suven surusilmä
Tapahtuipa tässä jokin aika sitten seuraavaa:
Oltiin miehen kanssa juuri rakasteltu ja mies silitteli vartaloani. Katseli ja silitteli sitten vatsaani, jossa siis kolmen raskauden jäljiltä jonkin verran raskausarpia. Vaalenneita tosin, mutta arpia yhtä kaikki. Mies oli jotenkin niin mietteliään ja tuiman näköinen, että kysyin, mitä hän oikein miettii. Mies vastasi, että "Kunhan katselen vaan." Kysyin vähän naurahtaen, että mitä katselee. Mies vastasi: "No, eihän nämä nyt mitenkään kauniita ole." Naamani varmaan venähti, koska lisäsi sitten perään että "Ei se mitenkään sun haluttavuutta tai kiihottavuutta vähennä." Olin hiljaa, en osannut sanoa oikein mitään... Kysyi vielä vähän ajan kuluttua, että saiko hän nyt tuon asian ilmaistua tarpeeksi hienovaraisesti, minua loukkaamatta. Minä teeskentelin torkkuvani, sillä en osannut, halunnut tai oikein kyennytkään vastaamaan. Tuntui nimittäin todella pahalta. (Tuntuu edelleen.)
Seuraavana päivänä sitten kysäisin mieheltä, onko tämä mun vatsani todellakin niin ruma. Mies vastasi sanoen, että totta kai sellainen sileä vatsa on paremman näköinen. Olin vaiti, en edelleenkään osannut sanoa mitään järjellistä. Hieman myöhemmin vielä kysyin, toivoisiko hän minun korjauttavan vatsanahkani. Mies vastasi, ettei toivo mutta että toki minä senkin saan tehdä mikäli se minusta tuntuu tarpeelliselta.
Nyt mies sitten ihmettelee, miksen ole kovin innokas harrastamaan seksiä. En vain jotenkin osaa pukea sanoiksi sitä, että olen loukkaantunut ja tyrmistynyt hänen sanoistaan. Miten minä voisin olla vapautunut ja unohtaa itseni ja raskausarpeni seksiä harrastaessamme, kun hän on minua tuolla lailla kommentoinut.
Kyllähän minä tiedän, etteivät ne mitään kaunistuksia ole. Kyllähän minä tiedän, että sileä vatsa on paremman näköinen kuin tämmöinen kurttumaha mikä minullakin on. Kyllä mä tiedän, että on kauniimpiakin naisvartaloita kuin minun vartaloni.
Mutta jotenkin mä olen ollut sinut itseni kanssa. Ajatellut, että mies rakastaa ja hyväksyy mut tällaisena kuin olen, arpineni kaikkineen. Itse rakastan miestä juuri tuollaisena kuin hän on - ulkoisine epätäydellisyyksineenkin, joita meillä kaikilla on - joten toki toivoisin, että sama toimisi toisinkin päin ja toteutuisi ihan teoissakin.
Enkä minä toki usko että mies mitään pahaa tarkoitti. Sanoi nuo sanottavansa vähän pahoitellen... Mies ei muutenkaan ole mikään vaimoaan arvosteleva kusipää, vaan tämä oli ensimmäinen kerta tätä lajia.
Nyt kysynkin sitten, että miten tästä eteenpäin? Miten palautan itsetuntoni? Miten enää koskaan pystyn harrastamaan seksiä tuon ihmisen kanssa ilman, että jatkuvasti mietin, miltä näytän ja että mun mahani on ruma? Pitäisikö miehen sanomiset tulkita siten, että hän toivoo minun menevän vatsanahankorjausleikaukseen?
Samalla mietin, että jos sinne leikkaukseen menisinkin - minkälaisen helvetin se käynnistää omalla kohdallani. Että kadunko leikkausta ja muistanko siitä huolimatta aina nuo miehen sanat enkä sittenkään kykene hänen kanssaan mihinkään...
Provo tämä ei ole, ehkä hieman sekavaa tekstiä sekavassa ja itkuisessa mielessä. Kiitos ja anteeksi.
Oltiin miehen kanssa juuri rakasteltu ja mies silitteli vartaloani. Katseli ja silitteli sitten vatsaani, jossa siis kolmen raskauden jäljiltä jonkin verran raskausarpia. Vaalenneita tosin, mutta arpia yhtä kaikki. Mies oli jotenkin niin mietteliään ja tuiman näköinen, että kysyin, mitä hän oikein miettii. Mies vastasi, että "Kunhan katselen vaan." Kysyin vähän naurahtaen, että mitä katselee. Mies vastasi: "No, eihän nämä nyt mitenkään kauniita ole." Naamani varmaan venähti, koska lisäsi sitten perään että "Ei se mitenkään sun haluttavuutta tai kiihottavuutta vähennä." Olin hiljaa, en osannut sanoa oikein mitään... Kysyi vielä vähän ajan kuluttua, että saiko hän nyt tuon asian ilmaistua tarpeeksi hienovaraisesti, minua loukkaamatta. Minä teeskentelin torkkuvani, sillä en osannut, halunnut tai oikein kyennytkään vastaamaan. Tuntui nimittäin todella pahalta. (Tuntuu edelleen.)
Seuraavana päivänä sitten kysäisin mieheltä, onko tämä mun vatsani todellakin niin ruma. Mies vastasi sanoen, että totta kai sellainen sileä vatsa on paremman näköinen. Olin vaiti, en edelleenkään osannut sanoa mitään järjellistä. Hieman myöhemmin vielä kysyin, toivoisiko hän minun korjauttavan vatsanahkani. Mies vastasi, ettei toivo mutta että toki minä senkin saan tehdä mikäli se minusta tuntuu tarpeelliselta.
Nyt mies sitten ihmettelee, miksen ole kovin innokas harrastamaan seksiä. En vain jotenkin osaa pukea sanoiksi sitä, että olen loukkaantunut ja tyrmistynyt hänen sanoistaan. Miten minä voisin olla vapautunut ja unohtaa itseni ja raskausarpeni seksiä harrastaessamme, kun hän on minua tuolla lailla kommentoinut.
Kyllähän minä tiedän, etteivät ne mitään kaunistuksia ole. Kyllähän minä tiedän, että sileä vatsa on paremman näköinen kuin tämmöinen kurttumaha mikä minullakin on. Kyllä mä tiedän, että on kauniimpiakin naisvartaloita kuin minun vartaloni.
Mutta jotenkin mä olen ollut sinut itseni kanssa. Ajatellut, että mies rakastaa ja hyväksyy mut tällaisena kuin olen, arpineni kaikkineen. Itse rakastan miestä juuri tuollaisena kuin hän on - ulkoisine epätäydellisyyksineenkin, joita meillä kaikilla on - joten toki toivoisin, että sama toimisi toisinkin päin ja toteutuisi ihan teoissakin.
Enkä minä toki usko että mies mitään pahaa tarkoitti. Sanoi nuo sanottavansa vähän pahoitellen... Mies ei muutenkaan ole mikään vaimoaan arvosteleva kusipää, vaan tämä oli ensimmäinen kerta tätä lajia.
Nyt kysynkin sitten, että miten tästä eteenpäin? Miten palautan itsetuntoni? Miten enää koskaan pystyn harrastamaan seksiä tuon ihmisen kanssa ilman, että jatkuvasti mietin, miltä näytän ja että mun mahani on ruma? Pitäisikö miehen sanomiset tulkita siten, että hän toivoo minun menevän vatsanahankorjausleikaukseen?
Samalla mietin, että jos sinne leikkaukseen menisinkin - minkälaisen helvetin se käynnistää omalla kohdallani. Että kadunko leikkausta ja muistanko siitä huolimatta aina nuo miehen sanat enkä sittenkään kykene hänen kanssaan mihinkään...
Provo tämä ei ole, ehkä hieman sekavaa tekstiä sekavassa ja itkuisessa mielessä. Kiitos ja anteeksi.