Te jotka tunnutte nyt vähättelevän tämän erään äidin sektiotarinaa, voin sanoa että minusta on aina surullista kun äiteihin, raskaana oleviin naisiin ja synnytykseen suhtaudutaan kuin lihapalaan liukuhihnalla. "Raskaus ei ole sairaus", "miksi lihot raskaana", "sektio ei ole mikään big deal".
Jos ukot joutuisivat kokemaan jotain tuollaista niin olen varma että yhteiskunnassa olisi tuplasairaslomat jne. kun he pitäisivät siitä sellaisen haloon. Naisen osa on ilmeisesti aina alistua ja vähätellä kipujaan sekä kokemuksiaan.
Hätäsektion kokeneena, todellakin voi jäädä traumoja. Olin toista vuorokautta aivan kamalissa kivuissa ja tuskissa, ja olin silti valmis synnyttämään alakautta. Sektiopäätös oli iso shokki ja pettymys, enkä osannut olla siitä edes iloinen vaikka tiesin että tuskat olisivat pian ohi. Minulta riistettiin lempeämpi äidiksi tuleminen, että saan synnyttää ja luoda heti kontaktin vauvaan. Sen sijaan makasin kuin lihapala lihatiskillä, veitsen alla kun lapsi revitään mahasta ja viedään huutavana pois salista.
Minusta äidillä on oikeus surra sitä tapaa, sillä äiti minussa koki etten saanut kokea äidiksi tuloa pitämällä lasta lähellä, tutustumalla uuteen ihmiseen. Olimme 9 kk kiinni toisissamme ja meidän revittiin erilleen noin ikävällä tavalla.
Sen lisäksi sektioäidin pitää heti alkaa hoitaa vauvaa. Minulle leikkaus oli kivulias ja haava todella kipeä lähes viikon. Sairaalan hoitajat tuntuivat olevan kärttyisiä ja huokailivat kun soitin kelloa että saisin lapsen nostettua rinnalle. En oikeasti pystynyt siihen itse, koska haava oli niin kipeä. Lisää särkylääkkeitä sain vasta kun sanoin kovasti hoitajalle. Maitokaan ei noussut ja sitä kytättiin jatkuvasti, vaikka hoitajat varmasti tietävät että sektio viivyttää maidonnousua. Se vaan unohdettiin kertoa minulle, ja itkin kun maitoa ei tullutkaan. Pumppasin jatkuvasti ja epätoivoissani, heräsin pitkin yötä ja herätin vauvankin imemään kun kuvittelin että minussa on jotakin vikaa tai teen jotain väärin.
Sairaalassa on kiire, joten ihmiset hoidetaan liukuhihnalla ja minä uikuttava lihakimpale äpäröineni olimme vain tiellä. Se ainakin jäi olotilaksi, kokemus Tyksistä.
Hienoa sinulle "traumatisoitunut" äiti että lapsi on terve ja haava jokseenkin parantunut. Ymmärrän sinua hyvin. Sektio jätti minuun sen tunteen etten halua enää toista lasta. Synnytys oli kauhea kokemus, ja epäinhimillinen kohtelu täydellä osastolla sai minut tuntemaan itseni taakaksi yhteiskunnalle.
Kotiuduttuamme vauvan kanssa olen sulkeutunut kotiin, neuvolassa en puhu enää mitään asioistamme ja koen että ihmiset ovat vihamielisiä ja kylmiä. Ja kiitos, kirjoittelijat, te vain vahvistatte tätä kokemustani suomalaisista ihmisistä.