1. Ei onnellisuus tarkoita sitä, etteikö voisi enää haluta mitään. Päinvastoin - useinhan juuri se masentunut ei halua mitään eikä tavoittele tai yritä saavuttaa mitään. Kyllä onnellinen ihminen voi toivoa, unelmoida ja hänellä voi olla tavoitteita ja pyrkimyksiä. Ihan ihmeellinen käsitys, että näin ei voisi olla.
2. Ja tuossa "hyväksyy itsensä sellaisena kuin on" on sellainen ajatusvirhe, että taas ajatellaan, etteikö itsensä hyväksyvä voisi haluta kehittyä. Ihminen voi hyväksyä esim. sen, että on laiska tai ei osaa jotain, ja sen hyväksymisen jälkeen voi päättää yrittää vähän petrata siinä. Voi myös hyväksyä oman ulkonäkönsä - esim. voi hyväksyä kehon tai ulkonäön ns. epätäydellisyyden, vaikka joitain ns. virheitä peittäisikin. Kuvitellaan, että ihmisellä on ihotyyppi, joka punoittaa ja saa naaman näyttämään aina vähän päihtyneeltä. Ihminen hyväksyy sen, että hänellä nyt on sellainen naama, eikä anna asian häiritä itseään sen kummemmin, mutta voi silti halutessaan meikata sen punoituksen piiloon ja olla tyytyväinen siihen, että niin voi tehdä.
Tuo määritelmä onnellisuudesta kuulostaa jo aika epäinhimilliseltä. Eivät mielihalut ole negatiivinen asia eivätkä ne aina liity mihinkään omistamiseen. Ja esim. unelmat ja tavoitteet voivat lisätä onnellisuutta hyvinkin paljon.
1. Masennus (on sairaus) tulee juuri siitä, ettei saa mitä haluaa. Vie pois mielihyvä ja viet pois halun elää. Mutta mistä tulee mielihyvä?
2. Laiskuus on tervettä. Laiskuuden vastakohta, vaikkapa hypomania, on stressaavaa ja tuhoisaa. Stressi aiheuttaa masennusta (liittyy #1).
Edelleen olen sitä mieltä, että ulospäin säteilevä onni tulee siitä, että ihminen on sinut itsensä kanssa.
