Mitä kaikkea olette valmiita antamaan anteeksi jos puoliso on mielisairas?

  • Viestiketjun aloittaja Puuterihuisku
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Raja menee siinä missä normaalistikin. En katsele mitään paskaa millään verukkeella. Varsinkaan näiden tärähtäneiden ei kannata alkaa antaa hyppiä silmille.
 
vierailija
Missä menee raja?
Entä jos mielisairas olisi joku muu läheinen esim äiti tai sisar? Sukulaisia kun ei voi vaihtaa..

Itse vaadin omalta skitsofreenikko siskolta perus käytöstavat ja kärsivällisyyttä. En hyväksy haukkumista, huonoja käytöstapoja vaikka sairaus onkin taustalla. Toki psykoosissa hän on toilaillut yhtä ja toista ja nämä annan hänelle anteeksi, ei välttämättä edes muista tapahtumia.

Perus käytöstavat ja kunnioitus toista ihmistä kohtaan on oltava vaikka mielenterveys rakoilisikin. Toki siskolleni joutuu asiat esittämään hieman erilailla kuin esim. ystävälle. Ja sisko siis 24v hoitoa saava aikuinen.
 
helpompi elämä
En enää mitään. Kokemusta on, ja anteeksiantamisen vuoksi kärsin vuosikausia. Itse mielenterveyspotilas pystyikin elämään normaalimpaa elämää ja sitoutuneemmin parisuhteessa, mutta selitti kaikki likaiset temppunsa ja minun satuttamisen mielenterveyden ongelmina. Annoin anteeksi, säälistä. Ei olisi pitänyt. Seuraava nainen saikin paljon asiallisempaa kohtelua.

Sukulaisilta on siedettävä kaikenlaista, anteeksi ei tarvitse antaa, välttely riittää. Jos tuttavapiiriin pyrkii mielenterveysongelmaisia, olen juossut melkein heti karkuun.
 
Mielen sairauksia on niin monenlaisia, etten osaa vastata.
Esim sosio- tai psykopatiaa en jaksaisi tai edes tahtoisi käsitellä.
Sitten taas vaikka paniikkihäiriö tms. olisi mielestäni automaattisesti yhteinen asia.
 
vierailija
Sairaus kun sairaus, niin EN MITÄÄN. Jos alkaa tärisemään altshaimerissa tai dementiassa jotain unohtamaan, niin minä jätän sen sian. Oikean sikapossun! Mielenterveys on sama juttu.
 
vierailija
Raja menee miun mielestä siinä, et haluaako tehdä omille asioilleen mitään.
Esimerkiksi vaikeasti masentunut voi olla todella aloitekyvytön ja haluton "tekemään omille asioille mitään". Itse pahimpien masennusjaksojeni aikana olen lähinnä maannut sängyssä syömättä ja peseytymättä, kun pelkät arjen normaalit askareet ja itsestä huolehtiminen tuntuivat ylitsepääsemättömän raskailta.
 
vierailija
Esimerkiksi vaikeasti masentunut voi olla todella aloitekyvytön ja haluton "tekemään omille asioille mitään". Itse pahimpien masennusjaksojeni aikana olen lähinnä maannut sängyssä syömättä ja peseytymättä, kun pelkät arjen normaalit askareet ja itsestä huolehtiminen tuntuivat ylitsepääsemättömän raskailta.
Jos ei sen vertaa vaivaudu panostamaan, että nousis sängystä ylös ja hankkis apua, niin huh huh. En todellakaan kattelis tollasta hetkeäkään, ei elämää voi vaan pysäyttää, kun tuntuu raskaalta.
 
Esimerkiksi vaikeasti masentunut voi olla todella aloitekyvytön ja haluton "tekemään omille asioille mitään". Itse pahimpien masennusjaksojeni aikana olen lähinnä maannut sängyssä syömättä ja peseytymättä, kun pelkät arjen normaalit askareet ja itsestä huolehtiminen tuntuivat ylitsepääsemättömän raskailta.
Sie puhuit masennusjaksosta, eli on myös niitä parempia jaksoja välissä.
 
vierailijaminä
Jos ei sen vertaa vaivaudu panostamaan, että nousis sängystä ylös ja hankkis apua, niin huh huh. En todellakaan kattelis tollasta hetkeäkään, ei elämää voi vaan pysäyttää, kun tuntuu raskaalta.
Sun mielensairaus on just sitä luokkaa mitä en katselis. Masennukseen löytyy sentään parannuskeijoja. Tyhmyyteen ja idiotismiin ei. Ne pahalaatuisia ongelmia joita niiden kantajat ei koskaan edes tunnista ja varsin yleisesti heidän kuvitelma omasta ylivoimaisuudesta on vähintäänkin harhainen.
 
vierailija
Sie puhuit masennusjaksosta, eli on myös niitä parempia jaksoja välissä.
Onhan niitä! Niiden aikana menin lujempaa kuin olisi todellakaan tarpeellista, en nukkunut juuri yhtään, laiminlöin töitäni, juhlin pitkin viikkoa, tein typeryyksiä todellakaan ajattelematta asioiden seurauksia. Elin esimerkiksi vastuuttomasti yli varojeni, seuraamuksista piittaamatta.

Ja avun hankkiminen ei noina aikoina olisi tullut mieleenkään, sillä en todellakaan kokenut, että minussa olisi mitään pielessä. Voin mahtavasti, olo oli ihan täydellinen, ihana ja energinen koko ajan. Ja tuosta sitten saattoi romahtaa niin pahaan masennukseen, ettei mikään enää kiinnostanut eikä mitään jaksanut.
 

Yhteistyössä