V
vierailija
Vieras
Olen ollut avovaimoni kanssa 8 vuotta. Alussa,kuten mä tarinat aina alkavat,meillä oli seksiä ja intohimoa, sitä kesti kaksi vuotta. Väliin on mahtunut monenlaisia aikija mutta tähän on päädytty: avovaimoni ei kosketa minua oma-aloitteisesti, ei halua seksiä, ei enää oikein edes arvosta mitään tekemääni tai ylipäätään aitä millainen olen. No miehenä tietysti seksi on paljon mielessä, en edes muista viime kertaa, viime vuoden marraskuussa ehkä? Olemme vielä nuoria, vasta 30 vuotiaita. Tuntuu että näivetyn suhteessa jossa en saa enää edes kaverillista vastakaikua.
Huomaan arvostuksen puutteen monista asioista. Kommentit kuten "no minä en näe sinua ainakaan minkäänlaisena auktoriteettina missään tilanteessa". Ja sellaiset kommentit kuin "no ethän sinä mistään tykkää". Avovaimoni selvästi ajattelee minusta vain negatiivisesti. Kuin olisin joku vätys ja surkea mies.
Teen töitä, siivoan aina kodin, hoidan kaikki pyykit, tiskit ja lapsen asiat. Teen aina ruuat ja huolehdin lapsen ruoka-ajat ja muut jokapäiväiset asiat. Huomioin häntä syntymäpäivinä ja äitienpäivänä. Leivon ja ostan lahjat ja joskus järjestän synttäriyllätyksiä (matkoja tms) yhteisen kaveriporukan kanssa. En muista milloin olisin itse sænut syntärilahjan häneltä. Viime vuonna hän vain ahdistui siitä miten paska puoliso hän on kun ei hankkinut tai tehnyt mitään eteeni, ja sitten minun piti lohdutella häntä ja sanoa ettei se nyt haittaa.
Avovaimoni ei tee juuri mitään. Istuu läppärillä tai puhelimella ja tiuskii. Ahdistuu jos tulen lähelle. En edes tiedä miksi enää haluan hänen lähelleen.
Olen miettinyt eroa, kerran otin sen puheeksi. Hän oli jyrkästi eroa vastaan. Asiasta on sittemmin vaiettu. En tiedä miksi hän haluaa olla kanssani jos näkee minut vain vätyksenä.
Kannattaako tässä enää tuhlata elämää. Jostain syystä silti rakastan häntä ja näen hänessä ne hyvät asiat joita hänessä oli kun tapasimme. Hänellä on todettu sittemmin masennus joten tämä vaikuttanee paljon asioihin. Haluaisin että tämä toimisi ja haluaisin korjata asiat mutta olen kyllästynyt pettymään joka kerta kun odota edes vähän vastakaikua. Joskus toki en edes odota vastakaikua vaan yritän tehdä hänen mielikseen jotta mielensä paranisi. Esim lempiruokaa ja yritän valmistaa ruuan niin että se on valmista hänen tullessa töiatä jos mahdollista. Alkaa paukut loppua. Niin. Kaikista vakavista keskustelu yrityksistä hän menee aivan hysteeriseksi. Itkua ja huutoa ja panikointia että jätän hänet ja miten paska hän on minulle. Vaikka yritän muotoilla asiat niin etten syyllistä tai uhkaile erolla. Raskasta on rakastaa.
Huomaan arvostuksen puutteen monista asioista. Kommentit kuten "no minä en näe sinua ainakaan minkäänlaisena auktoriteettina missään tilanteessa". Ja sellaiset kommentit kuin "no ethän sinä mistään tykkää". Avovaimoni selvästi ajattelee minusta vain negatiivisesti. Kuin olisin joku vätys ja surkea mies.
Teen töitä, siivoan aina kodin, hoidan kaikki pyykit, tiskit ja lapsen asiat. Teen aina ruuat ja huolehdin lapsen ruoka-ajat ja muut jokapäiväiset asiat. Huomioin häntä syntymäpäivinä ja äitienpäivänä. Leivon ja ostan lahjat ja joskus järjestän synttäriyllätyksiä (matkoja tms) yhteisen kaveriporukan kanssa. En muista milloin olisin itse sænut syntärilahjan häneltä. Viime vuonna hän vain ahdistui siitä miten paska puoliso hän on kun ei hankkinut tai tehnyt mitään eteeni, ja sitten minun piti lohdutella häntä ja sanoa ettei se nyt haittaa.
Avovaimoni ei tee juuri mitään. Istuu läppärillä tai puhelimella ja tiuskii. Ahdistuu jos tulen lähelle. En edes tiedä miksi enää haluan hänen lähelleen.
Olen miettinyt eroa, kerran otin sen puheeksi. Hän oli jyrkästi eroa vastaan. Asiasta on sittemmin vaiettu. En tiedä miksi hän haluaa olla kanssani jos näkee minut vain vätyksenä.
Kannattaako tässä enää tuhlata elämää. Jostain syystä silti rakastan häntä ja näen hänessä ne hyvät asiat joita hänessä oli kun tapasimme. Hänellä on todettu sittemmin masennus joten tämä vaikuttanee paljon asioihin. Haluaisin että tämä toimisi ja haluaisin korjata asiat mutta olen kyllästynyt pettymään joka kerta kun odota edes vähän vastakaikua. Joskus toki en edes odota vastakaikua vaan yritän tehdä hänen mielikseen jotta mielensä paranisi. Esim lempiruokaa ja yritän valmistaa ruuan niin että se on valmista hänen tullessa töiatä jos mahdollista. Alkaa paukut loppua. Niin. Kaikista vakavista keskustelu yrityksistä hän menee aivan hysteeriseksi. Itkua ja huutoa ja panikointia että jätän hänet ja miten paska hän on minulle. Vaikka yritän muotoilla asiat niin etten syyllistä tai uhkaile erolla. Raskasta on rakastaa.
