Tuntuu ihan hirveältä viedä itkevä lapsi isälleen :,(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailijauhy
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailijauhy

Vieras
Ihan kamala olo itselläkin....juuri vein 9-vuotiaan itkevänä isälleen, kun alkoi isän vuoroviikko. Varmaan tuo ikä lapsella, että on äidissä kiinni. Toisaalta ollaan kovin samanlaisia 9-vuotiaan kanssa ja tullaan hyvin keskenämme toimeen (minulla on ADHD ja lapsi on samanoloinen).

Isässä ei ole isänä vikaa, mutta lapsi kokee että isä vaan huutaa ja suuttuu koko ajan. Toki lapsi itse siis aika paljon rajoja ja pinnaa koettelee. Mutta se fiilis itselläni...todella luuseriolo....huono äiti jne, kun lapsi roikkuu sylissä ja itkee ja omaa rintaa korventaa mutta täytyy vaan olla vielä lapsen nähden vahva. Juttelin, miten kumpikin vanhempi on tärkeitä ja hyvinhän lapsi sitten aina isällään on sinne mentyään.

Ero siis tapahtui jo 1,5v sitten ja vuoroviikoin on menty sieltä saakka. Vanhempi lapsi 12-v ei ole ongelmaa kummankaan luo menossa. Ja ennen kuin joku alkaa aukoa päätään siitä, miksi täytyy erota ja eikö voi ajatella lapsia jne: mies hullaantui toiseen (mieheen) ja petti minua tämän kanssa monta kertaa, sitten halusi erota.
 
No eikö se lapsi voisi olla sinun luonasi enemmän ja vaikka joka toinen vkl isällä? Kuulostaa ihan kidutukselta lapsen tilanne. Lapsen paras ei taida nyt ihan toteutua.
 
Exä ei kykene sellaiseen. En halua mustamaalata häntä, koska hän on hyvä isä lapsille, mutta hän oli ainakin liittomme ajan todella itsekäs ihminen ja kykeni näkemään asiat vain omalta kannaltaan. Tai ei ehkä itsekäs, vaan sellainen empatiakyky on jotenkin vajaavainen.

Miks sä sit teit tollasen tyypin kanssa lapsen ja vielä toisenkin?

Viikkosysteemi taitaa olla paras vaan sulle, kun tykkäät omasta ajasta...
 
Tuli vain mieleen, kun kerroit sinulla olevan ADHD, että onko lasta tutkittu? Sanoit hänen olevan saman oloinen. Jos lapsellakin keskittymishäiriötä tjs. tarvitsisi varmasti asioihin pysyvyyttä, eikä vuoroin sinne ja vuoroin tänne muuttamista ja hyppäämistä. Muutenkin tuo viikko-viikko systeemi on ihan hanurista. Muutappa itse eri osoitteeseen joka sunnuntai... Lapsi parka.

Ottakaa nyt te aikuiset järki käteen ja lapsen etu oman edun edelle!
 
Ihan kamala olo itselläkin....juuri vein 9-vuotiaan itkevänä isälleen, kun alkoi isän vuoroviikko. Varmaan tuo ikä lapsella, että on äidissä kiinni. Toisaalta ollaan kovin samanlaisia 9-vuotiaan kanssa ja tullaan hyvin keskenämme toimeen (minulla on ADHD ja lapsi on samanoloinen).

Isässä ei ole isänä vikaa, mutta lapsi kokee että isä vaan huutaa ja suuttuu koko ajan. Toki lapsi itse siis aika paljon rajoja ja pinnaa koettelee. Mutta se fiilis itselläni...todella luuseriolo....huono äiti jne, kun lapsi roikkuu sylissä ja itkee ja omaa rintaa korventaa mutta täytyy vaan olla vielä lapsen nähden vahva. Juttelin, miten kumpikin vanhempi on tärkeitä ja hyvinhän lapsi sitten aina isällään on sinne mentyään.

Ero siis tapahtui jo 1,5v sitten ja vuoroviikoin on menty sieltä saakka. Vanhempi lapsi 12-v ei ole ongelmaa kummankaan luo menossa. Ja ennen kuin joku alkaa aukoa päätään siitä, miksi täytyy erota ja eikö voi ajatella lapsia jne: mies hullaantui toiseen (mieheen) ja petti minua tämän kanssa monta kertaa, sitten halusi erota.
 
Onko isän luona varmasti kaikki hyvin? Lapsi ei välttämättä osaa/ uskalla/ kehtaa kertoa suoraan.

Ootko puhunut lapsen isän kanssa? Mitä voisitte tehdä, että lapsille olisi lähtö helpompi...

Ja miksi, oi miksi, vuoroviikkosysteemi? :((( Jossain artikkelissa muistaakseni lastenpsykiatri Sinkkonen kammoksui tätä systeemiä. Sinkkonen kehotti miettimään, miltä aikuisesta tuntuisi jos joutuisi vaihtamaan kotia joka viikko.

Olisihan se hirmu stressaavaa! Tosi! Varmasti sitä itsekin kiukkuaisi, kun lähtisi sieltä mikä olisi enemmän koti. Eli teidän tapauksessa sinun, äidin, luona. Miksei joka toinen viikonloppu? Jos hullaantuu toiseen mieheen ja eroaa, niin silloin automaattisesti joutuu luopumaan jostain: lastensa kanssa vietetty arkea ei ole enää yhtä paljon kuin ennen. Kaikkea ei saa! Vuoroviikkosydeemit tuntuu olevan enemmän aikuisia kuin lapsia varten :((


Tsemppiä! Ja parempaa uutta vuotta!
 
Minä vein tänään huutavan, itkevän lapsen päivähoitoon. Jouduin jalasta irroittamaan. Tuntui kamalalta, mutta niin se vaan menee. Toki voi olla, että lapsella on oikeasti paha olla isänsä luona, mutta isommalla todennäköisyydellä on jotain vallankäyttöä. Ilman kunnon selvitystä älä etäännytä lasta isästään. Saat varmasti isältä tietoa, mikä lapsen olo on. Jos itkuisuus jatkuu pitkään voi olla aihetta murehtia enemmän. Oma lapseni rauhoittuu aina aika nopsaan kun häivyn. Tilanne menee todella vaikeaksi jos yritän jäädä selvittelemään. Lapsi lukee sinua kuin avointa kirjaa ja hyödyntää pehmeyttäsi. Isä ei ehkä ole niin "lepsu" kuin sinä ja siksi tuntuu huonolta mennä tiukan kurin piiriin. Ihan vain oma tulkintani. Voimia!
 
Onko isän luona varmasti kaikki hyvin? Lapsi ei välttämättä osaa/ uskalla/ kehtaa kertoa suoraan.

Ootko puhunut lapsen isän kanssa? Mitä voisitte tehdä, että lapsille olisi lähtö helpompi...

Ja miksi, oi miksi, vuoroviikkosysteemi? :((( Jossain artikkelissa muistaakseni lastenpsykiatri Sinkkonen kammoksui tätä systeemiä. Sinkkonen kehotti miettimään, miltä aikuisesta tuntuisi jos joutuisi vaihtamaan kotia joka viikko.

Olisihan se hirmu stressaavaa! Tosi! Varmasti sitä itsekin kiukkuaisi, kun lähtisi sieltä mikä olisi enemmän koti. Eli teidän tapauksessa sinun, äidin, luona. Miksei joka toinen viikonloppu? Jos hullaantuu toiseen mieheen ja eroaa, niin silloin automaattisesti joutuu luopumaan jostain: lastensa kanssa vietetty arkea ei ole enää yhtä paljon kuin ennen. Kaikkea ei saa! Vuoroviikkosydeemit tuntuu olevan enemmän aikuisia kuin lapsia varten :((


Tsemppiä! Ja parempaa uutta vuotta!

Varmaan taas sellainen puhuu jolla ei ole vuoroviikoista kokemusta.
Meillä ollut vuoroviikot 4 vuotta, kaikki mennyt hienosti ja lapset tykkäävät eivätkä ole kokeneet sitä mitenkään huonoksi.
 
Kurja tilanne lapselle. Tässä kohtaa pitäisi nimenomaan katsoa lapsen parasta. Jos lapsi itkee, eikä halua lähteä, niin silloin ei halua lähteä.
Ihan samahan se on, kun lapsi viedään hoitoon. Lapsi itkee ja parkuu, mutta rauhoittuu, kun vanhempi lähtee pois. Mutta tämä ei todellakaan tarkoita, että lapsi pitää asiasta, vaan lapsi joutuu siihen sopeutumaan. Siksi lapsi lopettaa itkemisen, koska huomaa, ettei se auta asiaa, vaan vanhempi päättää asian lapsen puolesta. Ja tämän lapsi kokee hylkäämisenä ja se on fakta. Ymmärrän toki vanhempia, jotka vie lapset hoitoon tai mihin nyt vievätkin. Jos on pakko, niin on pakko. Mutta se ei muuta sitä asiaa, että nuo olisivat lapselle jotenkin hyväksi.
Vuoroviikko systeemi on pienelle lapselle kova juttu. Liian kauan erossa toisesta vanhemmasta.
 
Minullakin on samanlainen tunne kuin tuossa pari kommenttia ylempänä, eli tuo sinun nuorempi lapsesi on oppinut, mistä langoista äitiä vedetään, jotta äiti tekee juuri niin kuin lapsi tahtoo. Siihen on syy, miksi 9-vuotiasta ei kuunnella noissa huoltajuusasioissa, ja se syy on se, ettei 9-vuotias vielä osaa ajatella asiaa vastuullisesti, eikä ymmärrä omaa parastaan.

Tunsin nuorempana naisen, joka oli kotona oppinut, että itkemällä saa tahtonsa läpi aina, ja kyllä siinä kaveriporukkaa ärsytti, kun tämä kaksikymppinen nainen avasi kyynelhanat heti jos hän ei saanut päättää, mihin baariin mentiin iltaa istumaan.
 
Niin tässä näkyy nyt vain ja ainoastaan äidin mielipide. Voi olla että lapsi lopettaa itkun heti kun äiti lähtee ja hänellä voi olla tosi kivaa isällään. Nuo kommentit joissa sanotaan että "vähemmän isän luona" on myös siksikin outoja, että se korkeintaan tekee eron hetkestä entistäkin vaikeamman. Päinvastainen malli toimisi todennäköisesti paremmin, eli enemmän aikaa isän kanssa.
 
Niin tässä näkyy nyt vain ja ainoastaan äidin mielipide. Voi olla että lapsi lopettaa itkun heti kun äiti lähtee ja hänellä voi olla tosi kivaa isällään. Nuo kommentit joissa sanotaan että "vähemmän isän luona" on myös siksikin outoja, että se korkeintaan tekee eron hetkestä entistäkin vaikeamman. Päinvastainen malli toimisi todennäköisesti paremmin, eli enemmän aikaa isän kanssa.
Totta, tässä on tosiaan vain minun näkemys asioista. Laitoin exälle nyt aamulla viestin ja kysyin, miten nuoremman lapsen ilta meni. Kuulemma lapsi oli itkeny illan ja ikävöinyt minua. Olen jo aiemmin jutellut exän kanssa siitä, että lapsi kokee exän vain koko ajan huutavan tälle ja lapsesta tuntuu ettei kelpaa isälleen. Mutta kuten nytkin, niin exä vajoaa itsesääliin ja alkaa siihen "kun en kelpaa lapsille".
 
Miks sä sit teit tollasen tyypin kanssa lapsen ja vielä toisenkin?

Viikkosysteemi taitaa olla paras vaan sulle, kun tykkäät omasta ajasta...
Voi kuule, elämä on välillä ennalta-arvaamatonta. Exä muuttui muutamia vuosia toisen lapsen synnyttyä nykyisenlaiseksi. Diagnoosikin tuli sitten myöhemmin: kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Missä kohtaa olen sanonut, että minusta viikkosysteemi on minulle paras? Minusta tuntuu lapsen puolesta kurjalta ja aivan kamalalta. Minä viihdyin heidän kanssaan ja teemme yhdessä erilaisia juttuja. Lapsettomilla viikoilla on lähinnä vaan ikävä heitä.
 
Onko isän luona varmasti kaikki hyvin? Lapsi ei välttämättä osaa/ uskalla/ kehtaa kertoa suoraan.

Ootko puhunut lapsen isän kanssa? Mitä voisitte tehdä, että lapsille olisi lähtö helpompi...

Ja miksi, oi miksi, vuoroviikkosysteemi? :((( Jossain artikkelissa muistaakseni lastenpsykiatri Sinkkonen kammoksui tätä systeemiä. Sinkkonen kehotti miettimään, miltä aikuisesta tuntuisi jos joutuisi vaihtamaan kotia joka viikko.

Olisihan se hirmu stressaavaa! Tosi! Varmasti sitä itsekin kiukkuaisi, kun lähtisi sieltä mikä olisi enemmän koti. Eli teidän tapauksessa sinun, äidin, luona. Miksei joka toinen viikonloppu? Jos hullaantuu toiseen mieheen ja eroaa, niin silloin automaattisesti joutuu luopumaan jostain: lastensa kanssa vietetty arkea ei ole enää yhtä paljon kuin ennen. Kaikkea ei saa! Vuoroviikkosydeemit tuntuu olevan enemmän aikuisia kuin lapsia varten :((


Tsemppiä! Ja parempaa uutta vuotta!

On siellä varmasti ns kaikki hyvin, koska olisi vanhempi lapsikin varmaan kertonut jos jotain olisi. Tosin hän on niin lojaali kumpaakin kohtaan, että menee sen mukaan mitä olettaa häneltä toivottavan. Mutta lapsen puheiden perusteella hän kaipaa kahdenkeskistä aikaa isän kanssa, tai kaikki he kolme. Nythän ihan heti eron jälkeen exän uusi kumppani on käytännössä asunut exän luona ja on kaikkialla mukana. Ja lapsi kaipaa isän empatiaa, kiireetöntä kainaloa ja tunnetta, että he ovat tärkeimpiä. Nyt exä reissaa kaikkialla exän kanssa eikä lapset pääse reissuille ikinä mukaan.

Exän kanssa olen puhunut lapsen tuntemuksista ja ajatuksista, mutta exä ei kykene asettumaan lapsen tunnetasolle. Hän alkaa vaan itsesääliin siitä, kun ei kelpaa lapsille.

Vuoroviikkosysteemi siksi, koska ajattelen että kumpikin vanhempi on yhtä tärkeä lapsille. Mutta tällaisessa tilanteessa näkisin toki esim joka toinen vkl tai jonkun muun ratkaisun parempana, ainakin hetkellisesti. Voihan sitten lasten kasvun myötä tulla joskus tilanne toisin päin, eli haluavat asua enemmän isällään ja se on tottakai ok.
 
Mä olin samanlainen, itkin ja takerruin äitiin kun piti lähteä. Me tosin käyttin vain kaks vkloppua kuussa ja lomilla pidempään. Oli kamalaa lähteä kun kaverit vietti kesälomaa ja mun piti lähteä heti toiselle puolelle Suomea. Inhosin pitkää matkaa. Mutta kun perille päästiin niin oli taas mahtavan kivaa iskän luona! Siellä tehtiin niin eri juttuja kuin kotona, saatiin valvoa pidempän ja katsoa telkkua, tehtiin retkiä erikoisiin paikkoihin, iskä teki hyvää ruokaa (äiti ei koskaan tehnyt esim pizzaa tai spagettia).

Mutta muistan hyvin tuon lähtöhetken kamalan tunteen ja purkauksen! Yläasteiässä olin jo alistunut siihen. En vieläkään reissaa mielellään mutta välit on isän kanssa hyvät ja läheiset, olisi kamala ajatella että äiti olis antanut periksi eikä olisi pakottanut lähtemään!

Jos lapsellasi on adhd niin veikkaan että se lähtö/siirtyminen on tässä se kamalin juttu. Jos kerta viihtyy sit arjessa isällään.
 
Kurja tilanne lapselle. Tässä kohtaa pitäisi nimenomaan katsoa lapsen parasta. Jos lapsi itkee, eikä halua lähteä, niin silloin ei halua lähteä.
Ihan samahan se on, kun lapsi viedään hoitoon. Lapsi itkee ja parkuu, mutta rauhoittuu, kun vanhempi lähtee pois. Mutta tämä ei todellakaan tarkoita, että lapsi pitää asiasta, vaan lapsi joutuu siihen sopeutumaan. Siksi lapsi lopetta, vaan vanhempi päättää asian lapsen puolestal. Ja tämän lapsi kokee hylkäämisenä ja se on fakta. Ymmärrän toki vanhempia, jotka vie lapset hoitoon tai mihin nyt vievätkin. Jos on pakko, niin on pakko. Mutta se ei muuta sitä asiaa, että nuo olisivat lapselle jotenkin hyväksi.
Vuoroviikko systeemi on pienelle lapselle kova juttu. Liian kauan erossa toisesta vanhemmasta.
Lapsi myös itkee toisinaan kun pitää mennä nukkumaan, parkuu kun haluaa lelun, itkee kun ei saa piirtää seinään. Vaatimuksia, tahtoa ja itkua piisaa. Aikuisen on tehtävä ratkaisut. Hoitoon parkuen jäävä lapsi viettää mukavan päivän seikkailen kavereiden kanssa ja minä saan kuulla kaiken työpäiväni jälkeen
 
No eikö se lapsi voisi olla sinun luonasi enemmän ja vaikka joka toinen vkl isällä? Kuulostaa ihan kidutukselta lapsen tilanne. Lapsen paras ei taida nyt ihan toteutua.
Eihän se käy kun aapeella ei ois sitten niin paljon lapsetonta hurvitteluaikaa.
 

Yhteistyössä