synnytys käsillä ja hirveä riita miehen kanssa :(

...emme ole nyt edes puheväleissä ja synnyttämään pitäisi lähteä koska tahansa, la:kin meni jo. Mies töksäytti asioita, mm. mitätöiden pahaa synnytystraumaani toteamalla että ihan samanlainen tapaus oli hänen ex-vaimollaan, että loukkaannuin todella pahasti itselleni niin herkässä ja elämäni suurimpaan traumaan liittuvässä asiassa (lapsi jäi kuitenkin henkiin),etten tästä yli ehdi pääsemään ennen synnytystä. Emme ole puhuneet nyt sanaakaan vuorokauteen....Pelottaa ja ahdistaa lähteä yksin synnyttämään, mutta en pysty nyt luottamaan mieheeni tai halua, että hän tulee vertaamaan minua ex-rouvansa kokemuksiin Nyt jo koen henkisesti jääneeni täysin yksin, kun mies välttelee minua..ei ole suostunut olemaan edes samassa kerroksessa asunnossamme. Miten tästä tilanteesta voi selvitä? Onko kukaan käynyt synnyttämässä yksin? Ei yhtään vittuiluvastauksia kiitos, on ihan tarpeeksi raskasta muutenkin..

 

Suurin osa suomalaisista on tullut maailmaan ilman isän läsnäoloa. Jätä se hermostunut mies murjottamaan ja keskity oman mielen rauhoittamiseen.

 

Hei! Voimia ja tsemppiä suuren koetukseen ja kokemukseen. Pystyt siihen kyllä ilman murjottavaa miestäkin. Synnytys on iso urakka ja todella herkkä ja henkilökohtainen asia naiselle. Synnytyskertomukset naisilla ovat vähän kuin armeijajutut miehillä.

Onko sulla ketään läheistä ystävää tai sukulaista, joka voisi tulla tueksesi synnytykseen. Koska kyllä siihen jonkun vierelle kaipaa tsemppiavuksi. Vaikkei oma tilanteeni ollut todellakaan sama kuin sinulla niin... Itselläni ollut äiti molemmissa synnytyksissä mukana, koska miestä pelotti ja ahdisti niin kovasti koko sairaalaympäristö ja kaikki siihen liittyvä. Tuli sitten heti paikalle kun synnytys oli ohi. Toisella kerralla hiukan meinasi ahdistua kun istukka ei ollut vielä syntynyt. Siinä tuijotteli vaan ihastuneena vauvaa, ja yritti olla huomioimatta niitä veriä yms. ympärillä.

Toivon kaikkea hyvää teille ja perheellenne tulevan pienokaisen kanssa. Toivottavasti saatte välinne pian selvitettyä, jotta on mukava ilmapiiri aloittaa vauva-arki.

 

Kiitos teille kahdelle tsempeistä <3 Yritän valaa itseeni uskoa, joutui sairaalaan nyt lähtemään yksin tai jonkun muun kuin miehen kanssa...olisin niin toivonut, että todennäköisesti ainoan lapsemme syntymä olisi ollut meitä yhdistävä hetki Synnytys sinällään jo pelottaa, koska takana on yksi lääketieteellisesti ja henkisesti/fyysisesti todella karmea ja traumaattinen kokemus, jossa meni kaikki mahdollinen pieleen...lääkärikin sai toiminnastaan varoituksen talon johdolta. Tätä kokemusta nyt mies vielä sitten vähättelee ja luulee tietävänsä, mitä olen kokenut, koska on ollut mukana exänsä synnytyksessä...Yritin puhua vielä yöllä miehelle, mutta vielä se ei ainakaan tuottanut tulosta. Tuen puute nyt tuntuu murskaavalta. Mutta kiitos teille <3

 

Kiitos teille kahdelle tsempeistä <3 Yritän valaa itseeni uskoa, joutui sairaalaan nyt lähtemään yksin tai jonkun muun kuin miehen kanssa...olisin niin toivonut, että todennäköisesti ainoan lapsemme syntymä olisi ollut meitä yhdistävä hetki Synnytys sinällään jo pelottaa, koska takana on yksi lääketieteellisesti ja henkisesti/fyysisesti todella karmea ja traumaattinen kokemus, jossa meni kaikki mahdollinen pieleen...lääkärikin sai toiminnastaan varoituksen talon johdolta. Tätä kokemusta nyt mies vielä sitten vähättelee ja luulee tietävänsä, mitä olen kokenut, koska on ollut mukana exänsä synnytyksessä...Yritin puhua vielä yöllä miehelle, mutta vielä se ei ainakaan tuottanut tulosta. Tuen puute nyt tuntuu murskaavalta. Mutta kiitos teille <3

No tollastahan se on, että suurimmat riidat syntyy just silloin, kun itse on herkillä ja kriisissä ja molemmat on jonkun uuden ja ison asian edessä. Helpottaisko sua ajatella, että tällaista tää oikea elämä on, että toinen ei olekaan itseä varten silloin kun sitä ainoan kerran elämässään tarvitsisi. Useimmilla se puoliso ei ymmärrä eikä tue ja keskittyy vaan siihen omaan napaansa, oli kyseessä sitten raskaus tai sairaus tai työttömäksi jääminen tai läheisen sureminen. Surullistahan se on, mutta ehkä se on aikuisuutta, tajuta että lopulta sitä on aika yksin tässä elämässä, kun tulee tiukka paikka.
Tän kriisin jälkeen tunnet miehesi taas paremmin, näit hänessä puolen joka hänessä on ollut koko ajan, et vain ole sitä aiemmin ehkä huomannut. Nyt sinulla on realistisempi käsitys parisuhteestanne eikä se ole välttämättä paha juttu. Kun olet synnytyksen jälkeen saanut voimasti takaisin, voit sitten miettiä, onko suhde sitä mitä haluat ja voitko sellaisessa suhteessa elää.

Sulla on nyt kaikki oikeastaan aivan hyvin. Selviät kyllä. Synnärillä on ihmisiä auttamassa sinua. Syntyvällä lapsella on oikeus päästä isänsä syliin syntymän jälkeen, joten koettakaa saada jonkinlainen puheyhteys. Et voi saada miestä ymmärtämään sinua, joten ei ehkä kannata yrittää puhua hänelle peloistasi ja tunteistasi. Puhuminen on ihan yliarvostettua kriisitilanteessa, yleensä se ei laukaise tilannetta vaan ajaa ihmiset vaan jankkaamaan samoja asioita, turhauttaa ja pistää vihaksi. Jos se tie on nyt käyty, niin rauhoittukaa, keskittykää puhumaan arkisista asioista ja toimimaan yhdessä.

Jos nämä hetket on sulle vaikeita, ja päässä pyörii vaan muisto pelosta ja kivusta ja hädästä, niin sulle vois olla hyväksi puhua asioista ammattilaisen kanssa. Pääasia että saisit puhua, ja kun mies ei sitä puhetta voi ottaa vastaan, täytyy se apu hakea joltakulta toiselta. Ne vaan on ne realiteetit. Jos soitat neuvolaan tai mt-toimistoon, ja kerrot tilanteen, todennäköisesti saat pikaisesti keskusteluapua. Olet kuitenkin nyt erityisen haavoittuvaisessa asemassa.
Toinen synnytys voi mennä hyvin vaikka ensimmäinen onkin ollut painajaismainen. Sinussa on voimaa selvitä. Mitään lopullista vahinkoa ei ole tapahtunut, kaikki voi vielä järjestyä. Hurjasti onnea vauvasta, älä anna miehen käytöksen viedä sinulta iloa äitiydestä ja vauvasta.

 

Ärsyttävä ukko, mutta kaikki välillä ovat.
Ei teidän suhde nyt varmaan tuohon yhteen tölväisyyn kaadu, ja veikkaan, että siinä synnytyksen hetkellä miehen typeryyskin unohtuu.

Yritä olla ajattelematta koko asiaa ja kerää voimia synnytykseen.

 

Minäkin ajattelen niin, että mies siinä menettää, jos ei tule synnytykseen. Äitinä ei siitä isästä kovinkaan paljon ole hyötyä. Toki sitten se hetki, kun vauva on syntynyt ja sitä ihastellaan jne. on kiva jakaa jonkun kanssa.
Mutta meilläkin isä tuli synnytykseen, koska hän halusi nähdä poikansa syntymän, mutta minulle ei hänestä ollut hyötyä, toki ei haittaakaan.
Nyt keskityt itseesi ja tulevaan synnytykseen ja annat isän muhia omissa tunnelmissaan. Et anna sen viedä omaa keskittymistäsi. Täreintä on vauva ja sinä.

 

Jos sinulla on vaikea synnytyskokemus takana, sen pitäisi vaikuttaa tähän tulevaan synnytykseen. Olethan puhunut asiasta lääkärin kanssa? Minun synnytykseni päätyi hätäsektioon ja minua jälkitarkastanut lääkäri sanoi että minulle tehdään jatkossa helpommin suoraan sektio jos asiat eivät näytä etenevän nopeasti ja normaalisti. Luulisin että sinunkin tapauksessa synnytyskokemukseen keskitytään enemmän ja saat helpommin tukea sekä apua?

Älä välitä miehestä. Olet nyt herkillä, synnytys lähenee ja hormonisi tulevat olemaan todella "sekaisin" nyt ja tulevina viikkoina. Sinun ihana vauvasi odottaa syntymistään ja sinulla on aivan ihana asia edessäsi nyt. Keskity omiin tunteisiisi ja yritä välttää stressiä. Mies kyllä tulee tueksesi sitten kun h-hetki tulee ja nuo tyhmät kinat selviävät kun olette suuren hetken äärellä.

 

Mitä lässytystä toi miehen puolustelu on joltain kommentoijalta ? mieshän on tilannetajuton moukka ja vissiin tosi lspsellinen kun mököttää.

Kyllä parisuhteesta putoaa jotain tärkeää pois jos toisen tukena ei kyetä olemaan.

Ap raahaa ukko pariterapiaan, se on ihan sama mitä itse ukolle yrittää selittää, mutta kun ammattilainen sanoo asiasta niin yleensä moni äijäke hoksaakin että niinhän sen pitäisi olla.

Nainen kärsii raskauden ja synnytyksen. miehen tehtävä on olla tukena ja yrittää helpottaa tulevan äidin oloa kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Kokemuksesta voin tosin ap:lle sanoa että jos mies ei oo iältään 20v niin tuskin tulee paljoa tosta muuttumaan ja sait varmasti nyt selville syyn edellisen suhteen kariutumiseen.

Vaihtoehtona on siis kärsiä tollasen äijän kanssa, yrittää jos pariterapia avaisi ukon silmät. tai potkaista mokoma itsekäs kuspa pihalle ja katsoa ensi kerralla tarkemmin minkälaiseen mieheen antaa itsensä kiintyä.

Suosittelen terapiaan menoa.

Väestöliitto tarjoaa myös maksuttoman tunnekeskeisen parisuhdekurssin netissä.
Mutta muuten suosittelen sexpoa ja seurakunnan pariterapeutteja

 

Mitä lässytystä toi miehen puolustelu on joltain kommentoijalta ? mieshän on tilannetajuton moukka ja vissiin tosi lspsellinen kun mököttää.

Aloittajan mies on tilannetajuton moukka, kuten suuri osa ihmisistä on kun päästään käsiksi siihen, mitä he oikeasti ajattelevat asioista ja läheisistään. Siksi on aina, kaikissa tilanteissa, järkevää pitää suunsa kiinni ja ajatuksensa itsellään, mut aloittajan miehellä nyt lipsahti epähuomiossa. Aloittajan mies taisi nyt kerrasta oppia, että rehellinen tunneilmaisu ei parisuhteessa kannata, joten tuskin alkaa harrastamaan tätä tän enempää. Nyt, kun asia on selvillä, voi joko jäädä sitä asiaa jankkaamaan ja masentaa itsensä, tai vetää henkeä, hyväksyä tilanteen ja ajatella että aikuisena ihmisenä tästä selviää yksinkin, eteenpäin sanoi mummo lumessa. Kerrankos sitä nyt nainen on valinnut väärin elämässään.
Sekä miehet että naiset ovat noin yleensä ottaen huonompia puolisoita mitä kuvittelevat olevansa. Suurin osa parisuhteista ei ole niin hyviä mitä kumpikin puoliso toivoisi. Se kuitenkin on elämää, sillä mennään. Tärkeintä on, että asioista selviää.

 

Kiitos vinkeistä, uskon luomisesta ja kannustuksesta kaikille. Tilanne miehen kanssa ei ole edennyt (eikä synnytyskään edelleenkään alkanut), mutta ehkä olen silti jo vähän tasapainoisemmalla mielellä tilanteen suhteen...vaikka eihän tällainen hyvältä tunnu enkä ikinä olisi tällaista uskonut. Kiitos kaikille kommentoijille, ihan yllätyin etteivät tallaiset palstat olekaan vain haukkumista varten vaan inhimmillisiä kommentteja ja vertaistukeakin on tarjolla. T.ps. ensimmäisen synnytyksen traumoista olen käynyt keskustelemassa synn.sairaalassa. Kätilö pyöritteli lähinnä päätään synn.kertomusta lukiessaan ja totesi synnytystä hoitaneen lääkärin nimen nähtyään "ai TÄMÄ lääkäri, no sitten en ihmettele". Ei ehkä auttanut henkisesti tuo käynti, mutta tiedot on kuitenkin nyt ylhäällä...ja kyseinen lääkärikin "vaihtoi" työpaikkaa (vapaaehtoisesti tai ei vapaaehtoisesti). Nykyinen mies ei voi ikinä tuota kokemusta ymmärtää...ei ollut toki paikallakaan, mutta ei ainakaan kuittaisi kokemustani toteamalla, että ex-vaimollakin oli samantyylinen synnytys (hänestä ei nopea synnytys+imukuppi =ei normaali eli tietää asiasta kaiken). Mulla oli lähteä henki lapselta, itseltä, ja natsilääkäri kielsi ilman lääketieteellistä perustetta kaikki kipulääkkeet (tätä oli tehnyt muillekin, yksi varoituksen perusteista) ja solvasi vielä rumasti/naureskeli kandille kustannuksellani (ne lauseet ei unohdu vaikka tokkurassa olinkin, ex-mieskin muistaa ne vielä hyvin). Paitsi että aihe on kipeä ja traumaattinen , ajankohtakin on vielä niin herkkä, että miehen väheksyvät kommentit ja ex-rouvansa ei-säännölliseen synnytykseen vertaaminen onnistuivat loukkaamaan...osui ja upposi...ja päälle vielä tuo henkisesti ja konkreettisestikin yksin jättäminen (hoidin yksin perheen arjen viikonloppuna) oli vain nyt liikaa. Olisi aika vaikea luottaa häneen synnytyksessäkään...ja mulle luottamus on ihmissuhteissa kaikkein tärkein asia. Pakko yrittää keskittyä nyt syntyvään lapseen...en vain olisi tällaista asetelmaa mitenkään toivonut. Luulin, että tämä olisi ollut meitä yhdistävä asia.

 

Jostain syystä minulla tuli melkein tippa linssiin kun luin tätä, ja olen mies. Jos oma tyttöystäväni olisi juuri synnyttämässä lasta, olisin niin tukeva kun vaan mahdollista. Luulisi nyt miehenkin tajuavan että lapsi tässä on se tärkein, riidat voi selvittää myöhemmin.