Valvon, en usko tätä todeksi, ero tulee, mies ulkona ja pelkään, mitä aamulla tapahtuu

[Kevään morsian :(]

Meillä on ihan kauhea tilanne. Väkivaltaa ja huutamista ja kiristämistä. Mies sylkäisi mun päälle tänään. Olen kuulemma kauhein ihminen, jonka hän on koskaan tuntenut ja hän ansaitsee parempaa.

Nyt mies lähti koko yöksi ulos. Tulee kuulemma aamulla ja pyysi, että lähden päiväksi pois, koska hän ei enää halus edes nähdä naamaani. Asutaan pienessä yksiössä. Ei siis ole edes toista huonetta, johon pääsisi karkuun.

Mä en voi käsittää, miten mä oon joutunut tällaiseen tilanteeseen. Eihän näin pitänyt käydä mulle?? Mähän odotin niin tarkkaan oikeaa ihmistä rinnalleni. Ja nyt... Olin morsian keväällä ja kohta jo eronnut. Yli 3-kymppinen, enkä löydä enää koskaan ketään, juna meni jo mun ohi. En saa perhettä, en lapsia. Elän masentuneena yksiössä lopun elämää.

Olen soittanut kriisipuhelimeen kahdesti nyt illan ja yön aikana. Mulla ei ole yhtään kaveria. En tiedä, miten selviän.

 

[vierailija]

Siis vasta kolmekymppinen. Eroat, parantelet vuoden, pari haavojasi ja ehdit sen jälkeen vielä hyvin löytämään miehen joka sinua arvostaa ja saamaan niitä lapsia. Huomaa nyt että olet rakastunut ajatukseen miehestä ja perheestä, et rakastunut mieheen jonka kanssa nyt olet. Hänen kanssa se onni ei onnistu. Voit paremmin ilman häntä ja tod.näk. myös toisinpäin.

Ja ehkä joudut muuttamaan yksiöön yksin, mutta ainakaan et joudu enää elämään toisen mielenvikaisuuden alla. Laitat ulko-ovesi kiinni ja olet turvassa. Teet siitä Kodin itsellesi.

Tsemppiä ja kilokaupalla voimaa. Lähteminen on vaikeinta, mutta sen jälkeen putoaa 10 kiloa painoa hartioilta. Trust me.

 

[vierailija]

Joskus on hyvä luovuttaa.
Myös suosittelen peiliin katsomista. Mikä on johtanut tuohon teidän tilanteeseen?
Onko morsian muuttunut kyttääväksi ja toista rajoittavaksi ihmishirviöksi?
Tietysti olet enkeli käytökseltäsi etkä rajoita toista, latele sääntöjä tai valita päivästä toiseen? Tällöin on helppoa eroa mielenvikaisesta miehestä. Jokin syy teidän tilanteeseen on ja useimmiten syytä löytyy molemmista. Harva muuttuu piruksi tuosta vaan.
Jos toinen pyytää päiväksi rauhaa, miksi et sitä antaisi? Jos teillä nyt onkin tullut se "eka riita" niin pieni jäähtymistauko olisi paikallaan varmasti.

Mies sentää tajusi lähteä tilanteesta pois. Siitä en sättisi vaan osasi kadota kun tilanne on selvästi ollut jo liian räjähdysherkkä ettekä ole osanneet ratkoa riitaa keskustelemalla?

Kolmekymppisenä elämä ei todellakaan ole ohitse.

 

[Peyote]

Sylkeminen on niin vastenmielistä!!!

Tietty mähän en tiedä vaikka olisitte molemmat väkivaltaisia tai jotain. Jos molemmat olette, sanoisin, että jotain toivoa vielä voisi olla, mutta jos sinua vain hakataan, niin älä jää.

Kyllä kolmekymppinen vielä uuden löytää, mutta sehän ei ole päällimäinen asia varmasti tällä hetkellä oikeasti. Yksinkin voi elää.

 

[m1es]

Ihan vain syyttä yhtäkkiä raivosi ja sylki? Ilkeyttään nimitteli sinua pahaksi?

Voi olla, että pääsyy on miehessä, mutta kertomasi perusteella ei niin voi päätellä. On siis aivan mahdollista, että olet ansainnut tapahtuneen. Emme tiedä.

 

[Peyote]

Mene, ap nukkumaan vaan. Ei auta, että valvot vaan väsymys pahentaa asioita. Voitte puhua huomenna.

Ellet pelkää että suhun kohdistuu väkivaltaa, silloin kannattaisi mennä jollekin kaverille yöksi. Älä jää ihmettelemään sinne kotiin jos teillä rupee kädet viuhumaan.

 

[vierailijamasa]

Ei sillä ole merkitystä, miksi mies on väkivaltainen. Kannattaa erota aivan heti ja jatkaa elämää. Vielä ehdit mainiosti saada hyvän miehen ja perheen.

 

[Kevään morsian :(]

Ei kun nimenomaan olen tunnustanut kaikki virheeni mitä olen suhteessa tehnyt. Pääasiassa mun virhe on se, että olen ollut huonolla tuulella.

Olen yrittänyt keskustella asiallisesti. Ei siitä vain tule mitään, mies hiiltyy joka kerta ja vetää erokortin esiin.

Tämä ei ole ensimmäinen iso riita. Mies on jättänyt mut jo monta kertaa. Ja mä huonoitsetuntoinen yksinäinen luuseri en oo koskaan vielä luovuttanut... Mutta ehkä nyt jo pitäisi. Ei tästä mitään tule, ei tästä mitään tule, itku puskee ylös... Silmät paisuu umpeen. Ei tästä tule mitään, ei tästä tule mitään... Mies haluaa muuttaa heti pois, mutta en tiedä, mistä hänelle löytyisi nyt heti asunto... En pysty tähän. En pysty tähän... Me eroamme. Minusta tulee eronnut.

En ansaitse mitään... Olen huono... Olen pilannut avioliittomme. Sanoin tänään myös kauheita loukkauksia. Olin niin äärirajoille ajettu.

Mulla ei ole yhtään kaveria. Ei yhtään.

Luoja auta, jos olet olemassa!

 

[m1es]

Älä jää ihmettelemään sinne kotiin jos teillä rupee kädet viuhumaan.

Tästä olen samaa mieltä (joskus siis näinkin...)

 

[vierailijamasa]

Siksikin kannattaa erota pian, että muuten riidat ja loukkaukset vain pahenevat. Hyväksykää se ettette vaan olleet toisillenne sopivia. Sitten tie on auki.

 

[Kevään morsian :(]

Miksi me ei voida muuttua? Miksi ei enää ole toivoa? Tulee ikävä... Tulee niin kauhea ikävä.

 

[Peyote]

Ahaa. Nyt sunnkommenteista tulee se olo, että olet myös itse väkivaltainen. Silloinhan on toivoa vielä jos olette kerran sillätavalla tasaväkiset.

Pyytäkää anteeksi ja lopettakaa se toisen satuttaminen! LAitat miehelle anteeksipyyntöviestin jos on aihetta, mutta älä mitään tommosta marttyyrijuttua. Ja anna sen olla nyt rauhassa ja mene nukkumaan. Sitten kun juttelette, molempien täytyy muuttua. Sinä kun tiedät tilanteen niin tiedät kyllä kummassa se vika on, ilmeisesti kummassakin. Lopettakaa viunan kittaus jo nää riidat johtuu siitä. Tutiluti nukkumaan.

 

[Kevään morsian :(]

Kiitos Peyote... Kiitos <3 Hyvää yötä... Menen nyt nukkumaan...

Mutta en usko, että me pystytään enää korjaamaan kaikkea sitä mikä on mennyt rikki... Jään vaan tähän sängylle... On kamala nälkä, mutten pysty syömään... Luoja auta!

 

[Peyote]

Aika pahojenkin riitojen jälkeen pystyy välejä korjata, jos ollaan oikeasti pahoillaan ja on halua antaa anteeksi ja yrittää taas. On kokemusta semmoisesta. Paras oivallus itsellä on ollut se, että kun on riita päällä, voi itse tehdä monia valintoja siitä, paisuttaako riitaa vai alkaako tehdä jotain muuta. Joskus voi olla hyvä että ei vaan toimi sen impulssin mukaan vaikka kuinka kriippaa. Menee vaikka ulos kävelylle. Ei kannata vastata joka loukkaukseen. Jos toinen häippäsee yön selkään, ei oo järkeä valvoa ja odottaa millon se tulee että saa taas jatkaa riitaa vaan kandee mennä nukkumaan.

 

[vierailija]

Alkoholi pois ja terapiaan.

 

[vierailija]

Hei mä oon kohta nelikymppinen ja mies halusi erota 15v. jälkeen. Lapsiakin meillä on. Olin ihan rikki ja ajattelin ettei kukaan koskaan huoli enää tällaista vanhaa akkaa. Kuinkas kävikään....meni vain siis todellakin vain sen 2kk.kun eteeni tupsahti maailman ihanin mies. Oikeen sielunkumppani❤. En etsinyt todellakaan ketään...näin vain kävi. Voin sanoa vasta nyt että tiedän mitä oikea rakkaus on....todella.

 

[viisikymppinen isoäiti]

no ei voi väkisin olla toisen ihmisen partneri, jos toinen ei sitä halua. olet vielä nuori. yksinkin voi elämä olla hyvää. ja kyllä sä ikäsi puolesta vielä jonkun löydät.

 

[vierailija]

Kuulostaa ennemmin siltä, että sinä ansaitset parempaa. Parempi vain erota tuollaisesta hullusta. Onnekseni en ole koskaan tavannut miestä, joka sylkisi, olisi väkivaltainen tai haukkuisi noin törkeästi.

Ala arvostamaan itseäsi ja pidä itsestäsi huolta. Pian huomaat, ettet tuollaista kusipäätä tarvitse elämääsi, vaan pärjäät paljon paremmin itseksesi ja saat mahdollisuuden löytää huomattavasti paremman kumppanin itsellesi. Sellaisen, joka kohtelee sinua hyvin.

 

[vierailija]

Jumala on, ja auttaa sua! Muistan rukouksin sinua.
Ei tosiaankaan kuulosta että vika olis ap:ssa tässä tapauksessa, ei ainakaan pahin vika.

 

[Kevään morsian :(]

Kolme ja puoli tuntia unta takana. Mies laittoi aamuyöllä ruokaa tultuaan ja nukkuu nyt patjalla lattialla tuossa parin metrin päässä. Sanaakaan ei olla onneksi vaihdettu.

Ei tämä enää ole pelastettavissa. Ei mies ylpeydeltään pysty antamaan anteeksi tai olemaan pahoillaan sanoistaan ja teoistaan.

Näin jotain unta, ettei tämä ollutkaan totta ja heräsin siihen. Karmea tunne, kun sormus puristaa nimettömässä ja se olikin totta... Olen yksin. Mies onkin oikeasti lattialla ja hän ei enää koskaan laita sormustaan sormeen. Tuohon se jää tv-pöydälle ja kaiverrus huutelee tyhjyyteen mun nimeä maailman loppuun asti.

Hirveä ikävä syliin. Meillä on ollut tapana, että mies aina pyytää minut riidan jälkeen syliin ja saan itkeä siinä helpotuksesta ja halataan pitkään. Nyt ei enää koskaan... Ei enää ikinä halausta, ei suudelmaa, ei enää ikinä hänen vahvaa kehoaan... Mä en pysty tähän.

 

[vierailijatttt]

Ero ei koskaan ole helppoa. Ei. Vaikka et usko nyt, niin löydät vielä sylin johon sovit. Ennen sitä anna itselles tilaa, ole yksi, asu yksin vaikka se on vaikeaa. Etsi itsesi, heikkoutesi ja vahvuutesi, opettele välittämään itsestäsi.

Teidän suhde kuulostaa oleva jo täysin rikki. Ollut sitä luultavasti jo ennen häitänne. Mutta sitä itsekin joskus osaa huijata itseään tavoitellessa " punaista tupaa ja peruna maata". Mä tiedän sen, ensimmäinen avioliittoni päätyi vajaassa vuodessa, ja meillä oli kuitenkin liki 7 vuoden historia takana. Se hetki kun tajuaa että tämä ei ollutkaan se tie on musertava. Itkin laatokan verran kyyneleitä syytin itseäni, syytin toista. Häpesi -isot hienot häätkin järjestettiin. Mitä muutkin sanoo? Olin maailman pahin luuseri jne

Mutta kun pahin hieman helpotti koin uskomattoman vapauden tunteen. Mun ei tarvinnut enää suorittaa elämää. Ei mennä päää punaisena kohti taloa, lapsia ja farmariautoa. Kukaan ei sitä enää multa odottanut -taisivat pitää tuleva vanhanapiikana.

Aloin elää itselle. Opetella viimein tykkäämään asioista joista oikeasti tykkäsin. Ei asioista jotka johtaa mua johonkin päämäärään. Yksimäistä oli toki toisinaan, mutta yriti otta yksinäisyydestä kaiken irti, annoin sen tulla täysiä päin, kohtasin sen. Ja jossain kohtaa voitin.

Ja kun aloin olla itseni kanssa sinut. Mitä taphtuikaan? Maailma tarjosi minulle rinnalle maailman parhaan ihmisen. Nykyisen mieheni, elämän rakkauden. Ilman vaikeuksia en olisi näin sinut itseni kanssa. Ilman vaikeuksie, eroa ja kaikkea tuskaa, minulla ei olisi rinnallani sielunkumppania.

Sä selviät kyllä. Ensimmäinen vaikea askel on irrottaa kahle sormesta. Muistaen kuitenkin se että se on tiesi sinun tulevaa. Sen jälkeen erilleen muutto asap. Jos adunto sinun, voisit jo tänään kysyä jos mies muuttaisi vaikka kavereilleen hetkeksi. Että saatte hajurakoa. Erodta ei tartte tehdä rumaa taistoa.

Uskalla luovuttaa. Sulla on benji-köysi tiukadti nilkoissa. Hetken varmasti huimaa, mutta et läsähdä maahan ja kuole. Vaan seviät. Voittajana

 

[Kevään morsian :(]

Kiitos sinulle, vierailija... En osaa tarpeeksi kiittää... Olet ihana ihminen... Kiitos sinulle niin paljon.

Miten voin luovuttaa, kun ei mun rakkaus vieläkään kuollut?

Olen kai sokissa... En ymmärrä, mitä on tapahtunut. En pysty hyväksymään. Eilen vielä herättiin ja "kaikki oli hyvin" ja nyt meillä ei ole enää mitään... Meillä piti olla kaikki.

En minä voi tavata ketään koskaan, koska minulla ei ole kavereita. Ei yhtään kaveria. En liiku missään ulkona... Ei ole mitään ryhmää, johon kuuluisin. En tiedä kirjoitinko jo aiemmin, että olen myös työtön.

Häpeä on hirveä. Kaikki tärkeimmät ihmiseni olivat paikalla, kun me keväällä "tahdoimme". Ja nyt me epäonnistumme. Juuri vasta kaikkialle olen uuden sukunimen ilmoittanut ja nyt kaikki on mennyttä.

Tietyistä syistä johtuen miehellä ei ole mitään muuta paikkaa minne mennä tai muuttaa nyt heti.

Tilanne on hirveä.

 

[vierailija]

Nyt jotain rajaa tuolle melodramatiikalle. Sanot että eilen teillä oli kaikki, tänään ei mitään. Höpsis! Viestiesi perusteella olette riidelleet pahasti aiemminkin, mies on jättänyt sinut moneen kertaan, jne. Ei teillä aiemminkaan ole asiat olleet kunnossa, eikä tämän pitäisi sinulle mikään yllätys olla. Ero eilisen ja tämän päivän välillä on se, että suhteen rikkinäisyys meni sinulla vihdoin jakeluun, vielä eilen leijuit omissa päiväunissasi, joilla ei ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Tuollaiseen väkivaltaiseen riitasuhteeseen ei kannata edes kuvitella tuovansa lapsia, joten jos lapsia aiot tehdä, ensin eroat, selvität omat psykologiset ongelmasi ja sitten harkitset asiaa uudestaan. Jos itse olet väkivaltainen, jätä lapset kokonaan tekemättä, koska lapset painelevat nappuloitasi pahemmin kuin mikään muu ihminen maan päällä pystyy. Väkivallalla vastaava vanhempi pilaa lastensa elämän.
Jos olet väkivaltainen, hakeudu terapiaan ennen seuraavan parisuhteen aloittamista. Väkivalta ei ole normaalia, eikä hyväksyttävää.

Rakkaus tunteena usein jatkuu, vaikka parisuhde olisikin ohi. Tälle et mahda mitään. Rakkaus on kemiallinen reaktio aivoissa, se toimii kuin huume, ja sinä olet siihen nyt koukussa. Rakkaudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, tulisiko parisuhteen jatkua, tai kannattaisiko parisuhdetta jatkaa. Koska parisuhde on nyt ohi, kannattaa sinun suhtautua tuohon rakkaustunteeseen kuten se olisi vain paha huumeaddiktio, josta pitää vieroittautua mahdollisimman nopeasti. Mihinkään, mitä sinun tekee mielesi rakkauden takia tehdä, ei kannata ryhtyä, vaan jättää se täysin huomiotta, ja keskittyä uuden elämän rakentamiseen ilman sitä.

 

[Kevään morsian :(]

Kun tarpeeksi reunalle ajetaan niin olen näköjään väkivaltainen... Onko sillä sitten mitään väliä kumpi sen aloittaa, mutta voin sanoa, etten se ole kertaakaan ollut minä. Puolustus- ja taisteluvaisto herää, kun käydään käsiksi.

Tämä suhde on saanut tämän puolen mussa esiin. Edellisessä lähes 6 vuotta kestäneessä suhteessa ei edes riidelty koskaan ikinä milloinkaan. Saati sitten että olisi mennyt fyysiseksi!

 

[vierailija]

Kiitos sinulle, vierailija... En osaa tarpeeksi kiittää... Olet ihana ihminen... Kiitos sinulle niin paljon.

Miten voin luovuttaa, kun ei mun rakkaus vieläkään kuollut?

Olen kai sokissa... En ymmärrä, mitä on tapahtunut. En pysty hyväksymään. Eilen vielä herättiin ja "kaikki oli hyvin" ja nyt meillä ei ole enää mitään... Meillä piti olla kaikki.

En minä voi tavata ketään koskaan, koska minulla ei ole kavereita. Ei yhtään kaveria. En liiku missään ulkona... Ei ole mitään ryhmää, johon kuuluisin. En tiedä kirjoitinko jo aiemmin, että olen myös työtön.

Häpeä on hirveä. Kaikki tärkeimmät ihmiseni olivat paikalla, kun me keväällä "tahdoimme". Ja nyt me epäonnistumme. Juuri vasta kaikkialle olen uuden sukunimen ilmoittanut ja nyt kaikki on mennyttä.

Tietyistä syistä johtuen miehellä ei ole mitään muuta paikkaa minne mennä tai muuttaa nyt heti.

Tilanne on hirveä.