11 v:n raivokohtaukset

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Meillä 11 v saa päivittäin mielettömiä raivareita. Olen ite ihan poikki tuon lapsen kanssa. Välillä hermostuu todella pienestä.
Huutaa raivoaa, paiskoo ovia ja tavaroita, potkii seiniä ja kaikkea mitä eteen tulee. Pahimmassa tapauksessa käy sisaruksiin käsiksi.

Itestä tuntuu ettei ehdi mitään muuta kuin olla rauhoittelemassa ja komentamassa tuota yhtä.

Taustaa sen verran että on koulukiusattu n kolme vuotta. Edelleen koulun kanssa asia kesken. Kävi viime keväänä psykologilla jonkun kerran ja nyt aloitti käynnit uudestaan.
Ongelmana vain se että esim opettajat kehuu tosi reippaaksi ja iloiseksi. Samoin psykologilla käyttäytyy tosi fiksusti. Myös kotona esittää isälleen reipasta. Eli kun isänsä kotona niin Raivokohtaukset on murto osan siitä mitä ne on sillon kun pelkästään minä kotona. Pikkuhiljaa vaan alkaa tuntua että kukaan ei usko tai tajua kuin vaikeaa tuntuu lapsen kanssa on. Mieskin ihmettelee että miten se mulla on niin hankalaa muka aina et eihän tuo niin paha ole. Ja että onko syy sitte mun käytöksessä että lapsi mulle uhittelee jatkuvasti.

Ja yks asia mitä hoetaan joka paikassa et hyvä että lapsi voi kotona näyttää tunteensa. Mutta mitä sitten kun ei enää jaksa niitä toisen jatkuvia tunteiden ilmaisuja. Saati että sisarukset kärsii kun yks on koko hermona.
 
vierailija
Meillä samantyyppinen 10v poika Tuo on aina saanut itkupotkuraivareita, juuri tänään puhuttiin miten 10-vuotias voisi vaihtoehtoisesti ilmaista tunteensa (kertomalla että kiukuttaa ja on eri mieltä) mutta ei kuulemma, hänellä on oma tapansa... en enää odota että tuosta mihinkään muuttuu, mielenkiinnolla odotan miltä näyttää kun 20-vuotias pitkä mies sätkii lattialla :/ Jotenkin turtunut tuohon, välillä on parempiakin päiviä ettei raivoa yhtään, mutta lähes joka päivä, joskus huonona päivänä lähes jatkuvaa huutoa. Sisarukset on tosiaan kyllästyneitä. Kavereita on, mutta riitaa tulee herkästi.
 
vierailija
Minulla on 10 vuotiaan tytön kanssa samanlaista,hiiltyy heti jos esim joku homma mitä tekee ei heti onnistu..läksyt , askartelu yms..
Vähättelee aina itseään "en osaa mitään", "oon ihan surkee kaikessa"
On kehuttu mutta hän ei ota kuuleviin korviinsa. Jonkin asteista ylivilkkautta on todettu, liekö se syy nopeisiin mielialan vaihteluihin. Ehkä jotain esimurkkuakin?!? Joka tapauksessa käytös on välillä hermoja raastavaa ja raskasta. Tyttö on myös todella huono tarttumaan asioihin,saa sanoa kymmenen kertaa ja lopussa korottaa ääntä että jotain tapahtuu.
 
vierailija
Minulla on 10 vuotiaan tytön kanssa samanlaista,hiiltyy heti jos esim joku homma mitä tekee ei heti onnistu..läksyt , askartelu yms..
Vähättelee aina itseään "en osaa mitään", "oon ihan surkee kaikessa"
On kehuttu mutta hän ei ota kuuleviin korviinsa. Jonkin asteista ylivilkkautta on todettu, liekö se syy nopeisiin mielialan vaihteluihin. Ehkä jotain esimurkkuakin?!? Joka tapauksessa käytös on välillä hermoja raastavaa ja raskasta. Tyttö on myös todella huono tarttumaan asioihin,saa sanoa kymmenen kertaa ja lopussa korottaa ääntä että jotain tapahtuu.
 
vierailijaz
Meillä 11 v saa päivittäin mielettömiä raivareita. Olen ite ihan poikki tuon lapsen kanssa. Välillä hermostuu todella pienestä.
Huutaa raivoaa, paiskoo ovia ja tavaroita, potkii seiniä ja kaikkea mitä eteen tulee. Pahimmassa tapauksessa käy sisaruksiin käsiksi.

Itestä tuntuu ettei ehdi mitään muuta kuin olla rauhoittelemassa ja komentamassa tuota yhtä.

Taustaa sen verran että on koulukiusattu n kolme vuotta. Edelleen koulun kanssa asia kesken. Kävi viime keväänä psykologilla jonkun kerran ja nyt aloitti käynnit uudestaan.
Ongelmana vain se että esim opettajat kehuu tosi reippaaksi ja iloiseksi. Samoin psykologilla käyttäytyy tosi fiksusti. Myös kotona esittää isälleen reipasta. Eli kun isänsä kotona niin Raivokohtaukset on murto osan siitä mitä ne on sillon kun pelkästään minä kotona. Pikkuhiljaa vaan alkaa tuntua että kukaan ei usko tai tajua kuin vaikeaa tuntuu lapsen kanssa on. Mieskin ihmettelee että miten se mulla on niin hankalaa muka aina et eihän tuo niin paha ole. Ja että onko syy sitte mun käytöksessä että lapsi mulle uhittelee jatkuvasti.

Ja yks asia mitä hoetaan joka paikassa et hyvä että lapsi voi kotona näyttää tunteensa. Mutta mitä sitten kun ei enää jaksa niitä toisen jatkuvia tunteiden ilmaisuja. Saati että sisarukset kärsii kun yks on koko hermona.
Meillä vähän samanlaista hieman nuoremman lapsen kanssa. Koulussa ym. käyttäytyy kuin enkeli, mutta kotona saa hurjia raivokohtauksia. Näin ollut pienestä asti, eikä oikein kukaan ole koskaan ottanut kuullakseen neuvolassa tai muualla, koska kukaan ei usko ellei itse näe tai kuule. Taustalta on paljastunut aistiyliherkkyyttä ja luultavasti on myös jotain neurologista poikkeavuutta. Sosiaaliset suhteet on kuormittavia, vaikka siinä tilanteessa sujuu melko hyvin. Räjähdys tulee jälkeenpäin. Hiljalleen ehkä apujakin saadaan, mm. toimintaterapiasta. Puhu asiasta ja pyydä apua ja menkää vaikka yksityiselle lääkärille puhumaan asiasta, jos koululääkärin tms. kautta ei onnistu. Ihan helvettiähän tuo on kaikille osapuolille, eikä varmaan itsekseen helpota.

Teillä tuo kiusaamisasia tuo varmasti hirvittävät paineet lapselle ja tuplasti, jos taustalla on jotain erityisyyttä mitä lapsi ei itsekään tiedosta/hallitse. Silti se ei oikeuta käyttäytymään niin, että koko perhe kärsii. Tuo jonkin ehdottama nyrkkeilysäkki saattaa oikeasti toimiakin! Kun alkaa raivostuttaa, niin sitä mätkimään. Tsemppiä!
 
vierailija
Ei ainakaan äkkiä selattuna sovi asperger tai touretten oireet tuohon meidän lapseen. Toinen mikä noita juttuja selatessa hyppäsi silmille oli tuo jatkuva äänessä oleminen. Yleensä laulaa tai hyräilee. Sisaruksilla menee välillä hermot kun ei yhtään oo hiljaa. Että jos kuulostaa jonkun korviin tutulle niin kuulisin mielellään lisää.

Kiusaamista ollut noin kolme vuotta. Ja edelleen koulun kanssa "keskustellaan" asiasta. On varmaan aiheuttanut suurimman osan noista raivokohtauksista. Mutta on niitä muulloinkin.
 
Meillä on 9v tytön kanssa samanlaisia ongelmia. Perheneuvolassa ollaan tätä asiaa nyt hoidettu kohta vuosi. Tytön on vaikea tuoda tunteitaan esille saatika ymmärtää niitä ja erityisesti nämä raivot kohdistuvat minuun. Selittivät perheneuvolassa ,että yleensä lapsi purkaa siihen ihmiseen tuota vihaa/suuttumusta ketä on läheisin. Tietää että hän ei jätä tapahtui mitä tahansa. Lapsi saattaa joutua pinnistelemään raivon kanssa ja sitten se purkautuu ihan pienestä kuin tulivuori. Tytön mieli on tutkittu ja siinä ei ole mitään erityistä mikä aiheuttaisi näitä. Toivotaan ,että jossain vaiheessa alkaisi helpottamaan.
Kannattaa koittaa vaan hakea apua. Perheneuvola on kyllä mielestäni ollut todella hyvä paikka.
 
vierailija
Meillä lapsi sai mielettömiä raivareita parin vuoden ajan. Ennen kuin syy selvisi 1 tyypin diabetes. Sokerin rajut heittelyt sai aikaan noi raivarit. Eikä pystynyt keskittymään mihinkään.
 
a. p...
Meillä ei ole keskittymisen kanssa ongelmaa. Jaksaa kyllä tehdä pitkäänkin asioita mitkä kiinnostaa. Mutta on kyllä sitten niitä päiviä/hetkiä kun riehuu vain eikä tunnu niitä korvia löytyvän saati että rauhottuisi.

Käy siis tällä hetkellä perheneuvolassa psykologilla. Minusta kuitenki vie kohtuuttoman paljon minun aikaa ja voimia tällä hetkellä.
Esim eilen jouduin jättämään vanhempain illan väliiin kun en voinut jättää häntä sisarusten kanssa kotiin. Harrastuksesta on joutunut jäämään pari kertaa pois kun ollut niin raivona kun olisi pitänyt lähteä.
Eli mun mittapuulla ei ole enää normaalia.
 

Yhteistyössä