Meidän parisuhde on kärsinyt todella. Tuntuu että enää on riidat jäljellä. Mietin onko tuota toista ihmistä enää olemassa. Mieheni hoitaa kyllä paljon lasta ja auttelee kotona, ei siinä mitään. Meillä ei vaan hommat synkkaa enää eli hommat meidän välillä ei toimi.
Tämän aamun riita, vieraita tulossa ja mies nukkuu koska valvoi pidempään eilen. Minua turhautti kun piti vielä hoitaa eläimet, siivota, vauva hoitaa ja leikittää, tiskata, syödäkin jossain välissä ja aina saa patistaa! Mies tiuskaisi että "mitä se sulle kuuluu miten vapaapäivänäni nukun" Mm m, mulla ei sellaisia päiviä olekkaan.
Tuntuu että eletään kahta eri elämää, saman katon alla. Vaikka yritetäänkin keskustella ja löytää ymmärrystä asioihin molemmin puolin ei sitä vaan tunnu löytyvän.
Onkohan tilanne kohta jo aivan toivoton jos aina vaan riidellään ja yhteistä aikaa ei ole? Ollaan todellakin puhuttu että ihan töitä tässä joudutaan tämän parisuhteen eteen tekemään. Kohta 8 vuotta mittarissa. Tämä alkoi lapsen syntymästä... Lapsi on rakas ja toivottu.
Vauva arki vaan on väsyttävää. Periaatteessa motkotit miehelles mun mielestä turhasta. Parempi on aina, että etes toinen teistä on virkeempi vauvaa varten. Mitäpä jos välillä ihan reilusti ja suoraan sanot, että meen lepäämään nyt, että kato vauvaa.
Meillä oli alkuun todella vaikeeta. Tyttö huusi kaks ekaa kuukautta ja pitkään juostiin lääkäristä lääkäriin, kun ihmeteltiin miks tyttö vaan huutaa kaiken hereillä olo aikansa. Tyttöö kanniskeltiin mieheni kanssa vuoron perään, ajeltiin autolla yöllä, käytiin yötä myöten vaunulenkeillä, heijattiin vaunuissa sisällä jne. Lopulta yliväsymys aiheutti mulla ja miehellä riitoja ihan tyhmistä asioista. Ajattelin sen, että muutos oli meille molemmille iso ja kumpikin haki paikkaansa uudessa tilanteessa, mikä aiheutti varmasti molemmissa vähän pelkoa, hämmennystä ja jännittyneisyyttä ja siihen päälle väsymys niin oli omiaan sille, että riidatkin oli repiviä. Tytön huutoihin oli syynä maitoallergia johon reagoi iholla ja suolistolla. Kaikki asettu ton jälkeen pikku hiljaa. Ton jälkeen tytär onkin nukkunu aina tosi pitkät yöunet. Poikkeus oli hampaitten puhkeeminen, sillon valvottiin aina aamu kolmesta, puoleen päivään ja sen jälkeen takasi nukkumaan. Mies lähti aina kuuteen töihin ja me jäätiin jatkaa valvomista. Sit alko korvatulehduskierteet tytöllä ja taas valvottiin. Monena yönä ensiavussa istuttiin ja odotettiin pääsyä lääkärille ja siellä saatto mennä pari, kolmekin tuntia ennenkun mitään tapahtu. Kun korvat putkitettiin niin meijän arki tasaantu.
Nyt tytär on 6-vuotias ja arki mallillaan ja parisuhdekin voi hyvin. Ei etes riidellä, kuin hyvin harvoin ja sillonkin on lähinnä vaan tiuskimista. Oon onnellinen siitä, että mieheni on sen luontonen, että kiukutaan ja sitten puhutaan reilusti ja suoraan asiat halki.
Teille ohjeena, että vuoron perään toinen herää hoivaamaanvauvaa ja toinen saa nukkua. Näin vauva saa hoivaa ja läheisyyttä molemmilta vanhemmilta. Suotta molemmat hyppää vauvaa hoitamaan, aina parempi, että toinen teistä on pirtee ja sillon molemmat saa nauttia vauvasta. Vastuun jako ja sit, muistakaa pitää hyvänä toisianne, etes pienet kosketukset ohimennen, silitys, tapatus, puristus jne. lähentää teitä, koska te olette muutakin kuin vaan äiti ja isä. Välillä voi lähipiiriltä pyytää apua, näin saatte aikaa toisillenne ja voitte vaikka nukkua sen ajan. Muistakaa säilyttää keskustelu yhteys toisiinne vaikka olis riitaa, koska riidan jälkeen on osattava sanoa suoraan, mikä mättää ja mitä tarvii, näin teijän on helpompi ymmärtää myös toisianne. Tsemppiä, se on alkuun tota ja on vaikeeta, mutta ei se ikuisesti kestä.
(Kyllä, olen tehnyt näin ja monta muutakin pikasiivouskikkaa joilla talo näyttää vähän siedettävämmältä alle 5 minuutissa. Mutta vauvan kanssa, en tiedä viitsisinkö tuotakaan vai sanoisinko vaan vieraille että sori meillä on vähän sotkusta kun ei ole oikein kerenny eikä jaksanu siivota. Johon vieraat: No ei haittaa, teitä me tultiin katsomaan eikä teidän taloa.