vierailija
Silminnäkijä kertoo 12-vuotiaan kuristuksesta - yritti keskeyttää, loukkaantui itsekin
Maanantai 2.5.2016 klo 19.27
Mies kuristi 12-vuotiasta tyttöä Espoossa - poliisi tutkii tapon yrityksenä
12-vuotiasta tyttöä kuristettiin koulumatkalla - rehtori kiittää apua hälyttäneitä lapsia: "Osasivat hakea aikuisilta apua"
Seuraavaksi nainen näki, kuinka mies kaatoi 12-vuotiaan tytön maahan.
- Ensimmäinen ajatus oli, että mies pyytää apua. Kun näin hänen käyvän tyttöön kiinni ja kaatavan hänet, lähdin katsomaan mitä tapahtuu.
57-vuotias nainen käveli koiriensa kanssa lähemmäs ja näki, kuinka mies piti tytön rintakehällä polveaan ja toisella kädellä kuristi tyttöä. Toisella kädellä mies piti korvallaan kännykkää. Nainen huomasi, ettei miehellä ole asetta.
- Mies sanoi puhelimeen, että kuristaa tytön. Tyttö huusi koko ajan, että älä kurista.
Nainen kertoo tarttuneensa mieheen, jolloin mies heitti hänetkin nurmikkoon. Nainen loukkasi kylkensä. Tyttö pääsi hetkeksi pois, mutta mies jatkoi pian hänen kuristamistaan. Naisen koirat juoksivat pakoon.
- Tuli olo, että mies voi hakata minutkin. Hän oli iso raavas mies.
Nainen kertoo tajunneensa, ettei hänellä ollut mahdollisuutta auttaa.
- Soitin poliisille, mutta hälytyskeskuksesta kerrottiin, että hälytys on jo tehty. Odotin, että poliisi tulee paikalle ja näytin tarkan paikan.
Aika kului hitaasti
Poliisi sai keskeytettyä tytön kuristamisen ja otti kiinni 57-vuotiaan miehen. Häntä epäillään tapon yrityksestä.
- Poliisit tulivat aika nopeasti, mutta minusta se tuntui uskomattoman pitkältä ajalta, nainen kertoo.
Hän meni lopuksi juttelemaan tytölle ambulanssiin.
- Halusin pyytää anteeksi, etten voinut tehdä enempää. Hän kuitenkin kiitti ja sanoi, ettei mitään. Tyttö oli ihan shokissa.
Nainen kertoo asuvansa koirien kanssa lähellä tapahtumapaikkaa. Hän pitää Espoota turvallisena paikkana ja haluaa korostaa, että tällaisiin tapauksiin puututaan.
- En ole ikinä törmännyt mihinkään tällaiseen, vaikka liikun paljon koirien kanssa. Kun näin tilanteen, en paljon miettinyt, mikä on järkevää, vaan puutuin asiaan heti.
Poliisi kertoi maanantaina, ettei mikään viittaa siihen, että mies ja tyttö tunsivat toisensa entuudestaan. Poliisilla ei ollut tietoa, oliko mies päihtynyt. Tapahtumat nähnyt nainen arvioi, ettei mies ollut ainakaan humalassa.