Maatilan fyysisesti vaativissa töissä tuo varmasti ollut kovin rankkaa.no, kun eka synty, mun äitiys loma oli kuukausi ennen ja kaksi jälken synnytyksen. selvittävä se vaan oli
Ei olisi. Yritän simuloida 50-60 luvun perheinden tilannetta.Eikö vanhempainvapaata olisi? Sellaista jota isäkin voisi pitää? Siinä tilanteessa minä olisin ollut 5kk kotona lapsen kanssa, eli 2kk enemmän kuin olin. Mahdollisesti olisin töistä lomapäiviä saanut säästettyä niin, että lapsi hoitoon 6kk ikäisenä. Siinä vaiheessa oltaisiin miehen kanssa nevoteltu, voiko kumpikaan jäädä puoleksi vuodeksi osa-aikaiseen työhön, että lapsella olisi aluksi lyhyempiä hoitopäiviä. Todennäköisesti ainakin muutama kuukausi olisi saatu järjesteltyä. Suurin muutos toteutuneeseen olisi todennäköisesti isän ja lapsen suhteessa, joka olisi jos ei etäisempi niin ainakin erilainen kuin nyt.
no kyllähän se oli rankkaa, nousta aamuyöstä navettaan että isäntä oli sen aikaa lapsen kans, ja joutua sit itse sisälle, että isäntä joutuu töihinsä. välillä lapsi nukku ja oleskeli navetassa pinnasängyssä, että sai työt tehtyä. oli myös keinu katossa kiinni.Maatilan fyysisesti vaativissa töissä tuo varmasti ollut kovin rankkaa.
Joo. Uskon rankaksi. Fyysisesti vähemmän vaativissa töissä paljon helpompaano kyllähän se oli rankkaa, nousta aamuyöstä navettaan että isäntä oli sen aikaa lapsen kans, ja joutua sit itse sisälle, että isäntä joutuu töihinsä. välillä lapsi nukku ja oleskeli navetassa pinnasängyssä, että sai työt tehtyä. oli myös keinu katossa kiinni.
Sitten voisi olla mahdollisuus kodinhoitajan apuun, jos simulaatiota jatkettaisiin. Ehkä lapsen päivähoitoonmenoa saataisiin viivytettyä vielä enemmän, kun minun max puolen vuoden osa-aikatyö yhdistettäisiin miehen joustoon maanviljelyksestä lapsenhoidon hyväksi, ja kodinhoitaja saataisiin ongelmatilanteessa (kun oma eikä miehen työ joustaisi) hätiin.Yritän simuloida 50-60 luvun perheinden tilannetta.
Entä kodinhoitajan lapset?Sitten voisi olla mahdollisuus kodinhoitajan apuun, jos simulaatiota jatkettaisiin. Ehkä lapsen päivähoitoonmenoa saataisiin viivytettyä vielä enemmän, kun minun max puolen vuoden osa-aikatyö yhdistettäisiin miehen joustoon maanviljelyksestä lapsenhoidon hyväksi, ja kodinhoitaja saataisiin ongelmatilanteessa (kun oma eikä miehen työ joustaisi) hätiin.
Sopivaan aikaan vuotta mieskin olisi voinut "jäädä kotiin" maataloudenharjoittamisesta ja hoitaa lasta, mutta jos oletetaan lapsen syntyneen siihen aikaan kuin oikeastikin, niin ei onnistuisi.
Mielenkiintoinen ajatusleikki.
no aika aikaansa kutakin. selvitty on ja mielestäni vielä ihan hyvin. voi sanoa, että päivääkään en kuitenkaan vahtaisi pois. ja lapset sai kasvaa kotonaJoo. Uskon rankaksi. Fyysisesti vähemmän vaativissa töissä paljon helpompaa
Toisessa ketjussa kerrot olevasi sairaseläkkeellä.WOW! Miten jaksat? Minä olen ollut pari vuotta sairaslomalla (alaikäisiä lapsia vielä kaksi) ja tulossa "hulluksi" älyllisen stimulanssin puutteesta.
Ennen sitä olin pitkään sairaslomalla.Nykyään työkyvyttömyyseläkkeellä ja sitä loppuikäni.Toisessa ketjussa kerrot olevasi sairaseläkkeellä.
Kumpi?
Se johtuu vähän oman älyn puutteesta, jos ei osaa etsiä älyllistä stimulanssia kotiäitinä ollessaan Sorry vaan.WOW! Miten jaksat? Minä olen ollut pari vuotta sairaslomalla (alaikäisiä lapsia vielä kaksi) ja tulossa "hulluksi" älyllisen stimulanssin puutteesta.
Epäilemättä. Minä tarvitsen kirjoja, keskusteluja, opiskelua, aikuiskontakteja jne. Kirjat ja kurssit kodinhoidon ohella ei riitä hyvinvointiini.Se johtuu vähän oman älyn puutteesta, jos ei osaa etsiä älyllistä stimulanssia kotiäitinä ollessaan Sorry vaan.
Ennen sitä olin pitkään sairaslomalla.Nykyään työkyvyttömyyseläkkeellä ja sitä loppuikäni.
Epäilemättä. Minä tarvitsen kirjoja, keskusteluja, opiskelua, aikuiskontakteja jne. Kirjat ja kurssit kodinhoidon ohella ei riitä hyvinvointiini.
Sinä oletkin tosi omituinen. Teet liudan lapsia, lisää haluaisit, muttet halua hoitaa heitä edes sitä kriittisintä aikaa milloin lapsi tarvitsee ensisijaisesti vanhempaansa.WOW! Miten jaksat? Minä olen ollut pari vuotta sairaslomalla (alaikäisiä lapsia vielä kaksi) ja tulossa "hulluksi" älyllisen stimulanssin puutteesta.