vierailija
En ole ikinä ajatellut itseäni minään rasistina. Olen aina suuresti vihastunut toisten ihmisten epätasa-arvoisesta kohtelusta. Kannatan tasa-arvoista avioliittolakia ja olen aina ollut sitä mieltä, että eri kulttuurit ovat rikkaus.
Mutta...
Pelkään uskovaisia ihmisiä. Etenkin näitä lähi-idästä tulevia. Minusta ei ole hyvä, että heitä otetaan asumaan maihin ja pieniin kaupunkeihin, joissa ei ole ennestään ainakin muutaman vuosikymmenen historiaa kyseisestä kulttuurista tai ainakin heidän uskonnostaan. Heidänkin kannaltaan olisi parempi jos pääsisivät maahan tai kaupunkiin, jossa on ennestään samanhenkistä porukkaa. Mutta ei kun ne pitää ottaa tänne Suomeen, missä suuri osa väestä on suunnilleen ateisteja tai käyvät kirkossa vain häissä ja hautajaisissa. Jotkut on opetettu pelkäämään omaakin jumalaa ja seurakuntalaisten kohtelua niin sitten siihen samaan soppaan lisätään myös ihmisiä, joilla on vahvempi usko ja täysin eri uskonto. Näillä kahdella ihmisporukalla ei ole mitään muuta yhteistä kuin, että molemmat ovat kasvaneet pelkäämään muiden arvostelua. Etenkin sen oman porukan arvostelua. Se ohjaa aivan liikaa käyttäytymistä. Tehdään tyhmiä päätöksiä puolin ja toisin, koska halutaan oman porukan hyväksyntä. Näen lähitulevaisuudessa enempi konflikteja.
Muutama vuosi takaperin erosin miehestäni ja muutin lasten kanssa vuokralle kerrostaloon. Puoli vuotta myöhemmin seinänaapuriin muutti Irakilainen suurperhe. En ollut siihen mennessä kohdannut elämässä paljon islamin uskoisia ihmisiä ja nyt tapasin heitä sekä kotipihassa että työpaikallani Turkkilaisten islaminuskoisten omistamassa ravintolassa. Ajattelin, että hyvä, nyt lapseni pääsevät tutustumaan ihmisiin eri kulttuureista ja ehkä se vähän avartaa heidän mieltään, vaikka ovat ikänsä kuunnelleet isänsä rasistisia purkauksia. Hyvinhän se alkoi. Lapsilla oli kivaa yhdessä. Irakilaisperheen nuorimmainen kävi meillä leipomassakin. Vein sitten hänen leipomuksensa heille kotiin ja minut kutsuttiin olohuoneeseen istumaan. Yritimme jutella, vaikka perheen äiti ei osannut yhtään suomea tai englantia ja teini-ikänen tytär yritti kääntää puolin ja toisin vaikkei itsekään osannut kovin hyvin kieltä. Minulta tentattiin olenko naimisissa. Oli kyllä sen verran vaikea keskustelutilanne, että lähdin kohteeliaasti kotia kohti vartin jälkeen. Sittemmin aina pihalla kohdatessa tervehdettiin ohimennen. Lasten nahistelut menivät "pojat on poikia"-piikkiin koska lapseni kinastelivat joskus muidenkin aivan suomalaisjuuristen poikien kanssakin.
Seuraavan vuoden aikana näitä nahisteluja alkoi kyllä olla enempikin ja talvella olin helpottunut, että kaikki muksut viihtyivät omissa kodeissaan talvella. Seuravana kesänä ei yhteisistä leikeistä tullut enää mitään vaan lapsilla tuli usein kinaa pihalla ja joskus naapurin emäntä tuli soittelemaan ovikelloa ja eleillään sanomaan, että minun poikani olivat muka potkineet hänen lapsiaan. Omat lapseni itkivät, että heitä siellä on potkittu munille ja vatsaan vaikka kuinka hulluna ja oli mustelmat todisteena. Samoihin aikoihin yhdellä lapsellani tuli nivustyrä. Tiedä sitten johtuiko se niistä potkimisista. Lisäksi lapseni sanoivat usein, että naapurin lapset sylkivät heitä pihalla ja että perheen aikuiset ja teinit sylkivät heidän päälleen ikkunasta. Kerran kun olin itse yksin menossa kauppaan, heidän perheen nuorimmainen tuli sanomaan minulle, että minä olen huora. Aivan niinkuin olisi yrittänyt tolkuttaa minulle jotain mikä oli heidän kotonaan päiväselvä asia. Minulle kävi sinä kesänä hyvin selväksi, että heidän mielestään me olimme alempiarvoista väkeä, koska en ollut naimisissa. Minulla ei koskaan ollut mitään muita miesvieraita kuin isäni ja veljeni, joten oli aika kohtuutonta haukkua minua huoraksi. Sillä perheellä oli ongelmia myös muiden naapureiden kanssa ja poliisitkin oli soitettu paikalle pari kertaa kovaäänisen musiikin ja huutoäänien vuoksi. Yhden tällaisen tilanteen jälkeen itkevä perhe pakattiin autoon ja he lähtivät porukalla viikoksi Ouluun. Kuukautta myöhemmin he muuttivat sinne, kuulemma johonkin paikkaan, jossa on enempi heidän kaltaisiaan ja pääsevät osaksi yhteisöä.
Meille jäi kaikille hyvin huono maku tästä yhteiselosta. Nyt sekä lapset että minä pelkäämme lähi-idästä tuleva ihmisiä, vaikka yhä yritän opettaa heille, että rasismi on kaikin puolin mätä asia. Näiden naapureiden ja työpaikkani kanssa opin sen, että rasismia kohtaavat ryhmät ovat itse kaikista rasistisimpia. Islamilaiset ovat rasistisia paitsi muita lähi-idän uskontoja kohtaan, etenkin suomalaisia kohtaan, koska me syömme sikaa ja olemme kaikki jakorasioita heidän silmissään. Ravintolassa pomoni kyseli minulta jatkuvasti, että onko minulla meineillään jotain miesjuttuja. Kyllä, monikossa. Hän halusi aina jutella kanssani ja uteli minulta yksityisiä asioita, yritti saada minut sanomaan jotain mikä tekisi minusta huonon ihmisen. Hän myös puhui halventavasti ravintolan pimeistä työntekijöistä, jotka olivat hänen mielestään väärää uskotoa tai islamilaisia, mutta väärästä maasta. Hän kutsui heitä kaikkia Ahmediksi. Onneksi olin siellä töissä vain vähän aikaa.
Miksei tätä väkeä voida alunperinkin laittaa omiin yhteisöihinsä? En nyt tarkoita, että heidät pitäisi aidata jonnekin tai muuta tyhmää. Miksei voida isommissa kaupungeissa omistaa jokin tietty asuinalue heitä varten? Paikka, jossa he voivat rakentaa oman yhteisönsä, jossa heidän oma kulttuurinsa kohtaa suomalaisen kulttuurin miedompana, pienempänä shokkina. Niin kuin amerikkalaisissa kaupungeissa on Little China ja Little Korea. Siitä olisi sitten hyvä lähteä tekemään tutkimusretkiä muualle kaupunkiin. Heillä olisi oma turvallinen kotipaikka vaikka ovatkin vieraassa maassa. Ehkä sitten heillä ei olisi tällaista käytöstä jonka tulkitsisin, että pinnalta katsoen varovasti tarkkailevat ympäristöä eivätkä uskalla ottaa ihmisiin kontaktia, mutta pelottavan tilanteen tullen hyökkäys on paras puolustus. Mielestäni he käyttäytyvät usein samoin kuin eläimet jotka on pudotettu vieraaseen ympäristöön. Luonnollista se siis vain on. Ja luonnosta sekin, että suomalaiset sitten suhtautuvat näihin uusiin tulokkaisiin pelokkaasti ja hyökkäävästi. Yritetään näyttää kuka täällä on pomo. Koko tilanne ahdistaa minua kovasti. Toivoisin, että näitä asioita yritettäisiin parantaa. Eikö löytyisi politiikkoja, jotka näkisivät sekä kantaväestön että maahanmuuttajien puolen ja osaisivat tehdä alotteita, jotka helpottaisivat molempien tilannetta yhdessä ja erikseen?
Mutta...
Pelkään uskovaisia ihmisiä. Etenkin näitä lähi-idästä tulevia. Minusta ei ole hyvä, että heitä otetaan asumaan maihin ja pieniin kaupunkeihin, joissa ei ole ennestään ainakin muutaman vuosikymmenen historiaa kyseisestä kulttuurista tai ainakin heidän uskonnostaan. Heidänkin kannaltaan olisi parempi jos pääsisivät maahan tai kaupunkiin, jossa on ennestään samanhenkistä porukkaa. Mutta ei kun ne pitää ottaa tänne Suomeen, missä suuri osa väestä on suunnilleen ateisteja tai käyvät kirkossa vain häissä ja hautajaisissa. Jotkut on opetettu pelkäämään omaakin jumalaa ja seurakuntalaisten kohtelua niin sitten siihen samaan soppaan lisätään myös ihmisiä, joilla on vahvempi usko ja täysin eri uskonto. Näillä kahdella ihmisporukalla ei ole mitään muuta yhteistä kuin, että molemmat ovat kasvaneet pelkäämään muiden arvostelua. Etenkin sen oman porukan arvostelua. Se ohjaa aivan liikaa käyttäytymistä. Tehdään tyhmiä päätöksiä puolin ja toisin, koska halutaan oman porukan hyväksyntä. Näen lähitulevaisuudessa enempi konflikteja.
Muutama vuosi takaperin erosin miehestäni ja muutin lasten kanssa vuokralle kerrostaloon. Puoli vuotta myöhemmin seinänaapuriin muutti Irakilainen suurperhe. En ollut siihen mennessä kohdannut elämässä paljon islamin uskoisia ihmisiä ja nyt tapasin heitä sekä kotipihassa että työpaikallani Turkkilaisten islaminuskoisten omistamassa ravintolassa. Ajattelin, että hyvä, nyt lapseni pääsevät tutustumaan ihmisiin eri kulttuureista ja ehkä se vähän avartaa heidän mieltään, vaikka ovat ikänsä kuunnelleet isänsä rasistisia purkauksia. Hyvinhän se alkoi. Lapsilla oli kivaa yhdessä. Irakilaisperheen nuorimmainen kävi meillä leipomassakin. Vein sitten hänen leipomuksensa heille kotiin ja minut kutsuttiin olohuoneeseen istumaan. Yritimme jutella, vaikka perheen äiti ei osannut yhtään suomea tai englantia ja teini-ikänen tytär yritti kääntää puolin ja toisin vaikkei itsekään osannut kovin hyvin kieltä. Minulta tentattiin olenko naimisissa. Oli kyllä sen verran vaikea keskustelutilanne, että lähdin kohteeliaasti kotia kohti vartin jälkeen. Sittemmin aina pihalla kohdatessa tervehdettiin ohimennen. Lasten nahistelut menivät "pojat on poikia"-piikkiin koska lapseni kinastelivat joskus muidenkin aivan suomalaisjuuristen poikien kanssakin.
Seuraavan vuoden aikana näitä nahisteluja alkoi kyllä olla enempikin ja talvella olin helpottunut, että kaikki muksut viihtyivät omissa kodeissaan talvella. Seuravana kesänä ei yhteisistä leikeistä tullut enää mitään vaan lapsilla tuli usein kinaa pihalla ja joskus naapurin emäntä tuli soittelemaan ovikelloa ja eleillään sanomaan, että minun poikani olivat muka potkineet hänen lapsiaan. Omat lapseni itkivät, että heitä siellä on potkittu munille ja vatsaan vaikka kuinka hulluna ja oli mustelmat todisteena. Samoihin aikoihin yhdellä lapsellani tuli nivustyrä. Tiedä sitten johtuiko se niistä potkimisista. Lisäksi lapseni sanoivat usein, että naapurin lapset sylkivät heitä pihalla ja että perheen aikuiset ja teinit sylkivät heidän päälleen ikkunasta. Kerran kun olin itse yksin menossa kauppaan, heidän perheen nuorimmainen tuli sanomaan minulle, että minä olen huora. Aivan niinkuin olisi yrittänyt tolkuttaa minulle jotain mikä oli heidän kotonaan päiväselvä asia. Minulle kävi sinä kesänä hyvin selväksi, että heidän mielestään me olimme alempiarvoista väkeä, koska en ollut naimisissa. Minulla ei koskaan ollut mitään muita miesvieraita kuin isäni ja veljeni, joten oli aika kohtuutonta haukkua minua huoraksi. Sillä perheellä oli ongelmia myös muiden naapureiden kanssa ja poliisitkin oli soitettu paikalle pari kertaa kovaäänisen musiikin ja huutoäänien vuoksi. Yhden tällaisen tilanteen jälkeen itkevä perhe pakattiin autoon ja he lähtivät porukalla viikoksi Ouluun. Kuukautta myöhemmin he muuttivat sinne, kuulemma johonkin paikkaan, jossa on enempi heidän kaltaisiaan ja pääsevät osaksi yhteisöä.
Meille jäi kaikille hyvin huono maku tästä yhteiselosta. Nyt sekä lapset että minä pelkäämme lähi-idästä tuleva ihmisiä, vaikka yhä yritän opettaa heille, että rasismi on kaikin puolin mätä asia. Näiden naapureiden ja työpaikkani kanssa opin sen, että rasismia kohtaavat ryhmät ovat itse kaikista rasistisimpia. Islamilaiset ovat rasistisia paitsi muita lähi-idän uskontoja kohtaan, etenkin suomalaisia kohtaan, koska me syömme sikaa ja olemme kaikki jakorasioita heidän silmissään. Ravintolassa pomoni kyseli minulta jatkuvasti, että onko minulla meineillään jotain miesjuttuja. Kyllä, monikossa. Hän halusi aina jutella kanssani ja uteli minulta yksityisiä asioita, yritti saada minut sanomaan jotain mikä tekisi minusta huonon ihmisen. Hän myös puhui halventavasti ravintolan pimeistä työntekijöistä, jotka olivat hänen mielestään väärää uskotoa tai islamilaisia, mutta väärästä maasta. Hän kutsui heitä kaikkia Ahmediksi. Onneksi olin siellä töissä vain vähän aikaa.
Miksei tätä väkeä voida alunperinkin laittaa omiin yhteisöihinsä? En nyt tarkoita, että heidät pitäisi aidata jonnekin tai muuta tyhmää. Miksei voida isommissa kaupungeissa omistaa jokin tietty asuinalue heitä varten? Paikka, jossa he voivat rakentaa oman yhteisönsä, jossa heidän oma kulttuurinsa kohtaa suomalaisen kulttuurin miedompana, pienempänä shokkina. Niin kuin amerikkalaisissa kaupungeissa on Little China ja Little Korea. Siitä olisi sitten hyvä lähteä tekemään tutkimusretkiä muualle kaupunkiin. Heillä olisi oma turvallinen kotipaikka vaikka ovatkin vieraassa maassa. Ehkä sitten heillä ei olisi tällaista käytöstä jonka tulkitsisin, että pinnalta katsoen varovasti tarkkailevat ympäristöä eivätkä uskalla ottaa ihmisiin kontaktia, mutta pelottavan tilanteen tullen hyökkäys on paras puolustus. Mielestäni he käyttäytyvät usein samoin kuin eläimet jotka on pudotettu vieraaseen ympäristöön. Luonnollista se siis vain on. Ja luonnosta sekin, että suomalaiset sitten suhtautuvat näihin uusiin tulokkaisiin pelokkaasti ja hyökkäävästi. Yritetään näyttää kuka täällä on pomo. Koko tilanne ahdistaa minua kovasti. Toivoisin, että näitä asioita yritettäisiin parantaa. Eikö löytyisi politiikkoja, jotka näkisivät sekä kantaväestön että maahanmuuttajien puolen ja osaisivat tehdä alotteita, jotka helpottaisivat molempien tilannetta yhdessä ja erikseen?