Moi moi, liityn kanssa mukaan jos vaan sopii.
Oon seuraillut näitä keskusteluja jo aikani, ja itse asiassa vähän on/off pyörinyt kaiken maailman vauvapalstoilla jo vuosikaudet. Oon jostain teinistä asti haaveillut lapsista (joskin ihan toiveeksi/tavoitteeksi asti asia on edennyt vasta viimeisen puolen vuoden aikana). Nyt oon 27-vuotias ja seurusteltu kolmisen vuotta miehen (30-v) kanssa. Ollaan melkein alusta asti puhuttu siitä, että lapsia molemmat toivotaan saavamme ja mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, ja että koska ollaan molemmat työssä ja opinnot ohi, voi sen aika koittaa piankin.
Nyt sitten muutama viikko sitten otin asian puheeksi kun on vauvakuume jostakin puskenut päälle. Keskustelu meni kutakuinkin niin, että kysäisin josko tehtäisiin vauva, mihin hän lyhyen tovin mietiskeltyään, että tehdään vaan. Sitten käytiin nukkumaan. Tietysti asiasta on monta kertaa keskusteltu myöhemminkin, mutta joka tapauksessa ehkäisy on siis nyt jätetty pois ja vauvaa kovasti yritetään.
Jossakin kohtaa kävi mielessä, että painostinkohan häntä huomaamattani jotenkin, mutta tuntuu kuitenkin itsekin olevan aika innostunut asiasta (on myös puhunut siitä auton vaihdosta, mikä jo yhtenä mittapuuna täälläkin mainittiin.
). Ehkä vaan hämmennyin, kun en odottanut niin positiivista vastaanottoa saman tien.
Hormonaalista ehkäisyä mulla ei ole ollut käytössä enää vuosikausiin, joten heti oikeastaan tuosta keskustelusta alkaen ollaan "yritetty". Tarkemmin sanoen, tällä hetkellä mennään siis yrityskerrassa 2, ja viikon päästä olis ovis. Tällä hetkellä ajattelen, että en niitä aio alkaa sen kummemmin metsästämään, enkä myöskään koskaan ole huomannut mitään erityisiä tuntemuksia ovulaation aikoihin. Eli ihan vaan vanhanaikaisella reseptillä. Voi olla että ääni kellossa muuttuu kovinkin rivakkaan, ja "tulee kun tulee" -asenne korvataan ehdalla sekoilulla jo parin kuukauden päästä. Mutta näin tällä hetkellä.
Ehkä tässä olisi tarpeeksi meistä tällä erää.