Olen yli kolmekymppinen nainen ja jo lapsena olen sanonut, etten ikinä halua omia lapsia. Olen kerran tullut raskaaksi vahingossa edelliselle avomiehelleni ja silloin pitkien keskustelujen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että pidämme lapsen, mutta sainkin keskenmenon 12. viikolla.
Nyt olen ollut avoliitossa jonkin aikaa ja olen alkanut miettiä, josko lapsi voisikin tulla, jos on tullakseen.... Mieheni haluaisi lapsen/lapsia, mutta se ei ole hänelle mitenkään ehdoton juttu, mikäli minä en siihen suostu. Itelläni on ensimmäistä kertaa sellanen olo, että juuri tämän miehen kanssa haluaisin lapsia, jos kenenkään kanssa. Tiedän, että hänestä tulisi ihan loistava isä ja itekin olen kavereiden ja työpaikan lasten ansiosta alkanut tykästyä ajatukseen, että niitä omiakin olisi joskus...
Silti mua jotenkin pelottaa koko hommaan ryhtyminen (jos nyt ylipäätään edes tulisin raskaaksi)... Onko musta äidiksi, ku olen aina ajatellut et ei ikinä? Onko parempi vaan jättää edes yrittämättä, jos vähänkään epäilyttää vai onko tällaset ajatukset ihan tavallisia? Näin 32-vuotiaana ei oo ihan kauheesti enää miettimisaikaa, etenkin kun mulla on jo lähtökohtasesti tavallista huonommat mahdollisuudet raskautua...
Pahoittelen pöljiä ajatuksia yön pimeinä tunteina, mut olis kiva kuulla kommentteja ja että onko kellään samankaltasia fiiliksiä!
Nyt olen ollut avoliitossa jonkin aikaa ja olen alkanut miettiä, josko lapsi voisikin tulla, jos on tullakseen.... Mieheni haluaisi lapsen/lapsia, mutta se ei ole hänelle mitenkään ehdoton juttu, mikäli minä en siihen suostu. Itelläni on ensimmäistä kertaa sellanen olo, että juuri tämän miehen kanssa haluaisin lapsia, jos kenenkään kanssa. Tiedän, että hänestä tulisi ihan loistava isä ja itekin olen kavereiden ja työpaikan lasten ansiosta alkanut tykästyä ajatukseen, että niitä omiakin olisi joskus...
Silti mua jotenkin pelottaa koko hommaan ryhtyminen (jos nyt ylipäätään edes tulisin raskaaksi)... Onko musta äidiksi, ku olen aina ajatellut et ei ikinä? Onko parempi vaan jättää edes yrittämättä, jos vähänkään epäilyttää vai onko tällaset ajatukset ihan tavallisia? Näin 32-vuotiaana ei oo ihan kauheesti enää miettimisaikaa, etenkin kun mulla on jo lähtökohtasesti tavallista huonommat mahdollisuudet raskautua...
Pahoittelen pöljiä ajatuksia yön pimeinä tunteina, mut olis kiva kuulla kommentteja ja että onko kellään samankaltasia fiiliksiä!