Keskenmenon jälkeen kuumeilevat SYKSYLLÄ 2016

Eipä ollut kohtu tyhjentynyt kuin osaksi. Tässä sitä ajellaan kotiin cytotec lääkkeiden kanssa. Ei olis lääkäri mulle edes huomista kirjoittanut saikkua..mut onneks hoitaja sit vähän kehotti. Eli perätI huominen saikkua..kauhulla odottelen minkälainen kipu ja vuoto on tälle illalle luvassa. Eikä mitään jälkitarkastuksia tai raskaushormoneiden mittauksia..sanoivat vaan et neljän viikon päästä tehdä Raskaus testi.
 
Hei kaikille!
Tuppaudun valitettavasti joukkoon mukaan, kun ei ole mennyt nyt tämä raskaus ihan putkeen ja alkaa pää hajota ilman vertaistukea...

Eli ikää olisi jo 34v. Ennestään meillä on 2v esikoinen, jota aikanaan ihan tekemällä tehtiin jokin aika. Nyt sitten tulinkin raskaaksi jo ennen virallista yrityksen aloittamista, mutta onni helposta raskautumisesta oli vain väliaikainen ja heinäkuussa rv:lla 8 todettiin tuulimuna, joka sitten lääkkeellisesti tyhjennettiin. No ollaan tässä kuukautisia odotettu, että pääsisi yrittämään uutta raskautta, kunnes kontrolli-hcg todettiin vähän liian korkeaksi. Oli alunperin 35000 ja 3 vkoa tyhjennyksestä 560. Eilen vielä kontrolloitiin reilu 4 vkoa tyhjennyksestä ja oli kyllä edelleen laskenut 150, mutta lääkäri halusi ultraan tarkistukseen. Juuri sieltä tulin ja sain lähetteen kaavintaan, kun ei ole kohtu tyhjentynyt. Ketuttaa ja itkettää ja vähän pelottaakin. Että nyt sitten odotellaan vielä kaavintaa ja sen jälkeen 4-6 vkoa jälleen kuukautisia ja sitten ehkä, jos kaikki on mennyt ok, niin päästään edes yrittämään uutta raskautta, joka tuurin tuntien ei taatusti saa alkuansa yhtä helposti kuin tämä yrittämättä tapahtunut.

Sori pitkä vuodatus :unsure::geek:

Onnea Minttumar ja Hymynaama95!!:):)
Tervetuloa saamaan vertaistukea... samoissa asioissa jännitän juuri gynelle kun meillä päin ei pääse edes hcg mittaukseen ja r-testit edelleen plussaa. Tällä viikolla en kyllä vielä oo tehnyt testiä mutta nyt siis 4 viikkoa lääkkeistä. Ja menossa yksityiselle ultraan kun ei kunnalliseen pääse edes verikokeisiin.. aargh.. joten jännitän joutuuko kaavintaan... toivotaan että molemmat päästäisiin pian uuten yritykseen. Meilläkin ennestään 2-vuotias.
 
Eipä ollut kohtu tyhjentynyt kuin osaksi. Tässä sitä ajellaan kotiin cytotec lääkkeiden kanssa. Ei olis lääkäri mulle edes huomista kirjoittanut saikkua..mut onneks hoitaja sit vähän kehotti. Eli perätI huominen saikkua..kauhulla odottelen minkälainen kipu ja vuoto on tälle illalle luvassa. Eikä mitään jälkitarkastuksia tai raskaushormoneiden mittauksia..sanoivat vaan et neljän viikon päästä tehdä Raskaus testi.
Meillä samanlaista touhua ei edes kehotettu tekemään testiä kun asiasta soittelin että testit vielä 3 viikon jälkeen plussaa. Niin sano ettei kannata testiä tehdä kun ne niin herkkiä.
 
No niin lääkärissä käyty. Jotain on jäänyt, mutta antoi terolut viikon kuurin jos se laittais menkat alkamaan ja niiden mukana tulisi sit kaikki ulos. Todella mukava lääkäri ja menen hänelle sit vielä uudestaan ultrattavaksi. Mulla on kyllä mennyt kunnalliseen sairaanhoitoon luotto ihan täysin. Tämäkään ei olis tullut ilmi ennekuin olisin tullut todella kipeäksi tai vaan ihmetellyt kun ei menkat ala.
 
Sama. En mäkään luota kunnalliseen. Tuntuu, että ne ei ota tosissaan. Mulla onneksi asiat meni hyvin ja kaikki tuli itsekseen ulos, mutta odotin parempaa palvelua. Se mikä ihmetytti oli se ettei ne määränneet hcg:tä verestä vaan pissatestin ja senkin jo viikon päähän. Onneksi oli jo silloin nega.

Nyt odottelen ekoja menkkoja keskenmenon jälkeen. Ovulaation olin tunnistavinani limoista ja jomotuksista 2 viikon taakse eli tänää än olisi vuoto alkanut vaan eipä näy. R-testi oli eilen kuitenkin nega. Olo on, että olisin raskaana, mutta mitään oireita ei oikeastaan oo just nyt. Jos oikein kuvittelen nii joitain vihlaisuja välissä alavatsassa, tisseissä kans välillä vihlasee :p:D Saahan sitä vauvakuumeisena esille vaikka mitä oireita :LOL: Eipä se auta ku ootella vuodon alkamista (jota toivottavasti ei tuu :whistle:)
 
Pistetään peukut pystyyn (y) juu mä toivon että toi keltarauhashormooni auttaisi eikä tarttis mennä kaavintaan kun sit venyy yrittämiset vielä kauemmaksi,. Nyt mulla tavoitteena saada kesävauva. . Voi kun se onnistuisi....
 
Cytotecien ottamiestä kolme tuntia..Mitään ei oo tapahtunu..Jo olemassa oleva vuotokin loppui..millonhan noiden pitäis alkaa tehota.
Mulla ei koskaan. Parikyt tablettia vuorokauden sisään ja yö osastolla, mutta mitään ei tapahtunut. Seuraavan yön jälkeen tekivät sitten kaavinnan. Että sellainen monen päivän mittaiseksi venynyt lyhyt päiväreissu sairaalaan...
 
Kiitos pikaisista vastauksista. Mä oon nyt tabletit ottanut 2 ensin 20min päästä 2 ja 4 tunnin päästä 2..Ja mun piti ottaa nää suun kautta. Nyt sit odottelua..Pitänee aamulla soitella polille. .jos ei tulosta tuu.
 
Ok. Mun käskettiin tunkea tuonne alas ja oisko ollut 4 ensin ja 2 tunnin päästä 2. Määriä en nyt muista välttämättä oikein ja oliko väli 2 vai 3 tuntia....
 
Onpa kyllä outoa, että keskenmenon jälkeen seuranta vaihtelee näin kovasti (n)
Täällä on käytäntönä kait, että kolme viikkoa tyhjennyksestä tarkistetaan hcg verestä ja sitten seurataan tarvittaessa ja/tai pyydetään ultraan.

Katsotaan, koska tulee kutsu siihen toimenpiteeseen. 7 päivää oli kiireellisyys, mutta sitähän ei tiedä miten se sitten toteutuu. Ja meillä on vähän kurja tilanne, kun mies lähtee huomenna työreissuun ja palaa vasta pe-la -yönä. Eli mulla ei oikein ole tällä viikolla saattajaa hakemaan sairaalasta sitten toimenpiteen jälkeen ja touhuamaan meidän taaperon perässä sitä iltaa.
Mulle ei puhuttu mitään Terolutin mahdollisuudesta, mutta ehkä sitä kohtuun jäänyttä materiaalia oli sen verran, ettei olisi sillä hoitunut..

Tsemppiä Haavekesä, toivotaan että se Terolut hoitaa tilanteen ja saatte kesävauvan:love:

MirriX mulla alkoi parin tunnin sisällä Cytoteceista vuoto ihan kunnolla. Seuraavat kaksi otin suun kautta. Mulla tosin oli vähäistä tuhrua tullut jo ennen sitä. Alkoi niiden ekojen suun kautta polilla otettujen lääkkeiden jälkeen.
 
Niin vaihtelee kyllä tosi paljon. Mä luulen että mulla oli sen verran vähän tavaraa että ehdotti noin. Tosiaan toivon että tällä olis selvä kun tuntuu että kaikki vaan pitkittyy ja pitkittyy... Toivottavasti sinäkin saat ajan pian ja pääsette taas yrittämään
 
Hiljaiselon tiimoilta kirjoitan pari riviä...päivittäin käyn kuitenkin lukemassa juttuja.

Onnea plussanneille!:LOL::LOL::LOL:

Tervetuloa uusille! Täällä ei saa sitten ruveta asumaan vaan pitää mahdollisimman pian plussata ja siirtyä muualle!!!!Ettäs tiedätte!!!!;)

MirriX: kohdunulkoisessa mä pistin alakautta lääkkeet kahdessa erässä ja muistaakseni vuoto alkoi 10 tunnin päästä ja siis kunnon "vanukkaalla" eli eipä ollut epäselvyyttä tuhruaako vai ei....:censored:

Mistä sen muuten tietää että kaikki on tullut kohdusta ulos? Meinaan vaan kun täällä ei ole mitään EI SIIS MITÄÄN jälkiseurantaa. Ei verikokeita, raskasutestejä, ultria....ei mitään. Onko se hyvä merkki jos menkat tulee suht normaalisti? Tuleeko kuumetta tai jotain muuta....

Eilen näin vauvan joka oli saman ikäinen kuin meidän vauva olisi nyt.....noin kuukauden........

Täällä kp nyt 22...hyvänen aika! Onko se jo taas noin paljon!:ROFLMAO:
 
Jos sulla on menkat alkanut niin luulis että kaikki on tullut ulos. Eikä ole mitään tiputtelua tai kipuja tai pahan hajuista vuotoa. gyne sanoi eilen että ei menkat edes ala jos jotain jäänyt siksi minulle noi terolutit määräsi että niin sit saatais vuodon mukana loputkin pois. Toivottavasti.
 
Pahoittelut ensin uusille joukkoon joutuneille. Ei ole kiva tänne tupsahtaa ollenkaan ja toivotaan ettei vierailu jää kovin pitkäksi.

Luin jostain artikkelin, jonka mukaan keskenmenojen (kliininen raskaus) jälkeen pitäisi ehdottomasti tehdä jälkitarkastus. Ei siis riitä, että henkilö itse tekee raskaustestin kotona vaan nimenomaan niin, että kohtu ultrataan ja verikokeella tarkastetaan Hcg. Valitettavasti varmaan kyllä lääkäreille keskenmenot ovat niin yleisiä ja 'normaaleja' etteivät ne paljon niiden jälkihoitoon kyllä panosta.
Itse ainekin koen, että jäin kyllä totaalisen yksin sen sairaalakäynnin jälkeen, jossa todettiin keskenmeno ja kohtu tyhjentynyt (paitsi limakalvot jäljellä). Ei mitään yhteydenottoa sen jälkeen, paitsi verikokeet, joista itse sitten soittelin äitipolille selitellen kaikille, että pitäisi tuloksia kysellä ja miksi kyselen. Ei kovin kiva. Tällainen tukiverkosto on Mehiläisellä:
https://www.mehilainen.fi/felicitas/keskenmenoneuvola?gclid=CPKA67bPx84CFeYp0wodPQAE-w

OmaNapa:
Ekat menkat tyhjennysvuodon jälkeen oli hyvin omituiset: alkuun 2 päivää pelkkää veristä valkovuotoa, sitten 3 päivää hyytymiä jokaisella vessareissulla, jonka jälkeen ihan verivuotoa ja nyt rusehtavaa vuotoa silloin tällöin. Ja menossa nyt kp 8. Normaalisti mulla menkat kestää nelisen päivää, joista 'kunnon' vuotoa 2 päivää. Kipuja ei juurikaan ollut vuodon aikana, mutta ennen vuotoa jonkin verran. Toivottavasti kohtu on nyt puhdistautunut edellisestä raskaudesta ja olisi valmis uuteen yritykseen. Kerkesin jo miettiä kemiallista raskauttakin, kun vuoto oli noin omituista ja viikko ennen menkkoja oli raskausoireita (varmaan kuviteltuja..)

Tsemppiä kaikille kohtalotovereille. Hirvittävän raskasta on tämä elämän uudelleen suunnitteleminen ja tottuminen siihen ajatukseen, ettei siitä plussasta tulekaan toivottua tulosta :(
 
Viime päivinä on tullu luettua tosi paljon näitä tyhjennys kokemuksia ja ihmetellyt että voiko tuo tyhjennykseen onnistumisprosentti olla oikeasti noin pieni, sillä onnistuneita tyhjennykseen näyttäisi olevan tosi vähän. Siihen nähden tuo jälkikontrollin puuttuminen on järkyttävää.
Eilen iltapäivällä tosiaan ne cytotecit ja edelleen tulosta odottelen.
 
KevätTähti Ihania uutisia. :love: Nyt vaan koitat rentoutua (vaikka varmasti helpommin sanottu kuin tehty), kun pienellä kaikki hyvin ja matkassa mukana edelleen. :)
 
  • Tykkää
Reactions: KevätTähti
Tämä lääkäri (naistenklinikan ylilääkäri) muuten ihan suoraan sanoi, käytyään läpi tietoni ja tehdyt tutkimukset, että epäilee että kyseessä on ns. superfertiliteetti. Eli siinä missä normaaliin kohtuun ei kiinnity ns huonolaatuinen hedelmöittynyt munasolu, joidenkin kohtu on vastaanottavainen ihan kaikelle ja tulee raskaaksi paljon helpommin kuin naiset keskimäärin. Silloin ei ole pienintäkään estettä saada tervettä lasta täysin luonnollisesti, mutta keskenmenoja tulee yleensä väistämättä paljon.

Verikokeet kilppariarvoja varten otettiin myös, kun niitä vasta-aineita kerran on todettu :)
 
Varmaan huojentavaa kuulla jonkinlaista (edes epäiltyä) selitystä toistuville keskenmenoille. :) Nyt varmasti kaikki menee hyvin loppuun asti, ja saatte ihan terveen pienen syliinne maaliskuussa. :love:
 
Kiva lukea onnistuneista raskauden aloituksesta, ne valavat uskoa tulevaan.
Kun nyt itsekkin pääsis ns. Nollaamaan tämän tilanteen. Cytotecit sitten minulta lopettivat jo olemassa olevan vuodon kokonaan ja viikonlopun yli pitäis odotella. Maanantaina sitten polille katsastamaan tilanne ja mahdollisesti kaavintaan.
 
Moi pitkästä aikaa! reissusta kotiuduttu oli kyllä niin ihana loma!
Täällä rullaa nyt asiat vihdoinkin, kävin kuitenkin siellä yksityisellä lapsettomuusklinikalla samalla viikolla kun reissuun lähdettiin..kannatti mennä oli niin hyvä käynti...katotaan lh ja fsh verikokeilla ja sit myös testosteronit ja kilppari+vasta-aineet..verikokeisiin pitäisi siis mennä kp 2-5 en vaan tässä kierrossa ehtiny verikokeisiin kun ei ollu aikoja kun oli vaan päivän varotusaika..mutta ens kierrossa sitten.. ja määräs myös letrozolit..ja ne sit lokakuussa..kun katottu hormoniverikokeet.. suoraa pco diagnoosia ei antanut pelkkien munasarjojen perusteella vaan sanoi ettei ole tyypilliset pcon näköiset.. pääasiallinen dignoosi on tässä vaiheessa anovulaatio eli ovuloimattomuus..miehen simpat myös tutkitaan.. sanoi suoraan et tekevät yhteistyötä tayssin kanssa että sinne ottaisivat vastaan vasta n.6kk kuluttua kun kuitenkin raskauduin välissä..mutta nyt alotellaan näillä kevyillä hoidoilla ja sitten jos tarvitaan järeämpiä hoitoja niin siiirrytään julkiselle:) sanoi et hyvät mahdollisuudet on kun olen kerran jo raskautunut..ja olen nuori.. pco dignoosin pystyy hyvin päättelemään noista verikokeista sitten kun kuitenkin sanoi että mun oireet siihen viittaisivat kun on aknea,parran kasvua(hyvin pientä) käski myös lisätä liikuntaa mutta ei tarvii varsinaisesti laihduttaa kuhan ei päästä painoa nousemaan. unohtu mainita että katotaan myös se amh arvo joka kertoo sitten munasarjojen reservistä.. tämä lääkäri sanoi et monesti puhutaan negatiivisesti tuosta pco:sta ja hänen mielestään se ei ole niin negatiivinen juttu.. onhan se hidaste mutta helppo hoitaa lääkkeillä.. ja sanoi et monesti hedelmällisyys säilyy kauemmin.. puhe oli myös siitä että jos jossain vaiheessa menis sokerirasitukseen..kun sokeriarvot on yleensä koholla jos on pco vai miksikä noita arvoja sanotaan:LOL: nyt on niin helpottunu olo kun saadaan vihdoin ja viimein apuja (y)

Luen kaikki viestit kyllä kuhan ehdin :ROFLMAO: on vähän lukemista..
 
Viimeksi muokattu:
Ihania uutisia KevätTähti!!!

Sain tänään jo soiton sairaalasta ja ensi tiistaina olisi operaatio. Jännittää kyllä melkoisesti, vaikka pienihän se operaatio on. Nukutuksessa kuulemma hoidetaan ja parin tunnin päästä pääsee kotiin. Tuo nukutus jotenkin ahdistaa, vaikka en siis todellakaan haluaisi hereillä ollakaan, mutta kuitenkin :oops: Olispa jo ohi. Ja pääsisi oikeasti odottelemaan niitä kuukautisia.

Oliko täällä jollain kokemusta tuosta kaavinnasta? Millainen operaatio oli ja miten meni sen jälkeen?
 
Sofila: Mulla kokemusta kahdesta kaavinnasta.

Ekan jälkeen ei kummempia oireita, aika menkkamaista mutta ei kovin runsasta jälkivuotoa suht pitkään.

Toisen jälkeen paljon vähemmän vuotoa, enemmän sellaista tiputtelua. Mutta noin 3-4 päivää operaation jälkeen synnytin kivuliaiden kramppien kera isoja verihyytymiä, se ei ollut yhtään kivaa ja silloin olin vähän huolissani. Silloin oli myös laitettu oksitosiinia tipalla, mikä vissiin aiheutti jonkinlaisia vähän liioiteltua kiintymyksen tunteita (oli oikeasti vähän kummallista näin järki-ihmisenä katsoa erästäkin lahjaksi saatua pehmolelupupua ja tuntea samanlaisia rakkauden puuskia kuin vastarakastuneena rakkaansa nähdessään :whistle: ). Toisaalta jälkeenpäin ajateltuna ihan mukavaa, olin noin muuten henkisesti niin hajalla että ihan mukavaahan tuo oli :D Mutta tuota oksitosiinia ei kyllä mielestäni yleensä anneta kaavinnan yhteydessä.

Itse operaatiot nukuin ja heräsin ja kaikki meni hyvin :) Vähän tunsin arkuutta ja kipua vatsan seudulla pari päivää operaation jälkeen.
 
Yhteistyössä