vierailija
mutta miten?
Olen voinut huonosti tässä avioliitossa jo vuosia. TIEDÄN, että mieskin voi huonosti mutta hän ei sitä juurikaan tuo ilmi keskusteluissamme. Hän sanoo, että on tyytyväinen ja rakastaa, mutta riidellessä valittaa seksin ja läheisyyden vähyyttä, sekä sitä että olen niin etäinen.
Mutta kun en kykene muuhun. Minua ei kiinnosta oma mieheni. Ei hänen kanssaan oleminen, ei hänen asiansa, ei mielipiteensä. Olemme olleet yhdessä 19v ja uskokaa pois, osaan päättää lauseet jotka hän aloittaa ....
Mies tietää mun olotilasta. Välillä yritän aukaista asiaa, olen puhunut erosta. Mies menee lukkoon, lupaa "parantaa tapansa" (ei tarvitsisi, ei ole mitään parannettavaa ja jos jonkun pitäisi muuttua se on minun tunteeni) ja hetken ajan yrittää jotenkin enemmän mutta minusta hän on kuin verkossa räpistelevä kala.
Mä en tiedä miten asiassa edetä. Kai mun vaan pitäis hankkia itselleni asunto (tässä vaiheessa olen niin väsynyt tähän, että olen valmis luopumaan omaisuudestanikin ja jättämään kaiken miehelle) ja lähteä.
Pelottaa ympäristön painostus. Miehen hyvinkin vanhakantainen perhe hänen tukenaan, yhteiset ystävät jne. Miten muka selviäisin kuitenkaan pienillä tuloillani?
Entäs lapset? Teini-ikäiset jotka alkaisivat oireilla, vai alkaisivatko sittenkään? Kun äiti ja isä on toisilleen kuin työkollegat eivätkä käyttäydy kuin mies ja vaimo, eikö en lapsetkin vaistoa?
Mä en tiedä mitä teen. Olen niin väsynytkin. Onko mulla vaan joku neljänkympin kriisi? Vai pitääkö mun nyt vaan kaivaa jostain munat esille, lopettaa tää ja alkaa elämään?
Olen voinut huonosti tässä avioliitossa jo vuosia. TIEDÄN, että mieskin voi huonosti mutta hän ei sitä juurikaan tuo ilmi keskusteluissamme. Hän sanoo, että on tyytyväinen ja rakastaa, mutta riidellessä valittaa seksin ja läheisyyden vähyyttä, sekä sitä että olen niin etäinen.
Mutta kun en kykene muuhun. Minua ei kiinnosta oma mieheni. Ei hänen kanssaan oleminen, ei hänen asiansa, ei mielipiteensä. Olemme olleet yhdessä 19v ja uskokaa pois, osaan päättää lauseet jotka hän aloittaa ....
Mies tietää mun olotilasta. Välillä yritän aukaista asiaa, olen puhunut erosta. Mies menee lukkoon, lupaa "parantaa tapansa" (ei tarvitsisi, ei ole mitään parannettavaa ja jos jonkun pitäisi muuttua se on minun tunteeni) ja hetken ajan yrittää jotenkin enemmän mutta minusta hän on kuin verkossa räpistelevä kala.
Mä en tiedä miten asiassa edetä. Kai mun vaan pitäis hankkia itselleni asunto (tässä vaiheessa olen niin väsynyt tähän, että olen valmis luopumaan omaisuudestanikin ja jättämään kaiken miehelle) ja lähteä.
Pelottaa ympäristön painostus. Miehen hyvinkin vanhakantainen perhe hänen tukenaan, yhteiset ystävät jne. Miten muka selviäisin kuitenkaan pienillä tuloillani?
Entäs lapset? Teini-ikäiset jotka alkaisivat oireilla, vai alkaisivatko sittenkään? Kun äiti ja isä on toisilleen kuin työkollegat eivätkä käyttäydy kuin mies ja vaimo, eikö en lapsetkin vaistoa?
Mä en tiedä mitä teen. Olen niin väsynytkin. Onko mulla vaan joku neljänkympin kriisi? Vai pitääkö mun nyt vaan kaivaa jostain munat esille, lopettaa tää ja alkaa elämään?