Itse asiassa ei mennyt noin. En "jäänyt kiinni" yhtään mistään, vaan sanoin siinä ketjussa jo heti aluksi, että en ollut lukenut niitä seksisuhteeseen liittyviä uutisia. En edes kommentoinut kyseisiä tapauksia, vaan kirjoitin yleisellä tasolla aiheesta ja kysyin tarkennuksia niihin tapauksiin. Kirjoitin näin:Mörkömammeli ei edes lue lähteitä, mutta tulee silti joka ketjuun jankkaamaan omia näkemyksiään asiasta, josta ei mitään tiedä. Jäi kiinni tästä jo yhdessä ketjussa housut nilkoissa.
Eli tulet jankkaamaan ketjuihin täysin muista asioista, kuin siitä, mistä oli alunperin puhe ja näin haluat viedä huomion pois kyseessä olevasta asiasta tai ongelmasta.Itse asiassa ei mennyt noin. En "jäänyt kiinni" yhtään mistään, vaan sanoin siinä ketjussa jo heti aluksi, että en ollut lukenut niitä seksisuhteeseen liittyviä uutisia. En edes kommentoinut kyseisiä tapauksia, vaan kirjoitin yleisellä tasolla aiheesta ja kysyin tarkennuksia niihin tapauksiin. Kirjoitin näin:
En ole jaksanut lukea noita uutisia, mutta en itsekään oikein saa kiinni siitä, miksi suhde ei ole ok ja miksi se on kielletty. Yleensähän kahden aikuisen välillä olevia suhteita ei tuolla lailla säädellä, joten mikä tästä tekee erityisen? Tässähän ei ole kyse opettaja-oppilas -suhteesta (kai?) eikä heidän välillään kai ole sen tyyppistä auktoriteettisuhdetta, mikä joissain tilanteissa voisi olla ongelma.
Kiinnitin ihan samaan huomiotaAikaisemmin Sipilä on sanonut, että taloon voidaan sijoittaa 4-5 perhettä. Nyt puhuu vain yhdestä perheestä.
Miksei Sipilä majoita taloihinsa suomalaisia asunnottomia?
talossa ei tietenkään ole vaadittavia paloturvallisuus yms, systeemeitä joten pakolaisia ei voida majoittaa taloon yhtään kappaletta.No niin. Mitähän luulette, että turvallisuusselvityksessä tulee ilmi?
Sipilällä on menossa rasistinen turvallisuusselvitys, pitäisi löytää lapsiperhe, mutta lapsiperheitä ei näköjään löydy.Aikooko Sipilä lunastaa lupauksensa asuttaa matut omakotitaloihinsa vai ei?
Näyttää siltä, että Sipilä on kusettanut sekä suomalaisia että koko Lähi-Itää ja Afrikkaa.
Ei kun nimenomaan kiinnosti tarkempi ja syvällisempi aiheen käsittely. Mutta pahoittelen, että sinulle sellainen voi olla liian vaikeaa. Mutta älä huoli - voit keskittyä helppoihin keskusteluihin ja yksittäisten ketjujenkin sisällä voit ohittaa ne tekstit, jotka ovat sinulle liian vaikeita.Eli tulet jankkaamaan ketjuihin täysin muista asioista, kuin siitä, mistä oli alunperin puhe ja näin haluat viedä huomion pois kyseessä olevasta asiasta tai ongelmasta.
"Kyllä minä muuten mutta turvallisuusasiantuntijat kielsivät."talossa ei tietenkään ole vaadittavia paloturvallisuus yms, systeemeitä joten pakolaisia ei voida majoittaa taloon yhtään kappaletta.
Joo en kunnioita ihmistä joka lähettelee raiskausviestejä toiselle. Sellaista kunnioitusta ei tarvitse kenenkään opetella.siinä sulle opeteltavaa pitkäksi aikaa.
silti kunnioitat raiskaavia pakolaisia.Joo en kunnioita ihmistä joka lähettelee raiskausviestejä toiselle. Sellaista kunnioitusta ei tarvitse kenenkään opetella.
Naurettavaa sinultakin tuollaisen raiskausviestin jälkeen laittaa nimenomaan minulle tuollainen vastaus, jossa peräänkuulutetaan kunnioitusta raiskausviestin lähettäjää kohtaan. Mautonta. Ehkä tajuat hävetä asiaa joskus myöhemmin - tai sitten et. Riippuu siitä, miten fiksu ihminen olet.siinä sulle opeteltavaa pitkäksi aikaa.
Tuskinpa tulkitaan, jos edes otetaan mihinkään tutkintaan. Asiallisia moiset toivotukset eivät tietysti ole, eivätkä ne edistä mitään.Lisäänpä vielä sen, että se, että jos kirjoittaa jollekin toivovansa tämän tulevan raiskatuksi, niin se täyttää rikoksen tuntomerkit. Tuollaisesta kirjoittelusta voi siis tehdä tutkintapyynnön poliisille. Tuollaisessa tapauksessa (kun kyseessä ei ole vakavasti otettava uhkaus) se saatetaan tulkita kunnianloukkaukseksi.
Tiedoksi vaan, isänmaan sankarit.
Ja edelleen kehtaat jatkaa.silti kunnioitat raiskaavia pakolaisia.
sä et edes tiedä mitä häpeä on, ainakaan omalla kohdalla.Naurettavaa sinultakin tuollaisen raiskausviestin jälkeen laittaa nimenomaan minulle tuollainen vastaus, jossa peräänkuulutetaan kunnioitusta raiskausviestin lähettäjää kohtaan. Mautonta. Ehkä tajuat hävetä asiaa joskus myöhemmin - tai sitten et. Riippuu siitä, miten fiksu ihminen olet.
Itse asiassa raiskaustoivotuksia otetaan tutkintaan.Tuskinpa tulkitaan, jos edes otetaan mihinkään tutkintaan. Asiallisia moiset toivotukset eivät tietysti ole, eivätkä ne edistä mitään.
ihan yhtä pitkään kun sinäkin.Ja edelleen kehtaat jatkaa.
No sitten voidaan lopettaa. Mutta jatkossa älkää enää perustelko muukalaisvihaanne ainakaan naisrauhalla tai ulkomaalaisten kunnioituksen puutteella naisia kohtaan. Se on tekopyhää ja epäuskottavaa - tässäkin ketjussa sen taas huomasi. Olette sitä samaa jatkumoa, jossa yhdessä ääripäässä ovat Kölnin joukkoahdistelut ja jossain kohdassa janaa ne tyypit, jotka kirjoittelevat keskustelupalstoilla raiskausviestejä naisille tai naisiksi tulkituille henkilöille. Kyse on samasta ilmiöstä, mutta eri mittakaavassa.ihan yhtä pitkään kun sinäkin.
Eli onko ihan ok kirjoitella noita raiskausviestejä?nimimerkin kunniaa on loukattu jollain palstalla. paljonko vetoa ettei poliisi kiinnostu yhtään.
mistäs mua nyt oikeen syytät. yksikään yllämainituista ei osu.No sitten voidaan lopettaa. Mutta jatkossa älkää enää perustelko muukalaisvihaanne ainakaan naisrauhalla tai ulkomaalaisten kunnioituksen puutteella naisia kohtaan. Se on tekopyhää ja epäuskottavaa - tässäkin ketjussa sen taas huomasi. Olette sitä samaa jatkumoa, jossa yhdessä ääripäässä ovat Kölnin joukkoahdistelut ja jossain kohdassa janaa ne tyypit, jotka kirjoittelevat keskustelupalstoilla raiskausviestejä naisille tai naisiksi tulkituille henkilöille. Kyse on samasta ilmiöstä, mutta eri mittakaavassa.