Tiesitkö, että lapsen kiinnipitely on rikos?

Mun lapset ei todellakaan tyydy ensimmäiseen eihin. Ei, vaikka ne ei ole vinkumalla periksi saaneet yhtään mitään.
Enkä mä edes pidä sitä huonona piirteenä.

Samaa mieltä.

Esikoiseni uskoi kaiken ekasta kerrasta ja ajattelin (tyhmästi) samalla tavalla kuin edellinen kirjoittaja, että se on ainoastaan kasvatuksesta kiinni.

Toinen lapsi avasi silmäni,kun ei sana menee perille ehkä joskus. Ja ihan sama kasvatus molemmilla ollut...

 

Mikään lakipykälä ei anna vanhemmalle tai muulle lapsen hoitajalle oikeutta pidellä lapsesta kiinni tai esim. taluttaa tätä väkisin jos kyse ei ole lapsen suojelemisesta vaaralta. Joka kerta, kun lapsen esim. vie kielletystä paikasta väkisin pois vaikka kyseessä ei ole vaarallinen paikka tai vaikka rankaisee lasta pitelemällä tätä kädestä kiinni vanhempi syyllistyy laittomaan vapaudenriistoon.

Linkki?

 

Kyllä meilläkin muksu monesti uskoo ihan pelkän ei-käskyn, etenkin vieraalla maaperällä. Kotona ei todellakaan aina. Kyllä meillä käydään tahtojen taisteluja, joissa ei pelkkä ei-sana riitä. Ja niin sen minusta kuuluu ollakkin. Miten sellainen lapsi pärjää elämässä, joka ei koskaan kokeile rajojaan, eikä muu liiku kun silmät päässä kun käskytetään, oli käsky mikä tahansa. Lapsen kuuluukin kyseenalaistaa asioita ja lapset myös kasvattaa vanhempiaan. Kaikkein tempperamenttisimmat yleensä pärjää parhaiten elämässä, kunhan siihen temperamenttiin suhtautuu oikein eikä tukahduta lasta tai kohtele kaltoin vain jotta saa hänet hiljaiseksi.

Ja joo, toi keksigate oli naurettava. Onneksi harvinaisempi ääripää, jossa jätetään lapsi kokonaan kasvattamatta.

"ei pärjää elämässä jos ei saa käyttäytyä huonosti" Voittehan te tuota selitellä itsellenne vaikka kuinka, mutta todellakin on kasvatuksesta kiinni osaako lapsi käytöstavat vai ei. Se ettei syleksi ruokapöydässä ja jos syleksii ja lopettaa yhdestä kiellosta tarkoittaa ihan sitä että opit on menny perille. Käytöstavat eivät ole mikään alistamisen merkki herran jestas

 

Mun lapset ei todellakaan tyydy ensimmäiseen eihin. Ei, vaikka ne ei ole vinkumalla periksi saaneet yhtään mitään.
Enkä mä edes pidä sitä huonona piirteenä.

Jos sun lapsi käyttäytyy huonosti eikä tottele niin susta se on hyvä asia

 

"ei pärjää elämässä jos ei saa käyttäytyä huonosti" Voittehan te tuota selitellä itsellenne vaikka kuinka, mutta todellakin on kasvatuksesta kiinni osaako lapsi käytöstavat vai ei. Se ettei syleksi ruokapöydässä ja jos syleksii ja lopettaa yhdestä kiellosta tarkoittaa ihan sitä että opit on menny perille. Käytöstavat eivät ole mikään alistamisen merkki herran jestas

Käytöstavat on vähän eriasia kuin rajojen koettelu. Se ettei usko ensimmäistä ei sanaa esimerkiksi kotosalla (vaikka kylässä uskoisikin) ei tarkoita etteikö käytöstavat olisi hallussa. Tämäkin on normaalia tietyssä iässä useimmille, ja silläkin on tarkoituksensa kehityksessä.

 

"ei pärjää elämässä jos ei saa käyttäytyä huonosti" Voittehan te tuota selitellä itsellenne vaikka kuinka, mutta todellakin on kasvatuksesta kiinni osaako lapsi käytöstavat vai ei. Se ettei syleksi ruokapöydässä ja jos syleksii ja lopettaa yhdestä kiellosta tarkoittaa ihan sitä että opit on menny perille. Käytöstavat eivät ole mikään alistamisen merkki herran jestas

No ei ihan normaali lapsi ole, jos ei missään ikävaiheessa ole ollut tottelematon, vaan aina uskonut ensimmäisestä sanasta.

 

Jos sun lapsi käyttäytyy huonosti eikä tottele niin susta se on hyvä asia

No onhan se. Jos lapsella ei ole lainkaan omaa tahtoa, eikä edes normaaleissa kapinointivaiheissa kieltäydy tottelemasta, ei lapsella kaikki ole kunnossa.

 

No onhan se. Jos lapsella ei ole lainkaan omaa tahtoa, eikä edes normaaleissa kapinointivaiheissa kieltäydy tottelemasta, ei lapsella kaikki ole kunnossa.

Niinii eli kaikki tottelemattomat lapset koittaa sillä hetkellä ekaa kertaa rajojansa? Vai millänyt koitat perustella lapsesi huonoa käytöstä?
Kuinka kauan mamma kattoo vieressä ylepeenä kun nico-petteri potkii naapurin koiraa eikä lopeta käskettäessä?

 

"ei pärjää elämässä jos ei saa käyttäytyä huonosti" Voittehan te tuota selitellä itsellenne vaikka kuinka, mutta todellakin on kasvatuksesta kiinni osaako lapsi käytöstavat vai ei. Se ettei syleksi ruokapöydässä ja jos syleksii ja lopettaa yhdestä kiellosta tarkoittaa ihan sitä että opit on menny perille. Käytöstavat eivät ole mikään alistamisen merkki herran jestas

Enpä mä noin sanonut. Sanoin ettei pärjää elämässä, jos lapsesta tukahdutetaan heti alkujaan uskallus kokeilla rajojaan ja kyseenalaistaa asioita. Kynnysmatoksihan sellainen tuppisuu joutuu ennenpitkää.

Se että lapsi ei tottele aina heti ekasta ei-sanasta, on tervettä ja normaalia, se on merkki siitä että lapsi kehittyy niinkuin pitää ja uskaltaa kokeilla rajojaan turvallisessa kiintymyssuhteessa. Tietenkään se ei tarkoita sitä että pitää saada sylkeä ruokapöydässä, outo ajatus.

 

Kyllä tuokin "ei pärjää elämässä jos ei saa käyttäytyä huonosti" on jonkun ääliön aivopieru. Minä olen pärjännyt elämässäni ihan riittävän hyvin, vaikka en huonosti käyttäydykään. Kun ei ole rikosrekisteriä eikä maksuhäiriöitä, ei tule ongelmia työnhaussa, kun suurin osa työpaikoista vaatii aina sen poliisin taustaselvityksen.

Puolensa voi pitää myös käyttäytymällä sivistyneesti, ei siihen huonoja tapoja tai huliganismia tarvita. Huonosti käyttäytyvää aikuista ei edes yleensä oteta vakavasti, vaan hänet heitetään ulos.

Kannattaa opettaa tämä jo lapsille, että huonosta käytöksestä joutuu aina ryhmän ulkopuoliseksi, eikä huonon käytöksen jälkeen kukaan kuuntele, mitä ihmisellä on sanottavana; niin se aikuisillakin menee. Jos haluaa, että joku kuuntelee, pitää opetella sanomaan asiansa tiukasti mutta kohteliaasti, ketään loukkaamatta.

 

Kyllä tuokin "ei pärjää elämässä jos ei saa käyttäytyä huonosti" on jonkun ääliön aivopieru. Minä olen pärjännyt elämässäni ihan riittävän hyvin, vaikka en huonosti käyttäydykään. Kun ei ole rikosrekisteriä eikä maksuhäiriöitä, ei tule ongelmia työnhaussa, kun suurin osa työpaikoista vaatii aina sen poliisin taustaselvityksen.

Puolensa voi pitää myös käyttäytymällä sivistyneesti, ei siihen huonoja tapoja tai huliganismia tarvita. Huonosti käyttäytyvää aikuista ei edes yleensä oteta vakavasti, vaan hänet heitetään ulos.

Kannattaa opettaa tämä jo lapsille, että huonosta käytöksestä joutuu aina ryhmän ulkopuoliseksi, eikä huonon käytöksen jälkeen kukaan kuuntele, mitä ihmisellä on sanottavana; niin se aikuisillakin menee. Jos haluaa, että joku kuuntelee, pitää opetella sanomaan asiansa tiukasti mutta kohteliaasti, ketään loukkaamatta.

No ihme jos pärjäät kun sisälukutaito on tuo.

Toistan nyt sanomani, jospa ymmärtäisit. En väittänyt, että ei pärjää elämässä jos ei saa "käyttäytyä huonosti". Sanoin että ei pärjää elämässä, jos ei saa harjoittaa tahtoaan ja kokeilla rajojaan turvallisesti. Se kuuluu lapsen normaaliin kehitykseen, se tottelemattomuus. Ja ei, kolmannen kerran, se ei tarkoita sitä että lapsen pitää saada sylkeä pöytään. Se tarkoittaa sitä, että jos lapsi ei aina usko ekalla kerralla vaan vasta esim. kolmannella, vanhempi voi taputtaa itseään selkään ja todeta että lapsensa kehittyy normaalisti ja kiintymyssuhde vanhempaan on tod.näk. kutakuinkin normaali.

 

Onpas epäpäteviä hoitoalan ammattilaisia, kun eivät saa lasta uskomaan. Siitähän heille palkkaamaksetaan.

Silloin kun vanhempi on paikalla, vastuu lapsesta on vanhemmalla. Hölmö.

 

Onpas epäpäteviä hoitoalan ammattilaisia, kun eivät saa lasta uskomaan. Siitähän heille palkkaamaksetaan.

Juhlissa ym. tilaisuuksissa vastuu lapsista on kyllä lapsen vanhemmilla. Harmittavan usein juhlia on pilaamassa vanhemmat, jotka eivät välitä puuttua lastensa tekemisiin.

 

Linkki?

Kun sitä kiinnipitelyn laillistavaa lakipykälää ei ole olemassa, niin kuinka siihen voi linkittää?

 

No ihme jos pärjäät kun sisälukutaito on tuo.

Toistan nyt sanomani, jospa ymmärtäisit. En väittänyt, että ei pärjää elämässä jos ei saa "käyttäytyä huonosti". Sanoin että ei pärjää elämässä, jos ei saa harjoittaa tahtoaan ja kokeilla rajojaan turvallisesti. Se kuuluu lapsen normaaliin kehitykseen, se tottelemattomuus. Ja ei, kolmannen kerran, se ei tarkoita sitä että lapsen pitää saada sylkeä pöytään. Se tarkoittaa sitä, että jos lapsi ei aina usko ekalla kerralla vaan vasta esim. kolmannella, vanhempi voi taputtaa itseään selkään ja todeta että lapsensa kehittyy normaalisti ja kiintymyssuhde vanhempaan on tod.näk. kutakuinkin normaali.

Höpsistä. Jos lapsella on tapana totella vasta kolmannella kerralla, se johtuu siitä, että hänen vanhemmillaan on tapana sanoa ensin pari kertaa niin, ettei lapsen tarvitse siihen reagoida, ja vasta kolmannella kerralla vanhemmat odottavan lapsen kuuntelevan. Kyllä lapsi tajuaa milloin vanhemmat vain nalkuttavat ajankulukseen, ja milloin vanhemmat oikeasti haluavat lapsen kuuntelevan. Minä en kyllä taputtaisi itseäni olalle, jos olisin vanhempi, joka ensin kahdesti jauhaa tyhjää ja vasta kolmannella kerralla tarkoittaa sanomaansa.
Jos lapsella on siirtymistilanteiden kanssa vaikeuksia (temperamenttikysymys), voi häntä toki etukäteen valmistella kertomalla, että puolen tunnin päästä pitää lopettaa leikit ja mennä nukkumaan, sitten 10 minuutin päästä, ja lopuksi nyt, jolloin lapsi saa tarvitsemansa ajan siirtymiseen valmistautumiseen. Jso vanhempi tuossa tilanteessa tulee kolme eri kertaa sanomaan, että "nyt" nukkumaan, ja vaatii tottelua vasta kolmannella sanomisella, tulee konflikteja varmasti. Ja tämä tällainen kolmen kerran sanoja ei tosiaankaan ole näistä vaihtoehdoista se parempi.

 

Voih, olen oikea rikollinen sitten ja aion jatkaa rikollisella polullani.


Ja olen kyllä tyytyväinen salaa siihen, että lapset joskus uhmaa, toiset heistä enemmän ja toiset vähemmän, esikoinen oli pitkään aika flegu lapsi ja pelkäsin vähän, ettei kehity normaalisti tai lapsesta jää kaikessa myötäilevä nyhverö. Toki kelpaa ihan nyhverönäkin, mutta helpompaa se elämä tuntuu olevan niille, joilta löytyy omaa tahtoa enemmän.

Enkä nyt tarkoita, että perseily on hieno asia, mutta kyllähän se nyt vaan menee niin, että lapset opettelevat sitä tulevaakin elämää sisarusriitojensa ja uhmiensa kautta. Ne kuuluu lapsuuteen ja ne on ihan normaaleja kehitykseen liittyviä asioita. Olisi jopa vähän karmivaa jos ne ei KOSKAAN edes yrittäisi pistää meille vanhemmille vastaan missään. Tulis enemmänkin noiden luonteilla mieleen, että ne oikeasti pelkää meitä, pelkää hylkäämistä tms.

 

Se on rikos jos lasta pitelee laissa nimetty (ammatti)henkilö. Eli joku lapsen hoitaja, on se sitten päiväkodissa, sijaisvanhempana, lastenkodissa, koulussa jne.

Sen verran lakia venytetään että lapsi joka ei ymmärrä omaa parastaan (noin alle 3v) voidaan pitää kiinni jos muuten satuttaisi itseään tai toisia. Mutta eipä juuri enää isomman kohdalla katsota sallituksi.

 

Höpsistä. Jos lapsella on tapana totella vasta kolmannella kerralla, se johtuu siitä, että hänen vanhemmillaan on tapana sanoa ensin pari kertaa niin, ettei lapsen tarvitse siihen reagoida, ja vasta kolmannella kerralla vanhemmat odottavan lapsen kuuntelevan. Kyllä lapsi tajuaa milloin vanhemmat vain nalkuttavat ajankulukseen, ja milloin vanhemmat oikeasti haluavat lapsen kuuntelevan. Minä en kyllä taputtaisi itseäni olalle, jos olisin vanhempi, joka ensin kahdesti jauhaa tyhjää ja vasta kolmannella kerralla tarkoittaa sanomaansa.
Jos lapsella on siirtymistilanteiden kanssa vaikeuksia (temperamenttikysymys), voi häntä toki etukäteen valmistella kertomalla, että puolen tunnin päästä pitää lopettaa leikit ja mennä nukkumaan, sitten 10 minuutin päästä, ja lopuksi nyt, jolloin lapsi saa tarvitsemansa ajan siirtymiseen valmistautumiseen. Jso vanhempi tuossa tilanteessa tulee kolme eri kertaa sanomaan, että "nyt" nukkumaan, ja vaatii tottelua vasta kolmannella sanomisella, tulee konflikteja varmasti. Ja tämä tällainen kolmen kerran sanoja ei tosiaankaan ole näistä vaihtoehdoista se parempi.

Ja missäköhän sanoin taas että lapsi tottelisi aina vasta kolmannella kerralla. En missään. Hirveän raskasta tää keskustelu täällä, kun toiset ei osaa lukea.

Joskus lapsi tottelee ekalla, joskus tokalla, joskus kolmannella käskyllä. Joskus ei meinaa vielä silloinkaan, vaan asiaa tahkotaan pidempään. Ja se on ihan normaalia, se joka muuta väittää valehtelee tai on pelotellut lapsensa piloille ja paskahousuksi, niin ettei mukula enää uskalla suutaan avata vaikka halolla päähän lyötäisiin.

 

Jos sun lapsi käyttäytyy huonosti eikä tottele niin susta se on hyvä asia

En puhunut huonosta käytöksestä.
Käsittääkseni mun lapset ovat ikäänsä nähden oikein hyvä käytöksisiä ja osaavat olla ihmisiksi.
Minusta on hyvä, että he uskaltavat koetella omaa äitiään ja tämän sietokykyä. Lisäksi mun mielestä on mahtavaa, että ne ei tyydy kohtaloonsa vaan osaavat yrittää hoitaa tilanteen oman etunsa mukaiseksi.
Minä en ole niin viisas ja erehtymätön, etteikö päätöksiäni tarvitse kyseenalaistaa. En halua sellaista lapsiltanikaan. Kasvatan mielummin lapsia, jotka osaavat kyseenalaistaa, neuvotella ja perustella omaa kantaansa, kuin auktoriteettiä uskovia lampaita.
Se ei siis tarkoita sitä, että huono käytös olisi meillä hyväksyttävää. Eikä huonosta käytöksestä selviä kuin koira veräjästä.

 

Joskus lapsi tottelee ekalla, joskus tokalla, joskus kolmannella käskyllä. Joskus ei meinaa vielä silloinkaan, vaan asiaa tahkotaan pidempään. Ja se on ihan normaalia, se joka muuta väittää valehtelee tai on pelotellut lapsensa piloille ja paskahousuksi, niin ettei mukula enää uskalla suutaan avata vaikka halolla päähän lyötäisiin.

En tosiaankaan kannata lapsen tahdottomaksi pelottelua ja vanhemman tyrannimaisuutta, mutta silti tämä ei kuulosta hyvältä. Vanhemman pitää olla valmis keskustelemaan, silloin kun se on mahdollista. Mutta silloin kun vanhempi käskee, ei voi hyväksyä saati pitää positiivisena merkkinä lapsen omasta tahdosta, että lapsi vaan jättää vanhemman käskyn noteeraamatta. Vanhemman ei toki alkujaankaan pidä turhaan käskyttää ja siihen syyllistyy kyllä moni.

Ajatellaanpa aikuisten maailmaa. Jos minä esimiehenä kerron alaiselleni uuden toimintaohjeen, asiasta voidaan keskustella ja alainen voi tuoda oman näkökantansa esille. Toimintaohjetta voidaan jopa muuttaa, jos alainen esittää hyviä näkökantoja toisenlaisen menettelyn puolesta. Tämä on aivan ok, suorastaan positiivinen piirre alaisessa. Sen sijaan ei tosiaan ole ok, että alainen vaan jatkaa väärää toimintaansa uudesta ohjeesta piittaamatta. Se on varoituksen paikka.

Minä en tiedä mistä johtuu, mutta olen minä kyllä törmännyt lapsiin, joille käskyt vaan kaikuvat kuuroille korville. Todella turhauttavaa. Oma lapseni taas kyllä kyseenalaistaa minua ja ilmaisee tyytymättömyytensä kun asiat ei mene hänen tahtonsa mukaisesti, mutta ei koskaan vaan jätä minua noteeraamatta. Harvoin käsken, yleensä pyydän ja keskustelen, mutta kun käsken, lapsi kyllä tottelee. Joskus samalla kiukutellen, mutta tottelee kumminkin. Käskeminen on varattu harvoihin tilanteisiin, uskon että jos käskytys olisi jatkuvaa, se voisi jäädä helpommin noteeraamatta. Pyynnöt ja keskustelu siis toimivat meillä hyvin, joten käskytyslinjalle ei tarvitse normaalisti mennä.

 

En tosiaankaan kannata lapsen tahdottomaksi pelottelua ja vanhemman tyrannimaisuutta, mutta silti tämä ei kuulosta hyvältä. Vanhemman pitää olla valmis keskustelemaan, silloin kun se on mahdollista. Mutta silloin kun vanhempi käskee, ei voi hyväksyä saati pitää positiivisena merkkinä lapsen omasta tahdosta, että lapsi vaan jättää vanhemman käskyn noteeraamatta. Vanhemman ei toki alkujaankaan pidä turhaan käskyttää ja siihen syyllistyy kyllä moni.

Ajatellaanpa aikuisten maailmaa. Jos minä esimiehenä kerron alaiselleni uuden toimintaohjeen, asiasta voidaan keskustella ja alainen voi tuoda oman näkökantansa esille. Toimintaohjetta voidaan jopa muuttaa, jos alainen esittää hyviä näkökantoja toisenlaisen menettelyn puolesta. Tämä on aivan ok, suorastaan positiivinen piirre alaisessa. Sen sijaan ei tosiaan ole ok, että alainen vaan jatkaa väärää toimintaansa uudesta ohjeesta piittaamatta. Se on varoituksen paikka.

Minä en tiedä mistä johtuu, mutta olen minä kyllä törmännyt lapsiin, joille käskyt vaan kaikuvat kuuroille korville. Todella turhauttavaa. Oma lapseni taas kyllä kyseenalaistaa minua ja ilmaisee tyytymättömyytensä kun asiat ei mene hänen tahtonsa mukaisesti, mutta ei koskaan vaan jätä minua noteeraamatta. Harvoin käsken, yleensä pyydän ja keskustelen, mutta kun käsken, lapsi kyllä tottelee. Joskus samalla kiukutellen, mutta tottelee kumminkin. Käskeminen on varattu harvoihin tilanteisiin, uskon että jos käskytys olisi jatkuvaa, se voisi jäädä helpommin noteeraamatta. Pyynnöt ja keskustelu siis toimivat meillä hyvin, joten käskytyslinjalle ei tarvitse normaalisti mennä.

Ei mua kyllä esimiehetkään tule käskyttämään ja jos tulis, niin kyllä se sais kyllä heti tikareita selkään tilaisuuden tullen.

Sun lapsi ei koskaan jätä sua noteeraamatta?
Mitä ihmettä?
Ei edes silloin, kun se tappelee sisaruksensa kanssa? Tai on jossain kunnon ylikreisissä leikissä kaverinsa tai sisaruksensa kanssa? Tällasissa tilanteissa mun lapset ei todellakaan huomio, vaikka mä sanoisin mitä ja kuinka kovaa. Semmosta se ainakin on meillä, kun nuo käy ihan kunnolla ylikierroksilla. Ehkä teillä ei sitten ole semmosta...

 

Ei mua kyllä esimiehetkään tule käskyttämään ja jos tulis, niin kyllä se sais kyllä heti tikareita selkään tilaisuuden tullen.

Sun lapsi ei koskaan jätä sua noteeraamatta?
Mitä ihmettä?
Ei edes silloin, kun se tappelee sisaruksensa kanssa? Tai on jossain kunnon ylikreisissä leikissä kaverinsa tai sisaruksensa kanssa? Tällasissa tilanteissa mun lapset ei todellakaan huomio, vaikka mä sanoisin mitä ja kuinka kovaa. Semmosta se ainakin on meillä, kun nuo käy ihan kunnolla ylikierroksilla. Ehkä teillä ei sitten ole semmosta...

Juu, minusta on ihan hyvä miettiä millaista esimiestä itse kunnioittaisi ja ottaa siitä mallia vanhemmuuteensa. Tosin on minusta käskytys sekä esimies-alais että lapsi-vanhempi -suhteessa jossain tilanteissa ok, mutta ei ensisijaisena konstina. Ensin yritetään saada asia nätisti ja toista kunnioittaen hoidettua ja käskyttämiseen siirrytään vain jos se ei toimi ja asia on sellainen, että ei vaan käy päinsä että lapsi tai alainen toimii miten tykkää ohjeista piittaamatta. Ja jos näinkään ei mene läpi, siirrytään seuraamuksiin, jotka alaisen kohdalla on kirjallinen varoitus ja asian toistuessa irtisanominen, lapsen kohdalla sitten taas muut lapsen ikätasoon sopivat ja lapseen tehoavat seuraamukset.

Toki lasten kanssa saattaa tulla useammin eteen tilanteita, joissa pitää käskeä, aikuiset kun yleensä käyttäytyy hillitymmin. Ja akuutissa vaaratilanteessa tietysti voi ja pitääkin sanoa heti tiukasti, lasten kanssa niitäkin tulee herkemmin, kun lapset ei vielä kaikkia vaaroja niin hyvin tiedosta.

Niin ja joo, meidän lapsella ei ole sisaruksia eikä ole koskaan kavereidensakaan kanssa tapellut. Ei myöskään mene mihinkään tuollaiseen "ylikreisiin" tilaan leikeissään. Toki joskus on niin keskittynyt johonkin muuhun, ettei heti kuule minua. Mutta noteeraamatta jättämisellä tarkoitin lähinnä sellaista, että lapsi kyllä kuulee mutta ei vaan välitä.

 

Eiköhän poliisilla ole parempaakin tekemistä.

 

Juu, minusta on ihan hyvä miettiä millaista esimiestä itse kunnioittaisi ja ottaa siitä mallia vanhemmuuteensa. Tosin on minusta käskytys sekä esimies-alais että lapsi-vanhempi -suhteessa jossain tilanteissa ok, mutta ei ensisijaisena konstina. Ensin yritetään saada asia nätisti ja toista kunnioittaen hoidettua ja käskyttämiseen siirrytään vain jos se ei toimi ja asia on sellainen, että ei vaan käy päinsä että lapsi tai alainen toimii miten tykkää ohjeista piittaamatta. Ja jos näinkään ei mene läpi, siirrytään seuraamuksiin, jotka alaisen kohdalla on kirjallinen varoitus ja asian toistuessa irtisanominen, lapsen kohdalla sitten taas muut lapsen ikätasoon sopivat ja lapseen tehoavat seuraamukset.

Toki lasten kanssa saattaa tulla useammin eteen tilanteita, joissa pitää käskeä, aikuiset kun yleensä käyttäytyy hillitymmin. Ja akuutissa vaaratilanteessa tietysti voi ja pitääkin sanoa heti tiukasti, lasten kanssa niitäkin tulee herkemmin, kun lapset ei vielä kaikkia vaaroja niin hyvin tiedosta.

Niin ja joo, meidän lapsella ei ole sisaruksia eikä ole koskaan kavereidensakaan kanssa tapellut. Ei myöskään mene mihinkään tuollaiseen "ylikreisiin" tilaan leikeissään. Toki joskus on niin keskittynyt johonkin muuhun, ettei heti kuule minua. Mutta noteeraamatta jättämisellä tarkoitin lähinnä sellaista, että lapsi kyllä kuulee mutta ei vaan välitä.

Aaaa...
Ei meilläkään lapset yksin ollessaan saa itseään siihen ylikreisiin olotilaan tai hulluun tappelumoodiin.

 

En tosiaankaan kannata lapsen tahdottomaksi pelottelua ja vanhemman tyrannimaisuutta, mutta silti tämä ei kuulosta hyvältä. Vanhemman pitää olla valmis keskustelemaan, silloin kun se on mahdollista. Mutta silloin kun vanhempi käskee, ei voi hyväksyä saati pitää positiivisena merkkinä lapsen omasta tahdosta, että lapsi vaan jättää vanhemman käskyn noteeraamatta. Vanhemman ei toki alkujaankaan pidä turhaan käskyttää ja siihen syyllistyy kyllä moni.

Ajatellaanpa aikuisten maailmaa. Jos minä esimiehenä kerron alaiselleni uuden toimintaohjeen, asiasta voidaan keskustella ja alainen voi tuoda oman näkökantansa esille. Toimintaohjetta voidaan jopa muuttaa, jos alainen esittää hyviä näkökantoja toisenlaisen menettelyn puolesta. Tämä on aivan ok, suorastaan positiivinen piirre alaisessa. Sen sijaan ei tosiaan ole ok, että alainen vaan jatkaa väärää toimintaansa uudesta ohjeesta piittaamatta. Se on varoituksen paikka.

Minä en tiedä mistä johtuu, mutta olen minä kyllä törmännyt lapsiin, joille käskyt vaan kaikuvat kuuroille korville. Todella turhauttavaa. Oma lapseni taas kyllä kyseenalaistaa minua ja ilmaisee tyytymättömyytensä kun asiat ei mene hänen tahtonsa mukaisesti, mutta ei koskaan vaan jätä minua noteeraamatta. Harvoin käsken, yleensä pyydän ja keskustelen, mutta kun käsken, lapsi kyllä tottelee. Joskus samalla kiukutellen, mutta tottelee kumminkin. Käskeminen on varattu harvoihin tilanteisiin, uskon että jos käskytys olisi jatkuvaa, se voisi jäädä helpommin noteeraamatta. Pyynnöt ja keskustelu siis toimivat meillä hyvin, joten käskytyslinjalle ei tarvitse normaalisti mennä.

Aivan. Eli lapsesi ei aina ykkösellä tottele, kun käsket tai pyydät jotain tekemään. Sitä minäkin. Kiitos kun tuhlasit aikaani ainakin kolmen viestin verran.