3-kymppiset ensimmäistä odottavat

Poppie kuulostaa kyllä ikävältä noi jo siun kokemat kivut toivottavasti saat sitten h-hetkellä huipun hoitotiimin ympärillesi niin kaikki menee varmasti hyvin.
Löysin äskön tän päivän naurut http://www.projectmama.info/2013/01/raskausviikot-explained.html?m=1

 

Hihi, hauska kuulla etten ole ainoa siilibodyyn ihastunut

Hääpäiväonnittelut täältäkin Musicrolle!
Tsemppiä jenifer kipuihin, toivottavasti helpottavat! Ja Minervanille tsempit masun kanssa viimeisiin viikkoihin! Onneksi ei ole enää kesähelteitä, se olis varmaan tuossa vaiheessa tuskaista...

Meidän pitää kummeista lähinnä miettiä, tuleeko sellaisia ollenkaan, kun meistä ei kumpikaan kuulu kirkkoon. Olen kyllä itse veljenlapsen "pakanakummi", mutta en ole varma haluanko sellaisia omalle lapselle. Voisihan se tietty parhaimmillaan olla hyvä lisä turvaverkkoon, jos löytää hyvät kummit.

Voi apua, kiitos linkistä Nipsunen Hiukan kyllä hirvittää noi joidenkin tulevien viikkojen kuvaukset näin alkuraskaudessa menevänä..

 

Kiitos, Nipsunen, repeilin täällä ihan täysin Ja Fabulalle valitettavasti tiedoksi, että loppuraskauden lista oli niin hauska, koska se oli niin totta Mutta hyvinä päivinä huumorilla mennään, ja ei tämä onneksi ikuisuuksia kestä! Vaikka edelleenkin kyllä olen viime viikkoina alkanut kovasti kaivata omaa kroppaani... Ja kyllä, olen aina ollut syksyihminen, mutta tänä vuonna syksy on kyllä ihan erityisen ilahduttava! Tänään oli kiva käydä ystävän kanssa vähän kävelyllä haistelemassa raikasta syysilmaa

Poppie, mulla on ollut aina sellaiset ihan järjettömät menkkakivut, joiden aikana taju meinaa lähteä ja mikään lääke ei meinaa auttaa. Itse olen ajatellut asian niin, että kaikkien etu on, jos olen synnyttäessä toimintakykyinen - mitä en todellakaan tuollaisessa kivussa ole, niin että pakkohan sitä on lääkitä. Mulle on tehty leikkauksia selkäydinpuudutuksessa, ja voi sanoa, että ihanasti toimi ja niiden suhteen on luottavainen olo - vaikka tietysti synnytyksessä käytetään lievempiä koostumuksia.

Käytiin tänään viimeinkin hakemassa äitiyspakkaus postista... On ne kyllä aika isoja ne vaatteet! Varsinkin nyt tuntuu siltä, kun olen viime päivinä urakalla pessyt ja silittänyt 50-56 -senttisiä. Mutta onneksi on joukossa ihan kivoja, jotka varmasti pääsevät käyttöön.

Musicrolle ihanaa hääpäivää!!

 

Onnea Musicro hääpäivän johdosta Olitteko te ennen naimisiin menoa jo kauan yhdessä? Meillä tulee vasta joulun aikaan 4 vuotta tapaamisesta. Oltiin molemmat sitä ennen suht onnettomissa suhteissa. Itse ehdin olla ehkä 3 viikkoa sinkku kun rakkaani kohtasin ja kolahti kovaa Naimisiin mennään joskus kun ehditään.
Jenifer, mulla myös ollut mennä viikkoina just toi nivusten seutu kipeä,mutta mennyt levolla ohi ja liikkua on voinut sen jälkeen taas hyvin.
Minervan, me ollaan myös mietitty jo kummi asia ja olkn just sitä mieltä et noi sisarukset on setinä ja enona mukana elämässä kuitenkin, niin jos oliskin jotkut muut kummit. Mutta ei oo vielä tultu mihinkään tulokseen.

Nipsunen 25+5

Kiitos! Ehdittiin seurustella nelisen vuotta, että on tässä jo vuosikymmen tallattu samaa taivalta

 

Tämä kysymys kuuluu ehkä parhaiten juuri tälle palstalle. Tällä porukalla on kuitenkin ikää, oletettavasti kaikilla on samanikäisiä kavereita / ystäviä, joista osa on lapsettomia. Itselläni ystäväpiiri koostui suureksi osaksi juuri lapsettomista. Tänä keväänä / alkukesänä kun vauvauutinen meiltä tuli, on suurin osa näistä lapsettomista (myös omasta halustaan lapsettomista) jättäytyneet heti välittömästi pois yhteydenpidosta. Joltakin tuli vielä todella tympeää kommenttia koskien aiempaa keskenmenoani, jonka jälkeen tuli pitkä, edelleen jatkuva, hiljaisuus. Yksi ainoa ystäväni on jatkanut yhteydenpitoa yhtä tiiviisti kuin ennenkin. Kun on kuitenkin ensimmäinen lapsi kysymyksessä, niin ei tämä arki ole vielä niin paljoa muuttunut, puhumattakaan siitä että sitä haluaisi puhua kavereiden kanssa niin paljon muustakin, jotta unohtaisi nämä omat pulmat. Onko muilla lähipiiri kaventunut jo raskauden aikana tai jopa alussa? Miulta on kadonnut jopa oma (lapseton ja itseäni vähän vanhempi) sisko tämän myötä.

Mieheni epäili kyseessä olevan jotain kateuden kaltaista. Moni kavereistani / ystävistäni kuitenkin toivoisi lasta ja kumppania. Ehkä miun pitää ottaa osaa jo nyt raskauden puolivälissä johonkin mammaryhmiin. En vaan ite ole mikään supermamma, vaan enemmänkin tavallinen aikuinen ihminen, jolla on työt ja muukin elämä.

 

Mä otan tähän asiaan nyt hyvin varovaisesti kantaa ja toivon, etten loukkaa ketään. Kuten olen sanonut, me tehtiin tätä lasta pari vuotta ja sinä aikana piti käsitellä jo omia lapsettomuuteen liittyviä tunteitakin. Sinä aikana ehti monikin oma ystävä tulla raskaaksi. Joskus iski kateus, joskus suru, mutta vietin aina yhden virallisen itsesääli-illan ja sen jälkeen olin iloinen (vaikka väkisin) ja neuloin tossuja (vaikka väkisin), sillä omalla kohdallani koin asian niin, että on omalla vastuullani, millaiseksi annan oman luonteeni muotoutua. Lähipiirissä on kuitenkin niitä, jotka ovat vastaavassa tilanteessa kokeneet tilanteen kestämättömäksi ja päätyneet ottamaan muihin etäisyyttä tai panemaan välejä poikki, mutta nämä ihmiset ovat sitten kuitenkin ehtineet saada lapsia ennen meitä, joten omalle kohdalle ei tällaista tilannetta tullut. Omasta halustaan lapsettomat kaverit ja myös eri tavalla asiaan suhtautuvat pakosta lapsettomat ovat pysyneet elämässä, mutta kyllähän se on vaatinut tasapainoilua puolin ja toisin - toiset varmaan yrittävät olla kiinnostuneita vaikka eivät ehkä ole tai kokevat aiheen hyvin vieraaksi, ja itse taas yritän välillä olla hirveästi jankuttamatta raskaudesta, jos toinen ei suoraan kysele. Muutamalle olen myös suoraan sanonut, että vaikka tämä kasvava maha nyt on melkoinen virtahepo olohuoneessa, niin ei siitä tarvitse hirveästi puhua, jos toisesta tuntuu hankalalta. Varmaan muuttuu vielä haastavammaksi, kun vauva syntyy. Mutta kaipa ne asiat saadaan toimimaan, jos molemmilla osapuolilla on siihen tahtoa. Oletko Piinamiina ottanut kenenkään kanssa asiaa puheeksi? Tosi kurjaa, että sulla on ollut tuollaisia kokemuksia! Tässähän sitä ystävien tukea ja juttuseuraa juuri tarvitsisi!

 

Mä otan tähän asiaan nyt hyvin varovaisesti kantaa ja toivon, etten loukkaa ketään. Kuten olen sanonut, me tehtiin tätä lasta pari vuotta ja sinä aikana piti käsitellä jo omia lapsettomuuteen liittyviä tunteitakin. Sinä aikana ehti monikin oma ystävä tulla raskaaksi. Joskus iski kateus, joskus suru, mutta vietin aina yhden virallisen itsesääli-illan ja sen jälkeen olin iloinen (vaikka väkisin) ja neuloin tossuja (vaikka väkisin), sillä omalla kohdallani koin asian niin, että on omalla vastuullani, millaiseksi annan oman luonteeni muotoutua. Lähipiirissä on kuitenkin niitä, jotka ovat vastaavassa tilanteessa kokeneet tilanteen kestämättömäksi ja päätyneet ottamaan muihin etäisyyttä tai panemaan välejä poikki, mutta nämä ihmiset ovat sitten kuitenkin ehtineet saada lapsia ennen meitä, joten omalle kohdalle ei tällaista tilannetta tullut. Omasta halustaan lapsettomat kaverit ja myös eri tavalla asiaan suhtautuvat pakosta lapsettomat ovat pysyneet elämässä, mutta kyllähän se on vaatinut tasapainoilua puolin ja toisin - toiset varmaan yrittävät olla kiinnostuneita vaikka eivät ehkä ole tai kokevat aiheen hyvin vieraaksi, ja itse taas yritän välillä olla hirveästi jankuttamatta raskaudesta, jos toinen ei suoraan kysele. Muutamalle olen myös suoraan sanonut, että vaikka tämä kasvava maha nyt on melkoinen virtahepo olohuoneessa, niin ei siitä tarvitse hirveästi puhua, jos toisesta tuntuu hankalalta. Varmaan muuttuu vielä haastavammaksi, kun vauva syntyy. Mutta kaipa ne asiat saadaan toimimaan, jos molemmilla osapuolilla on siihen tahtoa. Oletko Piinamiina ottanut kenenkään kanssa asiaa puheeksi? Tosi kurjaa, että sulla on ollut tuollaisia kokemuksia! Tässähän sitä ystävien tukea ja juttuseuraa juuri tarvitsisi!

Yhdelle lapsettomalle ystävälle puhuin asiasta. Hän otti asian tosi hyvin ja lupasi pysyä miun lähipiirissä ihan samalla tavalla kuin muidenkin hänen lapsen saaneiden ystäviensä elämässä. Tuota osasin arvostaa.

Miulla oli samanlainen suhtautuminen vauvauutisiin ennen kuin ite saatiin positiivinen tulos. Vietin oman kateudesta vihreänhetkeni itkien elämän epäoikeudenmukaisuutta ja sen jälkeen olin niin kuin ennenkin. Joidenkin kohdalla olin entistä enemmän tukena. Kuitenkin uusi toivottu lapsi on aina hyvä asia. Eniten sattui nämä pari ihmistä, joiden luulin olevan oikeita ystäviäni. He katosivat kartalta ihan yks kaks, aivan välittömästi uutisen kuultuaan. Eivät edes antaneet mahdollisuutta selvittää, osaanko minä muustakin puhua kuin tulevasta.

Noh, torstaina meen yksin neuvolaan. Puhun siellä suuni puhtaaksi.

 

Onpa ikävä tilanne Piinamiina.
Itse pyrin myös aiemmin toimimaan samalla tavoin kuin tekin tuossa kuvasitte, eli vaikka yritysaikana ei aina ollutkaan niin helppoa olla tekemisissä raskaana olevien tai lapsia jo saaneiden kavereiden kanssa, niin pidin kyllä heihin yhteyttä yhtä paljon kuin aiemminkin. Kävin myös keväällä pareilla vauvakutsuilla, ja olen siitä iloinen. Nämä ihmiset ovat kuitenkin mun ystäviä ja mulle tärkeitä, eikä sen pitäisi musta muuttua mihinkään sen perusteella, onko jollakulla lapsia (tulossa) vai ei.

Viime aikoina olen kyllä huomannut tietynlaista välien viilenemistä joidenkin ystävien kanssa, mutta siihen voi olla muitakin syitä kuin raskaus. Tosin yksi heistä on jo aiemmin kertonut, miten häntä ahdistaa, kun kaikilla ympärillä olevilla on vakavat parisuhteet ja lapsia tai ovat raskaana, ja hän on itse ollut pitkään sinkku. Ymmärrän kyllä, ettei sekään varmasti mukavalta tunnu... Täytyy varmaan jatkossa yrittää olla häneen enemmän yhteydessä ja tukea ja jutella muista jutuista kuin suhteesta tai raskaudesta.

Toisen ystävän kanssa puolestaan olen ehkä päinvastoin lähentynyt, hän sai tänä vuonna esikoisensa ja oli yksi ensimmäisistä, joille kerroin raskaudesta. Ja hän on tietysti kovasti tukena ja kertoo mielellään kokemuksistaan, mistä olen iloinen.

Toivottavasti saat puhuttua asiasta ystävillesi (tai vähintään purettua mieltä neuvolassa) ja toivottavasti heidän "katoamisensa" olisi vain väliaikaista. Muistan kyllä itsekin, kun ensimmäisiltä kavereilta tuli raskausuutisia, että sitä oli jotenkin hukassa, että miten sille nyt puhuu ja voikohan sitä pyytää kahville jne. Niin tyhmältä kuin se nyt kuulostaakin.

Niin, ja eiköhän niissä mammaryhmissäkin ole suurin osa ihmisistä ihan tavallisia. Tai näin ainakin luulisin. Tsemppiä!

 

Onpa ikävä tilanne Piinamiina.
Itse pyrin myös aiemmin toimimaan samalla tavoin kuin tekin tuossa kuvasitte, eli vaikka yritysaikana ei aina ollutkaan niin helppoa olla tekemisissä raskaana olevien tai lapsia jo saaneiden kavereiden kanssa, niin pidin kyllä heihin yhteyttä yhtä paljon kuin aiemminkin. Kävin myös keväällä pareilla vauvakutsuilla, ja olen siitä iloinen. Nämä ihmiset ovat kuitenkin mun ystäviä ja mulle tärkeitä, eikä sen pitäisi musta muuttua mihinkään sen perusteella, onko jollakulla lapsia (tulossa) vai ei.

Viime aikoina olen kyllä huomannut tietynlaista välien viilenemistä joidenkin ystävien kanssa, mutta siihen voi olla muitakin syitä kuin raskaus. Tosin yksi heistä on jo aiemmin kertonut, miten häntä ahdistaa, kun kaikilla ympärillä olevilla on vakavat parisuhteet ja lapsia tai ovat raskaana, ja hän on itse ollut pitkään sinkku. Ymmärrän kyllä, ettei sekään varmasti mukavalta tunnu... Täytyy varmaan jatkossa yrittää olla häneen enemmän yhteydessä ja tukea ja jutella muista jutuista kuin suhteesta tai raskaudesta.

Toisen ystävän kanssa puolestaan olen ehkä päinvastoin lähentynyt, hän sai tänä vuonna esikoisensa ja oli yksi ensimmäisistä, joille kerroin raskaudesta. Ja hän on tietysti kovasti tukena ja kertoo mielellään kokemuksistaan, mistä olen iloinen.

Toivottavasti saat puhuttua asiasta ystävillesi (tai vähintään purettua mieltä neuvolassa) ja toivottavasti heidän "katoamisensa" olisi vain väliaikaista. Muistan kyllä itsekin, kun ensimmäisiltä kavereilta tuli raskausuutisia, että sitä oli jotenkin hukassa, että miten sille nyt puhuu ja voikohan sitä pyytää kahville jne. Niin tyhmältä kuin se nyt kuulostaakin.

Niin, ja eiköhän niissä mammaryhmissäkin ole suurin osa ihmisistä ihan tavallisia. Tai näin ainakin luulisin. Tsemppiä!

Kiitos vastauksestasi, fabula! Toivottavasti aika ratkaisee tämänkin tilanteen. Miulla on just nyt ihanan kapinallinen olo. Tein ittelleni välipalaa ihan kuin en raskaana olisikaan, silkasta nautinnon halusta. Ehkä todellisuudessa ainoa muutos normaaliin on leipälautasen ja pahoinvoinnin puuttuminen, mutta olo on siitä huolimatta ihana. Toivottavasti tämä tunne kestää!

(Oksensin siis myös tänä aamuna, vaikka viikkoja on jo 18+0. Ehkä mie olen yksi niistä poikkeuksista, jotka oksentaa koko raskauden ajan. Enää 5 kk jäljellä, kyllä tän kestää!)

 

Piinamiina: Itse olen huomannut samaa tuttavapiirissä kuin mistä kerroit. Ajattelen siitä niin, että on parempi antaa tilaa ja ajan kanssa saavat asiaa sulatella. Elämäntilanne usein sekä yhdistää että myös erottaa ihmisiä. Kaikella on aikansa. Lapsettomuuden tuska on kova ja itsellä myös hyvin tuoreessa muistissa. Jotenkin tuntuu edelleen siltä, etten uskalla täysin luottaa siihen, että vihdoin meistä tulee vanhempia. Vasta sitten kun lapsi on elävänä ja hyvissä voimissa käsivarsilla ja voiko täysin sittenkään... Varmasti johtuu omasta taustasta nuo ajatukset. Haluaisin pikakelauksella puolen vuoden päähän tarkistamaan, menikö kaikki hyvin.

Rakenneultrassa kaikki oli mainiosti ja se ilahdutti kovin. Ihana ja pirteä pienokainen siellä kääntyili ja melkoisessa solmussa välillä olikin. On aivan huikaisevaa, miten tarkasti rakenteita ja sisäelimiä ultrassa voidaan nähdä. Siinähän kuitenkin ultrataan toisen ihmisen sisällä olevaa ihmistä... Kasvussa oltiin hieman edellä viikkoja, mutta se on vain hyvä juttu.

 

Onpas kiva, että täällä on näin aktiivista keskustelua, vaikkei odotusaika minua enää koskekaan.

Tulin huikkaamaan Tilulilulle valtavasti onnea näin hurjasti myöhässä. Tosi mahtavasti pääsit loppuun asti ja tosi isot pojat!

Meillä vietettiin nimiäisiä lauantaina, ja tytöt ovat alkaneet hymyillä ja naureskella hurmaavasti sekä vähän jutella. Toki välillä on hiukan levotonta menoa, kun ei vaan voi pitää kahta sylissä yhtäaikaa ja joskus pitää kotitöitäkin tehdä. Mutta ihan mukavasti tässä jo selvitään.

Eliza Day ja tytöt 10 vkoa

 

Eliza Day, ihanaa että teillä sujuu hyvin! Ja Jenifer, itsekin hämmästyin siitä, miten paljon ja yksityiskohtaisesti rakenneultrassa oikein nähdään! Siitä tulee kyllä kivan turvallinen mieli.

Meillä oli tänään perhevalmennus. Ei ehkä ihan ollut sitä mitä odotin. Etukäteen piti katsoa videoita, ja sitten tuolla kerrattiin niitä ihan samoja asioita. Muutamaa asiaa kysyin, mutta niihin eivät vetäjät osanneet vastata. No, joka tapauksessa tuntuu siltä, että ollaan taas askel lähempänä H-hetkeä, kun tuollakin on käyty

Kun Fabula puhui siitä, miten oli vähän hukassa kuullessaan raskausuutisia, niin tuli kyllä itselle tuttu olo! En edes muistanut, kun siitä on jo aikaa, kun ensimmäiset kaverit noita uutisia kertoivat, mutta siitähän tosiaan tuli jotenkin epävarma olo - ihan kuin toinen olisi kadonnut johonkin vieraaseen maailmaan. Ja nyt sitten taas tämänhetkisestä näkökulmasta voi sanoa, että niinhän se onkin - tässä ollaan hyvinkin vieraassa maailmassa, mutta siellä kovasti kaipaa myös niiden lapsettomien ystävien tukea!

Pahoinvoivat, älkää lannistuko! Joskus siellä viikolla 22 alkoi mulla elämä voittaa, ja muutamalla tutulla kävi ihan samalla tavalla. Onhan niitäkin, jotka oksentavat viimeisen kerran synnytyssalissa, mutta kyllä se voi loppua myös jollain yllättävällä viikolla kesken kaiken Hiukan on nyt pahoinvointi palaillut, mutta todella paljon lievempänä - ja toisin kuin aikaisemmin, nyt se pysyy kohtalaisesti kurissa ihan vain syömällä tarpeeksi.

Musta on tullut ihan yökyöpeli. Jostain syystä nukkuminen onnistuu näin paremmin, ja itsestä on ollut helpompaa, kun se väistämätön katkonaisen unen aika ei ole aamuyöllä vaan vasta aamulla. Täytyy nyt nauttia tästä, että saa itse vielä päättää oman unirytminsä

Minervan 33+5

 

Nopeasti vain huikkaan kun pitäisi aikaa sitten jo olla nukkumassa... mutta mulla pahoinvoinnin suurin apu on olleet erilaiset sokeroidut makujugurtit ja viilit! Hyvänä kakkosena sitten valmispuurot. Mannapuuro uppoo myös, mutta se ei ole niin hyvä välipala ainakaan töissä kun valmistus kestää.

 

Minervan, kiva kuulla kokemuksia perhevalmennuksesta, olen jo hiukan alkanut miettiä, kannattaako sinne sitten aikanaan mennä vai ei.. No, eipä kai siitä haittaakaan ole.

IirisL., nyt alkoi tehdä mieli mannapuuroa Tai oikeastaan aloin ajatella vispipuuroa, pitäiskin mennä viikonloppuna keräämään puolukoita ja tehdä sitä (jos vaan osaan ).

Käytiin tänään varhaisultrassa, ja meinasi itku päästä, kun nähtiin pienen pieni tyyppi siellä köllöttelemässä Kaikki oli siis kunnossa, ja kooltaan pikkuinen oli jopa virallista laskettua isompi. Olen tähän asti laskenut viikot lyhyemmän kiertoni mukaan, mutta ehkä nyt sitten siirryn käyttämään "virallisen" LA:n mukaisia viikkoja. Neljän viikon päästä nt-ultrassa saatetaan siirtää laskettua. Nyt on ongelmana vain töihin keskittyminen, kun ajatukset kelluu vauvapilvessä

fabula 7+2

 

Fabula ja jenifer onnea hyvistä ultrauutisista! Eliza Day ihana lukea myös vauva-arjen kuulumisia.
Tosta ystävien kaikkoamisesta... mulla on tosiaan niin pieni ja tiivis kaveriporukka, että vielä ei ainakaan mitään muutosta entiseen. Yksi lähimmistä ystävistä on sanonut että ei välttämättä edes lapsia tahdo,mutta on vilpittömästi onnellinen meidän pienen tulosta ja tulee varmasti olemaan osa lapsemme elämää. Mutta oon nähnyt kuinka ihmisiä repii erilleen lisääntymisuutiset. Töissä lapsettomaksi jäänyt nainen puhui aina raskaana olevista pahaa ja alkoi käyttäytymään eri tavalla heitä kohtaan. Tuska on varmasti lapsettomalla ollut suunnaton mutta toisten onni ei oo häneltä pois vaikka siltä varmasti tuntui.
Kasvatan vatsassani ehkä tulevaisuuden Messiä tai Ronaldoa. Tuleva iskä oottelee jo et millon sit pääsis tytön kanssa palloa potkimaan

Nipsunen 26+1

 

Fabula, voi miten kiva, että saitte ultrassa hyviä kuulumisia! Nauti vauvapilvistä! Ja siis kyllä se perhevalmennus voi varmasti olla hyödyllinenkin. Tämä oli joku meidän kaupungin uudistuksiin liittyvä pilottiryhmä. Vertailtiin juuri kesällä vanhanmallisen valmennuksen käyneen ystävän kanssa kokemuksia ja todettiin, että kaikki hänen hyödylliseksi kokemansa asiat oli nyt karsittu pois

Tulevaa jalkapalloilijaa kasvatellaan täälläkin. Tänään oli neuvola ja terkka totesi, että on kyllä vikkelä tyttö ja taisi olla urheilusuoritus menossa. Totesin vaan, että tällä pienellä on kyllä ihan jatkuvasti sellainen meno päällä... Mutta siis nyt on pieni enimmäkseen tainnut jo parkkeerata hyvään asentoon. Mulla oli nyt eri terkka kuin yleensä, ja aika ronskisti kyllä asian tunnusteli... Ei mitenkään sattunut, mutta olin vähän hämmästynyt, kun tavallisella on aina niin lempeät otteet. Sf-mitta kasvaa siellä keskikäyrän alla, mutta sitäkin mitattiin monta kertaa - taitaa tosiaan olla niin, että jokainen mittaa vähän omalla tavallaan. Ensi viikolla on neuvolalääkäri, ja saapa nähdä, mitä kuulumisia sieltä tulee.

Se on kyllä jännä, että vaikka kaikki tosiaan tietävät, että toisen onni ei ole näissä lapsiasioissa itseltä pois, niin sitä on joskus niin vaikea kuitenkaan käytännössä hyväksyä. Toisaalta uskon myös, että siihen vaikuttaa sekin, millaisen merkityksen lasten saaminen omassa elämässä saa. Vaikka itse toivoin ja meillä yritettiin lasta pitkään, niin ajattelin kuitenkin koko ajan ja myös oman surun keskellä, että oma elämä oli miehen, ystävien, töiden ja tutkimuksen täyttämänä kuitenkin hyvää ja kokonaista. Joku toinen taas kokee, että elämä on täysin merkityksetöntä, jos se vauva puuttuu.

Kylläpä muuten väsytti neuvolareissu! Kävellessä kyllä tulee harkkasupistuksia ihan solkenaan. Huomenna taidan pitää kotipäivän, niin jaksan viikonloppuna vähän juhlia synttäreitäni

Minervan tasan 34!

 

Onnea ultrakuulumisista!

Täällä tuntuu ihan siltä, että homma ei etene. Turvotus on laskenut, varsinaista vauvavatsaa ei vielä kasva, liikkeitä en vielä tunne, pahoinvointi on lähes poissa, ei mitään tuntemuksia, ajatuksetkin olleet vähän muualla...asia tuntuu jotenkin paljon etäisemmältä kuin vielä muutama viikko sitten. No, onneksi satuin juuri sinä päivänä vilkaisemaan vauvasovellukseni tekstiä, kun siinä sanottiin että tässä vaiheessa voi tuntua juuri siltä kuin ei olisikaan raskaana ollenkaan. Jotenkin vain sitä ajatteli homman menevän niin päin, että se tunne koko ajan kasvaa, eikä näin että se yhtäkkiä kutistuukin. Jotain tuntemuksia vatsassa kuitenkin jatkuvasti on, mutta en osaa yhtään eritellä onko liitoskipuja, supistuksia, vauvan liikkeitä vai suolistosta johtuvia. Ja vielä kun yleensä lähinnä kutittaa ihan niin että saa raapia, mutta sitä tunnetta on muuallakin kuin vatsan alueella, iho jotenkin reagoi niin että kutkuttaa. Ekaa kertaa olen vähän kaivannut sitä dobbleria, neuvolaankin on vielä aikaa. Pidän tosin luultavasti yhden vapaapäivän puolentoista viikon päästä maanantaina, jolloin meillä on avoin neuvola, silloin voisi käydä sydänäänet kuuntelemassa. Että onko siellä enää ketään? No, uskon että on, mutta kuitenkin.

Hoitopöydän ajattelin piakkoin ostaa, jotta saan vauvan vaatteita sinne, vasta viisi vaatetta ostettuna mutta tuntuu että pyörivät ihan väärissä paikoissa koko ajan. Sinne laatikoihin voisi pikkuhiljaa kerätä vaatevarastoa kokojärjestykseen. Tykkään ostella vaatteet tipoittain, helpottaa kustannustenkin kannalta, ja loppuvaiheen isot ostokset jätetään muutenkin sinne joulun jälkeen. Töitä tulee painettua, se kyllä on kaikki vauvan takia, jotta saa sitten kunnon äippäkorvaukset.

 

Mulla oli oireetonta rv 10-16 ja silloin oli jotenkin etäisempää oloa, vaikka vauva päivittäin ja jatkuvasti mielessä olikin. Nautin kyllä siitä ajasta.

Täällä on hirveä flunssa ja perkeleen närästys valvotti yhden yön, todella kiusallista. Katsotaan jos uudet lääkkeet auttaisi.

Jes, huomenna näkee pojan Tuli hommattua puuttuvat talvivaatteetkin hänelle.

Poppie ja poika 28+1.

 

Terve pitkästä aikaa En ole kertonut kuulumisia kun tuo loppuraskaus oli niin turhauttavaa aikaa, mutta meille syntyi lopulta 41+5 terve esikoisvauva ja minusta tuli äiti

Synnytys oli pitkä, yli 30 tuntia, ja rankka. Mutta meni ihan hyvin kuitenkin ja vaavi syntyi alateitse 10 pisteen vauvana, 3500g ja 50 senttiä ihan normaalikokoinen vaikka viipyi kauemmin masussa.

Kirjoittelen tätä vauva kainalossa, hän haluaa imeä koko ajan ollaan vielä osastolla toipumassa. Voin kirjoittaa tarkempaa sunnytyskertomusta myöhemmin, olikos se Minervan joka sitä pyyteli?

Terveisin raida ja vauva 1vrk

 

Raida hirmuisesti onnea teille! Aina ihana kuulla että synnytys on mennyt hyvin. Kohta pääsette kotiin viettämään vauvan tuoksuista arkea
Minervan noinhan se on että jotkut ovat onnellisia elämäänsä kaikesta huolimatta ja jotkut kaipaavat jotain puuttuvaa. Itsekin uskon että oltaisiin oltu suht onnelisia vaikka meitä ei olisi onni vauvan kohdalla kohdannut. Oltaisiin varmaan keskitytty näkemään maailmaa ja painotettu muita hyviä asioita elämässä. Hyvää synttäriviikonloppua!
IirisL minähän sorruin torista ostamaan dopplerin ku tuntu et neuvolaan on ikuisuus ja mitään ei tunnu missään. Kyllä se rauhoitti kun sai jumpsutusta kuunnella mutta sitten alkoi tuntua liikkeet ja laite makoilee jossain laatikossa. Hyvin siellä vatsassa varmasti voidaan.
Poppie kivoja treffejä pojan kanssa
Ihanaa, perjantai!

Nipsunen 26+3

 

Oi onnea ja ihanuutta Raidalle ja koko kasvaneelle perheelle! Jotenkin hassua ajatella, että jonain päivänä - yks kaks (tai vähän hitaammin), se mitä niin kovasti odottaa, tuleekin todeksi.. Onnea vielä toisenkin kerran! (Ja sitten kun kerkeät, niin minustakin olisi kiva kuulla synnytyksestä

Ja onnea myös hyvistä ultrakuulumisista fabulalle ja jeniferille! Ja Minervalle synttärionnea! Ja jokapäiväistä odotus-onnea kaikille muille! Niin ja Eliza Day, kiva kuulla vauva-arjesta! Onkohan tuolla vauvapuolella tai jossain tällaisia samanlaisia keskusteluketjuja, en ole vielä kurkannut? Luulempa, että silloin sitä on vielä enemmän hukassa kuin nyt ja kaipaa vertaistukea - ja vertailua: että noin noillakin menee, ehkä tää on ihan normaalia tms..

Niin ja piinamiina, ompa kurja tilanne, jos ystävät kaikonneet vauvauutisen myötä - tosin voihan käydä niinkin, että kun asiaa saa sulatella, tai jotain muuta, mikä ikinä onkaan syynä, asiat korjaantuu ja joku vanha ystävä palaa elämään.. Tai sitten varmasti vauvan myötä tutustuu uusiin ihmisiin, joista voi tulla ihan oikeita ystäviä - näin ainakin itse toivon.

Tunnistan kyllä sen monen mainitseman kauhun ja itsesäälin ja kateuden, kun omaa lasta ei kuulu ja toisilta kuuluu vauva-uutisia. Itse odotin sitä päivää kauhulla, vaikka sitten kävikin niin, että olin jo itse raskaana, kun muutamat uutiset tuttavapiiristä kuului. Pääsin helpolla.. Vauvaa kerkesin toivoa ja kaivata varmaan yli kymmenen vuotta, mutta viimeisinä vuosina ajatus alkoi kääntyä siihen, että voi sitä olla onnellinen muutenkin, varsinkin nykyisen parhaan kumppanin kanssa. (Ja jälkikäteen ajateltuna, onneksi ei exän kanssa päädytty edes yrittämään lasta..) Ajattelin myös, että jos joku lähipiiristä saisi lapsen olisi loppujen lopuksi ilo olla mukana seuraamassa edes jonkun lapsen kasvua ja ylipäänsä olla mukana jonkun lapsen elämässä..

Ihana syyspäivä taas tulossa, mitähän sitä äitiyslomalainen keksisi tekemistä? Vauvanvaatteiden järjestelyä, viimeisten puuttuvien vauvajuttujen tilailua, vauvakirjan lukua..? Kaunista syystä!

 

Valtavasti onnea, Raida!! Alan täällä yhä paremmin ymmärtää loppuraskauden turhautumista, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin siis! Ja en se muistaakseni ollut minä, mutta varmasti kaikki kyllä mielellämme kuullaan synnytyksestä!

IirisL, sain itse ystävältä kotidopplerin, mutta ei sitä tosiaan montaa kertaa tullut käytettyä. Olisi ollut varmaan hyödyllisempi vähän varhaisemmilla viikoilla hankittuna, sillä nyt ei jäänyt väliin montaa viikkoa, jolloin en olisi tuntenut liikkeitä. Mutta kyllä se pari kertaa ehti mielen rauhoittaa. Toiset sitten taas saavat siitä enemmän stressiä

Tsemppiä Poppielle vaivoihin! Toivottavasti flunssa pian helpottaa! Ja närästys, se on kyllä riivattu vaiva. Täällä onneksi vain käynyt aina välillä kääntymässä.

Beibi aamujumppaa antaumuksella ja itse kaipaan antaumuksella aamupuuroa, eli nauttikaa perjantaista

Minervan 34+2

 

Kiitos kaikki!
Minervan, ihanaa, että teillä tärppäsi sit kuitenkin ihan luomusti, ettekä joutunu hoitoihin menemään. Voin kuvitella teidän fiiliksiä, kun teitte testin.
Me mentiin heti lääkäriin, kun vaan sai mennä lähetettä hakemaan. Kun mä olin niin rikki siinä kohtaa, etten jaksanut enää yhtään kotikonstein yrittää. Mies olis varmaan jaksanutkin vielä, mutta mä murehdin sitä niin paljon. Meillä oli tosi hyvä tuuri siinä mielessä, kun pitkiä jonoja ei ollut ja hoidot aloitettiin pian. Se oli tosi helpottavaa. Positiivinen testi kun tehtiin, niin mä vaan itkin ja nauroin samaan aikaan, halattiin miehen kanssa ja sitten välillä tuijotettiin sitä tikkua, että voiko oikeesti olla totta.

Stellaria, mulla on kanssa ollut ne rannekkeet, mutta nyt oon pari päivää ollut ilman niitä. Ne ei taida mulla kauheasti auttaa. Vaik oon tosiaan niitä pitäny yötä päivää koko kesän, kun en uskaltanut ottaa pois sen pelossa jos sitten olo huononeekin entisestään mikäli oon ilman niitä. Mutta nyt oon tosiaan kokeillut olla ilman, eikä oo ollut huonompi olo. Oon kuullut, et toisilla ne auttaa ja siks paineltiinkin miehen kanssa heti apteekkiin ostamaan ne, kun pahoinvointi alkoi.

Kiva kuulla, että täällä monella on kuitenkin loppunut pahoinvointi silloin puolenvälin kynnyksellä. Toivotaan, että meillä oksentelevilla kävisi kanssa niin. Fabula taisi kirjoittaa aiemmin leivän syömisestä, mä oon kans syönyt aina paljon leipää. Pahimpina oksenteluaikoina meni leivistä alas vain paahtoleipä. Sitä oli helppo oksentaakin. Trip-mehut on olleet mulla myös hyvä apu huonoon oloon, kannan yhtä aina mukana laukussa. Kylmää, ei kovin makeaa jugurttia oon saanut kanssa hyvin syötyä. Mehujäitä söin myös kanssa yhteen aikaan.

Mä söin kanssa siis ihan miten sattuu silloin alkuun, ihan vaan sitä mitä mieli teki ja sai alas menemään. Mun on koko ajan tehnyt mieli kaikkea suolaista. Hesen juustohampurilaiseen mulla oli alkuun kauhea himo koko ajan. Makeaa oon syönyt tosi vähän koko raskausajan.

Meillä oli lääkärineuvola tällä viikolla, kaikki oli hyvin, paitsi että hb oli vain 111 vaikka oon ottanut rautaakin. Jatkan sitä nyt vielä. Seuraavaksi on sitten rakenneultra noin kuukauden päästä.

Mustikk4 ja Kirppu 15+6

 

Mulla onneksi on helpottanut jo pahoinvointi sen verran, että lähinnä on sellaista etovaa oloa. Leipä ei tosin mene kauhean hyvin alas vieläkään Jostain syystä viime aikoina jälkiuunileipä on ollut se, mitä tekee mieli ja pystyy syömään, vaikka luulis että se olis "haastavampaa" vatsalle kuin just vaikka tuo Mustik4n mainitsema paahtoleipä.

Kuulostaa muuten tutulta toi, ettei mitään makeaa tee mieli. Erityisen outoa on se, että ajatuskin suklaan syömisestä ällöttää, vaikka ennen se oli makeista jutuista se, mitä eniten himoitsin ja söin. Tavallaan on ikävä suklaan makua, mutta ei voi edes ajatella laittavansa sitä suuhun. Tajusikohan tosta nyt mitään, omituinen ajatuksenjuoksu mulla...

Muutenkin tällä hetkellä on suhteellisen oireeton olo, lähinnä huomaan isot ja arat tissit, mutta eiköhän tuolla masussa silti ole kaikki hyvin. Olen kauhean luottavainen sen suhteen. Pian ollaan myös lähdössä reissuun miehen kanssa, sitä odotan kovasti. Vähän vaan huono juttu, kun matka osuu just siihen aikaan, kun pitäisi käydä seulontalabroissa, mutta eiköhän ne voi ottaa hiukan etukäteenkin.. Tai sitten myöhemmin, palataan Suomeen kuitenkin paria päivää ennen nt-ultraa.

Kivaa alkavaa viikkoa ja hyvää vointia kaikille!

fabula 7+6

 

Hesen juustohampurilaisissa on ilmeisesti jokin salainen ainesosa, koska mäkin himoitsin niitä alussa - myös silloin, kun ei tehnyt mieli melkein mitään muuta, ja muutama kaveri on kertonut ihan samaa Yleensä tulee pikaruoasta vähän ällöttävä olo, mutta raskausaikana ei ole ollut sitäkään ongelmaa. Toki siis en nyt pahoinvoinnin jälkeen ole sitä mättänyt, mutta pahimpaan aikaan on mun mielestä sallittua syödä ihan mitä vaan, mikä menee alas ja pysyy ehkä jopa sisälläkin!

Heh, luomutärppi oli tosiaan iso yllätys - suoraan sanoen niin iso, että oltiin lähinnä molemmat pari viikkoa suu auki Kyllä mekin oltiin jo tutkimuksia mietitty, mutta ensin mulla löytyi kyhmy rinnasta (oli ihan vaaraton, mutta niissä tutkimuksissa meni aikaa) ja sitten olin aloittelemassa jatko-opintoja. Siinä kohdassa mietittiin, että voidaan panna lapsiasia hetkeksi hautumaan... ja sitten teinkin sen raskaustestin

Tänään oltiin sukuloimassa ja yksi vasta synnyttänyt kyseli, että joko jännittää. Ei kyllä edelleenkään. Kyllähän tässä nyt alkaa ymmärtää, että synnytys on kohta edessä, mutta lähinnä se on sellainen helpottava ajatus - että oma keho voi alkaa sitten vähitellen palautua. Tänään ähkin makuuhuoneessa ja mies kyseli, että mitä ihmettä hommaan. No, käänsin kylkeä Muuten oma kroppa tuntuu ihan hyvältä varsinkin kun ottaa rennosti kotona, mutta kaikki alkaa vaan olla jo jotenkin tosi vaivalloista.

Minervan 34+4