Helmikuun helmiäiset 2016 *syyskuussa*

Oman vaa'an mukaan painoa on tullut nyt tähän aamuun mennessä alusta 4kg. Mutta toi meidän oma vaaka näyttää ihan omiaan Joskus näyttää ylä ja joskus alakanttiin. Ja neuvolan vaakaan verrattuna näytti 2kg enemmän. No mutta, mä oln ylipainoinen odottaja, niin paino ei sais neuvolan mukaan nousta maksimkssaan kuin 7kg koko aikana. Ja se jotenkin kolkuttaa takaraivossa. Viime raskaudessa nousi 13kg. Ja laitokselle jäi 10kg.oli hieman kevyt olo, kun kotiin pääsi.. No, 4 viikon päästä on neuvola, niin katsotaan mitä vaaka siellä sanoo. En suuria stressaile


Ja 18+0 Pokspoks tänään

 

Meillä taas neuvolan vaaka näyttää ihan omiaan muihin vaakoihin verrattuna yleensä 1,5-2kg liikaa..

Maalis Minä kans aina oon nokka kiinni näytössä seuraamassa käyrää.. "kohta helpottaa, kohta saa hengähtää"

 

Mie en jaksa stressata painosta tällä kertaa yhtään. Aloitin keväällä elämäntapa muutoksen ja ehdin saada 14kg pois. Puoltaväliä tavoitteessa tuulettelin, kun totesin olevani raskaana. Pahoinvoinnin takia on ollut pakko syödä juuri sitä, mikä alas menee ja paino on kyllä noussut enemmän kuin tarpeeksi. Vaan ihme kyllä, mulle lääkäri totesi, että nyt unohdat painon nousemisen ja syöt sitä mitä pystyt, että vauva saa ravintoa. Edellisestäkin nousi paino todella paljon. Tosin raskausmyrkytyksen takia nestettä kertyi niin paljon, että siitä kyllä tuli jo useampi kilo. Nyt voi jo vähän taas katsella mitä suuhunsa laittaa, niin josko hurja nousu vähän tasaantuisi.

 

Julyah Mullakin ekassa raskaudessa tuli raskausmyrkytyksen takia monta kiloa ihan viimeisillä viikoilla. Näytän synnärikuvissakin kaikelta muulta kuin itseltäni kun naama oli niin turvonnu. Samassa raskaudessa pahoinvointi kesti alusta loppuun ja todellakin söin just sitä mikä alas meni.. selvisin kuitenkin +12 kilolla, mutta oli nekin kyllä tiukassa saada pois.

 

Mulla tuli ekassa varmaan sen 25kg, josta tosin synnärille jäi jo 17kg. Että sitä nestettä tosiaankin oli Omasta asenteesta ja laiskuudesta johtuen en saanut karistettua loppuja ollenkaan pois, vaan lihoin hurjasti lisää. Nyt kuitenkin sain keväällä itselleni oikean asenteen ja odotan jo, että pääsen jatkamaan painonpudotusta. Stressaamaan en siitä ala, mutta mielelläni pääsisin taas normimittoihin. Ensimmäisen jälkeen haaveilin, että toisen raskauden saisin aloittaa normipainoisena ja saisin sellaisen pienen söpön raskausmahan. No, ehdin päästä samoihin mittoihin kuin olin silloin, kun ensimmäistä aloin odottaa. Vaan tärkeintä ois terve vauva, omille mitoille ihan sama

 

Mitä siellä ekalla lääkärikäynnillä tehdään? T. Pelokas

 

mulla ainaki vaan katto kohdunsuun tilanteen ja kuulemma jos ei olis papa koetta vasta otettu niin Se otettais kans.sit vaan kuunneltiin sydänäänet,paino ja hemoglobiini katottiin jne.

 

Meillä mennään aina ekana th:lle joka kattoo pissan, painon, verenpaineet ym. mitä yleensäkin. Siitä sitten mennään lääkärille joka tekee sisätutkimuksen, ottaa papan mikäli tarve on, kuuntelee sydänäänet ja kyselee sairashistoriaa, edellisten raskauksien asioita ja sellaista. Eipä siellä muuta

 

Meillä ekassa lääkärissä oli alkuraskaudenultra. Eli olen käynyt jo 8+ viikolla lääkärissä. Seuraava neukkulääkäri on 27+ vasta

 

Ens viikolla neuvolalääkäri. Saapa nähä mitä sanoo painosta Ei sitä juuri oo lisää tullu, mut ei kyllä saiskaan tulla. Siellä ultrataan, joten sekin taas jännittää. En mä aiemmissa raskauksissa oo stressannut näin.

Mites väsymyksen kanssa? Mä voisin nukkua päivät ympäriinsä. Juuri työpäivän jaksaa, mut sitten saakin illat nuokkua.

 

Mullakin tosiaan oli alkuraskauden lääkärineuvola jo rv9 ja nuo asiat siis tehtiin siellä tuokaan ei ois ollu pakollinen kun papa oli vasta otettu, mutta astmalääkkeiden käytöstä piti käydä jutteleen. Keskiraskauden lääkärineuvolaa ei täälläpäin enää järjestetä (uudelleensynnyttäjille?), mutta joudun kuitenkin käymään sielläkin.. Loppuraskauden lrineuvola on sitten n. 6vkoa ennen laskettua aikaa.

 

Raparperimehu älä suotta stressaa painosta. Eihän sitä painoa saisi tulla, vaan jokainen on yksilö ja raskaudetkin on omanlaisia. Toisille painoa vain kertyy, vaikka kuinka sitä välttelisi ja toisille huomautetaan siitä, että paino ei nouse. Kun tekee sen minkä voi ja jaksaa, niin eiköhän se riitä. Ohjeita ja neuvoja satelee kyllä joka suunnasta, mutta täytyy vain kuunnella omaa kroppaa.

 

Meilläkin neuvolan vaaka näyttää aina 1-2kg enemmän entä kotona. Johtuen että siellä punnitaan vaatteiden kanssa ja yleensä (ylen)syöneenä.

Menin töihinkin tässä viikon tauon jälkeen ja alkaa tuntua hommat taas hankalilta. Samoihin aikoihin alkoi ongelmat viimeksikin. Olen seisomatyössä ja johon kuuluu erinäistä puuhastelua pitkin päivää joten vatsa rasittuu ja rupeaa ikävästi kramppailemaan. Supistukset eivät ole vielä onneksi alkaneet, niiltä vältyn tällä kertaa ennenaikaisesti. Tänään pitää ottaa selvästi iisimmin, työnantajalle olen kertonut ja pyrimme helpottamaan työtaakkaa raskauden edetessä.

 

Tuota oon itekki miettiny että jojtuuko tuo neuvolan puntareiden "valehtelu" siitä kun päivän aikana tulee edelleen jonkin verran turvotusta.. kotona aina punnitten aamulla ilkosillani oon huomannu että aamu- ja iltapainon välillä saattaa olla lähemmäs parikin kiloa eroa.

Masussa käy taas kunnon mylläys Käykö muilla muuten liikkeet kipeää? Mistäköhän vois johtua? Luin jostain että jos on useampia raskauksia takana niin liikkeet saattaa sattua, mutta en oikein ottanut selkoa että miksi.. en aluksi ees tunnistanut näitä kipuiluja liikkeiksi, mutta sitten kun alkoi tuntua kunnon potkuja niin tajusin että nehän siellä vihloo.

Tilasin eilen h&m:ltä pari kivaa mammaneuletta ei kyllä ollut tarkoitus noihin yläosiin sijoittaa, mutta tajusin pienen etsinnän jälkeen ettei tavallisia neulepaitoja oikein meinaa löytyä pitkän mallisina ja tarpeeksi joustavina. No, eipä nuo nyt niin hirveän hintavia olleet..

 

Neuvolassa käyty ja ensimmäisestä käynnistä kilo tullut lisää, ihme ettei enempää. Syke vauvalla 150.
Täällä pahoinvointi palanut, tai tänään ollu jotenki erityisen paha olo. Koko ajan saa pelätä koska yskä tulee varren kanssa .

Onko muilla pahoinvointi yhtäkkiä tullu takaisin?

Meidän paikkakunnalla ei nykyään tehdä enää sikiöseulontoja, vaan mennään tampereelle terveystaloon missä kätilö ultraa.

Tähkä ja papu 15+5

 

Mitäs kaikkea täällä onkaan puhuttu viikonlopun aikana? Ainakin synnytyksestä ja painonnoususta.

Jos muita ressaa liika painonnousu, niin täällä päässä kärvistellään yhä lähtöpainossa. Viikkoja kasassa 16+0, joten vähän saisi jo olla lisäpainoa, mutta ei. Olen siis normipainoinen, hoikemman puolella. Pahoinvoinnit vei kyllä oman osansa lisäkilojen keruusta, mutta toivon todella lihovani edes vähän seuraavaa neuvolakertaa varten.

Nyt vasta uskalla uskoa, että on oksut ja vatsanväännöt takanapäin, viime viikolla vain vähän väliä mahassa pyöri ja eilen lensi vielä iltaruoka pönttöön. Se tosin saattoi olla oma vika, kun ruokailuväli meni liian pitkäksi. Yritän syödä kaikenlaista ja herkkujakin, enkä ole käynyt salillakaan sitten häiden jälkeen, mutta vielä ei ole viisari heilahtanut kuin satunnaisesti yli lähtöpainon.

Synnytystä mietin juuri vähän aikaa sitten, lähinnä että milloin pitäisi lähteä sairaalaan, miten homma toimii sitten siellä sairaalassa yms. Kipua en osaa pelätä, kun en tiedä millaista se on. Onneksi ainakin päksin sivuilta löytyi kivasti tietoa miten synnytys käytännössä etenee, mitä kivunlievitysmenetelmiä on mahdollista saada yms. Ainakin ammeessa haluaisin olla avautumisvaiheessa, kun lämpö yleensäkin auttaa kipuun kun kipuun.

Itseäni koko synnytyksessä pelottaa/ahdistaa eniten kaikki ällöttävä. Kuten se, että olen jalat levällään ja milloin mikäkin kätilö tai lääkäri käy sörkkimässä alapäätä. Ja anna olla jos joku kommentoi miltä näytän. Toinen huolenaiheeni on, että mitä jos kaikessa tohinassa käykin niin, että alhaalta tulee ulos muutakin kuin lapsivettä/vauva? Tiedättehän, ykköstä tai kakkosta? Ja oma mieskin näkisi tämän?! Noloudella ei nimittäin ole rajaa jos niin käy...

Sitä ainakin painotan sairaalalle, että minun synnytykseen ei tule yhtäkään opiskelijaa/harjoittelijaa/ylimääräistä kattelemaan ja ihmettelemään. Mahdollisimman vähän silmäpareja kiitos.

Niin ja sitä vauvaa en kyllä halua limaisena paljasta ihoani vasten. Yök. Saavat todellakin putsata limat ja veret pois ennen kuin pystyn yökkäilemättä ottamaan pienen syliin. Vaikka eihän sitä tiedä miten tajuissani siinä vaiheessa olen, en välttämättä huomaa mitään limoja missään.

Saatan kuulua vähemmistöön näine huolineni, mutta uskallan teille kertoa, kun tiedän, ettei täällä katota vinoon heti kun poikkeaa muista. Mikä on kyllä älyttömän ihanaa, saa oikeita neuvoja ja mielipiteitä eikä kauhistelua.

Tänään siis sitruunapippurina 16+0

 

Mulla se päivittäinen vaikein pahoinvointi meni ohi rv12 jälkeen, mutta kyllä senkin jälkeen on tullut silloin tällöin huono olo joistain hajuista ym. tai jos ei oo ehtinyt syömään kunnon ruokaa. Joskus ihan ilman syytäkin, mutta kai ne on niitä hormonipiikkejä

 

Sitruunapippurina Harvat ees huomaa jos synnytyksessä livahtaa kakkakin pöydälle kätilö ihan huomaamattomasti "ottaa sen vastaan" ja tiputtaa roskiin ei mullakaan oo mitään tietoa että oonko päästelly siihen pöydälle kun epiduraalin kanssa sitä ei tunne ja ponnistusvaiheessa vielä vähemmän. Jos epiduraaliin päädyt niin pissaa harvemmin pääsee lirahtamaan, koska silloin rakko katedroidaan tarvittaessa. En tiedä miksi, kai siksi kun epiduraalin jälkeen tulisi pysyä makuullaan..?
Alapään ronkkimiseen ehdit kyllä tottua raskausaikana ja ne on melkeen niitä synnytyksen tähtihetkiä kun kätilö tulee huoneeseen sanoen "tarkistetaanpas se kohdunsuun tilanne". Eri asia sitten seuraako tarkastusta pettymys vai helpotus
Ja minä oon painottanu miehelle että tarvin häntä siellä ylä- enkä alapäässä

Tästä tulikin mieleen että mies taas eilen otti vanhan riidanaiheen esiin.. sanoi jäävänsä lasten kanssa kotiin kun lähden synnyttämään. Tästä väännettiin jo edellisessäkin raskaudessa ja monet kerrat itkin kun pelkäsin joutuvani ilman miestä sairaalaan.. silloin kuitenkin päädyttiin kompromissiin, että mies poistuu salista ponnistusvaiheessa jos niin tahtoo. Ajattelin että näin toimittais tälläkin kertaa..
Hemmetti, yhdessähän tää lapsi saatiin alulle eikä multakaan kukaan kysy haluanko lähtä synnyttään! Mikä osuus siinä muka miehellä voi olla niin kauheaa että on noin "traumatisoitunut" esikoisen synnytyksestä?! Ärsyttää kun tääkin aihe pitää kääntää mieheen itseensä eikä mun mielipiteellä oo mitään väliä, koska eihän häntä voi sinne pakottaa.. luulen että tässä on ennemminkin kyse siitä että pitää olla vähän "äijä" ja pistää hanttiin, kun ei hänen kaverinsakaan oo synnytykseen menneet mukaan.. tai sitten ovat, mutta "pakotettuina" ja sen jälkeen on vertailtu miesten kesken kokemuksia että kuka järkyttyi pahiten.
Anteeksi vaahtoaminen, mutta en vain kestä suomalaista miestä näissä asioissa. Eikös se lapsen äiti voisi ees sen yhden päivän verran olla kaiken keskipisteenä?

 

Kyllä mä epiduraalin laiton jälkeen kävin kaks kertaa vessassa, mutta eipä se rakkontyhjentyny kumnolla joten ponnistusvaiheessa kuitenkin joutuivat katetroimaan. Ja kakka jos tulee, niin ei se kätilö sano et "ohhp, täältäpä tuliki kakka" vaan pyyhkäsee sen ja laittaa roskiin. Ja ihan tosiaan, kyllä raskausaikana siihen alakerran ronkkimiseen kerkee tottua. Myllä se itteeki jännitti ja pelotti aina ku sai olla ilman housuja joka paikassa. Kohta se tuntuu ihan luonnolliselle

Ja tuosta miehen mukaan tulemisesta synnytykseen... Oon ennenki sanonu mut mä en todellakaan pakota miestä mukaan. Ei ollu esikoisenkaan synnytyksessä ja se on mulle ihan fine kun ihan alusta asti mies ilmaisi, ettei mukaan voi tulla. Piste ja asia selvä. Toki loppuun asti kyselin, haluaako mukaan, mutta niin natsi en minäkään ole että pakottamalla pakottaisin ja raahaisin mukanani. Ja siinä vaiheessa ei paljoo ukosta oo apua jos hän makaa kanveesissa naama valkosena yrjöö pidätellen. Hän ei yksinkertaisesti siedä sairaaloita, hajua, kaikkea mitä siellä on. Toki tuli sitten ku lapa oli ulkona, niin synnytyssaliin ja siirryttiin osastolle yhdessä ja päivittäin kävi siellä. Mutta ei kauaa. Ei vaan kestä niin ei kestä. Ja voin sanoa, että enemmän mun äidistä oli siellä salissa apua ja parempi tsemppari hän oli, kuin mitä mies ois ollu.

 

Kaikella rakkaudella miesäni kohtaan, saa jäädä kotiin esikoisen kanssa jos haluaa, mutta samoin saa tulla mukaankin jos haluaa. Varsinkin kun nyt itse tiedän, mitä se on niin ei ole väöiksi onko mies siellä vai ei.
Tokihan mä olin pettyny aluks, ku mies hoki ettei voi tulla mukaan, mutta asiaa mietittyäni ihan varmaan oikea päätös oli olla tulematta.

 

Niin siis jos munkin miehellä ois alusta asti ollut tuollainen oikea syy miksei voi tulla mukaan niin ois ok, eihän sille mitään voi jos on tuollainen kammo. Itsekään en liikaa viihdy sairaaloissa, joten ymmärrän kyllä.
...Mutta kun esikoista odottaessa meidän ukko sanoi alusta asti että "tottakai tulee mukaan, tottakai, tietysti. Pitäähän isän olla mukana", eikä synnytyksessä tai sen jälkeenkään osoittanut mitään traumatisoitumisen merkkejä, niin kyllä tässä on ihan selkeästi kyse tosta "äijäilystä".. Mies ei vaan tunnu tajuavan kuinka iso juttu tää mulle on ja luulee että tässä käydään vain jotain valtataistelua siitä kumpi saa tahtonsa läpi.
Sitten vasta kun tuli puheeksi toista odottaessa niin mies huuli pyöreenä kysy että "ai pitäskö muka taas tulla mukaan?". Ihan niin kuin esikoisen syntymä ois ollu jotenkin tärkeempi..
Ensimmäinen (teko)syy silloin oli että pitäähän jonkun jäädä pojan kanssa kotiin. No hommasin montakin hoitajavaihtoehtoa synnytyksen ajaksi. Seuraava syy oli että ekakin synnytys oli niin raskas kokemus. Jahas, eipäs oo ennen tullut puheeksi.. Raskasta siitä kuulemma teki katsoa sitä kun se vauva tulee ulos. En pyytänyt katsomaan, keskity yläpäähän. Sitten tehtiin se kompromissi että ponnistusvaiheeksi voi lähteä käytävään. Kolmas syy oli sitten ettei viihdy sairaaloissa. Jännä juttu, kun vietin puolet raskausajasta osastoseurannassa niin siellä kyllä pystyi hillumaan päivät pitkät. Ja isäänsäkin kyllä pystyi (pienen, ei minkään vakavan) leikkauksen jälkeen käydä katsomassa sairaalassa monta kertaa päivässä..

Kyllä se kuitenkin tais eilen jo mun itkun nieleskelystä tajuta ettei tää oo sellanen asia jossa tahon kuulla mitään puolihuumorillakaan heitettyä. Mullekaan ei tosiaan sairaalat oo mitään lempipaikkoja ja vaikka OYSin synnärit onkin sisustettu niin kodikkaiksi kuin sellaisen paikan voi saada, en ikinä vois kuvitella olevani siellä monta tuntia kipujen kanssa yksin. Tai että syntymän jälkeen ihastelisin meidän lastamme yksin. Äitikään ei nyt sairautensa/hoitojensa vuoksi viitsi lähteä sairaalaan kaikkien tautien keskelle, eikä ketään muutakaan satavarmaa mukaan lähtijää ole.

Ymmärrän kyllä ettei tää kaikille oo niin tärkeä juttu, mutta minä koen tarvitsevani mieheni tukea synnytyksessä. Hänen seurassaan pystyn olemaan kaikista luontevimmin, ja vaikka p*skomaan siihen pöydälle Eniten huolestuttaa se että entä jos synnytyksessä sattuu jotain, mulle tai vauvalle, ja jompikumpi joutuu vaikka leikattavaksi tai muuten hengenvaaraan. En todellakaan tahdo siinä tilanteessa olla yksin, eikä mieskään ihan hetkessä hurauta kotoa viemään lapsia hoitoon ja siitä sairaalaan..

 

Eli lyhyesti sanottuna minä siis olen niin natsi että pakotan miehen mukaan Oon sanonutkin että jos hän meinaa jäädä kotiin niin sitten jään minäkin. Meillä kun ongelma on vähän päinvastainen, eli minä olen se jota ahdistaa olla siellä sairaalassa, ainakin yksin, sekä just tuo pelko että jotain ikävää tapahtuu. Ja mies taas on se joka naureskelee että "No joo, vähänkö lähenki johonki synnytykseen. Just sillon tulee peli" ja heittää kaiken huumoriksi.

 

Aaa niin joo. No jos meilläki ois vaan tollanen "en mä viiti" tai joku muu apina tekosyy, niin jumaliste mä raahaisin siinä vaiheessa. Mut toi mun mies on tollanen herkkis, et se ei ei voi ees mitata iteltään verensokeria. koska se sattuu. Mä oonko kehunu miestä nyt sit siitä, et uskaltaa sanoa miltä tuntuu. Ja että on rohkeeta myöntää pelot. Käytiin me sillon pojan ootus aikaan yhessä neuvolassa puhumassa miehen sairaala pelosta... Ei auttanu.

 

Täällä onneks mies on tulossa mukisematta mukaan synnytykseen. En selviäisi ilman häntä, hän on kuitenki oikea käteni siellä, osaa vaatia kipulääkkeitä ja juoksee milloin kenenkin hoitajan perässä mun pyynnöstä. Hän viimeksikin kävi pyytämässä peräruiskeen ym kipulääkkeet .
!

 

Täällä ollaan viikolla 18+1. Pahoinvointia ei ole ollut ollenkaan mutta olen kärsinyt unettomuudesta koko raskausajan. Vessassa saa juosta yöllä ja työstressiäkin on ollut, kroppa puutuu jne. En ole oikeastaan tuntenut mitään liikkeitä vielä, tosin olen koko ajan menossa niin ei ole ollut aikaa kuulostellakaan, välillä mietityttää onko siellä vielä joku kyydissä. Viimeksi ollut neuvola heinäkuun lopussa ja huomenna taas. Rakenneultra on viikolla 20. Miehen kanssa ostetaan varmaan vaan ihan ne pakolliset tarvikkeet, en ole ainakaan vielä ollut innostunut hypistelemään kaupassa lasten vaatteita, jotenkin koko raskaus ei oo vielä ihan realisoitunut. Herkut maistuu joten kauhulla odotan neuvolan vaakaa.