Millaista elosi oli 80-luvun nousukauden aikana?

Millaista oma elosi tai jääneet mielikuvasi oli ajasta, jolloin Suomella oli taloudellinen nousukausi ja työttömyyttä vain pari prosenttia?

Itse synnyin 90-luvun laman aikaan ja astuin työelämään, kun tämä uusi lama teki tulojaan. Vanhempani ovat koko ikäni olleet töissä samassa kehnopalkkaisessa työpaikassa, josta uhkaa nyt potkut vuosia ennen eläkeikää. Itse olen koko elämäni tehnyt vain hyvin lyhyitä pätkätöitä aina eri paikoissa, nollasopimuksia sekä ilmaisia harjoitteluita ja viimeisimpänä, todellisena onnenpotkuna pääsin kausitöihin, ja olen siis aina puolet vuodesta töissä, puolet työtön. Työpätkien välissä olen ollut työttömänä yleensä aina suurinpiirtein vuoden akiivisesta työnhausta huolimatta. Nyt kun olen kausitöissä, työkkärissä sanotaan työttömyyskuukausina ettei minun kannata edes hakea töihin, että niitä jäisi niille joilla ei ole mitään töitä. En ole osannut koskaan haaveillakaan vakituisesta työpaikasta, valinnanvarasta tai suurista palkkakuiteista vaan kasvanut tähän tilanteeseen.

Vanhempien ihmisten asenteista kuuluu, että joskus on ollut todellakin erilaista. He ovat olleet vähintään 80-luvulta asti samassa työpaikassa, ja ovat sitä mieltä että kuka tahansa saa työpaikan, kun menee vain paikan päälle ja pyytää. Ettei vuoden työttömyyteen ole mitään muita syitä kuin oma saamattomuus. Olen alkanut kuvittelemaan mielessäni, että millaista tämä ihanankuuloinen työllisyyden kulta-aika oikeasti oli? Saiko töitä todellakin vain hakemalla? Olivatko työt usein vakituisia? Oliko mahdollisia työpaikkoja niin paljon, että niistä tosiaan pystyi aina valitsemaan parhaimman?

Saa nähdä saanko vielä joskus kokea tuollaisen ajan

 

Harva on elänyt vain 80-luvulla. Mekin, ketkä oltiin 80-luvun nuoria, oltiin 70-luvun lapsia, ja myös 90-luvun nuoria.

Ihan turha etsiä tekosyitä omalle pahalle ololleen yhdestä vuosikymmenestä. On meilläkin köyhyys- ja epävarmuusaikamme ollut ja tulee olemaan.

 

Mutta kyllä, kun ei ronklannut yhtään ja teki töitä vähintään yhtä kovasti kuin vakkarityöntekijät ja yhtään nurisematta, sai kyllä tehdä koulun ohella kesätöitä. Nämä olivat yleensä raskaita ns. hanttihommia. Itse olin pesulassa monta kesää. Työ oli raskasta, mutta vapaita ei pyydetty eikä työstä valitettu. Kuten nykyään tuntuu että nuoret tekevät.

 

Kyllähän niitä töitä oli, mutta palkathan oli tosi pieniä ja asuntolainojen korot oli hirveitä. Ne työt ei siis mitään parhaita ollut. Ihan tavallisia duunaritöitä myyjänä, varastomiehenä, siivoojana ym. oli tarjolla vaikka kuinka. Omat vanhempani oli duunareita. Isä teki työuran valtiolla, äiti kaupanmyyjänä, kunnes jäi työttömäksi -91 ja sen jälkeen meni tehdastyöhhön, kunnes jäi sairaseläkkeelle .

 

Tavallista elämää oli silloin. Vanhemmat ovat olleet duunareita.
Ei ollut ylimääräistä rahaa.

 

Harva on elänyt vain 80-luvulla. Mekin, ketkä oltiin 80-luvun nuoria, oltiin 70-luvun lapsia, ja myös 90-luvun nuoria.

Ihan turha etsiä tekosyitä omalle pahalle ololleen yhdestä vuosikymmenestä. On meilläkin köyhyys- ja epävarmuusaikamme ollut ja tulee olemaan.

ei minulla ole paha olo. olen tälläiseen työllisyystilanteeseen kasvanut näkemättä ja kokematta muuta, ja se on minulle varsin normi. olen todella onnellinen siitä, että olen saanut jatkuvan kausityön ja pystyn elättämään itseäni enkä koe enää olevani missään vaiheessa varsinainen "työtön" kaikkine epävarmuustekijöineen (tämän kausityön johdosta olen mm. ensimmäistä kertaa elämässäni saanut liiton rahaa).

Olen vain kiinnostunut millaista elo oli silloin, kuin Suomella meni taloudellisesti hyvin. Jos nyt haluat, niin voithan kertoa millaista se oli myös 70-luvulla tai millainen oli pudotus nousukaudesta lamaan siirryttäessä 90-luvulle - enhän ole näitäkään nähnyt. Kai sitä kiinnostunut saa olla ilman että olisin jostain syystä katkera tai syyttelisin maailman taloutta siitä, etten ole mikään nokian pääjohtaja.

 

Tavallista elämää oli silloin. Vanhemmat ovat olleet duunareita.
Ei ollut ylimääräistä rahaa.

Mä olen ollut samalla työnantajalla 25v. ajan.

 

80-luvun loppupuoli oli Suomen parasta aikaa ja sellaiseksi myös tulee jäämään: Täystyöllisyys, ihmisten usko hyvään tulevaisuuteen, julkinen sektori oli velaton, verotus kevyttä, ei tarvinnut elättää mamun eikä kreikkalaisia, jne...

 

Ei se 80 -luku mitään rikasta ja upeaa aikaa ollut, vaikka oli töitä. Ei ihmisillä ollut varaa luksukseen, vaikka töitä paiskittiin. Nykyisin, kun ihmiset matkustelee, ostaa kallista elektroniikkaa ja osamaksuilla ostetaan vaikka mitä. Osamaksuja ei ollut tuolloin, joten mitään kallista ei ostettu ennen kuin rahat oli säästetty. Luottokortteja ei tavalliset ihmiset saaneet. Siinä ajassa ei ollut mitään ihanaa verrattuna nykyiseen. Ei todellakaan ollut kouluruokakaan parempaa. Ehkä jonkinverran turvallisempaa oli kun ei ollut maahanmuuttajien levottomuuksia ja huumeet oli todella harvinaisia. Aika kultaa muistot.

 

ei minulla ole paha olo. olen tälläiseen työllisyystilanteeseen kasvanut näkemättä ja kokematta muuta, ja se on minulle varsin normi. olen todella onnellinen siitä, että olen saanut jatkuvan kausityön ja pystyn elättämään itseäni enkä koe enää olevani missään vaiheessa varsinainen "työtön" kaikkine epävarmuustekijöineen (tämän kausityön johdosta olen mm. ensimmäistä kertaa elämässäni saanut liiton rahaa).

Olen vain kiinnostunut millaista elo oli silloin, kuin Suomella meni taloudellisesti hyvin. Jos nyt haluat, niin voithan kertoa millaista se oli myös 70-luvulla tai millainen oli pudotus nousukaudesta lamaan siirryttäessä 90-luvulle - enhän ole näitäkään nähnyt. Kai sitä kiinnostunut saa olla ilman että olisin jostain syystä katkera tai syyttelisin maailman taloutta siitä, etten ole mikään nokian pääjohtaja.

70-luvulla oli köyhää. Ei ollut rahaa eikä tavaraa mitä ostaakaan. 80- luvulla sai töitä, myös ilman koulutusta, mutta parhaat ja kohtuupalkkaiset duunit meni edelleen koulutetuille. Eli niiden perheiden vanhemat olivat koulutettuja joissa rahaa oli käyttöön asti. Me muut ostimme viiden markan korun kerran puolessa vuodessa tai markalla irtokarkkeja kioskilta. Ei ollut mitään shoppailukulttuuria, vaan talvikengät ostettiin kerran vuodessa, eikä nekään olleet kalliita. Oltiin tyytyväisiä pieneen. Nykyään nuoret ostelee MK:ta. Silloin sellaisesta ei osattu haaveillakaan.

Myöhemmin ne kouluttamattomat jotka pääsivät töissä urallaan eteenpäin saivat kenkää tai joutuivat kouluttautumaan alalleen. Esim. AMK:ssa (kun opistot muutettiin amk:ksi) kaikki opettajat saivat ns. kenkää joilla ei ollut yliopistotasoista tutkintoa.
Samoin päiväkodissa työskentelevät joutuivat hankkimaan koulutuksen.

Toki 80-luku tuntui onnelliselta, mutta lähinnä siitä syystä että oli kivaa olla nuori, ja oli kivaa kun tuli vähän jotain väriä elämään 70-luvun ankeuden jälkeen. 80-luvun kulta-aika oli lyhyt, itsekin otin kulutusluoton silloin, ja oli aika takkuista maksella sitä takaisin. Töitä tehtiin, lomia ei juuri pidetty (kun oltiin opiskelijoita). Palkat olivat pieniä ja käyttöön jäävä osuus oli tosi pieni. Muistan muuen että pienen yksiöni erittäin halpa vuokra oli 600mk.

 

Ei se 80 -luku mitään rikasta ja upeaa aikaa ollut, vaikka oli töitä. Ei ihmisillä ollut varaa luksukseen, vaikka töitä paiskittiin. Nykyisin, kun ihmiset matkustelee, ostaa kallista elektroniikkaa ja osamaksuilla ostetaan vaikka mitä. Osamaksuja ei ollut tuolloin, joten mitään kallista ei ostettu ennen kuin rahat oli säästetty. Luottokortteja ei tavalliset ihmiset saaneet. Siinä ajassa ei ollut mitään ihanaa verrattuna nykyiseen. Ei todellakaan ollut kouluruokakaan parempaa. Ehkä jonkinverran turvallisempaa oli kun ei ollut maahanmuuttajien levottomuuksia ja huumeet oli todella harvinaisia. Aika kultaa muistot.

Sata kertaa mielummin eläisin 80-luvulla kuin 2000-luvulla.

 

Sata kertaa mielummin eläisin 80-luvulla kuin 2000-luvulla.

Siis tuota kymmentä vuotta eläisit uudestaan ja uudestaan? Paremmin elää nykyään tuilla kun silloin usein työtä tekemällä.

 

Opiskelin, rahaa oli vähän, lainankorot 15 %, onneksi olin opiskelijanan valtion korkotuen piirissä. Lainaa oli muistaakseni 100 000 mk. Valmistuin lamaan ja tein määräaikaisia töitä eri paikkakunnilla, lopulta sain vakityön v. 1999.

 

Ai niin, ja tosiaan, kulutusluottoja otettiin kun olisihan se ollut kiva pukeutua kuin working girl:issä :

..mutta rahaa ei ollut kun nuorten viikkorahat oli pieniä, eikä töissäkään jäänyt elämiskulujen jälkeen juuri mitään käteen.

 

 

Itse elin lapsuuttani tuolloin 80-luvulla. Ihan tavallinen koti ja vanhemmat vakitöissä. Ei ollu luksusta mutta elettiin ja pärjättiin. Hankalampaa se sitten 90-luvulla oli. Tosta en tiedä että saiko sillon lapsuudessa töitä kysymällä vain ja hakemalla. Isä joutui sairaseläkkeelle sillon joskus 80-luvun lopulla mutta äiti teki samaa työtä vielä mun aikuisuudessa. Eli pitkä ura.

 

kyllä valtio piti silloinkin huolen siitä että suurin osa kansasta ei pääse rikastumaan. vaikka valtiontalous oliki paremmalla mallilla kuin nyt.
työpaikan tosiaan sai puolessa päivässä jos halusi.

 

Kaikki kynnelle kykenevät olivat tosiaan töissä. Olkatoppaukset ja kampaukset oli isot. Huonoina puolina naisten ja vähemmistöjen asema oli nykyiseen verrattuna surkea ja kaupungit haisivat pakokaasulle. Päätöksenteko tapahtui äijien kesken saunanlauteilla ja naisten uskottiin yleisesti sopivan lähinnä sihteereiksi. Autojen pakokaasut olivat nuuhkintaetäisyydellä huomattavasti haisevampi kuin nykyään, koska mitään katalysaattoreita ei ollut... Pakokaasun haju peittyi kuitenkin usein sen alle, että kaikialla haisi tupakka. Kodeissa, työpaikoilla, ravintoloissa ja ylipäätään kaikkialla kouluja ja päiväkoteja lukuunottamatta poltettiin sisällä. Kuulemma lentokoneissa poltettiin myös, mutta sitä en omin silmin ole nähnyt. Ja junissa oli tupakkivaunut, joihin joutui istumaan, jos oli vaikkapa kissan kanssa liikkeellä.

 

Olin 70-luvun lapsi. Silloin oli öljykriisi. 80-luvulla olin teini. Kahta työtä painavalta yksinhuoltaja-äidiltäni sain pihistelyn opin elämääni. Valmistuin 90-luvun laman aikana työttömäksi. Äitini opisekli viisikymppisenä itselleen uuden ammatin ja vaihtoi työpaikkaa, kun vaateteollisuus siirtyi Suomesta halpamaihin. Itse sain muutaman pätkätyövuoden jälkeen vakityöpaikan, jossa olen ollut nyt 17 vuotta. Palkka ei päätä huimaa, mutta säästäväisellä taloudenpidolla ollaan pärjätty ilman ongelmia.

 

Mutta kyllä, kun ei ronklannut yhtään ja teki töitä vähintään yhtä kovasti kuin vakkarityöntekijät ja yhtään nurisematta, sai kyllä tehdä koulun ohella kesätöitä. Nämä olivat yleensä raskaita ns. hanttihommia. Itse olin pesulassa monta kesää. Työ oli raskasta, mutta vapaita ei pyydetty eikä työstä valitettu. Kuten nykyään tuntuu että nuoret tekevät.

Juuri näin. Kaikenlaiset hanttihommat kelpasivat ja kesätöistä saaduilla rahoilla piti pärjätä seuraavan talven opiskelujen ajan. Kyllä siinä joutui tosissaan penniä venyttämään.

 

Onko nykyään tosiaan nuorilla enemmän ylimääräistä käyttörahaa? Itselläni ei ole varaa ostella (kaupasta uutena) merkkivaatteita, vuosittain uusia kenkiä eikä ulkomaillakaan ole tullut vielä käytyä. Tai nyt kun mietin, niin mahdollisuushan minulla olisi, mutta se tarkoittaisi suoraan maksamattomia laskuja, huonoa ruokaa tai velkaantumista vipein, osamaksuin tai nettikauppalaskuin. Nykyään on niin kovin helppoa kenenkä tahansa 18 vuotta täyttäneen velkaantua heti, ilman opintolainan mukaan lukemistakin siis. Pennin venyttämistä elo lie siis yhtälailla nykyäänkin, jos haluaa hoitaa henkilökohtaisen taloutensa kunnialla. En tiedä mistä osalle 2000-luvun nuorista on syntynyt sitten tämä mahdollinen kulutusvietti, jos rahaa ei ole koskaan aikaisemminkaan turhaan tavan duunarilla ollut.

Olen muuten itsekkin muiden hanttihommien lisäksi nimenomaan pesulassa yövuoroa painanut, tosin sen homman sain pelkästään suhteilla.

 

Musiikki oli LP-levyillä ja C-kaseteilla. Spotifyta tai MP3:sia ei ollut, joten levykauppiaat pysyivät pystyssä ihan eri malliin kuin nykyään.

Rokkarit olivat karvaisia:

Pankkiautomaatit taisivat tulla 80-luvun puolivälissä. Sitä ennen käteisen levyostoja varten antoi pankin kassaneiti, jolle ojennettiin paperinen pankkikirja. Henkkareita kassaneiti ei välttämättä kysellyt. Joka kulmalla oli nimittäin pankkikonttori, jolla oli vakiasiakkaat, jotka kävivät todennäköisesti vähintään tilipäivinä, mutta mahdollisesti useamman kertaa viikossa konttorissa nostamassa tililtään rahaa.

 

Pankkiautomaatit taisivat tulla 80-luvun puolivälissä. Sitä ennen käteisen levyostoja varten antoi pankin kassaneiti, jolle ojennettiin paperinen pankkikirja. Henkkareita kassaneiti ei välttämättä kysellyt. Joka kulmalla oli nimittäin pankkikonttori, jolla oli vakiasiakkaat, jotka kävivät todennäköisesti vähintään tilipäivinä, mutta mahdollisesti useamman kertaa viikossa konttorissa nostamassa tililtään rahaa.

Olen tainnut elämäni aikana kahdesti vierailla pankkikonttorissa

 

Pankin tiski ammoisina ainoina

Kuva on melko varmasti vanhempi kuin minä, mutta samantapaista oli ainakin vielä 80-luvun alussa.

 

Lainaa. Haettaessa käytiin juttelemassa pankin johtajan kanssa.