Te jotka tienaatte n.2000e/kk!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "utelias"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
mitä teette työksenne ja millä koulutuksella?
2000€ on aika huono palkka tradenomille. Ja onkin. Ihan alhaisimmasta päästä millä tradenomin EHKÄ kannattaa ottaa työpaikka vastaan. Tai kannattaakin ehdottomasti, jos muuta ei ole tarjolla, mutta kyllä se ottaa pannuun, kun muut tradenomit samalla työkokemuksella saavat saman tason töistä 2200-2500€. Mutta antamalla huonoa palkkaa lafka ottaa sen riskin, että hyvä työntekijä siirtyy muualle heti, kun saa tilaisuuden.

Eli toimistotöistä siis tienaa päälle 2000€. Ei sillä palkalla kuitenkaan uutuudenhohtavaa taloa saa keskikokoista pienemmästä kaupungista, vaan 70-luvun tönöön on tyytyminen. Ei siinä, on edes se ja olen siitä kiitollinen. Haaveethan saavat olla suuria. ;)
Toimistotyö sinällään ei ole pelkkää perseellään istumista. Siinä tehdään töitä aivoilla, ja hektisen päivän (tavallisenkin päivän) päätteeksi väsyttää kyllä yhtä lailla kuin muunkin laisen työn tekijöitä. Joidenkin mielestä työ voi olla tylsää, itse kyllä tykkään, kunhan on töissä sellaisessa lafkassa, jossa tekemistä piisaa koko päiväksi tai edes lähes.
 
Onko sairaanhoitajat jotenkin muuta porukkaa tyhmempiä vai yrittävätkö vain tahallaan antaa väärän kuvan palkkauksestaan, kun ilmoittavat aina vain peruspalkan?Bruttopalkkaan sisältyy aina kaikki mahdolliset lisät (vuoro-, ikä- yms.) ja ne tulee myös olla mukana kokonaispalkassa.

Minä en edes muista, mikä on peruspalkkani. Kerron aina koko summan, johon peruspalkan lisäksi kuuluu myös henkilökohtainen lisä, aikaisemmin myös ikälisät. Perusduunareilla harvemmin on auto- tai asuntoetua, mutta jos sellaiset löytyy, niin niistä on iso apu rahallisesti.
 

Yhteistyössä