Mulla käy ajatukset ihan ylikierroksilla nyt. Mulla on ma-ti välisestä yöstä esiintynyt erilaisia pieniä kramppeja, pistelyä ja painetta vatsassa. Ensin ajattelin, että ensimmäsitä kertaa elämässäni tunnistan ovulaation, koska sen olin laskenut ajoittuvan juuri alkuviikolle ja sitten, kun oireet vain jatkuivat luulin vain kuvittelevani mm. kaiken. Eilen alkoi myös sormien niveliä särkemään ja polvia kolottamaan, vaikka en oikeasti ole tehnyt mitään fyysisesti rasittavaa koko viikkona. Iltapäivästä alkoi myös muutaman kerran tunnissa toistuva juilinta haarovälissä ja pieni kolotus ristiselässä kävellessä. Kaiken kukkuraksi oon niin käsittämöttömän turvoksissa, että ihan itkettää; housut ei meinaa mennä kiinni ja kihla- ja vihkisormus puristaa, mutta en saa niitä pois, kun on sormet niin turpeina. Ovulaatiotesti näyttää kuudetta päivää putkeen haaleaa viivaa. Mieleen on hiipinyt salakavalasti ja piinaavasti ajatus, voisinko olla...?
Mutta. Huomenna tulee tasan kaksi viikkoa siitä, kun edelliset menkat loppuivat enkä pysty mitenkään uskomaan, että tässä ajassa olisin ehtinyt ovuloimaan ja hedelmöittymään (vaikka yrityksestä ei kyllä ole ollut pulaa, kröhöm...
). Ikinä ei ennen ole mitään vastaavia tuntemuksia ollut ja nyt, kun tuntemukset kropassa on jatkuneet monta päivää ja turvotus on silminnähtävää, en voi laittaa enää kuvittelun ja toiveajattelun piikkiin. Kysymys kuuluu, että mikä nyt mättää, mitä tämä on? En ole raskaustestiä tehnyt, koska mahdollisuudet ovat oikeasti niin auttamattoman olemattomat, vaikka kyllähän se toive tuolla takaraivossa jyskyttää...
Miehellekään en ole sen ihmeemmin vielä puhunut, muuta kuin naureskelin alkuviikosta mun "valeoireita", koska en halua turhaa toivoa herättää toisen ollessa niin hellyyttävän täpinöissään koko yrittämisestä. Mies on meistä lisäksi vielä se herkempi, että ottaisi pettymyksen varmasti raskaammin.
Tämä oli nyt tällainen avautuminen. Kiitos ja anteeksi