Vuoroviikkoasuminen
Hyvä suhde vanhempiin tukee vuoroasuvia lapsia
Kotien läheinen sijainti helpottaa sekä ikävää että käytännön järjestelyjä
Kuten kaikki sen kokeneet tietävät, lapsen vuoroasuminen vaatii toimiakseen tavattomasti järjestelyä. Vaikka ne saataisiin toimimaan, ratkaisu sopii paremmin yksille kuin toisille. Syyt ovat toisaalta monenkirjavat, toisaalta vaikeasti tavoitettavissa.
- Se ei ole yksiselitteisesti aina hyvä tai huono asia, mutta voidaan sanoa, että se sopii parhaiten tilanteisiin, joissa vanhempien välit ovat toimivat. Aikuisina voimme yrittää tehdä siitä mahdollisimman hyvää, sanoo vuoroasumista lasten näkökulmasta tutkinut ja aiheesta väitellyt erityisopettaja, KT Hannariikka Linnavuori.
Lapsi tarvitsee luvan
Linnavuoren haastattelemat lapset pitivät tärkeänä sitä, että läheinen suhde kumpaankin vanhempaan säilyy.
- Vuoroasumisen ansiosta kumpaakin vanhempaa on mahdollisuus nähdä riittävästi, Linnavuori huomauttaa.
Lapsi kuitenkin tarvitsee kummankin vanhempansa hyväksynnän sille, että on välillä toisessa kodissa.
- Lapset toivovat kovasti, että vanhemmat eivät riitelisi ja pystyisivät puhumaan keskenään ainakin lasta koskevista asioista. Tutkimusaineistossani oli myös lapsia, joiden vanhemmat eivät tapaa toisiaan lainkaan, Linnavuori kertoo.
Vuoroasumisen hyvinä puolina lapset pitivät tutkimuksen mukaan sitä, että heillä oli kaksi kotia sekä mahdollisuus saada uusia kavereita ja tavaroita. Miinuspuolelle useimmat lapsista kirjasivat tavaroiden alituisen kuljettamisen.
Neljä tärkeää tekijää
Linnavuoren tutkimuksen mukaan vuoroasumisen sujuminen tai sujumattomuus on yhteydessä neljään toisiinsa liittyvään tekijään: asumisen fyysisiin olosuhteisiin, lapsen läheisiin ihmissuhteisiin, lapsen asemaan sosiaalisena toimijana sekä lapsen käsitykseen kodista ja perheestä. Näiden tekijöiden eri osa-alueilla voi olla joko myönteisiä tai kielteisiä vaikutuksia lapsen kokemuksiin. Vuoroasumista voi tukea muokkaamalla niitä erityisesti lapsen kannalta riittävän hyviksi.
Fyysiset olosuhteet muodostuvat kotien välimatkasta, omasta tilasta, tavaroista ja muuttamisesta. Käytännön toteutuksessa voi lähteä esimerkiksi siitä, että lapsella on huone tai ainakin oma paikka molemmissa kodeissa.
- Oma reviiri on silloin merkattu, ja lapsi viestii olevansa läsnä silloinkin kun ei ole paikalla, tulkitsee Linnavuori.
Kaverien mielipidettä kysytään
Lapsen ihmissuhdeverkosto käsittää lapsen suhteet vanhempiin, sisaruksiin, isovanhempiin ja kavereihin. Myös vanhempien keskinäinen suhde kuuluu tähän kokonaisuuteen.
Lapset hakevat paitsi vanhemmiltaan, myös kavereilta oman tilanteensa hyväksyntää, tunnetta siitä, että on normaalia elää näin. Linnavuoren tuntuman mukaan kaverit eivät yleensä aiheuta pahaa mieltä, he ovat hyväntahtoisia ja joskus jopa kateellisia siitä, että jollain on peräti kaksi kotia.
Mukana päätöksissä
Lapsen huomioon ottaminen sosiaalisena toimijana tarkoittaa Linnavuoren mukaan huomion kiinnittämistä järjestelyjen joustavuuteen, lapsen mahdollisuuksiin hallita ikävää sekä osallistua asumistaan koskevien päätösten tekoon. Useat Linnavuoren haastattelemista lapsista sanoivat nimenomaan toivovansa, että vanhemmat kuuntelisivat heitä päätöksiä tehdessään.
Linnavuori korostaa sitä, ettei päätöksentekoon osallistuminen tarkoita vastuun heittämistä lapsen harteille, vaan lapsen mielipiteen huomioon ottamista.
Tärkeää on myös muiden läheisten ihmisten, erityisesti isovanhempien tuki.
- Jotkut lapset kertoivat ongelmista isovanhempien kanssa: lapsille oli kiusallista, jos esimerkiksi isovanhempi oli huonoissa väleissä miniänsä eli lasten äidin kanssa, Linnavuori kertoo.
Neljäs tekijä koostuu kodista ja perheestä ja näihin käsitteisiin liittyvistä tunteista, kokemuksista ja mielikuvista. Siihen liittyvät sekä lapsen että ympäristön käsitykset. Useimmat haastateltavista lapsista kokivat, että heillä on yksi perhe, mutta kaksi kotia.
- Kuinka moni aikuinen kokee näin tai hyväksyvätkö vanhemmat tai muu ympäristö tällaisen käsityksen? Linnavuori kysyy.
Arkea kumpaankin kotiin
Jatkuvasti käydään vilkasta keskustelua siitä, millainen vuoroasumisen malli on paras. Linnavuori ei ota siihen kantaa vaan kiinnittää huomion järjestelyn selkeyteen: tärkeintä on selvä sopimus siitä, missä lapsi milloinkin on.
- Ehkä paremmin onnistutaan välttää niin sanottu sirkusvanhemmuus, jos kumpikin joutuu olemaan arkivanhempi. Jos tilanne on erittäin hyvä, lapsen vanhemmat pystyvät tukemaan toisiaan ja sopimaan yhteisistä pelisäännöistä kahden kodin välillä.
Suhteet kuntoon myös uusperheessä
Uusvanhemmilla ja -perheellä on Linnavuoren käsityksen mukaan paljon valtaa vaikuttaa siihen, kuinka lapsi sopeutuu vuoroasumiseen. Olennaista on se, miten uusperhe pystyy rakentamaan toimivia ihmissuhteita sekä sisäisesti että ulospäin.
- On selvää, että isän tai äidin uusi puoliso herättää lapsissa aina monenlaisia tunteita. Toiseksi lapsiin vaikuttaa biologisten vanhempien suhteen lisäksi uusvanhempien suhde biologisiin vanhempiin. On ehkä liikaa vaadittu, että täytyy olla ystävä, mutta jospa voisi yrittää tulla toimeen, Linnavuori kysyy.
Vuoroviikkoasumisen myötä osa uusperheiden vanhemmista saa säännöllisesti kahdenkeskistä aikaa. Linnavuori kehottaa nauttimaan siitä hyvillä mielin.
- Lapsen oleskelu vuoroin toisen vanhemman luona voi olla tilaisuus vetää henkeä ja hoitaa uutta parisuhdetta. Ei ole huono asia, että tuntuu hyvältä, että lapset ovat välillä jossain muualla. Kun taas ollaan yhdessä, on enemmän annettavaa.
TP
Lähde: Hannariikka Linnavuoren väitöskirjatutkimus Lasten kokemuksia vuoroasumisesta vuodelta 2007. Tutkimus perustuu 20 vuoroasuvan 818-vuotiaan lapsen haastatteluun. Lapset olivat vanhempien eron jälkeen asuneet puoliksi molempien vanhempien luona keskimäärin neljän vuoden ajan.