Täytyykö parisuhteessa kertoa rakastavansa toista?

[vierailija1988]

Siinäpä tuo kysymys. Eli täytyykö rakkautta kertoa sanoilla, vai puhuvatko teot puolestaan?

Olen ollut suhteessa mieheni kanssa nyt 4kk. Heti alussa hän halusi muutta yhteen ja puhuu jo jopa perheen perustamisesta. Viime kuussa tosiaan sitten muutettiin saman katon alle. Hän asui aiemmin 150km päässä minun kotikaupungistani, mutta koska minulla on täällä työ, hän jätti oman kotikaupunkinsa ja muutti minun paikkakunnalleni. Ei siis muuttanut minun asuntooni, vaan yhdessä muutettiin yhteiseen asuntoon, niin että koti oli meille molemmille uusi ja siten tuntuisi nimenomaan yhteiseltä. Tulevaisuuden suunnitelmia on paljon, seksielämässäkään ei ole valittamista. Olemme molemmat pian kolmekymppisiä, nuoria mutta silti jo aikuisia.

Minua vain mietityttää, kun mies on vain kerran suhteemme aikana sanonut suoraan rakastavansa minua, ja tällöinkin muutaman rohkaisevan oluen jälkeen. Meillä oli tällöin pientä erimielisyyttä, jolloin kysyin pitääkö hän minusta todella. Tähän hän vastasi että ei, en pidä, vaan rakastan sinua. Rivien välistä asia on kyllä kuitenkin usein luettavissa. Saattaa esimerkiksi elokuvaa katsellessa kommentoida esimerkiksi että "ei tuo mies kyllä rakasta tuota naista, jos toista rakastaa niin ei sitä petetä". Tai että "en minä kyllä tuollaisessa suhteessa olis jossa ei raukkatta olisi".

Eli siis hänen puheestaan yleisellä tasolla usein ymmärtää että hän kyllä rakastaa minua. Ja hänhän muutti pois tutusta paikasta jotta saisi asua kanssani, meillä on ihanaa yhdessä. Halailee ja antaa pusuja, sellaista normaalia parisuhde arkea.

Mutta täytyykö minun huolestua, kun hän ei sano suoraan "rakastan sinua"? Olen pari kertaa töissä ollessa laittanut hänelle viestin, jossa ohimennen muun asian kylkeen kirjoitan rakastavani, mutta ei hän sano sitä takaisin.

Tuo kyllä toisaalta on tuommoinen korsto äijä, joka ei turhia "lässyttele". Kerran sanoin puhelimessa pusipusi, niin hän vaan naurahti että teinit ruukaa lässyttää noin. Silti itse keksii mulle kaikenlaisia hellyyttely nimiä ja leikillään aina härnää..

Hän on kyllä osittain myös ujo. Alussa kun tutustuttiin, meni kaksi viikkoa ennenkuin uskalsi edes pusua antaa. Ehkä häntä jännittää sanoa ääneen rakkauden tunnustuksia.. En tiedä, kaikkea sitä miettiikin.

 

[Lunatic]

Minä kyllä olisin enemmän huolissani, jos 4kk "tuntemisen" jälkeen aletaan puhua rakkaudesta.
Ethän tunne koko miestä, tuntuu aika hurjalta että muutit uppo-oudon ihmisen kanssa yhteen.
Mahdatkohan olla ihan järjissäsi.

 

[vierailija1988]

Minä kyllä olisin enemmän huolissani, jos 4kk "tuntemisen" jälkeen aletaan puhua rakkaudesta.
Ethän tunne koko miestä, tuntuu aika hurjalta että muutit uppo-oudon ihmisen kanssa yhteen.

Niin siis ollaan seurusteltu tuo 4kk, mutta ollaan tunnettu toisemme kyllä jo pidempään. En koe että hän olis millään tavalla ventovieras. Enkä kyllä siitä ole yhtään huolissani, että olemme muuttaneet yhteen. Tiedämpä näitä jotka ovat olleet vielä nopeampaa jo kihloissakin.

Mä olen aina ollut impulsiivinen ihminen, mulla itsellänikään ei todellakaan riittäis kärsivällisyys siihen että seurustelisin ensin kaksi vuotta ja vasta sitten muuttaisin yhteen, tässä kun ollaan jo sen ikäisiä että on korkea aika asettua aloilleen, ja lähitulevaisuudessa miettiä sitä perhettäkin. Kokisin olevani aivan liian vanha tekemään esikoisen yli kolmekymppisenä, lapset kuuluu tehdä nuorena.

 

[Xtina]

Minä kyllä olisin enemmän huolissani, jos 4kk "tuntemisen" jälkeen aletaan puhua rakkaudesta.
Ethän tunne koko miestä, tuntuu aika hurjalta että muutit uppo-oudon ihmisen kanssa yhteen.
Mahdatkohan olla ihan järjissäsi.

Enpä tiedä. Kyllä mekin muutettiin yhteen jopa reilun kuukauden seurustelun jälkeen ja päivääkään ei olla kaduttu. Nyt sitä yhteisasumista on takana pari vuotta. Ihmisiä on erilaisia.

Itse asiaan en osaa niin kommentoida, kun miehistä on vähemmän kokemusta. Vastaako hän siihen mitään, kun kasvotusten kerrot rakastavasi? Mutta kaikille sen sanominen ei vaan ole niin helppoa, en alkaisi vielä tuossa vaiheessa huolestumaan.

 

[vierailijaana]

Ei tartte sanoa. Teot ratkaisee, ei sanat. Jos mies hokisi jatkuvasti rakastavansa, niin epäilisin hänen pettävän tai olevan luonnehäiriöinen, sairaalloisen mustasukkainen tai muuta vastaavaa.

 

[vierailija1988]

Enpä tiedä. Kyllä mekin muutettiin yhteen jopa reilun kuukauden seurustelun jälkeen ja päivääkään ei olla kaduttu. Nyt sitä yhteisasumista on takana pari vuotta. Ihmisiä on erilaisia.

Itse asiaan en osaa niin kommentoida, kun miehistä on vähemmän kokemusta. Vastaako hän siihen mitään, kun kasvotusten kerrot rakastavasi? Mutta kaikille sen sanominen ei vaan ole niin helppoa, en alkaisi vielä tuossa vaiheessa huolestumaan.

No itseasiassa en ole minäkään saanut kasvotusten tuota sanottua.. Silloin kun hän sanoi sen yhden kerran rakastavansa, niin sanoin kyllä takaisin. Nyt tässä sitten mennään ilmeisesti ristiin, että mä en sano koska odotan sitä häneltä, ja hän ei sano koska odottaa sitä minulta. Tosin viestein olen kyllä sanonut, ja ne viestit hän sivuuttaa, vastaa kyllä mutta puhuu sitten ihan muista asioista

 

[Lunatic]

Niin siis ollaan seurusteltu tuo 4kk, mutta ollaan tunnettu toisemme kyllä jo pidempään. En koe että hän olis millään tavalla ventovieras. Enkä kyllä siitä ole yhtään huolissani, että olemme muuttaneet yhteen. Tiedämpä näitä jotka ovat olleet vielä nopeampaa jo kihloissakin.

Mä olen aina ollut impulsiivinen ihminen, mulla itsellänikään ei todellakaan riittäis kärsivällisyys siihen että seurustelisin ensin kaksi vuotta ja vasta sitten muuttaisin yhteen, tässä kun ollaan jo sen ikäisiä että on korkea aika asettua aloilleen, ja lähitulevaisuudessa miettiä sitä perhettäkin. Kokisin olevani aivan liian vanha tekemään esikoisen yli kolmekymppisenä, lapset kuuluu tehdä nuorena.

Vaikka et "koe" että se olisi ventovieras, niin sitähän se silti on.
Kauanko sitten olet sen tuntenut ja mistä, jos saa udella?
Vähän on sellasta teinimeininkiä ilmassa, rakkautta pitäisi vannoa 4kk seurustelun jälkeen.. koska ei vaan riitä kärsivällisyys kun "olen impulsiivinen". Joopa joo.

 

[vierailija1988]

Ei tartte sanoa. Teot ratkaisee, ei sanat. Jos mies hokisi jatkuvasti rakastavansa, niin epäilisin hänen pettävän tai olevan luonnehäiriöinen, sairaalloisen mustasukkainen tai muuta vastaavaa.

Joo no mulla edellisessä suhteessa pari vuotta sitten sen hetkinen mies hoki kokoajan sitä rakkautta, samoin kyllä minäkin ja silloin huomasin ettei se sen sanominen tai edes kuuleminen tuntunut enää miltään kun sen lauseen ikäänkuin "kulutti loppuun". Kun sen kuulee harvoin, niin se on ihanaa kuulla.

 

[vierailija1988]

Vaikka et "koe" että se olisi ventovieras, niin sitähän se silti on.
Kauanko sitten olet sen tuntenut ja mistä, jos saa udella?
Vähän on sellasta teinimeininkiä ilmassa, rakkautta pitäisi vannoa 4kk seurustelun jälkeen.. koska ei vaan riitä kärsivällisyys kun "olen impulsiivinen". Joopa joo.

En todellakaan odota että pitäisi vannottaa rakkautta jatkuvasti. Kunhan kysyin, että mitä muut ajattelee siitä, tarvitseeko sitä välttämättä edes ääneen sanoa. Eikä tässä kyllä kovin teinejä enää olla, minä olen 27, mies on 29. Ja ihan älyllisestikin aikuisten ja järkevien ihmisten tasolla. Olen pahoillani jos sinusta tuntuu ettei omalla kohdallasi tulisi kuuloonkaan muuttaa näin pian yhteen, mutta olisiko niin vaikeaa ajatella että joillain se voi toimia?

Me tutustuttiin vuosi sitten ystäväni lapsen ristiäisissä. Sen jälkeen ollaan tavattu toisiamme vierailemalla viikonloppuja toisen luona.. Ennen seurustelua mies oli luonani 2kk, koska hänen keittiönsä oli remontissa.

 

[Mörköäiti]

Vaikka et "koe" että se olisi ventovieras, niin sitähän se silti on.
Kauanko sitten olet sen tuntenut ja mistä, jos saa udella?
Vähän on sellasta teinimeininkiä ilmassa, rakkautta pitäisi vannoa 4kk seurustelun jälkeen.. koska ei vaan riitä kärsivällisyys kun "olen impulsiivinen". Joopa joo.

En ole tuo aloittaja, mutta kyllähän sitä voi hyvin tuntea muitakin kuin seurustelukumppaneita. Esim. ystävä tai jopa työkaveri voi olla jo varsin tuttu, joten jos se ihmissuhde muuttuukin seurusteluksi, niin eihän siinä mitään tuntemattomia olla.

 

[Lunatic]

En todellakaan odota että pitäisi vannottaa rakkautta jatkuvasti. Kunhan kysyin, että mitä muut ajattelee siitä, tarvitseeko sitä välttämättä edes ääneen sanoa. Eikä tässä kyllä kovin teinejä enää olla, minä olen 27, mies on 29. Ja ihan älyllisestikin aikuisten ja järkevien ihmisten tasolla. Olen pahoillani jos sinusta tuntuu ettei omalla kohdallasi tulisi kuuloonkaan muuttaa näin pian yhteen, mutta olisiko niin vaikeaa ajatella että joillain se voi toimia?

Me tutustuttiin vuosi sitten ystäväni lapsen ristiäisissä. Sen jälkeen ollaan tavattu toisiamme vierailemalla viikonloppuja toisen luona.. Ennen seurustelua mies oli luonani 2kk, koska hänen keittiönsä oli remontissa.

Minun mielipide on, ettei noin tuoreessa suhteessa vielä voi puhua rakkaudesta, joten miksi sellaista pitäisi ääneenkään sanoa.
Tätä mieltä siis itse olen. Mutta totta kai toiset ovat nopeampia käänteissään ja tarkottavat rakkaudellakin eri asioita.
Toivotan kuitenkin onnea, ja voithan sinä sanoa ne taikasanat ja katsoa mitä tapahtuu.
Jos olisin se mies niin juoksisin äkkiä karkuun.

 

[Lunatic]

En ole tuo aloittaja, mutta kyllähän sitä voi hyvin tuntea muitakin kuin seurustelukumppaneita. Esim. ystävä tai jopa työkaveri voi olla jo varsin tuttu, joten jos se ihmissuhde muuttuukin seurusteluksi, niin eihän siinä mitään tuntemattomia olla.

Minä en kyllä usko että kukaan kovin hyvin tuntee ystäviään tai työkavereitaan. Hyvin pintapuolista se on.

 

[TiiBii]

Kukin tyylillään. Ei ole kaikille luontevaa puhua rakkaudesta. Toiset taas hokevat sitä ikäänkuin keskustelun täytteenä.

Pääasia että on hyvä olla yhdessä!

 

[vierailija1988]

Minä en kyllä usko että kukaan kovin hyvin tuntee ystäviään tai työkavereitaan. Hyvin pintapuolista se on.

Kyllä mä väitän tuntevani ystäväni. Tunnen osan ystävistäni jopa paremmin, kuin mitä tunnen edes sisaruksiani. Työkavereita en ehkä tunne, mutta uskon että moni muu tuntee. Mä tunnen miehestäni kaiken sen, mitä mun tarvitsi tietää ja tuntea siinä vaiheessa kun muutan toisen ihmisen kanssa yhteen. Meillä on ihanaa yhdessä, samanlaiset tulevaisuuden suunnitelmat ja me halutaan elämältä samoja asioita. Tiedetään millainen toinen on huononakin päivänä. Ja nämä riittää mulle. Toki uusia asioita tulee jatkuvasti, mutta me ollaan yksilöinä sellaisia kuin ollaan, ja hyväksytään toisemme sellaisena. Ei mulla ollut mitään tiettyä kaavaa siitä millaisen ihmisen rinnalleni haluan, ainoastaan se että on hyvä olla yhdessä ja jotakuinkin saman odotukset tulevaisuudelta. Siksi en nähnyt mitään syytä jatkaa ensin tutustumista montaa vuotta.. Kun me tiedetään toisistamme ne tärkeimmät asiat ja kaikki muu selviää kyllä aikanaan.

 

[Lunatic]

Kyllä mä väitän tuntevani ystäväni. Tunnen osan ystävistäni jopa paremmin, kuin mitä tunnen edes sisaruksiani. Työkavereita en ehkä tunne, mutta uskon että moni muu tuntee. Mä tunnen miehestäni kaiken sen, mitä mun tarvitsi tietää ja tuntea siinä vaiheessa kun muutan toisen ihmisen kanssa yhteen. Meillä on ihanaa yhdessä, samanlaiset tulevaisuuden suunnitelmat ja me halutaan elämältä samoja asioita. Tiedetään millainen toinen on huononakin päivänä. Ja nämä riittää mulle. Toki uusia asioita tulee jatkuvasti, mutta me ollaan yksilöinä sellaisia kuin ollaan, ja hyväksytään toisemme sellaisena. Ei mulla ollut mitään tiettyä kaavaa siitä millaisen ihmisen rinnalleni haluan, ainoastaan se että on hyvä olla yhdessä ja jotakuinkin saman odotukset tulevaisuudelta. Siksi en nähnyt mitään syytä jatkaa ensin tutustumista montaa vuotta.. Kun me tiedetään toisistamme ne tärkeimmät asiat ja kaikki muu selviää kyllä aikanaan.

Mä olen niin kyyninen ihminen, että en tiedä tunteeko ihminen oikeasti edes itseään, jos sille linjalle lähdetään.
Ei mun asenteesta kannata välittää.
Ehkä katselen liikaa murhadokumentteja ID kanavalta.

 

[Mörköäiti]

Minä en kyllä usko että kukaan kovin hyvin tuntee ystäviään tai työkavereitaan. Hyvin pintapuolista se on.

On siinä silti melkoinen ero siihen, jos on vasta muutama kuukausi sitten tavannut jonkun. Sä nyt filosofoit tuota tuntemisen käsitettä, ja se on tietysti ihan totta mitä myös kirjoitit, ettei ihminen välttämättä tunne täysin itseäänkään. Mutta tällaisessa arkipuheessa tuntemisella tarkoitetaan vähän muuta, ja sillä tasolla voi ihan perustellusti sanoa "tuntevansa" työkaverin, jonka kanssa on paljon tekemisissä. Muussa tapauksessa voidaan monivuotista kumppaniakin pitää "tuntemattomana", eikö?

 

[Kais]

Ei sitä tarvia ainakaan jatkuvasti sanoa,kunhan molemmat tietää ja tuntevat olevansa rakastettuja. Miusta arjen pienet teot on tärkeempiä. Toisille sopii sanoa useammin rakastavansa ja toisille on vaikeempi sanoa sitä ääneen kumppanille. Ihmiset on erinlaisia sen suhteen.

 

[Lunatic]

Mä olen niin kyyninen ihminen, että en tiedä tunteeko ihminen oikeasti edes itseään, jos sille linjalle lähdetään.
Ei mun asenteesta kannata välittää.
Ehkä katselen liikaa murhadokumentteja ID kanavalta.

On siinä silti melkoinen ero siihen, jos on vasta muutama kuukausi sitten tavannut jonkun. Sä nyt filosofoit tuota tuntemisen käsitettä, ja se on tietysti ihan totta mitä myös kirjoitit, ettei ihminen välttämättä tunne täysin itseäänkään. Mutta tällaisessa arkipuheessa tuntemisella tarkoitetaan vähän muuta, ja sillä tasolla voi ihan perustellusti sanoa "tuntevansa" työkaverin, jonka kanssa on paljon tekemisissä. Muussa tapauksessa voidaan monivuotista kumppaniakin pitää "tuntemattomana", eikö?

En minä tiedä mistään mitään, en vaan usko että kukaan työkavereitaan hyvin tuntee. Jos joku työkaveri vaikka on jatkuvasti äänessä, ei se tarkota että kukaan tietäisi mitä sen moottoriturvan takaa löytyy ja mitä päänahkoja se kalttaa kotonaan.
Mutta tosiaan, voihan sitä sanoa tuntevansa jonkun jos tietää sen nimen ja on rupatellut sen kanssa säännöllisesti.

 

[Mörköäiti]

En minä tiedä mistään mitään, en vaan usko että kukaan työkavereitaan hyvin tuntee. Jos joku työkaveri vaikka on jatkuvasti äänessä, ei se tarkota että kukaan tietäisi mitä sen moottoriturvan takaa löytyy ja mitä päänahkoja se kalttaa kotonaan.
Mutta tosiaan, voihan sitä sanoa tuntevansa jonkun jos tietää sen nimen ja on rupatellut sen kanssa säännöllisesti.

En ajatellut ihan tuota. Voihan sitä olla kuitenkin keskustellut muustakin kuin säästä - riippuu työstä ja työpaikasta. Ja on toki myös erilaisia tuntemisen asteita. Jonkun ihmisen tuntee paremmin kuin toisen, mutta voi silti sanoa tuntevansa molemmat. Minusta tuossa, mitä kuvasit, on lähinnä kyse tuttavuudesta, mutta jos kokee työkaverin kaveriksi ja on vaikka viettänyt vapaa-ajallakin aikaa yhdessä, niin onhan se vähän eri juttu.

Ja vaikka tätä ei yhtä hyvin tuntisikaan kuin vaikka omaa kaksoissisartaan, niin kai se nyt kuitenkin ihan erilaisen pohjan antaa vaikka seurustelulle kuin jos on vasta tavannut jossain ekaa kertaa.

 

[Lunatic]

En ajatellut ihan tuota. Voihan sitä olla kuitenkin keskustellut muustakin kuin säästä - riippuu työstä ja työpaikasta. Ja on toki myös erilaisia tuntemisen asteita. Jonkun ihmisen tuntee paremmin kuin toisen, mutta voi silti sanoa tuntevansa molemmat. Minusta tuossa, mitä kuvasit, on lähinnä kyse tuttavuudesta, mutta jos kokee työkaverin kaveriksi ja on vaikka viettänyt vapaa-ajallakin aikaa yhdessä, niin onhan se vähän eri juttu.

Ja vaikka tätä ei yhtä hyvin tuntisikaan kuin vaikka omaa kaksoissisartaan, niin kai se nyt kuitenkin ihan erilaisen pohjan antaa vaikka seurustelulle kuin jos on vasta tavannut jossain ekaa kertaa.

Tässä sellainen motto, joka sopii ajatusmaailmaani, kun puhutaan perheen ulkopuolisista ihmisistä. Itse luotan enemmän vaistoihini, kuin turhanpäiväiseen lätinään, statukseen tai olemukseen.

Usko puolet näkemästäsi,
äläkä mitään kuulemastasi.

 

[Mörköäiti]

Tässä sellainen motto, joka sopii ajatusmaailmaani, kun puhutaan perheen ulkopuolisista ihmisistä:

Usko puolet näkemästäsi,
äläkä mitään kuulemastasi.

Älä suotta jätä perhettä tämän määritelmän ulkopuolelle.

Mutta mitä nyt siis tarkoitat - että kukaan ei voi sanoa tuntevansa läheistä ystäväänsä, vaan tämä on käytännössä yhtä tuntematon kuin joku vasta tavattu ihminen? Entä miten puoliso sitten - missä vaiheessa voi sanoa tuntevansa hänet niin, ettei tuo motto enää päde, ja miksi samoin ei voisi olla jonkun ystävänkin kohdalla?

 

[Lunatic]

Älä suotta jätä perhettä tämän määritelmän ulkopuolelle.

Mutta mitä nyt siis tarkoitat - että kukaan ei voi sanoa tuntevansa läheistä ystäväänsä, vaan tämä on käytännössä yhtä tuntematon kuin joku vasta tavattu ihminen? Entä miten puoliso sitten - missä vaiheessa voi sanoa tuntevansa hänet niin, ettei tuo motto enää päde, ja miksi samoin ei voisi olla jonkun ystävänkin kohdalla?

Jätänpäs.

Totta kai ystävä tunnetaan joiltain osin, ainakin nimi ja se miten se reagoi sinuun. Ystävä on usein sellainen henkilö josta voi sanoa pitävänsä ja joka on samoilla taajuuksilla. Mutta ei kai kukaan tiedä millainen se on toisissa yhteyksissä.
Ihmisissä on monia eri puolia, ja se on vain pieni osa minkä se ystävä sinulle esittelee.

Mutta onko se paha asia, ei minusta.

 

[FreezeCat]

Niin...toiselle voi olla todella tärkeää saada ilmaistuksi sanallisesti omaa rakkauttaan, ja sanookin sitä usein. Toinen puolestaan ei ehkä saa sanotuksi niitä suurimpia tunteitaan ja pukeekin ne usein teoiksi, huomaavaisuuksiksi ja pieniksi palveluksiksi. Molemmat tavat oikeita yhtälailla - pääasia lienee se, että siinä parisuhteessa tiedetään ja tunnetaan toistensa tavat ja hellyyden ja rakkauden osoitukset ja osataan arvostaa niitä sekä tunnetaan se parisuhteen rakkaus .

...ja onhan se ihanaa kuullakin se, että toinen rakastaa . Tuohan se sitä ihanaa lämmintä päästä varpaisiin tuovaa suurta tunnetta, mihin on hyvä pakahtua . Mutta ei siitä saa mitään kynnyskysymystä tehdä kuitenkaan, rakkauden ilmentämisellä on niin moninaisia muotoja, onneksi.

 

[Mörköäiti]

Jätänpäs.

Totta kai ystävä tunnetaan joiltain osin, ainakin nimi ja se miten se reagoi sinuun. Ystävä on usein sellainen henkilö josta voi sanoa pitävänsä ja joka on samoilla taajuuksilla. Mutta ei kai kukaan tiedä millainen se on toisissa yhteyksissä.
Ihmisissä on monia eri puolia, ja se on vain pieni osa minkä se ystävä sinulle esittelee.

Mutta onko se paha asia, ei minusta.

Eikö tuo sitten voi päteä myös parisuhteessa? Toisaalta voihan sen ystävänkin olla nähnyt erilaisissa tilanteissa. Ja ei minusta toisen ihmisen tuntemisessa olekaan olennaisinta tietää, millainen se on vaikka mummonsa kanssa tai työhaastattelussa, vaan millainen hän ihmisenä on. Kyllä ystävästä normaalisti tiedetään muutakin kuin nimi ja miten hän reagoi minuun. Tuollainen on minusta enemmän etäisen tuttavan määritelmä. Se, että ollaan samoilla taajuuksilla, on jo aika merkittävä asia.

 

[Lunatic]

Eikö tuo sitten voi päteä myös parisuhteessa? Toisaalta voihan sen ystävänkin olla nähnyt erilaisissa tilanteissa. Ja ei minusta toisen ihmisen tuntemisessa olekaan olennaisinta tietää, millainen se on vaikka mummonsa kanssa tai työhaastattelussa, vaan millainen hän ihmisenä on. Kyllä ystävästä normaalisti tiedetään muutakin kuin nimi ja miten hän reagoi minuun. Tuollainen on minusta enemmän etäisen tuttavan määritelmä. Se, että ollaan samoilla taajuuksilla, on jo aika merkittävä asia.

Parisuhteet ovat sellainen viidakko, joista en tiedä muuta kuin sen, että niissä ei mitään lakeja tunneta, pahimpia pettymyksiähän ihmiset saavat juuri niiltä "puolisoiltaan". On kuviteltu että tunnetaan se periaatteessa ventovieras ihminen, koska keskenään on aikoinaan ihastuttu ja lirkuteltu puolin ja toisin, eletty samassa taloudessa vuosia, tehty lapsia jne. Sitten sieltä takaa paljastuukin mitä omituisimpia asioita, ja havahdutaan siihen ettei sitä asuinkumppania olekaan tunnettu ollenkaan.

En melkein edes muista mistä tässä ketjussa oli kyse. Jokatapauksessa ap odottaa rakkaudentunnustuksia ventovieraalta hepulta. En tiedä miksi.
Mutta kai jotkut pitävät sitä sitten rakkautena että panevat samassa sängyssä ja syövät samanlaisilta lautasilta samassa huushollissa.
Minusta rakkaus on ihan jotain muuta.