W
whitetrss
Vieras
Tänään telkkarista Pekka ja Pätkä neekereinä. Siis NEEKEREINÄ. Kyllä nyt pahasti loukataan sanoin ja nimityksin mustaa kansanosaa. Kamalaa. Ei voi muuta kuin mennä ostamaan neekerin pusuja Brunbergilta.
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Ei neekeri ollut millään tavalla värittynyt sana vielä elokuvan tekoaikana, eikä lapsuudessani 1970-luvulla. Oli Brunbergin valmistamia neekerin suukkoja, joissa tumman suklaakuoren alla oli vaahtoherkkua. Halvan lakritsin matoissa oli musta afro-amerikkalainen karikatyyri, mikä sopi mielestäni täysin tuotteeseen, eikä millään tapaa ollut asenteellinen tai värittynyt.
Mielestäni vasta Pohjois-Amerikkalaisen valtakulttuurin valuttua tänne peräpohjolaan meistä ja teistä nuorista on tullut kieli keskellä suuta kulkevia suorittajia. Nyt mustaihoiset Yhdysvalloissa voivat keskenään 'haukkua' toisaan neekereiksi, muiden on tyytyminen afro-amerikkalaiseen, jos puhutaan mustaihoisista. Mua saa ihan vapaasti sanoa valkoiseksi, koska olen sellainen. En siitä pahasta.

kuulostaa jo ihan ISIS toiminnalta. nehän on kunnostautuneet historian hävittämisellä.- Elokuva Pekka ja Pätkä neekereinä on osa suomalaista elokuvahistoriaa. Tänä päivänä elokuva ja sen nimi on rasistinen, sellaista ei nyt Suomessa tehtäisi.
Elokuva pitää nähdä ja tulkita sen hetkisessä yhteiskunnassa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa. Suomi oli eristynyt maa eikä meillä nähty tummaihoisia ihmisiä katukuvassa. Tämä elokuva kuvastaa siis ennen muuta suomalaisten asenteita ja ennakkoluuloja. Niille elokuva nauraa, ja niille katsojankin pitäisi nauraa eli sen ajan asenteillemme ja ennakkoluuloillemme, -Yle TV1:n ohjelmapäällikkö Pentti Väliahdet
Näinpä!
Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Mikä joskus oli soveliasta ei välttämättä ole sitä enää nyt, mutta ei historiaa pidä hävittää, tuhota ja unohtaa sen takia. Muuten kaikki orjuudesta kertovat tarinat, dokumentit ja kirjat pitäisi hävittää myös.
Ulkopuolinenko sen voi päättää, mikä kenestäkin on loukkaavaa? Ei se vissiin ihan niin mene, ymmärsit sinä sitä tai et.Ei, voi ei. Jompi kumpi lööpeistä toitotti jo sodan lähes syttyneen eilisestä leffasta. En hemmetti ymmärrä enkä kai haluakaan ymmärtää miksi neekeri-sana on joku kaihea nimitys. Ivallinen tai loukkaava. Eikä ole. Mutta jos täällä haukuttaisiin savolaiseksi, siitä loukkaantuisin ja verisesti. Kovasti ivaillaan turkulaisiakin. Pitääkö kieltää? Tai keravalaiseksi nimittäminen. Ei loppua tule. Neekeri on ok.
Tiedät varmaksi, että ei ole puhuttu aiemmin?Kiinnostaa tietää miksi tämä kyseinen elokuva loukkaa, järkyttää ja puhututtaa vasta nyt ihmisiä, onhan se nyt hyvänen aika vaikka kuinka vanha tekele. Jotenkin haiskahtaa vaan siltä, että tehdään kepistä asiaa ja kaivetaan rasismia ihan joka kolosta esille vaikka väkisin.
Tänään telkkarista Pekka ja Pätkä neekereinä. Siis NEEKEREINÄ. Kyllä nyt pahasti loukataan sanoin ja nimityksin mustaa kansanosaa. Kamalaa. Ei voi muuta kuin mennä ostamaan neekerin pusuja Brunbergilta.
Koska siitä on kouhkattu tälleen lehdissä? Mun muistini mukaan ei koskaan, mutta virkistä toki muistiani jos kerran tiedät paremminTiedät varmaksi, että ei ole puhuttu aiemmin?
Ja tänään siitä puhutaan, koska se esitettiin (vai esitetään) nyt telkkarissa. Näin vaikeaa päättelyä. Ole hyvä.
Ei, voi ei. Jompi kumpi lööpeistä toitotti jo sodan lähes syttyneen eilisestä leffasta. En hemmetti ymmärrä enkä kai haluakaan ymmärtää miksi neekeri-sana on joku kaihea nimitys. Ivallinen tai loukkaava. Eikä ole. Mutta jos täällä haukuttaisiin savolaiseksi, siitä loukkaantuisin ja verisesti. Kovasti ivaillaan turkulaisiakin. Pitääkö kieltää? Tai keravalaiseksi nimittäminen. Ei loppua tule. Neekeri on ok.