viera.s
Koko lähtökohtasi on pielessä, kuvittelet että sinulla on hallussasi totuus. Ei ole yhtä totuutta, asiat eivät ole mustavalkoisia vaan lähes kaikessa on monia eri puolia. Sinun pitää kunnioittaa myös niitä näkökantoja, jotka eivät tue omaa loppupäätelmääsi. Esim. olet sitä mieltä, että äidin pitää olla tiiviisti läsnä pienten lasten elämässä, että siinä elämänvaiheessa ei saisi keskittyä uraan. Voit olla sitä mieltä kaikki näkökulmat huomioidenkin, mutta sinun pitää hyväksyä nekin asiat, jotka tukevat toisenlaista ratkaisua. Esim. perheen hyvän taloudellisen tilanteen edut lapsille, vanhemman onnellisuus merkitys lapsille, lapsille malli omillaan toimeen tulemisesta jne. Kukaan ei voi tietää, mitä lapsi aikuisena vastaa, kun häneltä kysytään toimiko vanhempi hänen mielestään oikein. Milannan lapset saattavat olla onnellisia, että he ovat saaneet monenlaisia kokemuksia ja läheisen suhteen muihinkin aikuisiin kuin äitiinsä. Sinun lapsisi saattavat olla katkeria, kun vain roikuit netissä etkä ollut aidosti läsnä, etkä myöskään tarjonnut heille mitään uusia kokemuksia, aina vaan sitä lähimetsää ja leipomista. Tai sitten ihan toisinpäin, ken tietää. Tärkeää tietysti puhua lasten kanssa heidän toiveistaan jo silloin kun he ovat lapsia. Eivätkö sinun lapsesi sitten halua matkustella? Käsittääkseni ei ole kyse tästä, vaan siitä että teillä ei ole taloudellisia mahdollisuuksia matkusteluun, näin olet joskus kertonut.Eli kyse on vain tyylistä millä asiat esittää?
Täällä ja live-elämässä on mustia joille ei (jos jotain haluan vihjata, yleensä ei ole tarvetta) tarvitse kuin äänenpainoilla, joillakin pienillä painotuksilla vihjata että "onkohan tuo asia ihan noin" ja he ymmärtävät hienovaraisia vihjeitä niin, että se varovainen lause suorastaan huutaa.
Tuo on se normaali, anteeksi:länsimainen tapa. Ehkä Kiinassa/Japanissa on samanlaista eli ei tartte kauheaa älämölöä pitää että joku ymmärtää?
Sit on muutama ihminen jotka ei ymmärrä pienten, varovaisten lauseiden painoarvoa. He eivät kuule kaikelta vauhdiltaan kun joku porukassa piipittää sen totuuden, ja tietty rekisteröivät aina heille mieluiset kannustukset.
Tavallinen, rauhallinen ihminen rekisteröi sen pienenkin eriävän piipityksen mutta nämä drama queenit ei. He ovat vain "juujuujuu" ja sama meno jatkuu.
Omaa näkökantaa ei saa läpi huutamalla tai kuiskaamalla. Mielipiteen arvo määräytyy sen perustelujen vahvuuden mukaan. Eikä tietysti siltikään saa aina muita omalle kannalleen, vaikka esittäisi kuinka vahvat perustelut. Se täytyy vain hyväksyä. Hedelmällinen tapa vaikuttaa toisten toimintaan voi olla myös tehdä vastaehdotuksia ja kompromisseja. Sen sijaan, että vain tuomitsee toisen tavan, voisi ehdottaa jotain muuta. Ihan ystävällisesti.
Maahanmuuttokriittisyyteesi liittyen tiedustelin sinulta, mitä konkreettisia muutoksia toivoisit maahanmuuttopolitiikkaan. Ei minustakaan ole erityisen positiivinen asia, että turvapaikanhakijoiden määrä paisuu, mutta ratkaisuja ei sinulla ollut esittää, et edes vastannut kysymykseen joka ketjun aiheeseen liittyi, keskityit vain ruotimaan toisen äitiyttä ja puolustelemaan omaasi. Jos haluaa muutosta, pitää olla esittää toteutettavissa oleva vaihtoehto ja miettiä myös sen seuraamukset. Kun niitä miettii, välttämättä ei olekaan mitään parempaa vaihtoehtoa. Äideillä on usein tällaisia vaikeita punnintatilanteita, kun kyse on työelämän ja vanhemmuuden tasapainottamisesta. Tutkimusten mukaan lapset kuitenkin voivat paremmin perheissä, joissa molempien vanhempien työtilanne on hyvä. Joten ei ole ollenkaan välttämättä lastenkaan kannalta järkevää uhrata työmahdollisuuksiaan ja perheen taloudellista hyvinvointia siksi, että voisi olla kotona mahdollisimman paljon. Jokainen tehköön nämä vaikeat ratkaisut itse, koska yhtä totuutta ei tosiaankaan ole.