Hieman miettinyt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Olen padonnut paljon kaikenlaista vihaa sisääni jo useamman vuoden. Olen tottunut pitämään sen sisälläni, koska ihmiset eivät tietenkään kestäisi negatiivista seuraa tai ylipäätään negatiivista ihmistä.

Olen pari kertaa uskaltanut ärähtää kunnolla, ja sillä saanut vain kaiken katoamaan, en ymmärtämään mitään. Joten opin pitämään suuni kiinni..

Nyt kuitenkin on alkanut mietityttämään, että jos tällälailla pitkään vielä jatkan, niin onko mahdollista että se purkautuu joskus vastentahtoen?

Vai onko mahdollista lopun elämäänsä vain pitää nämä asiat sisällään ja odottaa että ne aikanaan sieltä helpottaa.

Tällä hetkellä en edes ole vihainen tai mitään, mutta tiedän sisälläni olevan paljon sellaista jota en ole purkanut aikoinaan.

Voinko joskus vain saada jonkin sekokohtauksen vai pystynkö elämään normaalia elämää vaikka vihaa onkin sisälläni?

En tarkoita että vihaan ketään tai jotain tiettyä, vaan tapahtumia jotka ovat elämäni varrella tapahtuneet. Joskus ne vain tulevat niin vahvasti mieleen, mutta annan niiden olla ja muistutan että ovat mennyttä.
 
Se on kyllä ihan totta. Siksi tämä mieleeni on tullutkin... Eksyin lukemaan jonkun jutun missä puhuttiin kyseisestä aiheesta...

En kuitenkaan ole huomannut itsessäni tällaista käytöstä, että jotenkin siitä oireilisin muuten. Mutta se tosiaan pohdituttaa, että pystynkö siihen ikuisesti.

No, mun äiti patosi kaiken mitä vastaan tuli sisäänsä ja sai hermoromahduksen viiskymppisenä. Hän ei koskaan toipunut siitä ihan täysin ja on 15-vuotta myöhemminkin hyvin herkässä tilassa ja häntä pitää kohdella kuin silkkipaperia.
 
No, mun äiti patosi kaiken mitä vastaan tuli sisäänsä ja sai hermoromahduksen viiskymppisenä. Hän ei koskaan toipunut siitä ihan täysin ja on 15-vuotta myöhemminkin hyvin herkässä tilassa ja häntä pitää kohdella kuin silkkipaperia.

Voi kauheaa! :o

Apua... Eli jos olen viisas koitan keksiä nyt enkä myöhemmin tapoja alkaa selvittämään näitä piilossa olevia patoutuneita tunteita.

Olisi kiva jos jollain kokemuksen omaavalla olisi jotain vinkkejä yms.. Mutta eipä sellaisia paljon taida lisäkseni täällä liikkua.

Millaisia asioita patosi? Siis onko kohdeltu huonosti vai muuten "epäreilusti" ?
 
Voi kauheaa! :eek:

Apua... Eli jos olen viisas koitan keksiä nyt enkä myöhemmin tapoja alkaa selvittämään näitä piilossa olevia patoutuneita tunteita.

Olisi kiva jos jollain kokemuksen omaavalla olisi jotain vinkkejä yms.. Mutta eipä sellaisia paljon taida lisäkseni täällä liikkua.

Millaisia asioita patosi? Siis onko kohdeltu huonosti vai muuten "epäreilusti" ?

Ihan läpi elämän koitti vaan selviytyä kaikesta ja teki itsestään vahvan. Lapset, kun muuttivat kotoa pois niin oli aikaa ettei tarvinnut olla vahva ja sitten tuli romahdus.
Itse olen myös ollut samanlainen, kunnes tulin raskaaksi ja hormoonit teki musta ylituntevan ihmisen ja kaikki tuli vaan ulos. Sen jälkeen olen kaiken pienenkin asian käsitellyt pois alta ihan itsekseni ja jatkanut elämääni.
 
Jos tuo piirre ei aiheuta vahinkoa NYT sinulle/muille, niin jatka elämääsi.
Silloin ei ole kyse mistään ongelmasta tai häiriöstä.

No eipä oikeastaan. Ehkä siinä suhteessa että völttelen nykyään niitä aikaisemmin kohtaamia tilanteita ja sitten joskus tuntuu kun on huono päivä, että jotain pitäisi "päästä ulos" Ja sen hetkinen olo kasvaa todella suurin mittasuhteisiin silloin. Kuitenkin hämmennyn sitten lopulta enemmän ja alan itkeä, koska koen sen olevan jotenkin tyhmää.. Ei aikuisella pitäisi olla enää tuollaisia raivon tuntemuksia. Tosin en ole niitä mihinkään fyysisesti purkanut koskaan.

Mutta tavallaan tunnen sen "ison möykyn" sisälläni joka on asunut siellä todella kauan.

Ja joo möykkyä ja ulos tuloa. Ei lähdetä nyt vitsailemaan tästä :D

Vaike selittää. Hittolainen.

Ihan kuin jotain olisi jäänyt kesken ja sisälleni, kun en aiemmin oikeisiin kohteisiin niitä ajallaan sanonut. Nyt ne tavallaan jäi kaikki jotenkin patoutuneeksi sisälleni.

Suurimman osan ajasta elän siis ihan normaalisti ajattelematta moista, mutta kun ne asiat tulevat joskus mieleen teksii mieli huutaa ja raivota johonkin! Jollekin! Aivan kuin päästää ne asiat vihdoin ulos.

Kai mä meen kohta hakkaamaan halkoja :D (vitsi)
 
Ihan läpi elämän koitti vaan selviytyä kaikesta ja teki itsestään vahvan. Lapset, kun muuttivat kotoa pois niin oli aikaa ettei tarvinnut olla vahva ja sitten tuli romahdus.
Itse olen myös ollut samanlainen, kunnes tulin raskaaksi ja hormoonit teki musta ylituntevan ihmisen ja kaikki tuli vaan ulos. Sen jälkeen olen kaiken pienenkin asian käsitellyt pois alta ihan itsekseni ja jatkanut elämääni.

No onneksi pääsit itse noista tuntemuksista ja purit niitä :)
Asioita toki pitää käsitellä. Siksi otinkin tämän vaivanneen asian nyt pöydälle.
 
Kannattaa mennä juttelemaan jollekin noista. Vaikkapa kävelet metsään ja vuodatat puille?
Itse puran tuntojani lenkillä ja sen jälkeen olen ihan fine vähän aikaa. Tänäänkin kävin päännollauslenkillä koirien kera. Ei ahdistanut sen jälkeen enää läheskään yhtä paljon.
 

Uusimmat

Yhteistyössä