Vaikea ahdistus ja lapsen kanssa kotona

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja EllaSalmon
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

EllaSalmon

Vieras
Onko kukaan teistä kotiäideistä kärsinyt ahdistuksesta? Kuinka selviätte arjesta, kun joudutte olemaan lapsen/lasten kanssa puolison ollessa töissä?
Omaan ahdistukseeni on selkeä syy, joka ei nyt ole oleellinen. Tilanne toivottavasti helpottaa, kun mieltä painavat asiat saadaan ratkaistua jotenkin. Mutta tällä hetkellä ahdistukselle ei näy loppua ja arki on raskasta.
Kävin lääkärillä itkemässä epätoivoisena ja hän määräsi mietoa rauhoittavaa lääkettä, jota voin ottas tarvittaessa. Yritän selvitä kuitenkin ilman, koska haluan olla 100% skarppina lapsen kanssa.
Sain vinkkejä kokeilla esim. mindfullnesia ja yritinkin tutustua aiheeseen, mutta en pysty yhtään keskittymään mihinkään self-help juttuihin.
Mitä mä teen? Olen ihan epätoivoinen...
 
Jos olet oikeasti epätoivoinen, niin kokeilet niitä lääkärin määräämiä lääkkeitä. Jos ne ei sovi, otat uudelleen yhteyttä lääkäriin ja sanot suoraan mitä haluat.

Minä en ymmärrä sitä, että jos ahdistus on OIKEASTI noin hirveä ja käydään lääkärissä, niin ei kuitenkaan edes kokeilla saatua apua/ saada suuta auki jo siellä lääkärissä, sen suhteen, ettei ole aikomustakaan syödä määrättyjä lääkkeitä.

Et ole skarppi, jos olet noin ahdistunut. Pieni määrä rauhoittavaa voi ihan oikeasti auttaa.
Kyse ei ole edes masennuslääkkeestä, jossa suuremmat haitat.
 
Olen kokeillut niitä lääkkeitä, mutta niistä menee vain vähän tokkuraiseksi. Olen siis mieluummin ilman, kun hyöty ei ollut merkittävä. Tänään aamulla otin yhden, mutta ei siitä ollut mitään apua.
 
Olen kokeillut niitä lääkkeitä, mutta niistä menee vain vähän tokkuraiseksi. Olen siis mieluummin ilman, kun hyöty ei ollut merkittävä. Tänään aamulla otin yhden, mutta ei siitä ollut mitään apua.
No sitten otat lääkäriin yhteyttä ja kerrot, ettei lääke auta, eikä sovi.
Kokeilet sitten uutta tai pyydät vaikka lähetteen psyk. polille keskusteluavan saamiseksi.
 
Löytyy kyllä sellaisiakin rauhoittavia, joista tokkuraa ei tule, esim. Risolid. Olet varmaan saanut jotain pameja.
Tuskin. Diapam on yleensä tehokas ahdistukseen, eikä väsytä monia, kuten useimmiten ensilääkkeeksi määrätty Oxamin. Oxamin voi olla pienellä annoksella väsyttävä mutta täysin tehoton.
Tehokkain lienee Xanor mutta sitä saadakseen pitäisi kyllä olla psykiatrin asiakas.
Mitään Risolidia ei nykyään useinkaan määrätä ahdistukseen.
Kokeilun arvoisia voisi olla myös Buspar ja Lyrica, jotka ei ole bentsoja.
 
En asu Suomessa. Asiat ei toimi ihan niin jouhevasti. Sain uuden ajan vasta viikon päähän.

Kaipasin lähinnä vertaistukea, en alentavia ja holhoavia kommentteja. Mutta kiitti sulle.
Viikko on normaali aika ihan Suomessakin. Ikävä jos koet suorat ohjeet alentaviksi.
En ala tässä avautumaan omasta ahdistuksestani, ei vaan nyt huvita, mutta tiedän todellakin mitä se on ja sen hoidosta paljon.
 
Tuskin. Diapam on yleensä tehokas ahdistukseen, eikä väsytä monia, kuten useimmiten ensilääkkeeksi määrätty Oxamin. Oxamin voi olla pienellä annoksella väsyttävä mutta täysin tehoton.
Tehokkain lienee Xanor mutta sitä saadakseen pitäisi kyllä olla psykiatrin asiakas.
Mitään Risolidia ei nykyään useinkaan määrätä ahdistukseen.
Kokeilun arvoisia voisi olla myös Buspar ja Lyrica, jotka ei ole bentsoja.

Diazepamia. 2mg. Max kolme päivässä. En huomannut mitään hyötyä. Lieneekö annos liian pieni.

Mietin kuitenkin mieluummin lääkkeettömiä keinoja. :(
 
Diazepamia. 2mg. Max kolme päivässä. En huomannut mitään hyötyä. Lieneekö annos liian pieni.

Mietin kuitenkin mieluummin lääkkeettömiä keinoja. :(
Annos on todella pieni. Vähintään 5 mg aikuiselle kerralla ja kovempaan ahdistukseen sekään ei auta. Diapam on sinänsä turvallinen lääke ja annos voi olla paaaaljon isompikin.
2 mg on "lapsen annos".

Ahdistuksen muita hoitokeinoja on mm. liikunta, kirjoittaminen, puhuminen, terveellinen ruokavalio. Ei nämä mitään taikakeinoja ole, eivätkä aina saavutettavissa, jos ahdistus on voimakasta. Lepoa, tukea lastenhoitoon, niitä tarvitsisit.

Meditaatio, jooga yms. voi olla liikaa vaadittu kovassa ahdistuksessa.
Aika on paras lääke, vaikkei se lohduttavalta kuulostakaan.
 
Annos on todella pieni. Vähintään 5 mg aikuiselle kerralla ja kovempaan ahdistukseen sekään ei auta. Diapam on sinänsä turvallinen lääke ja annos voi olla paaaaljon isompikin.
2 mg on "lapsen annos".

Ahdistuksen muita hoitokeinoja on mm. liikunta, kirjoittaminen, puhuminen, terveellinen ruokavalio. Ei nämä mitään taikakeinoja ole, eivätkä aina saavutettavissa, jos ahdistus on voimakasta. Lepoa, tukea lastenhoitoon, niitä tarvitsisit.

Meditaatio, jooga yms. voi olla liikaa vaadittu kovassa ahdistuksessa.
Aika on paras lääke, vaikkei se lohduttavalta kuulostakaan.

Kiitos. Ehkä otan seuraavalla kerralla kaksi kerrallaan ja katson miten käy.

Ongelmana tuon ruoan kanssa on se, että syön kyllä normaalisti terveellisesti, mutta tänään olen saanut alas yhden päärynän. Ei vaan kertakaikkiaan mene alas.
 
Moikka! Täällä toinen ahdistushäiriöön sairastunut äiti.
Minä liikun paljon. Esikoisen saan välillä virikehoitoon muutamaksi tunniksi ja silloin keskityn itseeni. Vauvsn nukkuessa rattaissa juoksen tai kävelen. Kuuntelen rentouttavaa musiikkia. Teen YouTubesta rentoutumisharjoitteita. Puhun puhelimessa ystävien kanssa.

Ahdistuksen ollessa akuutisti "päällä" en jää yksin vaan haen itselleni apua.

Ihan valtavasti tsemppiä sulle arkeen!!!

Ps. Pääsin hyvälle terapeutille ja nyt olo todellakin alkanut hellittää.
 
Kovin huono yhtälö olla ahdistunut ja lukittautua kotiin lasten kanssa. Lapset hoitoon ja sinulle muuta menoa kuin neljän seinän sisällä istumista ja oman ahdistuksen märehtimistä.

Mua ahdisti kovin 19-vuotiaana (vanhempien ero, omilleen muutto, rankka opiskelutahti haastavassa työharjoittelupaikassa). Se tulikin ihan puskista koko ahdistus. Mua auttoi kun kävin juttelemassa psykiatriselle sairaanhoitajalle, hän antoi pari "työkalua" mitä tehdä kun alkaa ahistaan. Mm. rentoutumisharjoituksia, noita teen vieläkin joskus näin 10 vuotta myöhemmin vaikka ei oo vuosikausiin enää ahdistanut, mutta jos välillä tullut joku äkillinen tiukkapaikka. Lääkäriltä sai propalia (en muista onko lääkkeen nimi oikein kun en ole käyttänyt sitäkään vuosiin). Se oli alussa tosi hyvä jos tuli fyysistä oiretta, koska se tasaa pulssin ja saa mielen rahoittumaan sitä kautta. Ja on melko harmiton lääke joka ei aiheuttanut mitään sivuoireita tai riippuvuutta.

Mutta eniten auttoi toisten ihmisten kanssa oleminen. Vaikka ahdisti niin pakotin itseni töihin, kouluun, sukuloimaan, kavereille jne.. Vaikka kukaan ei tiennyt mitä mulla päässä pyöri, he auttoi jo ihan läsnäolollaan tuomaan mulle hyvää mieltä ja ajan kanssa koko ahdistus loppui (+ elämäntilannekkin siinä selkiytyi ajan kanssa).
 
Minä olin ahdistunut ja masentunutkin kotiäiti. Mulla hommaan auttoi se kun palasin työhön. Kaikista ei ole neljän seinän sisällä kökkijöiksi, eikä hiekkalootan reunalla istujoiksi. Lapsen hyvinvoinnin kannalta merkityksellisin tekijä on äidin ja toki isänkin, henkinenkin hyvinvointi. Ei se kuinka pitkään äiti on lapsen kanssa kotona 24/7. Toisille se sopii, ok. Mutta jos prlkkä kotona olo ahdistaa ei se ole lapsen paras. Olisiko sinulla mahdollisuus osa-aikaiseen työhön?
 
Täällä yksi totaaliyksinhuoltaja joka on jäänyt työttömäksi ja 24/7 yksin lapsen kanssa. Minulla on samoja ahdistuskohtauksia. Jokainen päivä on samanlainen ja rutiinit samoja. Elämä tuntuu köyhältä ja sisällyksettömältä. Minua kehotetaan menemään mammakahviloihin, perhekahviloihin ja leikkipuistoihin. Totuus on ettei voisi vähempää kiinnostaa. Tarvitsisin omaa aikaa, ihan jopa vuorokauden, että saisin juosta metsässä korvakuulokkeiden kanssa ja sulkea ajatukseni hetkeksi äitiydestä pois. Haluaisin joskus huolehtia itsestänikin ja tuntea näyttäväni kauniilta naiselta, en aina huolehtivalta äidiltä.

Valitettavasti en ole saanut ahdistukseen apua. Lääkkeitä en suostu syömään, keskustelu auttaa aina vain muutaman päivän. Uskon että apu tilanteeseeni on vain ja ainoastaan aika. Kun lapsi itsenäistyy ja saan töitä, tosin ahdistus imee mehut että työnhakukin kärsii. Mutta ap, et siis ole ainoa.

Minua vitut*aa ihan suunnattomasti että lapsen isä on täysin vapaa menemään ja tulemaan eikä ole kantanut edes vastuutaan.
 
Minä teen kotoa töitä (työ on mieluisaa), mutta lasta ei ole varaa laittaa päiväkotiin. Se maksaa täällä 1000€/kk. Mies tekee pitkiä päiviä ja ei ole ketään kuka voisi hoitaa lasta. Minulla on muutamia kavereita, mutta en tunne heitä niin hyvin, että kehtaisin vuodattaa ahdistuksestani ja muista ongelmistani.
Joulun aikaan olimme Suomessa ja silloin olin ihanan rentoa ja mukavaa olla perheen ja kavereiden kanssa.
 
Samantyyppistä on ollut välillä, ja vastaava tilanne, ulkomailla asuttu, ei tuttuja/sukulaisia, mies tekee pitkää päivää, lapsi ei nuku kunnolla. Joinakin päivinä seisoin odottamassa ikkunassa itkevää lasta sylissa hyssytellen, toivoen vain että saisin ojentaa hänet isälle kun kotiin tulee.
Pikkuhiljaa aloin löytää erilaisia lapsikerhoja, (vaunu)lenkkiporukoita yms, jotka toivat ihmiskontaktia ja rytmiä (ja liikuntaa) elämään. Se auttoi. Vaikka alkuun piti potkia itseään menemään, kun ei niissä yleensä ensimmäisellä kerralla kehenkään tutustunut (tai joskus edes jaksanut yrittää tutustua), ja joskus teki mieli vaan jäädä kotiin. Mutta huomasin jälkikäteen sen, että tarvitsin rytmiä arkeen, tunnetta että on joku tehtävä suoritettavana, joku kellonaika päivässä jolloin "pitää" olla jossain, eikä monta tuntia keskenään kotona vaan olla.
Jos oma aika on tärkeää, niin voisiko harkita lapsen laittamista päiväkotiin/leikkiryhmään esim. pari kertaa viikossa vaikka puoleksi päivää, jos kokopäivähoito on liian kallista? Riippuu lapsen iästä, mutta hänkin voi jossain vaiheessa alkaa kaivata ikäistään seuraa.
Itse en rauhoittavista lääkkeistä tiedä, mutta olen kuullut monilta juurikin sen, että tulee vain tokkuraiseksi vaikka toivoi helpotusta siihen itse ahdistukseen. Sain joskus betasalpaajia, taisin pari kertaa ottaa, ja oli ihan kiva että katkaisi sen noidankehan kun sydän alkoi tykyttää ja lisätä huonoa oloa, mutta en ole niihinkään joutunut sitten turvautumaan. Jotenkin ajatus siitä etta ne kaapissa ovat jos tarvitsee, kuitenkin rauhoitti silloinkin.
Eniten ehkä rauhoitti ajatus, että ahdistuskin on normaalia, toisilla on siihen taipumus enemman kuin toisilla. Ja eri elämäntilanteissa sitä on tietysti välillä enemmän. Tieto siitä, että kyllä se taas joskus helpottaa, on se ennenkin niin tehnyt, on myös ehkä lohdullinen?
Yhden kikan muistan lukeneeni, että jos ahdistusta aiheuttavat huolet tuntuu seuraavan koko ajan, niin pitäisi sopia itselleen semmoinen tietty aika, jolloin niitä saa ajatella - huolihetki, 15-20min johonkin aikaan päivästä (ei illalla viimeiseksi), jolloin miettii ja pohtii niitä, muina aikoina ne ajatukset pitää työntää syrjään ja sanoa itselleen että "ei nyt, vasta huolihetken aikaan". Erilaisia hengitystekniikoita muistan myös kokeilleeni.. Samoin että piti "haastaa" ne ahdistusta aiheuttavat ajatukset, joko että mikä on oikeasti pahin mahdollinen mitä voi tapahtua (ja huomata että ei oikeasti niin paha kuin mitä pelkäät) tai asettua esim. ystävän asemaan ja miettiä mitä hän sinulle sanoisi noista ajatuksista.
Ahdistuksen kanssa oleminen on uuvuttavaa, mutta uskon - ja usko sinäkin - että vain väliaikaista (ja ihan normaalia)!
 

Yhteistyössä