Minua ärsyttää, kun nykyään on jotenkin automaatio, että vanhemmat ovat eronneet ja uudelleen naimisissa ja

Miehiä = isiä tuntuu tässäkin ketjussa kiinnostavan enemmän raha ja oma napa, kuin lapsi.
Se että joutuu maksamaan elatusmaksua, ei ole mikään äitien kehittämä pirullinen juoni miesten päänmenoksi, vaan se on rahaa joka menee elinkustannuksiin kun äiti kasvattaa sitä valittajan siittämää lasta.

Muutoin olen sitä mieltä, että varaton isä, jonka luokse lapsi tulee viikonloppuisin, hänelle soisin tietyn summan rahaa niiltä päiviltä kun lapset ovat isän luona. Isällä olisi paremmin varaa ostaa sapuskaa ja vaikka tehdä jotain lasten kanssa. Työttömiä etäisiä on paljon, jotka kuitenkin rakastavat lapsiaan ja pitävät viikonloppuisin tai milloin nyt vaan. Etäisän voisi paremmin huomioida tt.tuessa.

Ei meitä haittaa nuo elatusmaksut jos se systeemi olisi reilu. Eli miehetkin saisivat olla enemmän lähivanhempia ja naisetkin saisivat maksella elareita. Se on turhan usein se mies jonka pitää maksaa. Vaikka vanhempien palkkataso olisi suunnilleen sama.

 

[QUOTE="Pågen";30816132]Psykiatrinen hoito tai vähintään vihanhallintakurssi olisi siis paikallaan, eikä niinkään ero.
Vastuunkanto omista valinnoista olisi myös suotavaa eikä heittäytyä lapsellisesti johonkin angstiin, missä yhteiselo ei enää onnistu, koska angst ja "mä haluu-uuuun oman kämpän, vaikkei oo ees varaa".[/QUOTE]



Tervetuloa empiiriseen kokeiluun. Tu tänne ja koita asua ja elää kanssani vaik viikko.

Mä veikkaan, että viikko ei kauaa vanhene kun sä toteat, että yksinkertaisesti et tahdo/halua/voi elää kanssani vaan tahdot eron.

Mun puolestani tietty voit hakeutua hoitoon/lääkitykseen tai vihanhallintakurssille ihan vaan kestääksesi elämää kanssani edes sen viikon, mutta kyllä sä helpommalla pääset ihan vaan ottamalla sen eron.

 

Tervetuloa empiiriseen kokeiluun. Tu tänne ja koita asua ja elää kanssani vaik viikko.

Mä veikkaan, että viikko ei kauaa vanhene kun sä toteat, että yksinkertaisesti et tahdo/halua/voi elää kanssani vaan tahdot eron.

Mun puolestani tietty voit hakeutua hoitoon/lääkitykseen tai vihanhallintakurssille ihan vaan kestääksesi elämää kanssani edes sen viikon, mutta kyllä sä helpommalla pääset ihan vaan ottamalla sen eron.

Ai, tässä olikin kyse sinusta?

Itse oletin, että keskustellaan tapauksista, joissa kaksi ihmistä on ihan vapaaehtoisesti omasta valinnasta ja rakkaudesta laittaneet hynttyyt yhteen ja perustaneet perheen.
En ihan ymmärrä, miten tuo sun sepustus aiheeseen liittyy, saati sinä itse.

 

Yllättäen useimmat isät maksavat elatusmaksuja, vaikka lapsi asuisi puolet ajasta heidän luonaan. Äidit eivät juuri koskaan maksa isälle vastaavassa tilanteessa. Ja tama on räikeä epäkohta.

Sulla on muuten ihan pimeä ajatusmaailma.

Elatusmaksujen suuruus lasketaan tulojen perusteella, mutta vuoroasumisessa elareita ei välttämättä makseta ollenkaan. Jos joku maksaa vapaaehtoisesti, se on eri asia.

 

[QUOTE="Pågen";30816157]
En ihan ymmärrä...[/QUOTE]

En ihmettele.

 

En ole sanonut että tarvitsee. Ahneus, se on vaan niin hassu juttu..

No enpä olisi tuossa tilanteessa ahne.

Samoin tekivät yhdet tutut, ei elatusmaksuja. Puoliksi maksavat lasten isompia hankintoja.

Riippuu ihan ihmisistä

 

[QUOTE="eeva";30815848]Pientuloinen eroperhe voi nostaa kahdet asumistuet jolloin kummallakin vanhemmalla on varaa kelvolliseen kolmioon samalla paikkakunnalla. Luonapitovähennyksen ansiosta elareita ei oletusarvoisesti makseta puoleen eikä toiseen mikä parantaa pientuloisen isän edellytykset tarjota täysin varustetun kodin lapsilleen.[/QUOTE]

Mutta eihän se toinen vanhempi saa asumistukea kolmioon. Lapset voivat Suomessa olla kirjoilla vain yhdessä paikassa, eli heidän asumistaan ei huomioida sen vanhemman luona, joka on merkitty etävanhemmaksi. Oli vuoroviikot tai ei.

 

En ihmettele.

Taisi mielipiteeni persaukisena eroajista kolahtaa, kun noin itseesi otit ja itsestäsi rupesit heti jauhamaan.

 

Harvoin näkee ydinperheitä joissa ihmiset viihtyisivät ja olisivat onnellisia.

Saisko tähän mustaa-valkoisella.

 

[QUOTE="Pågen";30816182]Taisi mielipiteeni persaukisena eroajista kolahtaa, kun noin itseesi otit ja itsestäsi rupesit heti jauhamaan.[/QUOTE]

Hmmm... mä olin 21 kun tapasin vaimoni. Erotessa 44. Tohon väliin mahtuu elämäni parhaat vuodet ja pari paskamaisinta vuotta.

Mutta mulla ei juolahtanut mieleenikään sanoa rouvalle, että menehän hoitoon ja hae lääkitys niin kestät minua vielä seuraavan neljännesvuosisadan.
Puhumattakaan siitä, että olisin vaatinut rouvaa odottelemaan lottovoittoa, että olis varaa erota.

Olen mulkku, mutta en noin mulkku.

Jos ja kun ero kohdallesi sattuu, niin voit tietysti noita konsteja kokeilla.

 

Minä kärsin koko laspuuteni ydinperheessä, jossa isä oli kova juomaan ja hakkaamaan äitiä. Toivoin aina että äiti ottaisi eron, mutta otti vasta paljon myöhemmin.

Ydinperhe ei kyllä yhdestäkään lapsesta tee onnellista, se joka niin väittää on älykääpiö. Lapsesta tekee onnellisen se että sillä on rakastavat vanhemmat, tai vanhempi.

Joillekin ihmisille taitaa tärkeämpää olla status quo, eli muille esittäminen ydinperheenä jotain ydinperheroolia, kuin elämänlaatu, onni ja iloisuus.
Elämä on liian lyhyt kulisseille.

Olen pahoillani että sinulla ei ole ollut onnellista lapsuutta. Omani kuulostaa ihan samanlaiselta.

Siksi teenkin kaikkeni että omilla lapsillani on rakastavat vanhemmat, ydinperheessä.
Eikä meidän tarvitse mitään esittää, ihan oikeasti on myös hyvin voivia ydinperheitä.

 

Siitä, mitä avioero oikeasti tekee monien lasten loppuelämälle, on ihan tutkimustakin. Suosittelen lukemaan Wallersteinin kirjan.

Itselläni suhtautuminen avioeron vaikutuksista lapsiin muuttui täydellisesti, kun luin tämän (voi olla suorastaan järkyttävää luettavaa, sillä kirja on tehty lasten, ei aikuisten näkökulmasta). Tämän kirjan luettuani olen entistä onnellisempi, että ei ole tarvinnut erota.

Judith Wallerstein, Julia Lewis ja Sandra Blakeslee: AVIOERON PERINTÖ - ERON LAPSET AIKUISINA, 2007, 339 S.

Tämä kirja on jokaiselle, joka joutuu tekemisiin avioeron kanssa. Kun kirja julkaistiin Yhdysvalloissa 2000-luvun alussa, se sai valtaisan julkisuuden. Wallerstein rikkoo yleiset myytit avioeron vaikutuksista lapseen.

Judith S. Wallerstein kertoo avioeron pitkäaikaisista vaikutuksista lapsiin. Wallersteinin tutkimusryhmä seurasi eron lapsia jopa 25 vuotta. Hän kertoo lasten kohtaloista, jotka havainnollistavat elävämmin kuin mikään tilasto, miten lapsi kokee avioeron. Usein unohdetaan, että avioero merkitsee eri asioita aikuisille ja lapsille.

Wallerteinin mielestä avioerolapset maksavat vanhempiensa vapaudesta karvaasti; kohtalokkainta on, mikäli lapselle kehittyy aikuisena vaikeus luoda hyviä ja kestäviä parisuhteita. Hän kannustaa vakavasti pariskuntia pysymään naimisissa, jos heillä on lapsia. Hän antaa myös käytännönläheisiä ohjeita, kuinka lapset otetaan erossa huomioon.

 

Siitä, mitä avioero oikeasti tekee monien lasten loppuelämälle, on ihan tutkimustakin. Suosittelen lukemaan Wallersteinin kirjan.

Itselläni suhtautuminen avioeron vaikutuksista lapsiin muuttui täydellisesti, kun luin tämän (voi olla suorastaan järkyttävää luettavaa, sillä kirja on tehty lasten, ei aikuisten näkökulmasta). Tämän kirjan luettuani olen entistä onnellisempi, että ei ole tarvinnut erota.

Judith Wallerstein, Julia Lewis ja Sandra Blakeslee: AVIOERON PERINTÖ - ERON LAPSET AIKUISINA, 2007, 339 S.

Tämä kirja on jokaiselle, joka joutuu tekemisiin avioeron kanssa. Kun kirja julkaistiin Yhdysvalloissa 2000-luvun alussa, se sai valtaisan julkisuuden. Wallerstein rikkoo yleiset myytit avioeron vaikutuksista lapseen.

Judith S. Wallerstein kertoo avioeron pitkäaikaisista vaikutuksista lapsiin. Wallersteinin tutkimusryhmä seurasi eron lapsia jopa 25 vuotta. Hän kertoo lasten kohtaloista, jotka havainnollistavat elävämmin kuin mikään tilasto, miten lapsi kokee avioeron. Usein unohdetaan, että avioero merkitsee eri asioita aikuisille ja lapsille.

Wallerteinin mielestä avioerolapset maksavat vanhempiensa vapaudesta karvaasti; kohtalokkainta on, mikäli lapselle kehittyy aikuisena vaikeus luoda hyviä ja kestäviä parisuhteita. Hän kannustaa vakavasti pariskuntia pysymään naimisissa, jos heillä on lapsia. Hän antaa myös käytännönläheisiä ohjeita, kuinka lapset otetaan erossa huomioon.

Ehkä tyhmä kysymys, mutta onko tuo siis tosiaan kohtalokkainta, mitä erosta lapselle seuraa? Entäpä jos ajatellaan, että parisuhde ei ole elämän tarkoitus tai mikään välttämättömyys?

 

Mutta eihän se toinen vanhempi saa asumistukea kolmioon. Lapset voivat Suomessa olla kirjoilla vain yhdessä paikassa, eli heidän asumistaan ei huomioida sen vanhemman luona, joka on merkitty etävanhemmaksi. Oli vuoroviikot tai ei.

Ainakin yksi lapsi kirjoille isän osoitteeseen niin kumpikin on lähivanhempi.

 

Ehkä tyhmä kysymys, mutta onko tuo siis tosiaan kohtalokkainta, mitä erosta lapselle seuraa? Entäpä jos ajatellaan, että parisuhde ei ole elämän tarkoitus tai mikään välttämättömyys?

Niin, en tiedä mikä sitten on tärkeää, jos ei parisuhde. Tottahan ihmisellä voi olla kivoja harrastuksia, kiinnostava työ, hyviä ystäviä jne., jne., mutta korvaavatko ne rikkoutuvat parisuhteet?

Merkillistä kyllä, ylivoimainen enemmistö ihmisistä pyrkii pysyvään parisuhteeseen ja on todella rikki, kun se suhde rikkoutuu. En kyllä haluaisi itse käydä läpi eroa ja sitten ehkä kipeästi pitkän ajan kuluessa rakentaa taas uutta suhdetta (peläten, että ehkä sekin hajoaa).

Ja taitaahan tuo olla monessakin tutkimuksessa todettu, että naimisissa tai parisuhteessa olevat yksin eläviä onnellisempia. Joten jotenkin niin ajattelisin, että ihmisillä on aikamoisen luontainen pyrkimys parisuhteeseen eli se on olennainen asia ihmisen elämässä, mistä seuraa että ongelmat parisuhteessa ovat hyvin sellaisia basic ongelmia koko elämässä - ja kääntäen onnellinen parisuhde taas vastaa moneen ihmisen perustarpeeseen.

Mitä ajattelet itse, mikä voisi olla kohtalokkaampaa elämässä?

 

Ehkä tyhmä kysymys, mutta onko tuo siis tosiaan kohtalokkainta, mitä erosta lapselle seuraa? Entäpä jos ajatellaan, että parisuhde ei ole elämän tarkoitus tai mikään välttämättömyys?

Ei välttis kannata aina tulkita sanasta sanaan.

En tiedä täsmälleen mitä kirjoittaja tuossa kohtalokkaimmalla ajoi takaa, mutta ite näin että tuo oli hyvin neutraalisti ilmaistu asia siitä, että erolapset kärsivät sosiaalisista ongelmista (irtosuhteet ja niiden kautta hyväksynnän hakeminen, sitoutumis/luottamuskammoisia jne.) ja mahdollisesti viittaisi myöhempiin mt-ongelmiin. En ole lukenut kirjaa enkä sen paremmin tutkimustuloksia, mutta sain tuon kuvan asiasta.

 

Ainakin yksi lapsi kirjoille isän osoitteeseen niin kumpikin on lähivanhempi.

Jos on pienituloinen ja asuu yhden lapsen kanssa, niin eipä saa tarpeeksi asumistukea, että olisi varaa asua kolmiossa. Saati maksaa takuuvuokraa eikä sossu myönnä sitä liian isoon asuntoon. Kokemusta on.

 

Ei välttis kannata aina tulkita sanasta sanaan.

En tiedä täsmälleen mitä kirjoittaja tuossa kohtalokkaimmalla ajoi takaa, mutta ite näin että tuo oli hyvin neutraalisti ilmaistu asia siitä, että erolapset kärsivät sosiaalisista ongelmista (irtosuhteet ja niiden kautta hyväksynnän hakeminen, sitoutumis/luottamuskammoisia jne.) ja mahdollisesti viittaisi myöhempiin mt-ongelmiin. En ole lukenut kirjaa enkä sen paremmin tutkimustuloksia, mutta sain tuon kuvan asiasta.

No tuosta evitan jäljemmästä viestistä saan kyllä ihan saman kuvan kuin ensimmäisestäkin, eikä siinäkään puhuta irtosuhteista ja luottamuskammosta ja mt-ongelmista.

 

Niin, en tiedä mikä sitten on tärkeää, jos ei parisuhde. Tottahan ihmisellä voi olla kivoja harrastuksia, kiinnostava työ, hyviä ystäviä jne., jne., mutta korvaavatko ne rikkoutuvat parisuhteet?

Merkillistä kyllä, ylivoimainen enemmistö ihmisistä pyrkii pysyvään parisuhteeseen ja on todella rikki, kun se suhde rikkoutuu. En kyllä haluaisi itse käydä läpi eroa ja sitten ehkä kipeästi pitkän ajan kuluessa rakentaa taas uutta suhdetta (peläten, että ehkä sekin hajoaa).

Ja taitaahan tuo olla monessakin tutkimuksessa todettu, että naimisissa tai parisuhteessa olevat yksin eläviä onnellisempia. Joten jotenkin niin ajattelisin, että ihmisillä on aikamoisen luontainen pyrkimys parisuhteeseen eli se on olennainen asia ihmisen elämässä, mistä seuraa että ongelmat parisuhteessa ovat hyvin sellaisia basic ongelmia koko elämässä - ja kääntäen onnellinen parisuhde taas vastaa moneen ihmisen perustarpeeseen.

Mitä ajattelet itse, mikä voisi olla kohtalokkaampaa elämässä?

Monikin asia on minusta kohtalokkaampaa elämässä. Läheisen, jopa oman lapsen kuolema, orpous, sairastuminen/vammautuminen, koulukiusaaminen, väkivaltaiset vanhemmat, alkoholismi, kodittomuus, hyväksikäyttö, turvallisuuden järkkyminen (esimerkiksi vaino, sota) jne.

 

[QUOTE="Juulianna";30816757]Jos on pienituloinen ja asuu yhden lapsen kanssa, niin eipä saa tarpeeksi asumistukea, että olisi varaa asua kolmiossa. Saati maksaa takuuvuokraa eikä sossu myönnä sitä liian isoon asuntoon. Kokemusta on.[/QUOTE]

miksi yhden lapsen kanssa pitäisi edes asua kolmiossa?

 

Eikö mies sitten voinut tehdä mitään tuossa tilanteessa?
Jos on jotain "keksittyjä" juttujakin.

Kuten mitä?

 

Ymmärrsin kyllä jo että näin itsellesi uskottelet. Totuus on kuitenkin toinen.

Ihan idoottimaisia juttuja teillä. Itse olen todennut, että en elareita tarvitse enkä ota, ex-mies ne ihan taatusti maksaisi jos haluaisin. Kyllä lapsilisällä ostaa kivasti kaiken mitä lapsi tarvitsee.

Meillä on ex-miehen kanssa suunnilleen sama tulotaso, hän saa ehkä 500 enemmän kuussa palkkaa.

 

Miehiä = isiä tuntuu tässäkin ketjussa kiinnostavan enemmän raha ja oma napa, kuin lapsi.
Se että joutuu maksamaan elatusmaksua, ei ole mikään äitien kehittämä pirullinen juoni miesten päänmenoksi, vaan se on rahaa joka menee elinkustannuksiin kun äiti kasvattaa sitä valittajan siittämää lasta.

.

Miten se kun isä kasvattaa lasta omalla viikollaan, eikö sitä tarvitse mitenkään huomioida? meillä esimerkiksi on ostettu lapsille pyörät, harrastusvälineet, vaatteet, tietokoneet, ihan kaikki, lapsilla on omat huoneet jne, ja silti mies maksaa ihan käsittämättömän korkeita elatusmaksuja exälleen.

 

Elatusmaksujen suuruus lasketaan tulojen perusteella, mutta vuoroasumisessa elareita ei välttämättä makseta ollenkaan. Jos joku maksaa vapaaehtoisesti, se on eri asia.

Ei juma luuletko että käräjillä käydessä maksetaan "vapaaehtoisesti" elatusmaksuja. Herää todellisuuteen.

 

Miten se kun isä kasvattaa lasta omalla viikollaan, eikö sitä tarvitse mitenkään huomioida? meillä esimerkiksi on ostettu lapsille pyörät, harrastusvälineet, vaatteet, tietokoneet, ihan kaikki, lapsilla on omat huoneet jne, ja silti mies maksaa ihan käsittämättömän korkeita elatusmaksuja exälleen.

Mikä on "käsittämättömän korkea elatusmaksu"?
Maksaako isä lapsen kaikista menoista silti puolet?