyksessä...Yritin puhua vielä yöllä miehelle, mutta vielä se ei ainakaan tuottanut tulosta. Tuen puute nyt tuntuu murskaavalta. Mutta kiitos teille <3
No tollastahan se on, että suurimmat riidat syntyy just silloin, kun itse on herkillä ja kriisissä ja molemmat on jonkun uuden ja ison asian edessä. Helpottaisko sua ajatella, että tällaista tää oikea elämä on, että toinen ei olekaan itseä varten silloin kun sitä ainoan kerran elämässään tarvitsisi. Useimmilla se puoliso ei ymmärrä eikä tue ja keskittyy vaan siihen omaan napaansa, oli kyseessä sitten raskaus tai sairaus tai työttömäksi jääminen tai läheisen sureminen. Surullistahan se on, mutta ehkä se on aikuisuutta, tajuta että lopulta sitä on aika yksin tässä elämässä, kun tulee tiukka paikka.
Tän kriisin jälkeen tunnet miehesi taas paremmin, näit hänessä puolen joka hänessä on ollut koko ajan, et vain ole sitä aiemmin ehkä huomannut. Nyt sinulla on realistisempi käsitys parisuhteestanne eikä se ole välttämättä paha juttu. Kun olet synnytyksen jälkeen saanut voimasti takaisin, voit sitten miettiä, onko suhde sitä mitä haluat ja voitko sellaisessa suhteessa elää.
Sulla on nyt kaikki oikeastaan aivan hyvin. Selviät kyllä. Synnärillä on ihmisiä auttamassa sinua. Syntyvällä lapsella on oikeus päästä isänsä syliin syntymän jälkeen, joten koettakaa saada jonkinlainen puheyhteys. Et voi saada miestä ymmärtämään sinua, joten ei ehkä kannata yrittää puhua hänelle peloistasi ja tunteistasi. Puhuminen on ihan yliarvostettua kriisitilanteessa, yleensä se ei laukaise tilannetta vaan ajaa ihmiset vaan jankkaamaan samoja asioita, turhauttaa ja pistää vihaksi. Jos se tie on nyt käyty, niin rauhoittukaa, keskittykää puhumaan arkisista asioista ja toimimaan yhdessä.
Jos nämä hetket on sulle vaikeita, ja päässä pyörii vaan muisto pelosta ja kivusta ja hädästä, niin sulle vois olla hyväksi puhua asioista ammattilaisen kanssa. Pääasia että saisit puhua, ja kun mies ei sitä puhetta voi ottaa vastaan, täytyy se apu hakea joltakulta toiselta. Ne vaan on ne realiteetit. Jos soitat neuvolaan tai mt-toimistoon, ja kerrot tilanteen, todennäköisesti saat pikaisesti keskusteluapua. Olet kuitenkin nyt erityisen haavoittuvaisessa asemassa.
Toinen synnytys voi mennä hyvin vaikka ensimmäinen onkin ollut painajaismainen. Sinussa on voimaa selvitä. Mitään lopullista vahinkoa ei ole tapahtunut, kaikki voi vielä järjestyä. Hurjasti onnea vauvasta, älä anna miehen käytöksen viedä sinulta iloa äitiydestä ja vauvasta.