Minua ärsyttää, kun nykyään on jotenkin automaatio, että vanhemmat ovat eronneet ja uudelleen naimisissa ja

:headwall:

Turhaan hakkaat päätäsi seinään, en mä keksinyt tätä ekosysteemiä ja planeetan lakeja.
Äiti nyt on äiti vaikka voissa paistaisi, isä on normaalisti toissijainen, jos sitä ylipäätä on ollenkaan.

 

pingviineillä tosin isätkin on tärkeässä asemassa, koska äidit lähtevät ruuanhakuun.
Toista se on ihmisellä. Yleensä isä lähtee tupakanhakuun, ja palaa viikon päästä räkä poskella.

 

Onneksi minulla oli isä. Isä meidät hoiti ja huolehti, myös aikuisena. Onneksi eivät silloin 80-90-luvulla eronneet, sillä äidillehän silloin meidät olisi laitettu, ja helvettihän siitä olisi syntynyt. Äiti oli meillä vain se joku tyyppi, joka asui meillä.

Kaikilla lapsilla ei ole isää, vain siittin luovuttaja. Heteronaiset saavat hedelmöityshoitoja siinä missä pariskunnatkin.

 

Isät ovat ihan yhtä hyviä kasvattajia kuin äidit. Isän menettäminen on ihan yhtä paha lapselle kuin äidin menettäminen. Tää on mun näkemys. Sukupuolella ei ole väliä, vaan sillä kuka on enemmän kasvattanut lasta liiton aikana. Jos on tasa-vertaisesti kasvatettu niin huoltajuuskin pitäisi jakaa tasavertaisesti.

Sulla on nyt pahasti hyvin paksut isälaput silmillä näiden juttujes kanssa. Realismi aika kaukana näissä kommenteissa.

Maailma on täynnä isättömiä, sekä lapsia että aikuisia, ei se ole mitenkään poikkeava olotila ihmiselle. En tiedä onko sitä koskaan tutkittu, monellako prosentilla ihmisistä ylipäätä on joku "isäksi" kutsuttu henkilö elämässä (muutakuin pappi )

Äidittömyys jättää kyllä jokaiseen äidittömään ison aukon, ja äiditön tuntee itsensä orvoksi. Näitä surullisia ihmiskohtaloita ja äitiä kaipaavia lapsia näkee laitoksissa.

Enpä ole koskaan kuullut tai nähnyt, että joku isätön tuntisi että häneltä puuttuu jotain elintärkeää elämästä. Isä on kiva olemassa, mutta ei se koskaan korvaa äitiä, tai ole sama asia.[/QUOTE]

Isättömyys todellakin jättää ihan yhtä suuren aukon ihmiseen kuin äidittömyys. Suurimmalla osalla ihmisistä on kyllä isä elämässään. Isä ei korvaa äitiä eikä pidäkkään. Eikä äiti voi millään korvata isää.

 

Mulla on tällainen mies ja lapsilla isä.
Erottiin reilu vuosi sitten ja lapset ovat joka toinen vkl isällä.
Kertaakaan ei ole lomillaan ottanut paitsi silloin kun on isäviikonloppu ollut.
Elarit maksaa.

Mutta samalla tavallahan minä maksaisin elareita jos lapset asuisivat isällään.

Niin, naiset välttyy elareiden maksamiselta koska he voittavat yleensä huoltajuuden. Tämä on tässä jo tullut selväksi.

 

no joo, sodissakin miehet huutavat äitiä, ootko koskaan nähnyt sellasta elokuvaa jossa joku huutais ISÄÄÄÄÄ, ellei sitten tarkota pappia.

Sodissa miehet huutavat äitiä . Mitä ihmettä sä selität?

 

Kannattaa silti muistaa, että niitä elokuvia tekee miehet, jotka ovat ihan oikeita ihmisiä. Mitähän ajattelit että ne sitten huutaisivat hädänhetkellä, koska ovat yrittäneet tehdä realistisen elokuvan jossa huudetaan äitiä hädänhetkellä.
Meinaatkos että ne huutaisi "ELVIIIIS!"

Luettelisitko kaikki sotaelokuvat, joissa sotilaat huutavat äitiä? Itselleni tulee mieleen yksi kotimainen (en ole varma, kumpi oli, mutta veikkaisin Tuntematonta sotilasta).

Toinen kysymys on sitten se, voidaanko ajatella, että kaikki elokuvissa näytelty on samanlaista kuin tosielämässä. Oikeiden ihmistenkään tekemät elokuvat eivätole dokumentteja.

Älä nyt enää jaksa provoilla. Ei kukaan tosissaan ajattele, että kaikki aikuiset huutavat äitiä, kun on joku hätä

 

Mitä ovat lapselliset eron syyt? Jotka siis ovat nykyisin kovinkin yleisiä?

Ei avioliitto varmaan kaikille merkitsekään. Monelle se on vain juridinen sopimus. Se tosin ei tarkoita, etteikö parisuhde merkitsisi, mutta kaikille avioliitto ei ole sitoutumisen synonyymi. Joillekin sitoutuminen tulee muuta kautta.

Olen nähnyt, miten ihmiset eroavat vain pari vuotta lapsen syntymän jälkeen. Eron syinä on joskus ihan outoja ja pinnallisia syitä. Mies on ihan hyvä mies, hyvä isäkin, mutta en enää tunne intohimoa jne. Haluan lähteä bilettämään tyttö-porukassa ja hankkia uuden miehen. On niin tylsää olla kotona kasvattamassa lasta jne.

 

Olikin puhe aikuisista.

On kyseessä kuka tahansa, pitää olla aika uskonnollinen ihminen jos huutaa jumalaa apuun kun on hädässä. Eihän siitä mitään apua ole.

 

Sodissa miehet huutavat äitiä . Mitä ihmettä sä selität?

Pelleilee jotain aikansa kuluksi...

 

Niin, naiset välttyy elareiden maksamiselta koska he voittavat yleensä huoltajuuden. Tämä on tässä jo tullut selväksi.

Meidän tapaus ei mennyt noin.

 

Päiväkotinne on sen verran moderni, että siellä pidetään mahdollisena, että äiti pitää oman nimensä. Miten tämä oletus tuli esiin? Itse pitäisin loukkaavana, jos automaattisesti olettaisiin, että minulla on miehen sukunimi.

Yleensä sukunimiasiat kysytään kai aika tahdikkaasti niin, että kysytään jokaisen nimeä erikseen tms. Harvemmin varmaan kysytään niin, että nimenomaan äidin nimeä kysyttäisiin erikseen.

AI moderni? Eikö esittämäsi oletus pidä sisällään toisen oletuksensiitä, että lapsilla on automaattisesti isän sukunimi? Miten tämä on mielestäsi "moderni" näkemys?

 

Olen nähnyt, miten ihmiset eroavat vain pari vuotta lapsen syntymän jälkeen. Eron syinä on joskus ihan outoja ja pinnallisia syitä. Mies on ihan hyvä mies, hyvä isäkin, mutta en enää tunne intohimoa jne. Haluan lähteä bilettämään tyttö-porukassa ja hankkia uuden miehen. On niin tylsää olla kotona kasvattamassa lasta jne.

Tai sitten miehetkin voivat huomata ettei perhe-elämä olekaan sitä mitä haluaa.
Syitä voi olla monia ja molemmissa.

 

Vuoroviikkoasuminen

Hyvä suhde vanhempiin tukee vuoroasuvia lapsia

Kotien läheinen sijainti helpottaa sekä ikävää että käytännön järjestelyjä

Kuten kaikki sen kokeneet tietävät, lapsen vuoroasuminen vaatii toimiakseen tavattomasti järjestelyä. Vaikka ne saataisiin toimimaan, ratkaisu sopii paremmin yksille kuin toisille. Syyt ovat toisaalta monenkirjavat, toisaalta vaikeasti tavoitettavissa.

- Se ei ole yksiselitteisesti aina hyvä tai huono asia, mutta voidaan sanoa, että se sopii parhaiten tilanteisiin, joissa vanhempien välit ovat toimivat. Aikuisina voimme yrittää tehdä siitä mahdollisimman hyvää, sanoo vuoroasumista lasten näkökulmasta tutkinut ja aiheesta väitellyt erityisopettaja, KT Hannariikka Linnavuori.

Lapsi tarvitsee luvan

Linnavuoren haastattelemat lapset pitivät tärkeänä sitä, että läheinen suhde kumpaankin vanhempaan säilyy.

- Vuoroasumisen ansiosta kumpaakin vanhempaa on mahdollisuus nähdä riittävästi, Linnavuori huomauttaa.

Lapsi kuitenkin tarvitsee kummankin vanhempansa hyväksynnän sille, että on välillä toisessa kodissa.

- Lapset toivovat kovasti, että vanhemmat eivät riitelisi ja pystyisivät puhumaan keskenään ainakin lasta koskevista asioista. Tutkimusaineistossani oli myös lapsia, joiden vanhemmat eivät tapaa toisiaan lainkaan, Linnavuori kertoo.

Vuoroasumisen hyvinä puolina lapset pitivät tutkimuksen mukaan sitä, että heillä oli kaksi kotia sekä mahdollisuus saada uusia kavereita ja tavaroita. Miinuspuolelle useimmat lapsista kirjasivat tavaroiden alituisen kuljettamisen.

Neljä tärkeää tekijää

Linnavuoren tutkimuksen mukaan vuoroasumisen sujuminen tai sujumattomuus on yhteydessä neljään toisiinsa liittyvään tekijään: asumisen fyysisiin olosuhteisiin, lapsen läheisiin ihmissuhteisiin, lapsen asemaan sosiaalisena toimijana sekä lapsen käsitykseen kodista ja perheestä. Näiden tekijöiden eri osa-alueilla voi olla joko myönteisiä tai kielteisiä vaikutuksia lapsen kokemuksiin. Vuoroasumista voi tukea muokkaamalla niitä erityisesti lapsen kannalta riittävän hyviksi.

Fyysiset olosuhteet muodostuvat kotien välimatkasta, omasta tilasta, tavaroista ja muuttamisesta. Käytännön toteutuksessa voi lähteä esimerkiksi siitä, että lapsella on huone tai ainakin oma paikka molemmissa kodeissa.

- Oma reviiri on silloin merkattu, ja lapsi viestii olevansa läsnä silloinkin kun ei ole paikalla, tulkitsee Linnavuori.

Kaverien mielipidettä kysytään

Lapsen ihmissuhdeverkosto käsittää lapsen suhteet vanhempiin, sisaruksiin, isovanhempiin ja kavereihin. Myös vanhempien keskinäinen suhde kuuluu tähän kokonaisuuteen.

Lapset hakevat paitsi vanhemmiltaan, myös kavereilta oman tilanteensa hyväksyntää, tunnetta siitä, että on normaalia elää näin. Linnavuoren tuntuman mukaan kaverit eivät yleensä aiheuta pahaa mieltä, he ovat hyväntahtoisia ja joskus jopa kateellisia siitä, että jollain on peräti kaksi kotia.

Mukana päätöksissä

Lapsen huomioon ottaminen sosiaalisena toimijana tarkoittaa Linnavuoren mukaan huomion kiinnittämistä järjestelyjen joustavuuteen, lapsen mahdollisuuksiin hallita ikävää sekä osallistua asumistaan koskevien päätösten tekoon. Useat Linnavuoren haastattelemista lapsista sanoivat nimenomaan toivovansa, että vanhemmat kuuntelisivat heitä päätöksiä tehdessään.

Linnavuori korostaa sitä, ettei päätöksentekoon osallistuminen tarkoita vastuun heittämistä lapsen harteille, vaan lapsen mielipiteen huomioon ottamista.


Tärkeää on myös muiden läheisten ihmisten, erityisesti isovanhempien tuki.

- Jotkut lapset kertoivat ongelmista isovanhempien kanssa: lapsille oli kiusallista, jos esimerkiksi isovanhempi oli huonoissa väleissä miniänsä eli lasten äidin kanssa, Linnavuori kertoo.

Neljäs tekijä koostuu kodista ja perheestä ja näihin käsitteisiin liittyvistä tunteista, kokemuksista ja mielikuvista. Siihen liittyvät sekä lapsen että ympäristön käsitykset. Useimmat haastateltavista lapsista kokivat, että heillä on yksi perhe, mutta kaksi kotia.

- Kuinka moni aikuinen kokee näin tai hyväksyvätkö vanhemmat tai muu ympäristö tällaisen käsityksen? Linnavuori kysyy.

Arkea kumpaankin kotiin

Jatkuvasti käydään vilkasta keskustelua siitä, millainen vuoroasumisen malli on paras. Linnavuori ei ota siihen kantaa vaan kiinnittää huomion järjestelyn selkeyteen: tärkeintä on selvä sopimus siitä, missä lapsi milloinkin on.

- Ehkä paremmin onnistutaan välttää niin sanottu sirkusvanhemmuus, jos kumpikin joutuu olemaan arkivanhempi. Jos tilanne on erittäin hyvä, lapsen vanhemmat pystyvät tukemaan toisiaan ja sopimaan yhteisistä pelisäännöistä kahden kodin välillä.

Suhteet kuntoon myös uusperheessä

Uusvanhemmilla ja -perheellä on Linnavuoren käsityksen mukaan paljon valtaa vaikuttaa siihen, kuinka lapsi sopeutuu vuoroasumiseen. Olennaista on se, miten uusperhe pystyy rakentamaan toimivia ihmissuhteita sekä sisäisesti että ulospäin.

- On selvää, että isän tai äidin uusi puoliso herättää lapsissa aina monenlaisia tunteita. Toiseksi lapsiin vaikuttaa biologisten vanhempien suhteen lisäksi uusvanhempien suhde biologisiin vanhempiin. On ehkä liikaa vaadittu, että täytyy olla ystävä, mutta jospa voisi yrittää tulla toimeen, Linnavuori kysyy.

Vuoroviikkoasumisen myötä osa uusperheiden vanhemmista saa säännöllisesti kahdenkeskistä aikaa. Linnavuori kehottaa nauttimaan siitä hyvillä mielin.

- Lapsen oleskelu vuoroin toisen vanhemman luona voi olla tilaisuus vetää henkeä ja hoitaa uutta parisuhdetta. Ei ole huono asia, että tuntuu hyvältä, että lapset ovat välillä jossain muualla. Kun taas ollaan yhdessä, on enemmän annettavaa.

TP
Lähde: Hannariikka Linnavuoren väitöskirjatutkimus ”Lasten kokemuksia vuoroasumisesta” vuodelta 2007. Tutkimus perustuu 20 vuoroasuvan 8–18-vuotiaan lapsen haastatteluun. Lapset olivat vanhempien eron jälkeen asuneet puoliksi molempien vanhempien luona keskimäärin neljän vuoden ajan.

 

Juurihan oli ruotsalainen tutkimus, jonka mukaan vuoroasuminen on eron jälkeen lapsen kannalta paras ratkaisu.

Nuo "lapsi ansaitsee kodin" -jutut ovat ihan älyttömiä. Tottakai lapsi ansaitsee kodin, ja vuoroasumisessa hänellä on koti. Koti on vanhempien luona - tuossa tapauksessa kahdessa paikassa. Ja ansaitsee lapsi myös läheisen suhteen molempiin vanhempiin ja sen, että voi elää normaalia arkea ja normaalia elämää molempien kanssa. Ei ole kyse lapsen puolittamisesta, vaan on kyse vanhemmuuden puolittamisesta ja siitä, että lapsi ei joudu luopumaan ja etääntymään kummastakaan vanhemmasta.

Kukahan tässä ajattelee lapsen etua. Otapa itse joka perjantai (tai mikä onkaan se pvä) ja muuta toiseen paikkaan. Kokeilepa alkuun vaikka muutama kuukausi.

 

On kyseessä kuka tahansa, pitää olla aika uskonnollinen ihminen jos huutaa jumalaa apuun kun on hädässä. Eihän siitä mitään apua ole.

Olen samaa mieltä, enkä itse mitään jumalia huutaisikaan, mutta tuollaisia "aika uskonnollisia ihmisiä" on maailmassa melko paljon

 

AI moderni? Eikö esittämäsi oletus pidä sisällään toisen oletuksensiitä, että lapsilla on automaattisesti isän sukunimi? Miten tämä on mielestäsi "moderni" näkemys?

Ei tietenkään, vaan se piti sisällään ajatuksen, että lapsella on jomman kumman vanhemman nimi. Kyllähän se, jos kysytään lapsen nimen jälkeen vanhempien nimiä, pitää sisällään kumman tahansa mahdollisuuden.

 

Olen nähnyt, miten ihmiset eroavat vain pari vuotta lapsen syntymän jälkeen. Eron syinä on joskus ihan outoja ja pinnallisia syitä. Mies on ihan hyvä mies, hyvä isäkin, mutta en enää tunne intohimoa jne. Haluan lähteä bilettämään tyttö-porukassa ja hankkia uuden miehen. On niin tylsää olla kotona kasvattamassa lasta jne.

Ehkä ei kannata sen oman tuttavapiirin perusteella tehdä mitään universaaleja yleistyksiä. Tuollainen "olen nähnyt" ei ole pätevä argumentti. Ethän sinä oikeastaan voi tietää, mitä kaikkea noissakaan eroissa on taustalla. Eikä sekään riitä suhteen tai perhe-elämänsujumiseen, että joku on "ihan hyvä mies" tai "hyvä isä". Moni varsin hyvä mies ja varsin hyvä nainen eroavat toisistaan, kun suhde ei toimi vaikka olisivat kuinka hyviä ihmisiä.

Vähän veikkaan että nuo "haluan lähteä bilettämään ja haluan uuden miehen" ovat pikemminkin uuden elämänvaiheen positiivisilla (tai sellaisiksi koetuilla) asioilla fiilistelyä eikä mikään eron syy. Ensinnäkin, jos kerran tämän ketjun perusteella naiset aina tai yleensä saavat lapset erossa, niin tuollainen sinkkuelämä tyttöporukassahan ei ole oikeastaan edes mahdollinen. Helpompaa bilettäminen on parisuhteessa oleville, kun on se puoliso, joka voi hoitaa lapsia sillä välin kun äiti bilettää tyttöporukassa.

Mitään yleisiä syitä eivät tuollaiset tosiaankaan taida olla. Joten hieno homma: huolesi on turha! Noita lapsellisia eron syitä ei sittenkään taida olla niin paljon.

 

Kukahan tässä ajattelee lapsen etua. Otapa itse joka perjantai (tai mikä onkaan se pvä) ja muuta toiseen paikkaan. Kokeilepa alkuun vaikka muutama kuukausi.

Ollaanhan toisella joka toinen vkl, kenties ke-su tai to-ma tai mitä vaan.
Ehkä vielä joku arkipäivä/yö viikollakin.
Mennäänhän silloinkin toiseen paikkaan.

 

Kukahan tässä ajattelee lapsen etua. Otapa itse joka perjantai (tai mikä onkaan se pvä) ja muuta toiseen paikkaan. Kokeilepa alkuun vaikka muutama kuukausi.

Jos pitäisi ihan konkreettisesti muuttaa - pakata kaikki tavarat ja tehdä muuttosiivous ja muuttaa joka viikko uuteen, itselle vieraaseen ja tuntemattomaan paikkaan - niin en sitä tosiaan jaksaisikaan kovin kauan. Mutta eihän tuossa vuoroviikkoasumisessa ole sellaisesta kyse. Siinä mennään aina samaan, tuttuun paikkaan, samojen tuttujen ihmisten (tai ihmisen) luokse - oman vanhemman luo. On se nyt vähän eri asia kuin muuttaminen.

Minä voisin kyllä asua vuoroviikoin (tai kahden viikon välein, miten se sitten jaksotettaisiinkaan) kahdessa eri kodissa. Ja vaikka se ei ehkä ihanteellisin mahdollinen järjestely olekaan, niin se on silti parempi kuin se, että toista vanhempaa tapaisi enää kahdesti kuukaudessa viikonlopun ajan.

Vai mitä itse tykkäisit, kumman tekisit mieluummin - näkisit perheenjäseniäsi joko n. neljä päivää kuukaudessa vai puolet ajasta? Aika harva olisi noin vaan valmis luopumaan perheenjäsenistään, mutta kummasti ajatellaan, että lapsille olisi pienempi paha joutua luopumaan toisesta vanhemmastaan ja yhteisestä arjesta tämän kanssa. Muutama päivä kuukaudessa ei todellakaan ole sama asia.

Siinä ruotsalaisessa tutkimuksessa todettiin, että lapselle eron jälkeen nimenomaan paras ratkaisu on vuoroasuminen.

 

[QUOTE="totuus";30814578]Moni isä ei halua lasta kuin joka toinen viikonloppu ja joilekkin sekin on liikaa. Alkoholi on suuri ongelma ja tulee aina olemaan, vielä en ole isää tavannut joka olisi "NORMAALI".[/QUOTE]

Surullista, äärimmäisen surullista. Kertoo paljon elinpiirisi "tasosta".

 

Tunnen useita uusperheitä sekä useita nuoresta asti kauan yhdessä olleita pareja, joilla lapsia. Ydinperhe on tietynlainen ihanne ja hyvä niin, sen tuleekin olla ihanne. En oikeastaan tunne ketään uusperhettä, joissa menisi hyvin, totta puhuen....Siltikin, on hyvä, että eroaminen on nykyään helpompaa, siihen tulee olla mahdollisuus ilman häpeää tmv....toivottavasti kukaan ei elä pitkässä (tai lyhyessäkään )parisuhteessa pelkästään lasten takia vailla tietynlaista parisuhteeseen kuuluvaa "kipinää", rakkautta, seksiä....tai varsinkaan väkivaltaisessa tai muutoinkaan onnettomsaas parisuhteessa...

 

Kukahan tässä ajattelee lapsen etua. Otapa itse joka perjantai (tai mikä onkaan se pvä) ja muuta toiseen paikkaan. Kokeilepa alkuun vaikka muutama kuukausi.

Minä olen elänyt elämässäni viisi vuotta tuolla tavalla. Viikot opiskelupaikkakunnalla ja viikonloput lapsuudenkodissani. Hyvin viihdyin molemmissa paikoissa, molemmat oli tuolloin kotejani. Mitäs ihmeellistä siinä on?

 

Perinteisestihän äiti on hoivaava ja kodinhoitaja, isä taas (arvo)kasvattaja ja se, jonka kanssa tehdään kaikkea kivaa.

Onneksi nämä käsitykset on jo murtumaan päin, vaikka edelleen on paljon naisia, joille riittää vanhemmuudessa pelkästään paskanpesu, rään pyyhkiminen, ruokkiminen, sylittely ja perässä juoksentelu huudellen jotain "eiei, eiei! Ei Janne aiai!".

Sitten on modernimpia perheitä missä äitikin hassuttelee lasten kanssa, tekee kaikkea siistiä, on rento ja keskustelee lasten kanssa asioista (arvokasvatus) ja isä huoltaa noita yksinkertaisia räkä-kusi-paska-ruoka-lohdutus-juttuja siinä missä äitikin.

 

Täytyy kyllä sekin sanoa ettei se kerrottu syy ole välttämättä se oikea. Jos minä eroaisin jonkun vakavan syyn takia, kuten vaikka että ukko juo/on väkivaltainen tai että se paneskeli naapurin mariaa kolme vuotta ja jäi kiinni kun sai sukupuolitaudin, niin en ehkä kailottaisi sitä ympäri kyliä. Saattaisin sanoa että no me nyt vaan ei sovita enää yhteen tai jotain sinnepäin. Ei sitä oikeaa syytä koskaan tiedä.