The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
vierailija
Yrittäjähän toi on, ei se vois muuten meille olla alihankkijana. Mutta eipä viron puolella oo noin työttömyysrahat niin häävejä. Mut just se tekeekin asiata minusta vaikean ymmärtää... Jättää väiin työmaa jolle on samasta maasta innosta kiljuen tulossa jo parikin yrittäjää. Jättää vain siksi että tammikuussa aikoo olla timanttitasolla (tai jossain himputin glitterihelvetissä) ja tienata ainakin kolme tonnia kuussa.
eiks 3 donaa ole Suomessa nykyään keskipalkka?

sille siis pääsee jos on ihan keskiverto
 
silloin on kyl hyvä käydä moikkaamassa. jos tiimi on hyvä niin pomon ei tarvi paljoa arkeen keskittyä vaan voi keskittyä isompiin asioihin. yleensähän se ei kyl käy ihan näin helposti :)
Toi on meille kaikille vähän uutta. Ja mä olen pomo joka haluaa tehdä samaa jokapäiväistä duunia tiimin kanssa (minkä turhalta raportoinnilta ja palavereilta pystyy), että minusta on oikeasti apua ongelmatilanteissa
 
  • Tykkää
Reactions: famipala
Huh-huh! Onpas kummallista ja kohtuutonta menoa! Etkö sä ole yhteyksissä sun lapsiin? Toivottavasti ei ole liian henkilökohtainen kysymys. Ei ole pakko vastata.
Ei tossa kysymyksessä ole mitään ihmeellistä.

Erossa kävi sillai, että koska se tapahtui rouvan aloitteesta, niin sanoin rouvalle, että se olet sitten sinä joka kertoo erosta lapsille. En tiedä mitä ja miten on kertonut. Mä vaan muutin kummemmin selittelemättä tähän nukkumaluukkuun.
Lapset oli sevverta isoja, et heitä ei taloyhtiön hiekkalaatikko kiinnosta, nurkkabaariin heitä ei voi viedä, eikä täs just muuta ole. Lasten elämä, koti, koulu ja kaverit oli kototönöllä, joten ei taatusti kiinnosta pakolliset vierailut isipapan läävässä.

Itte jos kävin kototönöllä, niin vanhempi poika oli tyttökaverillaan, nuorempi huikkasi ovella lähtevänsä Villen kanssa kalaan ja kuopuslikka sanoi lähtevänsä kohta Minnalle yökylään, joten mun hommakseni tapaamisissa jäi keittää ittelleni kahvit ja lyödä ovi lähtiessäni kiinni. Ja aina tuolla käydessä mulle tulee saatanan paha mieli kun näen entisen elämäni ja paikan täynnä kätteni jälkiä.

Annoin, tai pikemminkin vaadin rouvalle yksinhuoltajuuden ihan siitä syystä, että tunnen itseni. Jälkikasvu oli siinä iässä, et passit, ajokortit, pankkitilit yms on ajankohtaisia, enkä tahtonut että tommoiset asiat joutuu turhaan kierrättämään minun kauttani. Jos sattuu olemaan huikkaputki päällä niin en pariin viikkoon avaa postiani enkä vastaa puhelimeen. En totisesti tahdo, että lasten asiat mun takiani tarpeettomasti viivästyy.

Elatusmaksut hoidin kertakorvauksena, niin rouvan ei tartte niiden perään soitella, joten ei sit soita muutenkaan.
En ihan tämmöistä ajatellut enkä tahtonut.
 
Toi on meille kaikille vähän uutta. Ja mä olen pomo joka haluaa tehdä samaa jokapäiväistä duunia tiimin kanssa (minkä turhalta raportoinnilta ja palavereilta pystyy), että minusta on oikeasti apua ongelmatilanteissa
minusta ei kyl olisi ikinä tiimityöntekijäksi, eikä kyl pomoksikaan kun ite alaisten työt tein 3 vuoden ajan kun tuota kokeilin. ei auttanut laiskuuteen pikku provikat tai palkkiot, ois kai joka aamu pitänyt turpaan tempasta.
 
Tosi kurja tilanne. Kyllä ne lapset suhun varmaan vanhempina alkaa taas ottaa yhteyttä välillä. Nyt voi olla, että niillä on niin kiire omien menojen kanssa ja pitävät isäänsä vähän itsestäänselvyytenä. Semmosta teinin sopivaa itsekkyyttä ja ajattelemattomuutta. Hali sulle!
 
Ei tossa kysymyksessä ole mitään ihmeellistä.

Erossa kävi sillai, että koska se tapahtui rouvan aloitteesta, niin sanoin rouvalle, että se olet sitten sinä joka kertoo erosta lapsille. En tiedä mitä ja miten on kertonut. Mä vaan muutin kummemmin selittelemättä tähän nukkumaluukkuun.
Lapset oli sevverta isoja, et heitä ei taloyhtiön hiekkalaatikko kiinnosta, nurkkabaariin heitä ei voi viedä, eikä täs just muuta ole. Lasten elämä, koti, koulu ja kaverit oli kototönöllä, joten ei taatusti kiinnosta pakolliset vierailut isipapan läävässä.

Itte jos kävin kototönöllä, niin vanhempi poika oli tyttökaverillaan, nuorempi huikkasi ovella lähtevänsä Villen kanssa kalaan ja kuopuslikka sanoi lähtevänsä kohta Minnalle yökylään, joten mun hommakseni tapaamisissa jäi keittää ittelleni kahvit ja lyödä ovi lähtiessäni kiinni. Ja aina tuolla käydessä mulle tulee saatanan paha mieli kun näen entisen elämäni ja paikan täynnä kätteni jälkiä.

Annoin, tai pikemminkin vaadin rouvalle yksinhuoltajuuden ihan siitä syystä, että tunnen itseni. Jälkikasvu oli siinä iässä, et passit, ajokortit, pankkitilit yms on ajankohtaisia, enkä tahtonut että tommoiset asiat joutuu turhaan kierrättämään minun kauttani. Jos sattuu olemaan huikkaputki päällä niin en pariin viikkoon avaa postiani enkä vastaa puhelimeen. En totisesti tahdo, että lasten asiat mun takiani tarpeettomasti viivästyy.

Elatusmaksut hoidin kertakorvauksena, niin rouvan ei tartte niiden perään soitella, joten ei sit soita muutenkaan.
En ihan tämmöistä ajatellut enkä tahtonut.
joskus nuo asiat vievät aikaa. joskus todella paljonkin. kyl ne lapset vielä isille pirauttavat. mulla ja mutsilla siihen soittoon meni 20 vuotta. mut olen todella onnellinen et kaivoin numeron ja soitin.
 
Ei tossa kysymyksessä ole mitään ihmeellistä.

Erossa kävi sillai, että koska se tapahtui rouvan aloitteesta, niin sanoin rouvalle, että se olet sitten sinä joka kertoo erosta lapsille. En tiedä mitä ja miten on kertonut. Mä vaan muutin kummemmin selittelemättä tähän nukkumaluukkuun.
Tuon olisi siltikin voinut tehdä yhdessäkin niin sinäkin olisit voinut siinä tilanteessa lapsille jotain sanoa. Tai puhua lapsille itse vähän myöhemmin. Saatoithan niin tehdäkin, enhän minä voi tietää.
 
Ei tossa kysymyksessä ole mitään ihmeellistä.

Erossa kävi sillai, että koska se tapahtui rouvan aloitteesta, niin sanoin rouvalle, että se olet sitten sinä joka kertoo erosta lapsille. En tiedä mitä ja miten on kertonut. Mä vaan muutin kummemmin selittelemättä tähän nukkumaluukkuun.
Lapset oli sevverta isoja, et heitä ei taloyhtiön hiekkalaatikko kiinnosta, nurkkabaariin heitä ei voi viedä, eikä täs just muuta ole. Lasten elämä, koti, koulu ja kaverit oli kototönöllä, joten ei taatusti kiinnosta pakolliset vierailut isipapan läävässä.

Itte jos kävin kototönöllä, niin vanhempi poika oli tyttökaverillaan, nuorempi huikkasi ovella lähtevänsä Villen kanssa kalaan ja kuopuslikka sanoi lähtevänsä kohta Minnalle yökylään, joten mun hommakseni tapaamisissa jäi keittää ittelleni kahvit ja lyödä ovi lähtiessäni kiinni. Ja aina tuolla käydessä mulle tulee saatanan paha mieli kun näen entisen elämäni ja paikan täynnä kätteni jälkiä.

Annoin, tai pikemminkin vaadin rouvalle yksinhuoltajuuden ihan siitä syystä, että tunnen itseni. Jälkikasvu oli siinä iässä, et passit, ajokortit, pankkitilit yms on ajankohtaisia, enkä tahtonut että tommoiset asiat joutuu turhaan kierrättämään minun kauttani. Jos sattuu olemaan huikkaputki päällä niin en pariin viikkoon avaa postiani enkä vastaa puhelimeen. En totisesti tahdo, että lasten asiat mun takiani tarpeettomasti viivästyy.

Elatusmaksut hoidin kertakorvauksena, niin rouvan ei tartte niiden perään soitella, joten ei sit soita muutenkaan.
En ihan tämmöistä ajatellut enkä tahtonut.
Nythän sulla oisi hyvä hetki ottaa yhteyttä ainakin siihen kotoa muuttaneeseen, vaikka kysäistä sopiiko että käyt tupatarkastuksella. Siitä sitten pikkuhiljaa rakentaa suhdetta ilman rouvakullan vaikutusta
 
joskus nuo asiat vievät aikaa. joskus todella paljonkin. kyl ne lapset vielä isille pirauttavat. mulla ja mutsilla siihen soittoon meni 20 vuotta. mut olen todella onnellinen et kaivoin numeron ja soitin.
Mulla vähän sama. On aina ollut etäiset välit isään ja vanhempien eron jälkeen en kovin usein isääni näe. Mutta nähään kuitenkin suunnilleen kerran kuussa edes ja kyllähän mä sille kerron, jos jotain merkittävää tapahtuu mun elämässä. Hieman poden huonoa omatuntoa tuosta, mutta toisaalta eipä se itekään kovin syvällisiä mun kanssa jaksa keskustella. Luulen kuitenkin, että tääkin muuttuu parin vuoden kuluessa. Veljeni kanssa välit on hiukan lähentyneet sen jälkeen, kun astuin "aikuisten elämään". Äidinkin kanssa puhutaan nykyään avoimemmin asioista. Ystävälläni on sama juttu. Välit vanhempiin on syventynyt itsenäistymisen myötä aikuisiällä.
 
vanhempien eron jälkeen en kovin usein isääni näe. Mutta nähään kuitenkin suunnilleen kerran kuussa edes ja kyllähän mä sille kerron, jos jotain merkittävää tapahtuu mun elämässä. Hieman poden huonoa omatuntoa tuosta, mutta toisaalta eipä se itekään kovin syvällisiä mun kanssa jaksa keskustella.
Luulenpa että täällä tulee käymään vähän samoin. Siis siinä vaiheessa kun lapset omillaan asuvat.
Enhän voi varmaksi tietää, aika näyttää.
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä