Tänään oli testiaamu ja niin tyylipuhdas nega tuli...
Eli nyt välikierto ja pitää taas keräilä itsensä. Vaikka koko ajan hokee itselleen , että älä intoile tai toivo liikoja niin kyllä taa joka hemmetin kerta sattuu niin paljon.
Tää on niin raadollista, että ensin pistät kellontarkasti, elät kurinalaisesti ja koitat olla mahdollisimman positiivinen ja rento, sitten kaikki se on turhaan. Mua syö tää juttu niin hemmetisti.
Mies jaksaa olla minulle ainakin tsemppaava, että ensi kerralla sitten uudestaan ja koittaa olla kannustava. Tiedän , että sekin kärsii kuitenkin nahoissaan ihan yhtä paljon.
Oli taas omissa tunteissa pitelemistä, kun läheinen sai vauvan viime vkl, ihan hirveetä yrittää esittää iloista toiselle vaikka mieli teksi huutaa koko maailmalle, että miksi sinä saat jo kolmannen ja me ei saada edes sitä yhtä. Tiedän, että tää on tosi halpamaista ja tyhmää, mutta minkä sitä tunteilleen voi.
Viikonloppuna kyllä taatusti otan muutaman lasin viiniä ja käperryn sohvalle koiran kanssa. Sori tää hirvee omaan napaan tuijottaminen, mutta pakko oli oksentaa tää ulos.
Hoping-for-baby: miten sun olot? onko mitään tuntemuksia? Voi kun sulla tärppäisi!