kulttuuria
Kävin eilen mummoni kanssa katsomassa satamassa järjestettyä ilmaista
(danske bankin) kansallisbaletin esitystä.
Ihan eteen emme päässeet mutta aika eteen kuitenkin josta oli hyvät näkymät.
Ihan esimmäiselä pelkillä sitten istuikin 5 pientä lasta.
Luulin ensin että kyseisten lasten äiti istui samalla penkillä penkin päädyssä mutta ei istunut,
vaan kyseisten lasten äidit istuikin aivan eri penkillä hieman syrjemmässä.
Nämä kullinnuput sitten töni ja jähisi,
vanhempansa ei tehnyt elettäkään että olisi käynyt komentamassa :O
vaan kai hän jätti ne kullinnuppunsa siihen asenteella
muut hoitaa ja komentaa.
Vaan todella väärin ajateltu, kaikki kun ei halua tulla tapahtumiin hoitamaan muiden lapsia.
Nämä lapset töni toinen toistaan,
mätti turpiin, hetken päästä yksi näistä lapsista tippuikin kunnolla maahan KOLAUTTAEN PÄÄNSÄ.
Tuo pentu aikansa itkee ja sitten vasta kun toiselta penkiltä
(meidän edessä istuvat) muutamat mummot kovaan ääneen kailotti
että eikö näillä lapsilla ole vanhempia mukana kun toistahan sattu päähän:O
Silloin vasta (laiskasti) toinen näistä äideistä tuli lohdttamaan ja komenti olemaan hiljaa kun HÄN haluaa nähdä kohta alkavan baletti esityksen.
Nämä mummot sitten koetti siinä sanoa
(erittäin kuuluvalla äänellä)
että mikä järki tällaiseen paikkaa on tuoda 2-5v lapsia kun eivät edes osaa istua paikoilaan,
näytti heillä lapsilla olleen rattaatkin mukanaan vaan laitetaan lapset istumaan viemään joltakin aikuiselta istumapaikkaa kun ne muksut olisi voinut työntää sivummalle katsomaan,
tappelemaan ja olemaan rattaissa,
niin mutta tämähän ei käynyt kun sitten niitä muksuja olisi äitien itse pitänyt vahtia ja hehän halusivat tulla nauttimaan.
Mummot paasasi ja kumpikaan äiti ei tehnyt siis elettäkään vaikka mummot puhui järkeä.
Järkkäritkin katsoi meidän penkkirivistöä jo säälien ja salaa itse toivoin että
tulisi laittamaan nuo pennut kuin heidän äidit komennukseen,
mutta ei kai hekään oikein kehdanneet,
ilmeet kyllä kertoi enemmän kuin tuhat sanaa.
Yksi tappelu kun saatiin loppumaan,
alkoi toinen jne.
esityksen loppupuolella yksi muksuista tippui taakespäin näiden mummojen jalkoihin :O
äiti edelleen istuu siellä jossakin sivussa nauttien baletti esityksistä puuttumatta lastensa toimintaan.
Mummot taas koetti paasata näille kahdelle äidille järkeä vaan heittäytyivät kuuroiksi.
Toinen ainakin osasi hyvin Suomea kun oli ihan Suomalainen
toinen äiti oli joku huntupää jonka vielä tajuan että heittäytyy kielitaidottomaksi kuten heillä on tapansa.
Mutta täytyy sanoa että nautinnollisuus tuosta esityksestä oli kaukana meillä ketkä siinä likellä istuimme ja jouduimme kuuntelemaan näiden kullinnuppujen tappelua.
Se että näilläkin äideillä on toki oikeus tulla nauttimaan kulttuuria ei mielestäni tarkoita sitä että he jättävät lapsensa vahtimatta ja hyvin kylmästi sysää hoitovastuun vieressä istujille kun itse eivät syystä tai toisesta istuneet lastensa kanssa samalla penkillä,
liekö sekin tarkoituksenmukainen veto jotta ei tarvi vaivautua niitä lapsia vahtimaan.
Minua itseäni harmittaa tilanne enemmän mummoni puolesta joka ei koskaan ole ollut baletissa,
joka oikeasti on pienituloinen joka oikeasti odotti tuota näytöstä ja sitä että pystyy keskittymään siihen.
Koeta siinä keskittyä vaikka kuinka päätät että että et kiinnitä huomiota lähellä oleviin tappeleviin lapsiin.