Hahah, ette oo kyllä yhtään väärässä keskustelussa noitten uusien testimäärienne kanssa
Mut niin minustakin vaan on kuoriutunut jo himotestaaja vaikka vasta yk1 onkin (viime kierrossa arvelinkin olevamme jo myöhässä oviksen suhteen kun tämä vauva-asia otettiin uudelleenkäsittelyyn, silloin kuitenkin huvikseen käytin ekaa kertaa ovistestiä, raskaustestejä mennyt myös jo nuoren elämän aikana paljon, mikähän siinä niin koukuttaa
)
Nyt kp12 ja ovistestailuun hurahtaneena testailua kp9 lähtien. Joka päivä tullut tosi selkeä värillinen viiva kontrolliviivan kaveriksi, mutta ei ole yltänyt kuitenkaan ihan sen vahvuiseksi vielä. Tänään olin toiveikas, että joko, mutta ylläriksi tulikin oikeastaan niin nega kun voi tulla! Joku täällä sanoi, että ennen positiivista ovistesti voi näyttää mitä tahansa, mutta eikös sen LH-hormonin kuulu joka tapauksessa kasvaa koko ajan ovista kohti ja siten sen näkyä vähintäänkin yhtä vahvana myös tänään jos ovis kohta tuloillaan?? Kierto oli ennen pillereitä 28-30, eka luomukierto 25, nyt toinen kierto siis meneillään.
Ovuloimattomaan kiertoon en jaksa, enkä halua uskoa, sillä lisääntynyttä limaa kyllä juuri viime päivinä alkanut tulla ja mielestäni eilen se muuttui juuri sellaiseksi kirkkaammaksi (ihania nämä yksityiskohtaset selvitykset), haluja myös löytyy, rinnat vaihtelevan arat ja välillä pientä nipistelyä tietyssä kohtaa oikealla alavatsalla. Juuri tuo liman määrä ja laatu saa vielä toiveikkaaksi lähenevän oviksen suhteen, sillä se on ollut aina tunnistettavissa, vaikka varsinaisesti ovista en ole aiemmin kyttäilytkään.