The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
Tsuferaffi
otan pari edellistä moitetta takaisin jos kerta isoäiti todella oli samanniminen

ja kelläpä ei olis aviokriisejä?
Tietty avikriisejä on kaikilla. Se puolikkaan viimeks kertoma sänkyynpaiskaamisjuttu paljastui todeksi, mikä menee jo kategoriaan lapsen pahoinpitely. Lasten jättäminen yksin kotiin kauppareissun ajaks, vanhemmat riidellessä mättäny toisiaan pitkin seiniä ja muuta tollaista mukavaa. Kuulostaako terveeltä kasvuympäristöltä lapsille?
 
vierailija
En mää halua enempää lapsia, niin sama se sen puolesta. Mua naurattaa se, että harvapa haluaa antaa kumppanin eksän keksimää nimeä lapselle, ko se ite oli kans sanonut, ettei sirahvin kanssa mietitty nimi tuu kysymykseenkään, mut isoäititarina oli sit kuitenkin menny läpi.
Lapsen nimivalinta on kuitenkin iso asia ja sitä nimeä kannetaan loppuelämä.
No mitä väliä sillä on, kuka sen nimen keksi, jos se lapsen vanhempia miellyttää. No ehkä joku jaksaa vatvoa tuollaisia, mutta aika moni nimi on sellainen, että se yhdistyy tavalla tai toisella joihinkin ihmisiin, asioihin ja paikkoihin, ellei sitten ole antamassa jotain aivan uniikkia nimeä.
 
Tietty avikriisejä on kaikilla. Se puolikkaan viimeks kertoma sänkyynpaiskaamisjuttu paljastui todeksi, mikä menee jo kategoriaan lapsen pahoinpitely. Lasten jättäminen yksin kotiin kauppareissun ajaks, vanhemmat riidellessä mättäny toisiaan pitkin seiniä ja muuta tollaista mukavaa. Kuulostaako terveeltä kasvuympäristöltä lapsille?
eipä taida kuulostaa enää tavan kriiseiltä vaan siltä että mopo keulii ja sutii yhtäaikaa
 
Tsuferaffi
No mitä väliä sillä on, kuka sen nimen keksi, jos se lapsen vanhempia miellyttää. No ehkä joku jaksaa vatvoa tuollaisia, mutta aika moni nimi on sellainen, että se yhdistyy tavalla tai toisella joihinkin ihmisiin, asioihin ja paikkoihin, ellei sitten ole antamassa jotain aivan uniikkia nimeä.
Ilmeestä päätellen strippaliinalle oli väliä, kun huomas tulleensa huiputetuksi lapsensa nimen kanssa. Ja olis mullekin tommosessa tilanteessa, ja varmaan monelle muullekin.

Mutta joo, myönnän että oma elämäni on niin tasaisen rauhallista, että mulla on aikaa pohtia ja hirnua ko. pariskunnan toilailuja, jotka ne itse tarjoilee oikein kultareunaisella vadilla.
 
samalla voit onnittella ittees kun oot päässy (lähes) erilleen siitä järjen jättiläisestä
 
Pelastin toiselta sivulta ketjun :eek::D

Kirjastossa käyty ja pitkästä aikaa kävin kahvilassa kahvilla. Oli luksusta istua rauhassa lukemassa lehteä ja juomassa kahvia viinerin kera :love:

Löysin kivat farkut h&m liikkeestä.:)

Kiva päivä muuttuikin sitten kotona surulliseksi kun tuli suru- uutinen.:(
 
Tietty avikriisejä on kaikilla. Se puolikkaan viimeks kertoma sänkyynpaiskaamisjuttu paljastui todeksi, mikä menee jo kategoriaan lapsen pahoinpitely. Lasten jättäminen yksin kotiin kauppareissun ajaks, vanhemmat riidellessä mättäny toisiaan pitkin seiniä ja muuta tollaista mukavaa. Kuulostaako terveeltä kasvuympäristöltä lapsille?
Se on semmoinen juttu, että aviokriisi ei tarkoita seinille heittelyä.

Itse olen omani kärsinyt, mutta missään tapauksessa mitään tuohon viitattavaakaan ei ollut.

Olen vieläkin erittäin kykeneväinen heittämään jokseenkin kenet tahansa seinälle tai pihalle. En taatusti semmoista tee.

Tommoinen on välitön poliisiasia. Seuraavaksi toimeen tarttuu lastensuojelu.
 
  • Tykkää
Reactions: Kais
Tietty avikriisejä on kaikilla. Se puolikkaan viimeks kertoma sänkyynpaiskaamisjuttu paljastui todeksi, mikä menee jo kategoriaan lapsen pahoinpitely. Lasten jättäminen yksin kotiin kauppareissun ajaks, vanhemmat riidellessä mättäny toisiaan pitkin seiniä ja muuta tollaista mukavaa. Kuulostaako terveeltä kasvuympäristöltä lapsille?
Voi hitsi,kuulostaa kyllä karmealta,ei tuo ole oikein lasta kohtaan.
 
@Kais ille halaus.
Mä en muuten just koskaan saa halauksia.

Ehkä se johtuu itsestäni tai siitä, että minut tulkitaan olevan semmoinen joka ei moisia kaipaa ja pysyy hengissä ilmankin.

Ja jep. Fyysisesti en tarvittaessa tunne kipua lainkaan. Minut on tehty sillai, että migreeniä lukuunottamatta voin sulkea kaiken kivun ulkopuolelle.

Mutta halaus. Se on minulle niin harvinaista herkkua, että muistan jokaisen jonka olen saanut.
 
No halaus täältä,vaikka ennakkoon kun tarvetta ilmenee. Joskus kai jokainen tarvitsee halausta.:unsure:
 
Mä en muuten just koskaan saa halauksia.

Ehkä se johtuu itsestäni tai siitä, että minut tulkitaan olevan semmoinen joka ei moisia kaipaa ja pysyy hengissä ilmankin.

Ja jep. Fyysisesti en tarvittaessa tunne kipua lainkaan. Minut on tehty sillai, että migreeniä lukuunottamatta voin sulkea kaiken kivun ulkopuolelle.

Mutta halaus. Se on minulle niin harvinaista herkkua, että muistan jokaisen jonka olen saanut.
Tässäpä sullekin. Kyllähän jokainen joskus halausta tarvitsee ja haluaa.

Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä