V
vierailija
Vieras
Olen kolmen lapsen yksinhuoltaja. Elämä on ollut pettymyksiä täynnä. En nykyään kestä pienintäkään vastoinkäymistä. Vajoan mustaan olotilaan, jossa päällimmäisenä tuntuu vain kauhea henkinen kipu. Olen epävarma luonne, ja etsin jatkuvasti hyväksyntää. Varsinkin miehiltä. Olen kuitenkin niin rikkinäinen etten kykene ihmissuhteeseen. Kun olen ns. vapaalla lapsista lääkitsen itsetuntoani runsaalla juomisella ja seksin harrastamisella melkoisen holtittomasti. Kaipaan vain sitä että joku sanoo mun olevan kaunis ja ihana ihminen. Olen hyvännäköinen ja sillä saankin huomiota. Aina tuollaisen epämääräisen illanvieton jälkeen vajoan kahden päivän syvään morkkikseen. En normaalisti polta, mutta silloin saatan tupakoida askin päivässä. Impulssikontrollini on heikko, ja teen asioita joita kadun jälkeenpäin.
Olen hoitanut lapset aina hyvin, mutta oman pääni sisäinen myllerrys on hirveä, ja kaikki mun tuskat kieriskelen silloin läpi kun olen ilman lapsia. Mulla on kuin kaksi eri persoonaa. Liikunnallinen, työtätekevä, opiskeleva, itsestäänhuolehtiva ihminen, ja sitten kun lapset lähtee muutun tupakoivaksi, juopottelevaksi ja rietastelevaksi eläimeksi.
Mun olisi pakko päästä päihteistä, alkoholista ja tupakasta, kokonaan eroon. En osaa käyttää nautintoaineita kohtuudella. Vedän överiksi kaiken.
Miten päästä eteenpäin? Voin pahoin.
Olen hoitanut lapset aina hyvin, mutta oman pääni sisäinen myllerrys on hirveä, ja kaikki mun tuskat kieriskelen silloin läpi kun olen ilman lapsia. Mulla on kuin kaksi eri persoonaa. Liikunnallinen, työtätekevä, opiskeleva, itsestäänhuolehtiva ihminen, ja sitten kun lapset lähtee muutun tupakoivaksi, juopottelevaksi ja rietastelevaksi eläimeksi.
Mun olisi pakko päästä päihteistä, alkoholista ja tupakasta, kokonaan eroon. En osaa käyttää nautintoaineita kohtuudella. Vedän överiksi kaiken.
Miten päästä eteenpäin? Voin pahoin.