ei jaksaisi tätä

Tällaistako se on sitten seuraavat 10 v. Olen koko ajan ihan puoli kuollut. Väsyttää koko ajan. Univelkoja ei ehdi nukkua. Elämä on jatkuvaa juoksemista ja suorittamista. Lapset hoitoon, töihin, töissä juokset koko päivän, hae lapset, tee ruokaa, siivoa tiskaa, vaihda vaipat, ohjaa, komenna, käske, sovita riidat, menkää ulos, tulkaa sisään, kestä huudot ja kitinät, lohduta, iltapala, yöpaidat, komenna käske, hampaanpesut, unilelut hukassa, itkut, kitinät, iltasadut.... Ja ajan päästä ne hiljenee viimein. Sen jälkeen oon ihan puhki ja tyhjä. Pitäis jaksaa siivota keittiö, katsoa aamun vaatteet valmiiksi, pestä tukka. Mutta ei jaksa kuin kaatua sänkyyn taas. Ja tätä jatkuu joka päivä viikosta jaa kuukaudesta toiseen. Eikä kenellekään saa koskaan valittaa, koska jaksaahan kaikki muutkin äidit ihan helposti.

 

Ei ole! Muutaman vuoden vain

Kyllä se siitä, pikkuhiljaa!

 

Oletko totaali-yh vai miksi joudut tekemään kaiken?

Sellasta se lapsiperheen arki valitettavasti on. Mutta väsyyhän sitä jos ei ota omaa aikaa. Ja kukaan ei sitä sulle tarjoa, vaan sitä on itse osattava vaatia.

 

Lasten isovanhemmat on jo aika vanhoja joten pyydän apua vasta kun on ihan pakko. Muuta apua ei oikein ole. Mies on paljon poissa töiden takia eikä oikei osaa jakaa vastuuta arjesta silloin tarvii kun on kotona. Tämmöistä tämä on. Mutta eihän tätä voi ääneen sanoa missään, että oon ihan rätti. Olis ihanaa vaan olla joskus hetki rauhassa. Sitä hetkeä ei vaan tule oikein koskaan.

 

Lasten isovanhemmat on jo aika vanhoja joten pyydän apua vasta kun on ihan pakko. Muuta apua ei oikein ole. Mies on paljon poissa töiden takia eikä oikei osaa jakaa vastuuta arjesta silloin tarvii kun on kotona. Tämmöistä tämä on. Mutta eihän tätä voi ääneen sanoa missään, että oon ihan rätti. Olis ihanaa vaan olla joskus hetki rauhassa. Sitä hetkeä ei vaan tule oikein koskaan.

Kyllä se hetki tulee. Ja sitten ihmettelet että sekunti sitten sait lapsesi ja nyt ovat jo niin isoja että heitä tuskin näkee.

Lasten ollessa pieniä tuntuu että aika ma te lee. Mutta hujauksessa se on ohi. Ja joku sisäinen sadisti masokisti saa kaipaamaan vielä niitä vuosia kun lapset oli pieniä .

 

Kyllä se hetki tulee. Ja sitten ihmettelet että sekunti sitten sait lapsesi ja nyt ovat jo niin isoja että heitä tuskin näkee.

Lasten ollessa pieniä tuntuu että aika ma te lee. Mutta hujauksessa se on ohi. Ja joku sisäinen sadisti masokisti saa kaipaamaan vielä niitä vuosia kun lapset oli pieniä .

No tätä mä just pelkäänkin. Mutta tuntuu että tässä hetkessä vaan just ja just selviän päivistä. Siihen päälle vielä tietoisuus siitä että muutaman vuoden päästä tuntee syvää haikeutta ja varmasti myös syyllisyyttä kun muistelee tätä aikaa tai katselee kuvia.

 

Sinuna jättäisin lapset isälleen aina kun on mahdollista. Tunnin lenkkikin riittää aina silloin tällöin. Mitä sitten jos kaikki ei ole isän tekemänä niin tip top kun sinusta pitäisi olla? Tuskin ainakaan lapset saavat traumoja siitä. Ennemminkin se haittaa lasten kehitystä jos äiti tekee marttyyrinä kaiken, jaksamisen rajoilla.

Itsekkyyttä nyt ja isä hoitamaan velvollisuutensa. Helppo sun on valittaa, mieti että on oikeasti äitejä joilla ei ole ketään joka pitäisi lapsia edes hetken. Sulla on, mutta jostain syystä se ei kelpaa.

 

Sinuna jättäisin lapset isälleen aina kun on mahdollista. Tunnin lenkkikin riittää aina silloin tällöin. Mitä sitten jos kaikki ei ole isän tekemänä niin tip top kun sinusta pitäisi olla? Tuskin ainakaan lapset saavat traumoja siitä. Ennemminkin se haittaa lasten kehitystä jos äiti tekee marttyyrinä kaiken, jaksamisen rajoilla.

Itsekkyyttä nyt ja isä hoitamaan velvollisuutensa. Helppo sun on valittaa, mieti että on oikeasti äitejä joilla ei ole ketään joka pitäisi lapsia edes hetken. Sulla on, mutta jostain syystä se ei kelpaa.

Todellakin kelpaisi. Ilomielin jättäisin isän hoiviin vaikka pariksi päiväksikin. Mutta se nyt vain ei onnistu. Tätä kuviota ei ehkä normityöläiset varmasti ymmärrä, enkä jaksa selvittää. Mutta lasten ihanuus kyllä auttaa jaksamaan. Kun vaan muistaisi joka päivä pysähtyä huomaamaan miten ihania ne on.

 

Kevennä työtä jollain. Tee isoja määriä ruokaa kerrallaan jotka voit jakaa usemmalle päivälle, tee helppoja ruokia, luovu tietyistä siivousjutuista (itse olen madaltanut siisteystasovaatimusta siksi aikaa kun lapset ovat pieniä, helpottaa), hae kirjastosta äänikirjoja joista voivat kuunnella satuja, osta astianpesukone, ota joskus MLL hoitaja ja painele yksin elokuviin...

 

Isojen ruokamäärien tekemistä olen aina välillä energiapuuskassa harrastanut ja se auttaa kyllä. Mutta jotenkin arki meinaa vaan usein lipsahtaa siihen että äkkiä jotai pöytää ny heti. Ja mua auttaa jaksamaan myös suht järjestyksessä oleva koti, koska silloin arki vain on paljon sujuvampaa. Mutta heti kun tulee arkeen jotai ylimääräistä, joka vaatii mun aikaa ja voimia niin kaaos uhkaa. Jos minä väsyn niin arki alkaa tajuta välittömästi. Mutta jos jaksan aamusta iltaan PYÖRITTÄÄ ARKEA, niin kaikki sujuu suht hyvin ja silloin itselläkin on parempi mieliala ja jaksamista.

 

Oi niin tuttua tekstiä... Iltaisin on vaan kohina korvissa kun lapset saa nukkumaan. Meillä työarki vasta edessä vauva 4kk mutta välillä käy mielessä että mitähän sitä tuli tehtyä kun toinen lapsi väkästettiin mutta oikeastaan niinä hyvinä hetkinä sen muistaa että mistään hinnasta ei näistä "ylellisyyksistä" luopuis Esikoisen vauva aikana mies teki 14 tunnin päiviä yö ja päivävuorossa, vapaapäivistä kolme ekaa meni nukkumiseen ja rytmin muutokseen loput 2kului pakollisiin asiointeihin että selvittiin seuraava jakso ja voi jessus että paloi hermo kun jokapuolelta toitotettiin että eikö isi voi hoitaa että vähän saat omaa aikaa, edes tunti joka päivä. Ja vaikka kuinka yritti selittää ei ymmärrystä löytynyt edes psykiatrilta. Ihmiset ei vain tajua jos tekevät ihan normityötä. Palasin itsekkin töihin kun esikko oli vuoden ja rumba oli raju vaikka vain yksi lapsi, nyt mies tekee päivävuoroa ja uskallettiin tehdä toinen lapsi ja arki on paljon helpompaa, saa nähdä miten sit kun töihin palaan. Ainoa niksi mikä tulee mieleen on että kysy vaikka joskus töistä vapaapäivä vie lapset hoitoon normaalisti ja NUKU ja juo kaffeet rauhassa. Sitten huomaat katselevasi kelloa koska lapset voisi hakea kun on ikävä

 

Millaista odotit vanhemmuuden olevan, jos ei kovaa työtä? Ihan uteliaisuudesta kyselen.

 

Apua! Vois olla mun kirjoittama teksti. Mä löysin avun mindfullnessista, joogasta ja feng shuista. En olisi ikinä, siis ikinä uskonut, että "hurahdan" johonkin tällaiseen! Mutta mulla alkoi olla pään sisällä jo todella kova hätä!

Mindfulness on hyvä paikka aloittaa, koska se auttaa keskittymään siihen mitä teet. Mulla pyöri pään sisällä koko ajan, mitä mun pitäisi tehdä seuraavaksi ja se, mitä olin tekemässä tuppasi jäämään kesken. Ensimmäisellä harjoituskerralla purslahdin itkuun. Toisella kerralla harjoituksessa pyydettiin kuvittelemaan omat ajatukset asioina virrassa, jotka lipuvat ohi. Mä kuvittelin kivistä, kuohuvaa koskea, jossa apua huutavat ihmiset syöksyivät ohi suoraan kurimukseen. Sellaista mun pään sisällä oli.
Nyt on vähän rauhallisempi mieli. Kiiruhdan hitaasti kohti rauhallisempaa oloa. En vielä ole siellä, mutta tuntui jo muutaman kerran jälkeen uskomattoman paljon paremmalta! Kannattaa kokeilla, koska et menetä siinä mitään!

Mindfulness harjoituksia

Harjoitukset - Oiva

 

Jos mies on paljon töissä, niin oletettavasti palkkakin on suht hyvä? Palkatkaa siivooja käymään kerran viikossa, sen luulisi jo helpottavan paljon. Ja pakastin täyteen ruokaa (joko valmispakkauksia tai itse tehtyä) joka on lämmittämällä valmista. Vähentää paljon tiskin ja siivouksen määrää kun ei tartte siivota ruoan tekemisen jälkiä, vain syömisen.

 

Mä olen huomannut että yksin on parempi kuin hullun miehen kanssa. Kaikki sujuu, oma tahti, oma mahti.

 

Onko mahdollista ottaa viikonloppuna kevyemmin? Nauttia lapsista ja yhteisestä ajasta... Yhden rauhallisen sunnuntain voimalla jaksaa kummasti monta päivää. Toinen neuvo on, että opettele nauttimaan pienistä hetkistä arjessa.

 

Virtuaali halauksia!Voimille ottaa toisinaan, mutta kyllä se siitä tasaantuu. Eräänä päivänä huomaat että ennätät juoda kahvin rauhassa, lapset pärjäävät suht omatoimisesti ja olet yhä elossa ! Tämä on ihan hyvä väylä valittaa ja purkaa tuntoja (kunhan jätät veemäiset kommentit huomiotta) .Super ihmisiä ei olekaan, super esittäjiä kyllä. Pärjäät hienosti. Ole armollinen itsellesi.

 

Tällaistako se on sitten seuraavat 10 v. Olen koko ajan ihan puoli kuollut. Väsyttää koko ajan. Univelkoja ei ehdi nukkua. Elämä on jatkuvaa juoksemista ja suorittamista. Lapset hoitoon, töihin, töissä juokset koko päivän, hae lapset, tee ruokaa, siivoa tiskaa, vaihda vaipat, ohjaa, komenna, käske, sovita riidat, menkää ulos, tulkaa sisään, kestä huudot ja kitinät, lohduta, iltapala, yöpaidat, komenna käske, hampaanpesut, unilelut hukassa, itkut, kitinät, iltasadut.... Ja ajan päästä ne hiljenee viimein. Sen jälkeen oon ihan puhki ja tyhjä. Pitäis jaksaa siivota keittiö, katsoa aamun vaatteet valmiiksi, pestä tukka. Mutta ei jaksa kuin kaatua sänkyyn taas. Ja tätä jatkuu joka päivä viikosta jaa kuukaudesta toiseen. Eikä kenellekään saa koskaan valittaa, koska jaksaahan kaikki muutkin äidit ihan helposti.

Tuotahan se lapsielämä on. Jotkut noista jää pois lasten kasvaessa, osa noista jatkuu siihen asti kun lapset muuttavat kotoa
Erilaisia "murheita"/miettimisiä tulee taas sitten kun lapset ovat jossain teini-iässä.

 

Ihan samaa oon miettiny ja tekis mieli pompata oravanpyörästä pois. Muuttaa johonkin todella halpaan asuntoon (kun myis tän pois ja jos jäis edes vähän käteen niin ostas jonku tosi halvan kaksion jossa maksut minimissä ja sit siiihen laittas vaan tenaville pari kerrossänkyä). Mies vois edelleen käydä töissä ja minä jäisin kotiin. Kun olis makstu minimissä niin pärjättäs yhden tuloilla. Ja meillä olis aikaa paremmin. Tätä on on nyt mietitty kun oon työttömänä, että miten me ollaan edes jaksettu pari vuotta ku ollaan eletty sumussa ja juostu työn, kodin, hoitopaikan ja kaupan väliä ja kumpiki on ihan loppu. Nyt kun oon ollu kolme kuukautta työttömänä, on meidän elämä paljon seesteisempää ja siitä se ajatus sitten lähti. omakotitalosta viittttuuun ja minä kotiäidiksi ilman tuloja.

 

Ois voinut olla mun kynästä 5 vuotta sitten.
Voimia ja halauksia! Nuo vuodet menee loppujen lopuksi nopeasti ohi ja sitten voit taputtaa itseäsi olalle.

Keskity nyt vaan lapsiin ja anna kodin repsottaa. Ennen kuin huomaatkaan, lapset painelevat pihalla kavereittensa kanssa ja silloin on sitten aikaa jynssätä hellaa ja silittää vaatteita.

 

Mitähän se mies sitten tekee, jos ei voi osallistua ollenkaan?

 

Montako lasta, minkä ikäisiä?

 

Olen miettinyt ihan samaa. Ei tässä muuten mitään, mutta tämä väsymys pilaa kaiken. Jos istahdan tai menen makuulle niin taju lähtee enkä jaksa enää tehdä mitään. Tälläinen rytmi missä herää vähän viiden jälkeen aamulla ei sovi minulle ja kauhulla odotan talvea millon olen vieläkin väsyneenpi.

 

Minulla on toki vain yksi lapsi, mutta en koe olevani yhtään piipussa. Mies lähtee ma-aamuna ajamaan työpaikkakunnalleen ja minä jään kahdestaan lapsen kanssa, kunnes mies palaa perjantai-iltana. Herätykset ovat aikaisin joka aamu, mutta vastaavasti menen samaan aikaan nukkumaan lapsen kanssa eli klo 21 ainakin 2-3 arki-iltana viikosta, niin jaksan. Parina iltana jään valvomaan, katselen telkkaria, luen kirjaa, roikun netissä tms. Heti kun tullaan päiväkodista putsaan kuravaatteet. Sillä aikaa kun lapsi istuu pikkukakkosen edessä, minä valmistan tai lämmitän ruuan. Teen kerralla ruokaa 2-3 päivää varten, joten useimmiten on vaan lämmityshomma ja minulle jää vähän omaa aikaa, kun lapsi istuu olkkarin lattialla syömässä ja katsomassa telkkaria. Pyykkiä pesen viikolla pari koneellista, pyykit suoraan koneesta kuivausrumpuun, joten ripustusvaihe jää väliin. Välillä minulla monta päivää kuivat pyykit sängyn päällä ennen kaappeihin laittoa, mutta mitäpä siitä. Lattioita en siivoa isommin kuin kerran viikossa. Otan harjan kanssa pahimmat paikat n. kerran päivässä, jos jotain roskaa on. Yleensä teen perussiivouksen perjantai-iltana tai lauantaina, jolloin voin pyytää miestä miestä luuttuamaan tai pesemään vessan (imuroinnissa tai lakaisemisessa hän ei ole tarpeeksi huolellinen). Pyykkiä mies pesee ihan oma-aloitteisesti ja käy Prismassa perjantaina ennen kotiintuloa. Lauantaina tai sunnuntaina lähden yksin kaupungille. Jos jaksa, teen jonkun ruuan valmiiksi miestä tai lasta varten, jos en jaksa, he syövät kalapuikkoja tai makkaraa ja pussimuusia tms. valmista. Minä käyn kaupoissa, kirjastossa, elokuvissa tai tapaan ystäviäni kaupungilla. Syön aina kaupungilla, koska nautin siitä.

Meidän koti ei ole aina tip top, mutta toisaalta kun ollaan arkisin niin paljon poissa kotoa, ei se ehdi niin hirveästi sotkeentuakaan... Kyllähän samat rutiinit toistuvat arkisin, mutta vastapainoksi kannattaa järjestää kivaa tekemistä itselleen, ettei mene tylsäksi, varastaa pieniä hetkiä itselleen. Minä ihmettelen sinun miehesi työtä, miten se voi olla sellaista ettei hänestä ole koskaan apua mihinkään :O

 

Tuttua. Juuri tätä on mun elämä. Mies löytyy, mutta,ei tee nykyään yhtään mitään. Vaihtoi vuosi sitten työpaikkaa ja sen jälkeen ei ole auttanut yhtään arjen pyörittämisessä. Olen aivan puhki ja mietin vaan miten tätä jaksaa edes yhtä vuotta enää. Ja olen yrittänyt jättää lapsia miehelle ja jakaa hommia, mutta kun Se ei toimi. Mies,ei tee kotona mitään kun makaa sängyssä ja lapset hyppii omin päin. Aivan hullua. Mies sanoo kyllä että tietää ettei tee omaa osuuttaan ja ymmärtää että olen uupunut. Mutta mitä Se auttaa,jos ei osaa auttaa. Miten tästä rumbasra lähtee edes miettii eroa kun joka ilta kaatuu sänkyyn puoli kuolleena. Tsemppiä aple. Toivottavasti joskus helpottaa.