-vierailija
Onko kukaan käynyt lähiaikoina? Minkälainen paikka? Onko ultra laite siellä nykyaikainen? Minkälaiset jonot sinne on?
Kyllä asiakaspalvelun PITÄÄ olla aina ystävällistä ja korrektia. Kannattaa varmaan sitten miettiä kuinka tiuhaan tahtiin ottaa niitä asiakkaita kerta ei ehdi palvella kaikkia kunnolla. Ps oltiin 15min etuajassa, että ei varmasti tullut kiirettä seuraavan asiakkaan kanssaKyseessä on kiireinen yksityisyrittäjä, jolle maksetaan erikseen kustakin toimenpiteestä. Jos haluaa rupatella raskaudesta, kannattaa varata aika ihan sitä varten, sekin onnistuu. Todennäköisesti asiakasajat ultraan on laskettu niin tiukoille, että jos yhden pariskunnan kanssa jää juttelemaan, niin se seuraava pari on jo odottamassa siellä oven toisella puolella ja aikataulusta ollaan myöhässä. Jos ja kun tietää, ettei pysty juttelemaan kiireettömästi asiakkaan kanssa, on väärin edes aloittaa sitä jutustelua, ja sitten lopettaa sitä tylysti toteamalla että aika loppui.
Yksityisyrittäjän ei myöskään tarvitse olla sillä tavalla korrekti kuin julkisen puolen työntekijän, vaikka tietenkin se kuuluu hyvään asiakaspalveluun. Mut monet yrittäjät ei enää sen jälkeen, kun bisnes on saatu pyörimään, enää samalla tavalla jaksa olla asiakkaalle mieliksi kuin alkuaikoina. Tääkin ihminen sanoo sen oman mielipiteensä melko herkästi, eikä sitä kannata ottaa niin tosissaan. Hän on sitä mieltä, mut itsehän sitä omat asiana tietää parhaiten.
No ei mennyt tunteisiin. Yritin vaan selittää, miksi tää ihminen voi antaa hätäisen vaikutelman. Ne päivät on buukattu täyteen. Edullisen hinnan ansiosta asiakkaita riittää.Kyllä asiakaspalvelun PITÄÄ olla aina ystävällistä ja korrektia. Kannattaa varmaan sitten miettiä kuinka tiuhaan tahtiin ottaa niitä asiakkaita kerta ei ehdi palvella kaikkia kunnolla. Ps oltiin 15min etuajassa, että ei varmasti tullut kiirettä seuraavan asiakkaan kanssa
Asiakaspalvelussa ei tuoda ilmi omia MIELIPITEITÄ, se pitäisi jokaisen tietää. Ja kuten kaikki varmasti tietää, raskaana olevat ovat hyvin herkillä ja kyllä hoitajan se pitäisi ottaa huomioon kerta alalla on.
Kylläpäs sulla meni tunteisiin jostain kumman syystä kommenttini :-D tännehän saa nimenomaan kertoa omat kokemukset, eikö niin?
Tässä nyt kysyttiinkin OMIA kokemuksia ja minä kerroin mitä mieltä MINÄ olin. Kyllä minun mielestäni terveydenhuolto ammattilaisten kuuluu pitää ihmisistä huolta. Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin, siksi on myös muita ihmisiä (jotkut jopa saavat siitä palkkaa)No ei mennyt tunteisiin. Yritin vaan selittää, miksi tää ihminen voi antaa hätäisen vaikutelman. Ne päivät on buukattu täyteen. Edullisen hinnan ansiosta asiakkaita riittää.
Itse olen asiakas, joka arvostaa sitä, että kontakti mihin tahansa terveydenhuollon henkilöön on mahdollisimman lyhyt ja mahdollisimman asiapitoinen. Minulla ei ole mitään mielenkiintoa puhua asioistani täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Siksi itse koin aikanani tämän saman ultraajan luona, että siinä oli ihan liikaa sitä minun huomioimistani. Mulle riittää aivan hyvin, että saan tiedon että kaikki on ok. Olisin ollut oikein tyytyväinen, jos se olisi ollut viiden minuutin pikasuoritus eikä siinä olisi tarvinnut keskustella että millä fiiliksellä tässä nyt ollaan raskaana. Aikuinen ihminen huolehtii itse omat fiiliksensä, niistä tarvitse toisten huolehtia.
Eli meitä asiakkaita on erilaisia, ja se käytös, minkä toinen kokee tungettelevana voi toiselle olla jopa välinpitämätön kokemus.